sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Su 26.12
Hieman ulkoilua. Parin päivän juoksemattomuus tuntui akillesjänteissä. Myös viimeviikon hallitreenistä äytynyt selkälihas oireili aika ikävästi, joten ainoastaan juoksua sen verran että voi sanoa että kävi lenkillä...
perjantai 24. joulukuuta 2010
24.12 Jouluaatto
Ei harjoituksellisia lisäyksisiä.
Aamulla heräsin kuorruttamaan kinkun ja palasin takasin sänkyyn kirjan pariin. Kerrankin sai lukea Asimovia rauhassa :) Säpinä alkaa kohta ja jatkuu huomeniltaan asti...

torstai 23. joulukuuta 2010
To 23.12 Pakkaspäivä
Tänään se sitten piti pakkasta koko päivän. Aamulenkillä -26 ja iltalenkillä samoja lukemia. Aamlenkki kulki ihan kohtalaisesti mutta iltalenkki oli aika nihkee. Kilsat 8,2 ja 8,6 sykkeillä 137 ja 138. Nyt olisi ohjelmassa joulusiivous ja kinkun paisto. Väsyttää vaan aivan vietävästi...
Huomenaamuna lyhyt lenkki jos jaksaa...
Huomenaamuna lyhyt lenkki jos jaksaa...
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Ke 22.12
Aamulenkkinä kevyt 4,8km 19 asteen pakkasessa. Iltalenkkinä taas kevyt ja lyhyt 6,6km mittarin näyttäessä -21 astetta. Tuntuu että tuo nenänpää ei pääse parantumaan ollenkaan alkutalven palentumisesta, kun se saa koko ajan uudestaan nokkiinsa ;-)
Näyttääpi siltä että tällä viikolla ei tule toista tehotreeniä. "So-Not"

tiistai 21. joulukuuta 2010
Ti 21.12 5x600/1,5
Aamulla alhaisilla sykkeillä hieman normaalia huonommalla tuntumalla kevyt 4,7km-5.07-132. Pakkasta 12 astetta.
Iltalenkkinä 11,4km: 4,1 + 2x100 + 5x600/1,5 + 3x100 + 3,8. Pakkanen oli viimeisessä kuudessa tunnissa kiristynyt 9 astetta! Onneksi oli töissä yhdet "ylimääräiset" pitkät kalsarit, muutoin olisi voinut olla hieman kylymä! Minulla on tällä hetkellä elimmistössä rajoitin 3,20/km vauhdissa tämmöisissä vedoissa ja nyt kilisytettiin rajoittimen rajaa. Yleensä eka kiekka menee helposti ja pikkasen liian lujaakin. Sitten alkaa se varsinainen juoksu :) Niin se meni tänäänkin. Ensimmäinen ihan ok, toisessa liikaa passausta, kolmas ok, neljäs hyytymistä ja viimeisessä YK:n avustuksella "kaikki pelissä". Ajat ja keskisykkeet: 1.58,0/1.59,5/1.58,4/ 1.59,3/1.52,4 - 162/165/166/169/169 => 1.57,5/166. Ennen varsinaista treeniä otin pari rentoa aukaisua 2x100m ja lopuksi loppua kohti täyttä 3x100m. Viimeisessä parissa satasessa oli Miikakin mukana kirittämässä jäykillä koivillaan ;-) Loppuveryttely 5.21-153. Lopussa oli jonkin verran häiriöitä joten todellinen keskisyke oli jossain 150:n paikkeilla.
Hallin seinällä oli jo vetskuhallien aikataulutkin(yllätys!). Sen mukaan kolmonen olisi vasta noin klo 20:15! Hieman lopahti innostus niihin osallistumisesta ;( Jos se olisi ollut joskus seitsemän maissa, niin se olisi ollut vielä inhimillistä ja olisi voinut saada unen päästä kiinni kohtuu aikasin, mutta pitää vielä harkita...onhan sinne vielä aikaa...

maanantai 20. joulukuuta 2010
Ma 20.12
Aamulla kevyt 4,2km-137 ja iltasella 6km-135. No, niin. Sykkeet alkaa laskemaan. Sais vielä tuntuman kuntoon.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Su 19.12
Eilinen oli tosiaankin lepopäivä vaikka iltapäivällä teki mieli jo hieman hissuttelemaan.
Aamupäivästä kevytvauhtinen 18,8km-5:00-152 Jaakko K:n ja Jaakko H:n kanssa. Johan oli nihkee lenkki ja korkeat sykkeet. Lenkin keskisyke olisi oikeastaan pitänyt olla 15 pykälää alhaisempi kuin oli. Tämä tietää että huomenna on siis taas erityisen kevyt päivä. Vaikka oma juoksu ei kulkenutkaan, niin oli mukava olla pitkästä aikaa Jaskojen kanssa lenkillä ja vaihdella kuulumisia. Molemmathan on juossut maratonin alle kaks`puoli tuntia ja toinen frankessa alle 2:20! Kestävyyttä siis oli turvana matkassa :)
Jos tiistaina on vielä nihkeää kuussatasien treenissä, niin vedän suosiolla toisen kevyen viikon. Tuo Joulu kuitenkin sotkee hieman harjoituttelua. Ainakin siten että toinen hallitreeni jää väliin. Samahan se on vaikka vetäisi sitten koko viikon ainakin puolikevyenä. Saattaahan tosin olla että jo tiistaina kulkee ja tämä kulkemattomuus on vain kevyen viikon oireita. Toisaalta nuo sykkeet kertoo kyllä jostain muusta. Minulla oli loppuviikosta parina päivänä hieman vilunväristyksiä, aivan kuin olisi ollut pukkaamassa tautia päälle. Mitään muuta tautioiretta ei tosin ole ollut. Taitaa olla vaan treenin puutetta. Eikun kilsoja ja tehoja peliin. Kyl se siitä ;)

perjantai 17. joulukuuta 2010
Pe 17.12 kymppi
Aamulla kevyt 4,8km-143-4:56. Sykkeet pikkasen koholla.
Ruokatunnilla 13km: 4 + 10 + 2. Alkuverkka sykkeellä 141 ja kymppi 166 eli kummassakin edelleenkin sykkeet muutaman pykälän korkeammalla kuin mitä viimeaikoina on tottunut. Kymppiin meni aikaa 39:21 josta viimeinen tonni 3,47. Juoksu nihkeän ja väkinäisen oloista. Huomenna on "pakko" pitää lepopäivä että saa kilsat pysymään kevyen viikon lukemissa ja palautuu hieman lisää. Sunnuntaina sitten kevyt parikymppiä.
Iltapäivällä kevytvauhtinen raskas 4km.

torstai 16. joulukuuta 2010
To 16.12
Aamulla kevyt 4,8km ja iltasella kevyt 8km. Ei jaksanut, ei huvittanut. Kevyen viikon syndrooma.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Ke 15.12
Aamulla ja iltasella kevyet 4,8km:n työmatkahölkkäilyt. Pakkasta aamulla -21 ja iltasella -18. Raikasta.
tiistai 14. joulukuuta 2010
Ti 14.12 5x1000m
Kyllä se elimmistö on ihmeellinen!
Aamulla kevyt 4,8km kohtalaisella tuntumalla -17 asteen pakkasessa.
Iltalenkkinä suunnitelmana vetää 5x1000m/2, siten että ensimmäiset ~3.35 ja loput sinne 3.30:n pintaan. Alkuverkka tuntui aika nihkeälle 5min/km-135. Pakkasta taas se 17 astetta ja kylmä tuuli. Verkan lopussa jo toivoin että halliin ei pääsisi juoksemaan ja saisin juosta suoraan kotiin. Tämän totesin YK:llekkin joka värjötteli radan vieressä. Ekassa vedossa pääsin kuitenkin parin nihkeän kiekan jälkeen rytmiin ja eka veto 3.31,4 eli pikkasen kova, mutta sinnepäin. Toinen jo paremmalla tuntumalla 3.29,1. Kolmannessa meni pasmat sekaisin kun Miika törmäsi halliin. Taisi vauhti tarttua lennossa kun veto meni 3.23,1 :) Neljäs samoihin aikoihin eli 3.24,4. Viimeiseen oli sitten vähän vara kirrata ja se menikin jo 3.18,0. Tuohon vetoon taisi tarttua vauhtia kasin spealisti-Jounilta. Päälle vielä 2x100m rennon kovaa. Harjoitus: 13km: 4 + 5x1000/2min + 2x100m + 4. Keskiajat ja sykkeet: 3.25,2/164. Palautussykkeet ihan kiitettävän alhaisia :)
Tällä treenillä jaksaa taas viikon. Vähän tässä olikin jo alavirettä.

maanantai 13. joulukuuta 2010
Ma 13.12 Kevyen viikon alku
Kevyt viikko alkoi sitten todella kevyesti. a: 4,8km ja i: 4,5km. Pakkasta aamulla -17 ja iltasella -16. Täytyy kyllä tunnustaa että iltalenkillä ei tullut edes hiki.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Su 12.12 2h22min
Onneksi katsoin lenkille lähtiessä netistä Jyväsjärven mittauspisteen lämpötilan joka näytti -22. Omassa mittarissa oli ainoastaan -13 astetta. Juoksua 28km ja tossu piti. Taas yksi viikko pulkassa. Ensiviikolla löysäillään.
Viikon 49 treenit:
Ma TV Kevyt 8,4km
Ti a. TV Kevyt 4,8km
Ti i. 13km: 4 + 8x600m/2 + 2x100m + 4km (1.59,5-159)
Ke a. TV Kevyt 4,8km
Ke i. TV Kevyt 8,6km
To a. TV Kevyt 4,8km
To i. TV Kevyt 19,2km
Pe a. TV Kevyt 4,8km
Pe ap. 15km: 3 + WV10 + 2 (4.08/3.44 -159/168)
Pe ip. TV Kevyt 7km
La TV Kevyt 13km
Su TV Kevyt 28km
==============================
= 131,4km

lauantai 11. joulukuuta 2010
La 11.12
Lauantaipäivän ulkoilut tehty. Kevyt 13km talvisessa kelissä. -8 astetta ja lumisadetta. Alussa käsijarru päällä juoksua ja lopussa sitä ei saanut enää pois. Tulipahan käytyä. Vielä kun jaksais lähteä tämän vuodenajan pakollisille ostoksille.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Pe 10.12 WV
Aamulla kevyt 4,8km-4:56-136. Ihan kohtalainen kulku ja tossu piti :)
Ruokiksella 15km: 3 + WV10 + 2 4,08/3,44 - 159/168. Alkuverkasta puolet ulkona ja puolet sisällä kun tuuli sen verran navakasti -10 asteen pakkasessa. Ensimmäinen hidas(3:58) meni hieman perseelleen koska radalla oli koululaisia vetämässä testijuoksua ja minulla meni pasmat sekaisin. Kolme viikkoa sitten meni vastaava harjoitus 4,18/3,45 - 153/165 eli silloin oli sykkeissä käppiä 12 pykälää ja nyt vain 9 pykälää. Toisaalta silloin kymppiin meni 40,14 ja nyt 39,20. Viikko sitten reipas kymppi 39,27-162 eli suurin piirtein samoihin aikoihin kun nyt, mutta kyllä tämä WV10-163 on paljon miellyttävämpi harjoitus juosta radalla kuin tuo reipas. Alku ja loppuverkan keskisyky 135! Yhteenvetona treenistä: Hitaammat pitäisi vetää hitaammin ja kovemmat saa olla vähintään tuolla tasolla. Keväällä tuon treenin pituutta voi jo hilata 12km:iin. Tulipas paljon numerotietoa ;)
Iltalenkinä kauppojen kautta kevyt 7km(3,5+3,5). Ensimmäinen puolikas tosi kevyttä=> palautuminen ei ollut lähtenyt käyntiin ja loppupuolikas hieman raskaanpaa mäkisessä maastossa repussa 2-3kg lisäpainoa. Nyt pitäisi ripustaa ennen saunaa kaupasta ostettu led-valoverkko olkkarin ikkunaan...jos jaksaa.

torstai 9. joulukuuta 2010
To 09.12 Puolipitkä
Eilinen tosikevyt päivä tuntui hieman palauttavan ja aamulla kulki jo ihan kohtalaisesti 4,8km-4:54.
Iltalenkkinä perinteinen järvenkierto 19,2km-4:48. Hiekkaa olisi taas hieman kaivannut pyöräteille.Vaikka oli kuutisen astetta pakkasta, niin oli yllättävän lipsuva keli.
Taitaa olla talvikaamoslama päällä kun ei jaksa tehdä muuta kuin käydä töissä ja lenkillä. Vaivoin niitäkään. Eilen melkein aloin venyttelemään. Sain nostettua jo jalan sohvan nojalle, mutta siihen se venytely sitten jäikin. Onneksi ei tarvitte mitään erikoista tehdäkkään :) Huomenna taas halleillaan ja iltasella taidan ottaa hieman palauttavaa...

keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Ke 08.12
Aamulla kevyt 4,8-5:06 ja iltasella kevyt 8,6km-5:11. Semmoista lipsutteluahan se oli taas...pikkupakkasessa.
Takareidet ei ottanut eilisestä ihan niin pahasti itteensä kuin viikko sitten. Jospa ne alkais pikku hiljaa tottumaan tällaiseen harjoitteluun :)

tiistai 7. joulukuuta 2010
Ti 07.12 8x600m/2
Aamulla nukuin suosiolla tuntia pidempään enkä ehtinyt juosta kuin 4,8km-4:59-141 palaverien takia, vaikka tarkoitus oli vetää kasin verran. Hällä väliä.
Iltalenkillä sai taas huomata kuinka sitä voi höynäyttää itseään :) Alkuverkka ulkona 4km-4:59-137. Ei mikään huippu fiilis. Ensimmäisessä vedossa verkassa tuntunut fiilis vahvistui ja päätin että tänään riittää kuusi vetoa. Jos edes sitäkään... Vatsassa kiersi päivän mittaan palaverissa juotu kahvi, mitä niissä tulee yleensä juotua ylenmäärin. Olen jo ainakin vuoden verran juonut "kahvitunnilla" pikakahvia, koska se tuntuu olevan vatsaystävällisempää. Palavereissa tulee sitten juotua ihan suodatinkahvia. Niin, siitä vetoharjoituksesta. Kolmannen jälkeen voi lohduttautua että jo puolet vedetty ja seuraavan jälkeen enää toiseksi viimeinen ja viimeinen sitten menee aina. Kuuden jälkeen valmistauduin painamaan minuutin palautuksen jälkeen stoppinappulaa kun iski piru mieleen ja päätin vetää vielä ne kaksi mitkä oli ohjelmassa. Eihän siinä ole enää kuin toiseksiviimeinen ja viimeinen :) Näin sitä sai huijattua tyhmää kestävyysjuoksijaa :) Menihän ne kaksi vielä vaikka ei se mitään herkkua enää ollut. Tuo pari minuuttia 600m:lle tuntuu olevan aika maksimivauhtia tällä hetkellä. Ainakin näillä toistomäärillä, mutta pakko sitä on välillä kiusata elimmistöä, jos meinaa kehittyä vauhdeissa. Päälle vielä 2x100m. Loppuverkka 4km-5:36-139 ylämäkivoittoisesti. Koko harjoitus: 13km: 4 + 8x600m/2 + 2x100m + 4. Vetojen keskiajat/-sykkeet: 1.59,5/159.
Niinkuin näkyy niin harjoitus oli aika identtinen viikko sitten tehdyn harjoituksen kanssa. Kolmannessa vedossa oli joku ihme piikki. Joko häiriö kontaktissa tai pumpussa ;)
maanantai 6. joulukuuta 2010
Ma 06.12
Kaikki jotka suunnittelee tänään lenkkiä täällä päin suomea. Ei kannata. Hakekaa kioskilta paketti karjalaa ja katsokaa tuntematon sotilas sohvalta käsin. Kehittää paremmin kuin juoksu tuolla pöperössä, missä ei liiku edes aura-autot. Nuljuamista 8,4km-5:20/km.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Su 05.12 Pitkä
Olin aamulla jo ennen kymmentä baanalla. Pakkasta 6-7 astetta ja ohut kerros uutta lunta, mutta tossu piti ihan kohtalaisesti. Tumppi tuli hieman myöstyneenä Jyskässä vastaan. Kiertelimme Päijännettä myötäillen Ristonmaalle josta hajaannuimme omille teillemme. Muisteltiin että edellinen yhteislenkki taisi olla viime vuoden joulun pyhinä. Ihan kiva nähdä vanhaa juoksukaveria pitkästä aikaa. Kyllä mies vielä kunnossa on vaikka ei ole kilpaillukkaan pitkään aikaan. Eihän tuo juoksu mitään nautintoa ollut, mutta onneksi kestävyys on jo siinä kunnossa että pitkä menee vaikka olisi hieman huonompikin päivä :)
Ensiviikolla keskitytytään hieman paremmin noihin palauttaviin päiviin.
Viikon 48 treenit:
Ma a. TV Kevyt 4,7km
Ma i. TV Kevyt 12,5km
Ti a. TV Kevyt 4,8km
Ti i. 13km: 4 + 8x600m/2 + 2x100m + 4km (1.59,7-159)
Ke a. TV Kevyt 4,8km
Ke i. TV Kevyt 12,6km
To a. TV Kevyt 4,8km
To i. TV Kevyt 19,2km
Pe a. TV Kevyt 4,8km
Pe ap. 15,4km: 3,4 + Reipas 10 + 2 (3.57 / 162)
La ip. TV Kevyt 12,4km
Su TV Kevyt 28,6km-4:55
==============================
= 141,6km

lauantai 4. joulukuuta 2010
La 04.12 Helppoa
Päivän siivousrupeaman pätteeksi reilun 10:n asteen pakkasessa kevyt 12,4km-4:54/km. Olipas kiva juosta kun ei sattunut takareiteen kovinkaan paljon ja tossu piti :) Juoksu oli ihan mukavan rentoa verrattuna edellisiin kolmeen päivää.
Huomenna kevyt pitkis Tumpin kanssa klo 10:10 Albalta. Eikun mukaan vaan joka ehtii...

perjantai 3. joulukuuta 2010
Pe 03.12 Reipas
Aamulla kevyt 4,8km. Takareisi hieman parempi, muttei paljon.
Ruokiksella alkuveryttely ulkona 3,4km-4:50-137. Hieman arvelutti takareiden tilanne. Hallissa reipas juoksu taasen sujuin täysin kivutta(!?) Onhan tuo 50 kiekkaa itekseen hallissa aika puuduttavaa. Puolen matkan jälkeen meinasi tulla nukahdus ja vauhti alkoi tippumaan. Pienellä tsemppauksella sain vauhdin takasin kuosiin ja samalla aivot narikkaan. Tästä jouhtuen yht`äkkiä huomasin että kymppi tulikin jo täyteen, vaikka kuvittelin että matkaa on vielä jälellä kilsa tai kaks :) Olin jo valmistaunut kiristämään vauhtiakin. Harjoitus: 15,4km: 3,4km + 10km + 2km. Satasen vedot jätin suosiolla väliin tuon takareiden takia. Tänään on kaikki toiminnot ollut jotenkin hitaita. Nippa nappa ehdin syömäänkin…
Iltalenkiksi tuli 4km-5:24/km.
torstai 2. joulukuuta 2010
To 02.12 Nihkeetä
Aamulla eilisestä lipsuttelusta harmistuneena laitoin Sarvat jalkaan. Ensimmäistä kertaa tänä talvena. Kevyttä hölkkää 4,8km-4:55. Vasen takareisi oli parantunut, mutta oikea oli entistä kipeämpi.
Iltalenkki suunnitelmana oli vetää kilsoja tuntuman mukaan. Eihän tuo tuntuma oikein huippua ollut mutta Jyväsjärvi tuli kuitenkin kierrettyä. Takareiteen sattui ja etusääret oli jumissa. Olisko tuo tossujen vaihto vaikuttanut noihin etusääriin. Väkisinjuoksua 19,2km ja huomenna pitäisi vetää reipasta ;( Mennään nyt kuitenkin vielä suunnitelmien mukaan ja kevennetään sitten lauantaina. Tarvittaessa. Olen taas syyllistynyt vanhaan perisyntiin. Kevyet päivät ei ole riittävän kevyitä!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Ke 01.12
Aamulla ja illalla päälle viiden minuutin vauhtia 4,8 ja 12,6km. Iltalenkiksi olisi kyllä riittänyt hieman lyhkäsempikin. Eilinen vetotreeni kävi taas takareisien päälle ja meno jäykkää. Jos huomenna vielä samantuntuista, niin puolipitkä vaihtuu puolilyhkäiseksi. Tingitään kilsoista, mutta yritetään pitää tehot.
tiistai 30. marraskuuta 2010
Ti 30.11 8x600
Onneksi aamulla ei ollutkaan ihan niin kylmä kuin oli ennustettu. Pakkasta noin 15 astetta ja juoksua 4,8km-4:49-136.
Iltaharjoitus: 13km: 4 + 8x600m/2 + 2x100m + 4. Parin vedon jälkeen ajattelin että tänään jää kuuteen vetoon sunnitellun kahdeksan sijasta. Sain kuitenkin huijattua vetämään treenin loppuu :) Tänään ei ollut oikein kulku päällä. Olisko ollut sitten tuo vauhdin pieni lisäys vai pari huonosti nukuttua yötä. Empä tiedä. Vetojen keskiaika 1.59,7 ja sykkeet 150 + 153 + 155 + 162 + 163 + 163 + 165 + 164 => ks=159. Ihan kummasti joutui jo haukkomaan happea. Treenin jälkeen oli jo sitten hyvä mieli kun sai vedettyä treenin suunnitelmien mukaan :) Saipahan pitkästä aikaa nostettua noita sykkeitä likemmäksi yläheppiä. Mikä se nyt sitten nykyään onkin...

maanantai 29. marraskuuta 2010
Ma 29.11 Pakkasta
Aamulla kevyt 4,7km. Minun mittari näytti -15 ja sähkölaitoksen mittari -19 astetta. Ehkäpä tuolla alhaalla olikin hieman kylmempää.
Iltalenkillä kävikin jo sitten hieman viima ja nenänpää oli kovilla. Juoksua 12,5km-4:51/km ja pakkasta -18 astetta. Pukeutuminen oli sekä aamulla että iltalenkillä hieman nafti. Jos ja kun huomenaamuna on kylmepää niin pitää miettiä hieman tarkemmin pukeutumista.
Päivällä väsytti töissä niin armottamasti että lähdin normaali aikaan poies. Jospa se illalla sitten nukuttais...

sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Su 28.11 Pitkä
Tänään hieman isommalla porukalla( Antti, Miika, Kimmo, Tommi, Kalervo ja Elina L.) kevyt 27,0km-4:53/km. Lenkki sujui olosuhteisiin nähden ihan mallikkaasti. Mitä nyt loppumatkasta alkoi hieman jerkut lopua jaloista. Pakkasta noin -15 astetta ja pieni viima. Hyvä keli :)
Viikon 47 treenit:
Ma a TV Kevyt 6,4km
Ma i. TV Kevyt 12,2km
Ti a. TV Kevyt 4,8km
Ti ap. 12km: 4 + 6x1000m/2 + 2x100m + 2km (3,34-164)
Ke a. TV Kevyt ~6km
To a. TV Kevyt 8,6km
Pe a. TV Kevyt 4,7km
Pe i. TV Kevyt 7,2km
La ---------
Su TV Kevyt 27km
==============================
= 88,9km
Tämä viikko ei mennyt ihan suunnitelimien mukaan, mutta eihän se aina menekkään. Menköön nyt sitten kevyen viikon nimiin ja seuraavat kaksi viikkoa on taas kovia viikkoja.
Sain muuten tekstarin että Tikkahölkkä on ensivuonna keväällä 23.04.2011

perjantai 26. marraskuuta 2010
Pe 26.11
Keskiviikko aamuna unohtui garmini hotellihuoneen kaappiin ja juoksua tuli ehkä noin 6km. Keli nollassa ja maa sula. Juoksentelin rantoja pitkin edestakas kun ei ollut aikaa eksyä ;) Tarkoitus oli juosta iltalenkkikin, mutta ilta meni raporttia vääntäessä.
Torstai aamuna juoksua 7,8km. Piti juosta enemmän, mutta aika ei riittänyt... jos tuolla pitää talven mittaan enemmänkin reissata, niin löysin ainakin hyvän puiston missä voisi tehdä vaikka vauhtitreeniäkin.
Tänään juoksin töihin painavan repun kanssa 4,7km ja iltasella 7,2km. Ruokiksella ei ehtinyt halliin ja iltasella olisi todennäköisesti päässyt halliin, mutta takki oli sen tyhjä että jäipi väliin. Menihän tuossa kolme päivää työ- ja matkustus hommissa melkein joka päivä kellon ympäri, joten oli ehkä parempikin jättää kovempi treeni väliin. Ihminenhän on se psyko-fyysinen kokonaisuus... Katsotaan huomenna tilanne uudelleen...

tiistai 23. marraskuuta 2010
Hallilla
Pikainen päivitys.
Aamulla kevyt 4,8km. Ok kulku.
Aamupäivällä: 12km: 4 + 6x1000m/2 + 2x100m + 2km.
Ajat ja sykkeet:
3:34,2/ -35,2 / -35,6 / -34,6 / -33,8 / -30,5=> ka= 3:34,0
156 / 163 / 165 / 164 / 166 / 168 => ks= 164
Viimeisissä alkoi olla jo juoksun makua. Ei passaa kuitenkaan vielä ahnehtia noisssa keskiajoissa. Kevääseen on vielä pitkä aika…
Meinasin muuten jäädä autonkin alle, mutta siitä sitten myöhemmin. Nyt ei ehri.
maanantai 22. marraskuuta 2010
Ma 22.11 Kevyttä palauttavaa
Aamulla -8 asteen pakkasessa kevyt 6,4km. Laitoin vanhat asickset joissa päkiän alus ei vaivannut ollenkaan.
Iltalenkkinä kevyt 12,2km ok tuntumalla.
Huomenna aamulenkki ja ruokatunnilla hallissa todennäköisesti tonneja. Hieman tiukka aikataulu kun taksi lähtee työpaikan pihasta lentokentälle klo 13. Otan lenkkikamat mukaan ja toivottavasti ehtii käydä reissun aikana hieman hölkällä. Lunta se lupaa saksanmaallekkin. Suht likellä hotellia olisi ollut jonkinmoinen urheilukenttäkin, mutta ei uskalla ottaa riskiä ja siirtää kovaa treeniä sinne, kun ei tiedä onko kentällä edes valoja. Parempi tehdä hallitreeni hipposhallissa. Paluu reissusta vasta torstai iltana jolloin iltalenkki ainakin jää tekemättä.
Hieman tilastotietoa: Kevyellä viikolla lenkkien keskipituus 7,5km ja viime viikolla 11,1km

sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Su 21.11 Pitkä pikku pakkasessa
Aamupäivästä mukavassa pikkupakkasessa(-7) kevyt 25,2km. Meinasin jo jättää lenkin hieman lyhkäisemmäksi mutta kiertelin kuitenkin loppumatkasta sen verran että sain tuon kovan viikon minimivaatimuksen 25km täyteen. Kulku ei ihan niin kevyttä mitä odotin mutta ihan ok kuitenkin. Kiertelimme Miikan, Tommin ja Jounin kanssa Tuomio- ja Palokkajärven ympäri. Jutustelua tällä kertaa muustakin kuin juoksusta :) Eilen alkoi päkiän alla, keskimmäisen varpaan kohdalla tuntumaan pientä pallukkaa ja kipua, eli jotain pientä sielläkin on. Ei vielä mitään pahaa mutta täytyy kiinnittää siihenkin huomiota ja jatkaa aktiivista pallonpyöritystä jatkossakin.
Viikon 46 treenit:
Ma a. TV Kevyt 4km
Ma i. TV Kevyt 12,6km
Ti a. TV Kevyt 8,2km
Ti i. 12,8km: 4,1 + 4x2000/3 + 2x100m + 4,1km (7:22,5-160)
Ke a. TV Kevyt 4,8km
Ke i. TV Kevyt 11km
To a. TV Kevyt 4,8km
To i. TV Kevyt 19,1km
Pe a. TV Kevyt 4,8km
Pe ap 15,5km: 3,5 + WV10 + 2 (4:17,5/3:45,3-153-165)
Pe i. TV Kevyt 6km
La ap. TV Kevyt 12km
Su TV Kevyt 25,2km-4:51/km
==============================
= 144km
Pikkasen meni kilsat yläkanttiin, mutta ensi viikolla ne todennäköisesti menee taas sitten alakanttiin.

lauantai 20. marraskuuta 2010
La 20.11
Aamupäivästä kevyt 12km-4:50/km. Hiemanhan tuo eilinen painoi jaloissa. Varsinkin ylämäissä sen huomasi. Jospa uimahallisa lilluminen ja saunominen palauttasi :)
Yllättävän paljon oli lenkkeilijöitä liikenteessä. Näkyipä siellä Miikakin reipasta nylkkäämässä ;)

perjantai 19. marraskuuta 2010
Pe 19.11 WV
Aamulla kevyt 4,8km-4:56-136. Mieli teki juosta hieman pidempääkin mutta maltoin kummin.
Ruokiksella 15,5km: 3,5 + WV10km + 2 Markun kanssa. Mentiin sopimuksen mukaan eli Markku veti hitaat ja minä kovat. Tavoitevauhdit 4:20/3:45.
Toteutus:
4:20,4 / 3:46,25 / 4:11,7 / 3:45,5 / 4:15,1 / 3:44,5 / 4:19,7 / 3:45,5 / 4:20,4 / 3:44,9 => kv= 4:17,5 / 3:45,3
134 / 161 / 155 / 166 / 159 / 167 / 158 / 166 / 159 / 166 => ks= 153 / 165
Kolme viikko sitten huomattavasti huonommalla tuntumalla keskisykkeet: 157/167 ja keskivauhdit: 4:18,6 / 3:45,3. Eli ihan hyvä kehittävä treeni. Toki hitaan sykkeet saisi olla hieman alhaisemmatkin, mutta hallissa ei oikein osaa juosta hitaammin ;)
Iltalenkkinä kevyt 6km-4:53-139 hyvällä tuntumalla.
Ensi viikon hallitreenit menee hieman vaikeaksi. Aluksi piti olla tänään Saksan maalla, sitten piti olla maanantaina. Onneksi kumpikaan ei toteutunut, eikä ne olisi minulle käyneetkään. Viimesimmän tiedon mukaan sinne pitää lähteä tiistaina. Se tietää että treenit jää väliin tiistai iltana ja keskiviikkona. Ainut mahdollisuus on juosta kovempi treeni maanantai iltana tai ehkä tiistaina ruokiksella, jos lentoaikataulut sallii. Tiistai ruokistreeni olisi parempi siinä mielessä että ehtii hieman palautua sunnuntain pitkästä. Kuulostellaan...
Harjoitus 5 ja 19.11 käppyränä:

torstai 18. marraskuuta 2010
To 18.11
Aamulla ihan hyvällä tuntumalla ja pidolla 4,8km-4:48/km.
Iltalenki sitten olikin hieman erinlaisissa olosuhteissa. Pukkasi päivän mittaan ainakin 7cm pakkaslunta(-4). Juoksin perinteisen torstaipäivän lenkin Jyväsjärven ympäri 19,1km-5:00/km. Vähempikin olisi riittänyt tuossa kelissä :( Tehty mikä tehty. Toivottavasti riittää huomenna ruokiksella vielä paukkuja vetää WV-harjoitus hallissa. Hitaat pätkät vedän kyllä hitaammin kuin viimeksi. Jos osaan.... tai oikeastaan Markku saakin vetää ne hitaat ;)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Ke 17.11
Aamulla ja illalla kevyet palauttavat lenkit. Lenkin pituudet 4,8 ja 11km ja kummankin keskivauhdit 4:52. Siinäpä se. Pakkasia odotellessa.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Ti 16.11 4x2000m
Aamulla kohtalaisessa kelissä 8,2km-4:59-139. Ihan ok kulku.
Iltaharjoituksena Mutan kanssa: 16,2km: 4,1 + 4x2000m/3 +2x100m + 4,1km.
Ajat ja sykkeet: 7:29,5-156 / 7:28,4-158 / 7:20,6-161 / 7:11,5-164 => ka-7:22,5 / ks-160. Kokonaisuutena kulku hyvä ja nousujohteinen harjoitus. Vielä on vara kiristää ruuvia :) Parissa vimeisessä laitettiin Muta välillä varikolle kun kierroslukumittari näytti turhan kovia lukemia. Seuraavan harjoituksen mies varmaan tuleekin jo mukana kunhan saa elimmistön palautuneeseen tilaan. Takakoivet ei haitannut harjoitusta vaikka alitajuisesti hieman varoikin niitä. Katsotaan missä kunnossa ne on huomenna. Eilen en ehtinyt antamaan niille sähköä, mutta nyt Omronin laite kipristelee lihaksia.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Ma 15.11 Pääkallokeliä ja vesisadetta
Joo, olipa aamulla taas keli. Jos olisin mennyt vakioreittiä, ei olisi ehkä ollut niin liukasta, mutta törmäsin Mattin ja mentiin hänen reittiään. Jätin kilsat suosiolla neljään. Ei mitään järkeä liukastella jäällä.
Illaksi jäätiköt oli pääsääntöisesti sulanut ja keli oli aika hyvä, mitä nyt vähän vettä pudotteli :) Juoksentelua hyvällä tuntumalla 12,6km. Takareidet tosin taas aristaa. Jaksaiskohan antaa niille hieman sähköhierontaa...

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Su 14.11 Pitkähkö isäinpäivänä
10:15 roililta JKU:n klaanin, terästettynä yhdellä teivon miehellä, kanssa kevyt 20,7km-4:45/km. Keli oli sopivan nihkeä eikä liukkaita paikkoja ollut kovinkaan paljon. Ihan kiva juosta välillä isommallakin porukalla. Siitä on aikaa kun Jkl:ssä saatu kuusi kestävyysjuoksijaa samaan aikaan lenkille :)
Pistän viikon treenit hieman myöhemmin... kuuman suihkun jälkeen.
Viikon(kevyt) 45 treenit:
Ma a. TV Kevyt 5,3km
Ma i. TV Kevyt 4,7km
Ti a. TV Kevyt 4,7km
Ti i. 12,8km: 4 + 6x1000/2 + 2x100m + 2,6km (3:36,5-160)
Ke a. TV Kevyt 4,7km
Ke i. TV Kevyt 4,8km
To a. TV Kevyt 4,7km
To i. TV Kevyt 4,8km
Pe a. TV Kevyt 4,8km
Pe i. Kevyt/kiihtyvä 8,5km
La ip. 9,5km: 3,1 + 3,8 + 2,7 (~4:11) Huono kulku/keli.
Su TV Kevyt 20,7km
==============================
= 90km

lauantai 13. marraskuuta 2010
La 13.11 Löysä mies
Ja räntää tulee. Eilen toivoin kosteaa lunta, mutta en näin kosteaa. Alkulenkistä oli sentin verran lunta ja loppulenkistä sulaa/ohut loskakerros/paksumpi loskakerros... Kolme kilsaa 4:40-141 ja sitten yritin hieman kiristää. Sen minkä tuossa kelissä nyt pystyi. 3,8km-4:11-163. Sitten petti hermo ja kävelin ylistönmäen. Olisisn varmaan kävelly koko loppumatkan(2,7-4:53-145) jos olisin tarennut. Ei vaan tänään ollut oikein kulku päällä eikä huvittanut. Jospa sitä huomenna jaksaisi sen pakollisen parikymppiä. Ensiviikolla taas rumba päälle.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Pe 12.11
Aamulla kevyt 4,8km-4:48-136. Tosi alhaiset sykkeet.
Ruokiksella piti sitten mennä halliin, mutta työkaveri tuli kyselemään jotain työjuttuja ja yht`äkkiä huomasin että kello on jo 11. Olishan sitä ehtinyt treenaamaan, mutta ei enää syömään treenin jälkeen. Käytiin sitten Arin kanssa Hurtissa pizzalla. Ei se nyt ihan korvannut reipasta kymppiä mutta...
Loppuviikosta on tullut tavanomaiset kevyen viikon fiilikset, eli juoksu alkaa painamaan. Se on minulla aika normaalia ja tuntuma paranee ensimmäisen kovan viikon puolessa välissä.
Iltalenkkinä 8,5km-4:40-142 loppumäkiin hieman kiihdyttäen. Pyörätiet oli paikoin sellaisessa kunnossa että en edes harkinnut reipasta lenkkiä. Väsyttikin... Jos se nyt sattuu pudottamaan yön aikana sopivan kosteaa lunta maahan, niin huomenna voisi harkita jotain reippaampaa. Ei se kuitenkaan ole nyt nin vakavaa jos yksi tehotreeni jää välin kevyellä viikolla.
"Löysin" yhden kadoksissa olleen harjoituspäiväkirjan ja näytti aika kullanneen muistot. Korjailin mm tuota kasin enkkaani hieman huonommaksi ja lisäsin vielä muutaman lyhyen matkan tuloksen.
Tässä tiistain harjoitus:

torstai 11. marraskuuta 2010
To 11.11
Päivän hölkät 4,7+4,8km. Hiemanhan tämä tuntuu naurettavalta vetää tällaisia lenkkejä, mutta vaihtoehtona olisi sitten pitää lepopäiviä ja mennä pyörällä töihin. Se ei kuitenkaan oikein houkuta. Odotin että takareidet olisi ollut tänään kondiksessa, mutta ei ne aivan vielä ole. Positiivista että patellajänne eikä jalkaterän sivu ole olleet vähään aikaan kipeinä. Akillekset taas pysyy hallinnassa linimentin avulla. Kun niitä ei mene painelemaan sormilla, niin niitä ei edes muistakkaan :) Huomenna ruokiksella halliin vetämään 50 kierrosta rataa ympäri. Saa taas laittaa aivot narikkaan juoksun ajaksi.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Ke 10.11.10
Tämän päivän treeneistä ei paljon kerrottavaa. Aamulla parin asteen pakkasessa 4,7km ja iltasella nolla kelissä 4,8km. Kumpikin erittäin kevyttä. Aamulla sai tossun pitämään kun hieman valkkasi juoksulinjoja. Iltasella taas oli aika inhottava loska mikä luisti tossujen alla. Viime yönä nimittäin pudotti noin 10cm lunta.
Takareidet tykkäsi hieman kyttyrää eilisestä hallitreenistä, mutta eiköhän ne huomenna ole jo ihan normaalit.

tiistai 9. marraskuuta 2010
Ti 09.11 Tonnikauden avaus ;-)
Taisi sunnuntain pitkä nihkeä hieman avata paikkoja. Ainakin sen jälkeen on juoksu tununut aika hyvälle :)
Aamulla kevyt 4,7km-4:52-147. Odotin kyllä hieman alhaisempiakin sykkeitä...
Iltalenkkinä 12,8km: 4 + 6x1000/2 + 2x100m + 2,6. Alkuverkkana saattelin Teemua parin kilsan päähän Tuomiojärveä kohden. Paluumatkalla törmäsin Mutaankin ja vaihtelimme hieman kuulumisia... Veryttely tuntui tosi hyvälle ja sykkeet oli alhaalla(132). Hipposhallissa pienet venytelyt ja heti radalle ennenkuin junnut saapuu paikalle. Tarkoituksena vetää noin 3:40/km vauhtia eli varovaisesti näin ensimmäisellä kerralla. Ajat ja sykkeet:
3:39,4/3:39,3/3:37,5/3:35,7/3:36,0/3:31,3 =>k.a. 3:36,5
157/159/160/162/161/162 => k.s. 160
Sykkeiden perusteella olisi ollut vara vetää hieman kovempaakin, mutta hyvä näin. Jospa sitä sitten keväällä menisi samalla tuntumalla 3:20:n vauhtia. Saa toki mennä kovempaakin, mutta se on minimi vaatimus, jos meinaa tavoitella puolikkaalla B-luokkaa. Loppuverkkakin tuli ihan hyvin eikä ylämäet painanut yhtään :)

maanantai 8. marraskuuta 2010
08.11 Kevyttä veryttelyä ja pipokauden avaus
Eilen pudotti pienen valkean kerroksen maahan ja siinä se on pysynyt. Taitaa pysyäkkin jonkin aikaa ja taidetaan saada muutama sentti lisääkin. Aamulla kuitenkin tossu piti ihan kohtalaisesti maasto-/kesäreitilläkin. Kevyttä hölkää 5,3km -2 asteen pikkupakkasessa.
Iltalenkillä pakkasta kolmisen astetta ja tossu piti edelleen kun lumikerroksen alla oli aikasemmin kylvettyä hiekkaa. Hölkyttelyä 4,7km:n verran. Tuskin tuli edes hiki ;)

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Su 07.11 Nihkeä
Tänään yhtä nihkeää kuin viime sunnuntainakin. Vauhti vaan oli vieläkin hitaampaa, mutta hällä väliä :) Juoksin seiskan verran alle ja kävin nappaamassa Jaskan völjyyn. Tällä kertaa piti jarrutella Jaskan vauhtia. On se mies herkässä kunnossa :-) Oikean etureiden yläosa edelleen jumissa/kipeä hieronnasta(?). Ei kuitenkaan niin paha kuin eilen. Ensiviikolla pitää hieman jo kevennellä mutta tehot ennallaan, kilsat 80-90:n väliin...
Viikon 44 treenit:
Ma i. TV Kevyt 9,2km
Ti a. TV Kevyt 7,9km
Ti i. 17km: 5 + 10 + 2 (4:02/km-166)
Ke a. TV Kevyt 4,8km
Ke i. TV Kevyt 7,5km
To a. TV Kevyt 8,3km
To i. TV Kevyt 16,3km
Pe a. TV Kevyt 4,7km
Pe ap. 15,5km: 3,3 + WV10 + 2 + 2x100m (4:18,6/3:45,3 , 157/167)
La ip. TV Kevyt 13,3km
Su TV Kevyt 25,9km
==============================
= 130,4km

lauantai 6. marraskuuta 2010
La 06.11
Iltapäivästä suurimmaksi osaksi sorateillä/poluilla 13,3km-4:50/km. Etureidet taas vaihteeksi jumissa, tosin hieman erilailla kuin viikko sitten. Hyvä että ei ole aina ihan samanlaista vaivaa ;( Akilleskin tykkäsi hieman kyttärää eilisestä hallitreenistä. Eiköhän sen saa kuitenkin pysymään hallinnassa, vaikka onkin hieman turvoksissa. Hoitoa, hoitoa... Huomenna aamupäivästä kuitenkin pitkäääää.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Pe 05.11 WV10km
Aamulla kevyt 4,7km viiden minuutin vauhtia keskisykkeellä 131. Vauhti tuntui kovemmalle, mutta kai se on uskottava mittaria. Taitaa tehdä pimeys tepposensa vauhdin arvioinnissa :)
Ruokatunnilla hipposhallissa WV10km eli päivän harjoitus: 15,5km: 3,3 + WV10km + 2 +2x100m. Keskisykkeet: 157/167 ja keskivauhdit: 4:18,6/3:45,3. Kymppiin meni aikaa 41,19. Viime talvena meni 39,07 joten vielä ollaan jäljessä tuosta kunnosta. Sykkeetkin oli helmikuussa viisi pykälää alhaisemmat kuin nyt. Voi olla että nyt olisi pitänyt vetää vielä hiljempaa kuin vedin. Ensikerralla vedän ainakin hitaammat hitaammin jotta saan nuo hitaamman vedon sykkeet alemmaksi.
Iltalenkkiä en tänään teekkään sillä polkupyörä pitää viedä kotia. Taitaa retureidet saada taas iltasella peukaloa...
torstai 4. marraskuuta 2010
To 04.11
Kevyttä edelleen. Iltalenkillä tuntui ettei ole vielä aivan palautunut su,ti setistä. Aamulla 8,3km-5:03 ja iltasella 16,3km-5:10. En katsonut mittarista vauhtia, vaan menin ihan tuntuman mukaan kevyttä. Joskus(palautuneena) samalla tuntumalla 4:40-4:45, mutta meni tuota vauhtia. Iltalenkkillä juoksin Teemun kanssa Mannilaan asti ja kiersin sitten vielä Tuomiojärven ympäri. Huomenna olisi ohjelmassa hallissa WV10km, mutta en meinaa kuitenkaan vetää väkisin, vaan täytyy taas kuulostella kulkua.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Ke 03.11 Pallauttavaa
Kyllähän tuo eilinen painoi koivissa. Varsinkin iltalenkillä oli aika nihkeää. Päivän saldo aamulla 4,8km-5:06 ja iltasella 7,5km-5:13.
Kävin iltapäivällä uusimassa taas ajokortin. Viimeksi kesällä uusin pahvikortin muoviseen. Nyt piti toimitta ikäkausinäkötodistus poliisiasemalle jonka mukaan ajaessa on käytettävä laseja. Lasit on ollut 15...20 vuotta eikä ajokortissa ole ollut mitään merkintää. Nyt sitten pitää olla merkintä vaikka en enää omista edes autoa! Maailma on.

tiistai 2. marraskuuta 2010
Ti 02.11 Reipasta reikä päässä
Miten voi olla niin huono muisti! Otin töissä jo aamupäivällä kirjastokortin lompakosta esiin näkyvälle paikalle, että muistan ottaa sen mukaan kun lähden juoksemaan. Siellä se on vieläkin. Näkyvällä paikalla.
Aamulla hienossa kelissä 7,9km-4:55/km. Pikku pakkanen oli kuivattanut maisemareitin loistavaan kuntoon. Pääsin nimittäin juoksemaan valoisassa kun olin unohtanut siirtää herätyksen normaaliin 5:30 aikaan. Nyt se soi 6:30. Onneksi on liukuva työaika....mutta se reikä taas...
Iltalenkki meni aivan arvonnaksi. Toisaalta takareisi oli vielä arka, uskaltaako sillä juosta kovempaa, hippoksen ympäristö täynä työstä palaavia ihmisiä... Tein sitten päätöksen viime hetkellä eli harjoitus oli tämä(Jyväsjärven ympäri): 17km: 5 + 10 + 2. Eka vitonen 4:44-143, kymppi 4:02-166, kakkonen 5:24-142. Takareisi ei vaivannut oikeastaan ollenkaan. Ainoastaan alamäissä piti ottaa hieman varovaisemmin muuten ok. Yllättävän paljon joutui kuitenkin tekemään töitä tuohon neljän vauhtiin. Ei se missään vaiheessa ollut puristamista, mutta kuitenkin. Loppupuolella Jyväsjärven länsipäässä keskivauhti oli vielä 3:59, mutta ylämäet otti osansa ja keskivauhti putosi tuohon 4:02...4:03/km.

maanantai 1. marraskuuta 2010
Ma 01.11 Mummonhölkkää
Aamulla jätin lenkin väliin kun vein polkupyörän valmiuksiin työpaikan pihaan.
Iltalenkki olikin sitten sitä kuuluisaa mummonhölkkää. Ei ollut yhtään vaikeaa juosta 9,2km-5:14/km vauhdilla. Pimeää, takareisi kipeä... tulipahan ainakin palauttava lenkki. Toivottavasti takareisi antaa huomenna juosta hieman vauhdikkaampaa...

sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Su 31.10 Viikon pitkä
Onneksi viime yönä käännettiin kelloja. Sen verran se Grade final kuitenkin väsytti että aamulla nukutti ihan lahjakkaasti. Kiitos vaan Miikalle järjestelyistä ja muillekkin hyvästä seurasta :)
Lähdimme Matin kanssa aamupäivästä klo 10:30 hölköttelemään. Mukavaa kevyttä jolkuttelua ja etureisienkin tilanne on mennyt parempaan suuntaan. Reittinä edestakainen hiekkapintainen pyörätie Tuomio- ja Palokkajärveä mukaillen. Menomatka 4:46/km ja paluu 4:54/km. Niinkuin vauhdeistakin näkyy lopussa iski hieman väsy ja etureidet oli aika muusina. Kilsoja lenkille 27,4km. Edellisestä pitkästä onkin aikaa jo puolitoista kuukautta. Sen kyllä huomasi :) Paluumatkalla Laajarin vessan vesihana toi helpotusta hirvittävään janoon. Taisi ne Miikan popcornit olla aika suolasia ;)
Viikon 43 treenit:
Ma a. TV Kevyt 4,4km
Ma i. TV Kevyt 8,4km
Ti a. TV Kevyt 8,2km
Ti i. TV Kevyt 9,7km +4x170m loivaan ylämäkeen
Ke a. TV Kevyt 8,2km
Ke i. TV "Kevyt" 19km 4:33/km
To a. TV Kevyt 4,8km
To i. TV Kevyt 8km
Pe a. TV Kevyt 4,8km
Pe ap. 9km: 3,5 + 8x400m/1...1,5 + 2,3 (~1:20)
Pe i. TV Kevyt 4,8km
La i. 12,2km
Su ap. TV Kevyt 27,4km 4:50/km
==============================
= 127km
Edellisestä yli sadan kilsan viikosta onkin aikaa jo 7vko:a !

lauantai 30. lokakuuta 2010
La 30.10 TV Siisvouspäivä
Tänään ei ole paljon luppoaikaa jäänyt.Yli 4h:n suursiivous, pyykki, ruoka, lenkki, Grande Final...
Noh, juoksentelua maastosaa Laajavuoren kosteilla pikkuteillä 12km-5:00/km. Hieman oli raskas lenkki... ja sitten bussille... johan tässä istuttiin 2minuuttia :)

perjantai 29. lokakuuta 2010
Pe 29.10 Hallipäivä
Aamulla +5 asteen lämmössä ennen puoltakuutta kevyt 4,8km keskisykkeellä 148. Sykkeet on loppuviikosta alkanaat jo hieman laskea. Alkuviikosta ne oli jonkin verran kohollaan.
Tuommoinen käppyrä syntyi Mutan kanssa tehdystä hallitreenistä. Treenin piti olla aukaiseva treeni ensi maanantain testijuoksua varten. Nyt se testi siirtyi kuitenkin tulevaisuuteen olosuhteiden pakosta, mutta ei sillä nyt kiirettä niin olekkaan. Ehtiipä treenata hieman ennen sitä. Päivän hallitreeni siis: 9km: 3,5 + 8x400m/1...1,5 + 2,3km. Vauhti ei ollut kuin 3,20/km mutta kyllä se vaan kävi keukojen päälle huonokuntoiselle miehelle. Koordinaatio tuntui välillä olevan aivan hukassa. Koikkelehtemista. Nähtävästi nuo jumittuneet etureidet tökki hieman vastaan. Muuten ihan kiva vetää välillä vauhdikkaampiakin treeniä. Tarkoituksena oli vetää treeni 10x400/1, mutta jo viiden jälkeen ehdotin Mutalle että pidennetäänkö palautusta 1,5 minuuttiin. Onneksi ei tarvinnut kovin kauan suostutella :) Kuuden jälkeen sanoin että jätän vedot kahdeksaan, sillä vielä oli mielessä maanantain testi. Eipä niistä kahdesta väkisinvedetystä vedosta olisi paljon hyötyä olisi ollutkaan, kai. Hyvä treeni kuitenkin.
Pitihän sitä sitä töistäkin pois päästä, joten kevyttä hölkkää 4,8km. Etureidet oli kyllä aika töks. No, tänään ne saa saunassa peukaloa :)
torstai 28. lokakuuta 2010
To 28.10 Vettä ja hölkkää
Aamulla oli satanut taas inhottavan pieni kerros räntää. Lipusui oikein kivasti joka askeleella. Kyllä akillekset tykkää. Onneksi on kokoajan hoito päällä eli päivittäinen sively Finalgon voiteella. Juoksentelua kuitenkin 4,8km-kv.4:51-ks.150.
Illasta vesisateessa 8km-kv.4:57-ks.144. Kävin tukailemassa kenttien kuntoa ensi maanantain repäisyä varten. Harjun kentän radoilla oli 40cm lunta kun JJK:n fanit lykkäsivät jalkapallokentän lumet juoksuradoille viimeistä peliä varten. Kiersin samalla Harjun purun kertaalleen ympäri. Sekin oli vielä paikoin jäässä lenkkeilijöiden tamppauksen jäljiltä. Kierroksen jälkeen pysähdyin JKU:n iskuryhmän kanssa vaihtamaan kuulumisia. Antero se siellä piiskasi juoksijoita kovempaan suoritukseen :) Tsekkasin vielä Yliopiston kentän mikä oli vielä eillen lumen peitossa. Nyt oli vesisade ja +7 asteen lämpö sulattanut sen juostavaan kuntoon! Ehkäpä siis sinne.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Ke 27.10 Vähän sinnepäin
Aamulla pikkupakkasessa 8,2km. Kulku ihan ok vaikka etureisiä jumittikin. Keskivauhti 4:48/km. Vaikka eillen hieman pelkäsinkin että märät tiet tulee jäätymään luistinradoiksi, niin pelko oli ihan aiheeton. Keli oli loistava :) Aamusta olleen palaverin jälkeen käytiin Jaskan kanssa lounaalla Hurrikaanissa. Vatsa alkaa taas vetämään ihan normaalisti kun on saanut hieman kulutusta alle...ja sehän vetää.
Iltalenkille melko normaaliin aikaan aurinkoiseen syysilmaan. Tavoitteena juosta Jyväsjärvi ympäri kevyellä hölkkävauhdilla. Kulku muuten hyvää, akilleksiin, jalkaterään, patellajänteeseen ei sattunut, mutta nuo etureidet oli aivan jäkissä. Tuntui että juoksee polvet koukussa ja perse alhaalla(en kai minä yleensä?). Vauhti oli kuitenkin ihan hyvää. Kilsoja 19 ja keskivauhti 4:33/km. Huomenna kevyet lyhyet lenkit että jaksaa taas perjantaina reenata.

tiistai 26. lokakuuta 2010
Ti 26.10
Olihan aamulla liukasta. Vähän matkaa pääsi juoksemaan pyörätietä minkä alla meni kaukolämpöputket. Melkeimpä muuten olikin sitten peilijäätä. Juoksua kuitenkin 6,2km 4:54 keskivauhdilla.
Iltasella puolikuuden jälkeen kun tiet alkoi taas jäätymään 9,7km jossa loppupuolella, taas sellaisella kohdalla missä oli lämpöputket alla, loivaan ylämäkeen 4x~170m. Palautus oli kevyt hölkkä takasin. Vetopaikka on sama missä olen yleensä tehnyt mäkivetoja, silloin kun olen tehnyt niitä. On tainnut kuitenkin jäädä jo parina vuonna väliin. Jospa sitten ens keväänä taas :) ...tai eihän kukaan kiellä tekemään syksylläkään :) Garmin ei antanut vauhdeiksi kuin 3,20...3,30/km, mutta mitä se sitten oikeasti oli... Pimeällä on todella vaikea arvioida noita vetovauhteja varsinkin kun märkä musta asfaltti imee kaiken valon.
Paita oli muuten ihan ok. Nyt riittäisi ohkaisempikin päällystakki.

maanantai 25. lokakuuta 2010
Ma 25.10 Kevyttä
Ei oikein ullut aamulla keliolosuhteet otolliset akilleksien testaamiselle(4,4km). 2/3 reitistä oli liukkaan loskan peitossa. Aamulla ei oikeastaan tuntunut kipua ollenkaan. Iltalenkillä(8,4km-4,43/km) tuntui oikeassa akilleksessa hieman kipua eli ihan normaalin tuntuinen :)
Illasta kävin postista hakemassa tilaamani merinovilla poolopaidan. Olihan sillä paidalla hintaa(65e), mutta jospa se olisi sitten hintansa väärti. Meinaan testata sitä jo huomenna lenkillä. Saattaapi olla että on vielä hieman lämmin, mutta tuleepa paremmin hiki :)

perjantai 15. lokakuuta 2010
Pe 15.10 Hallitreenikauden avaus
Aamulla nollakelissä kevyt 4,8km. Yöllä oli pudottanut vähän lunta, mutta ainoastaan likempenä keskustaa oli hieman liukasta. Ihan ok keli kuitenkin.
Ruokatunnilla hallissa: 12km: 3km + 7km + 4x100m + 2km. Lähdin neljän minuutin vauhtia tarkoituksena kiihdyttää hieman loppua kohden. Kaarteet oli alhaalla mutta ei se noissa vauhdeissa paljoa haitannut. Ensimmäinen tonni meni tasan 4min/km ja jostain syystä otti hengityksen päälle yllättävän paljon. Päätin että vedän tänään ainoastaan kasin. Seuraavat tonnit 3,56/…58/…59/…59/…59/…59. Tuosta kun tarkkaa laskee niin pääsee 7km:iin. Nyt kävi niin että joutui seiskan kohdilta kurvaamaan suoraan vessan puolelle ;) Treenin keskivaudiksi tuli 3,58/km. Päälle 4x100m rennon kovaa +2km:n veryttely.
Iltalenkkinä juoksen vain kotiin 4,8km. Sitten suihkuun-ruokaa naamaan ja junalla kohti etelä-suomen ihmeitä. Seuraava treeni onkin sitten vasta maanantai aamuna…toivottavasti ;=)
torstai 14. lokakuuta 2010
To 14.10
Aamulla joutui jo suosiolla siirtymään talviaamulenkkireitille. Katselin kyllä hieman että olisiko otsalampuissa virtaa että selviäisi sen reilun kilsan pimeän polun pätkän. Juoksua 6km, kv 4:58/km.
Iltalenkiksi povattu lumi/räntä myrsky ei sitten tullutkaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli täysin tyyni. Nihkeää juoksentelua 7,8km, kv 4:52/km.
Huomenna olisi suunnitelmissa mennä ruokiksella halliin. Täytyy laittaa kalenteri muistuttamaan että muistaa lähteä ajoissa :)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Ke 13.10 Määrää koneeseen
Aamulla puoli seiskan maissa tossut jalkaan ja pimeään. Juoksua polulla/latupohjilla 12,7km. Keskivauhti ainoastaan 5:06 vaikka tuntuma oli ihan hyvä. Se tietenkin hieman hidasti kun "joutui" juoksemaan pari kilsaa melkein pimeässä. Lisäksi vuorenlenkin kierto ei ole niitä nopeimpia reittejä :) Kannatti kuitenkin kiertää sillä takalenkillä oli hieno juosta. Lumi oli jäänyt puihin ja maassakin sitä oli melkein valkoisenaan. Tuli ihan lapin hiihtoleiri tunnelma päälle :)) Vain kamera puuttui matkasta.
Iltalenkkinä hieman ennen viittä "kevyt" 19,1km. Alkulenkistä tuntuma oli että kumpikohan käsi piti laittaa eteen kun vasen jalka on takana. Ei oikein hauska lenkki. Aamulenkki oli kivempi :) Kilsavauhti kuitenkin 4:28/km. Juoksin tänään hieman varastoon kun huomiset ennusteet lupasi pahimmillaan parikymmentä senttiä lunta!

tiistai 12. lokakuuta 2010
12.10
Aamulla kevyt 8,2km. Räntää tuli vaakatasossa. Siis hieno juoksusää. Alkumatkasta täällä vuoristossa oli pari senttiä kosteaa lunta joka piti loistavasti tossun alla. Alhaalla likempänä keskustaa oli enää sentin verran märkää loskaa mikä sitten ei ollutkaan enää niin hauskaa.
Iltasella 3,2km. Ei jaksa selilitellä/valitella. Kuulostellaan huomen aamun tuntumaa...

maanantai 11. lokakuuta 2010
11.10 Lopputiliä odotellessa...
Aamulla kevyt 4,3 ja iltasella 10,2km. Ihan ok lenkit vaikka hieman jaloissa tuntui viikonlopun juoksentelut.
Huomenna ehkä hiukan vauhdikkaampaa, jos takki ei tyhjene jo pitkässä palaveripäivässä...

sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Su 10.10.10
Tänään iltapäivän lopuksi Jaskan kansaa 16km keskivauhdilla 4:34. Kun eilinen lenkki oli kokonaan maastossa, niin tänään sitten paukutettiinkin koko lenkki asfalttia. Kuokkalan sillalla oli sellainen vastatuuli että sai ottaa 45 asteen etukenon että pääsi eteenpäin :) Loppulenkistä kun Jaska jäi kotiinsa "puristin" hieman ylämäkeen(yli puolet ylämäkeä(nousua 65m) 2km:n matkalla), jolloin keskivauhti parani parin sekan verran. Ihan hyvä lenkki vaikka eilinen maastolenkki hieman jäykistikin paikoja.
Onnea Mutalle tämänpäiväisestä puolikkaan enkastaan!
lauantai 9. lokakuuta 2010
La 09.10 Viikon hiljaisus
Tulihan tuossa käytännössä viikon verran juoksutaukoa. Noh, olin tosin paljastunut kun olin ottanut "muutamia" juoksuaskelia :) Kilsat oli kuitenkin niin minimaalisia etten taida viitsiä kirjata niitä edes harjoituspäiväkirjaan. Ne oli lähinnä siirtymisiä töistä kotiin tai toisinpäin. En edes viitsinyt ylämäkiä juosta.
Sen taas huomasi että paikkoja alkaa "kolottamaan" kun lepäilee. Krooniset akillesjännetulehdukset ja patellajänne alkoi oireilemaan. Akillekset tulee "kuntoon" juoksemalla kun aineenvaihdunta taas lisääntyy. Voi niitä ja välillä täytyykin hieman hoitaa. Niitten kanssa on jo kuitenkin oppinut elämään. Patellajänne onkin sitten hankalampi juttu. Jalkaterä on parempi muttei oireeton. Sitä tätyy hoitaa aktiivisesti. Todennäköisesti vika on Plantar fascian, joka oireilee sisäpuolisen kehräsluun alapuolelle ja ennen maratonia myös kantapään allekkin.
Tänään kuitenkin ensimmäinen lenkki Matin kanssa maastossa. Kilsoja 15,6. Juoksualustana metsäautoteitä, polkuja ja välillä jopa metsäpohjaakin. Välillä piti pistää kävelyksi soisilla osuuksilla tai muuten vaan hankalissa paikoissa. Koko lenkin keskivauhti 5.05/km, mutta välillä mentiin varmaan 6min/km maastosta johtuen, joten oli siellä vauhdiinkaampiakin pätkiä :) On hieno päästellä menemään maastossa loivaa juurakkoista alamäkeä kun juoksu kulkee :) Siinä on sitä vauhdin hurmaa. Eiköhän sitä jo jouda palaamaan normaaliin rytmitykseen. Ensimmäinen viikko kuitenkin hieman tunnustellen. Tosin muistaakseni seuraavalle parille viikolle on tulossa kummallekkin ainakin pari lepopäivää. Omista sekä työasioista johtuvista seikoista...

perjantai 1. lokakuuta 2010
Yhteenveto
Eiköhän tämä kausi ala olemaan paketissa, vaikka loppuikin hieman kesken...
Aloitetaan viime syksystä. Elokuussa yritin kasata itseni henkisesti (vaikka vaikeaa olikin) ja pääsin harjoittelun makuun ja säännöliseen rytmiin. Elokuu oli ihan kohtalainen harjoitusmäärällisesti ja Kotalammen vedotkin kulki jo loppukuusta kohtalaisen kovaa. Syyskuun alkupuolella Finlandia-maratonin yhteydessä oleva järven kierros kulki ihan ok. Sijoitus neljäs. Syyskuun loppupuoli hieman vaihtelevasti ja lokakuun alussa pari hyvää viikkoa. Sitten käytännössä viiden viikon juoksemattomuus. Olin pari viikkoa pakkolomalla ja tein tämän nykyisen asunnon remonttia ja muuttokin ajoittui siihen samaan ajankohtaan. Marras-joulukuun vaihde lyhyitä lenkkiä viikkokilsojen ollessa 102...20km.
Vuoden viimeisenä viikkona Etiopiaan. Lähdin sinne siis melko huonossa kunnossa. Päämääränä vain päästä pois näistä ympyröistä, saada ajatuksen muuallle ja tottakai kun tällainen mahdollisuus avautui, se piti käyttää. Voihan ollaettei toista tällaista mahdollisuutta tule(?). Päätähän tietenkään ei voi vaihtaa eikä sitä voi resetoida reissun ajaksi, valitetavasti. Addis Abebassa viikkokilsat 106, 161, 173 ja 85. Viimeisellä viikolla pieni vatsatauti ja sununtaina paluu. Harjoittelu pääsääntöisesti aivan aerobista. Alkuaikoina tietenkin sykkeet oli aivan pilvissä johtuen ohuesta ilmasta ja huonosta kunnosta. Aivan erinlaisen hyödyn olisin tietenkin saanut jos olisin lähtenyt esim vaikka näillä pohjilla. Ei kuitenkaan harmita. Silloin on mentävä kun mahdollisuus tulee.
Seuraavat neljä viikkoa Suomessa 132...95km. Vedot kulki ihan kohtalaisesti ja näyttipä 19km:n kiihdytyskin menneen talvikelissä ihan kohtalaisen kovaa. Helmikuun puolenvälin jälkeen iski ensimmäinen tauti. Viikon verran sairaslomalla ja antibioottikuuri päälle. Välillä oli kurkku niin kipeä ettei pystynyt edes syömään. Samalla tein lattiarempaa kun ei enää jaksanut tuijotella TV:tä. Hiki valui niin että paitaa piti vaihtaa välillä. Maaliskuun alussa kolme viikko kohtalaista treeniä ja sitten loukkasin kyljen melko pahasti ja lisäksi sairastuin johonkin virustautiin. Hampurin maraton kuitenkin lähestyi koko ajan ja "piti yrittää treenata". Kevyellä aamulenkillä maksimisykkeet 185. Kävin työterveydessä missä otettiin kaikki mahdolliset kokeet mutta mitään ei löytynyt... Syy koko kauden pilalle menoon oli että kuvittelin jo olevani terve, mutta virus jylläsi vielä elimmistössä, kun aloin käymään uudelleen lenkillä. Siitä seurasii koko kevään ja kesän vaivannut kulkemattomuus. Ennen Hampuria vielä viimeinen yritys pelastaa tuloskunto. Huhtikuun puolessa välissä Pentin pinkaisuun: alle 12,5km:n "veryttely" ja 10km:n kisa päälle + loppuverkat. Keskivauhti kisassa päälle 4min/km!! Maratonin "aattona" juoksu yllättäen aukesi. Maratonilla sitten alkuvauhti sen mukaista, seurauksena totaalinen sipaus ja raahautuminen maaliin. Siinä oli viimeinen niitti arkkuun. Juhannukseen asti väkisin juoksua hirveällä tuntumalla. Heinäkuu käytännössä kokonaan juoksematta. Tosiasiassa se juoksutauko olisi pitänyt pitää jo heti maratonin jälkeen, niin jotain olisi ollut vielä pelastettavissa. Jälkiviisashan saa aina olla. Sitä vaan ei silloin tajunnut...
Viimeinen harjoituskausi alkoi elokuun alussa. Muistan hyvin ensimmäiset lenkit. Juoksu oli todella raskasta, mutta jotenkin olo oli aivan erinlainen kuin keväällä. Siitä alkoi valmistautuinen syksyn maratonille. En vain tiennyt kummalle, Joutsenoon vai Frankfurtiin. Lopullinen päätös Joutsenoon osallistumisesta tapahtui vain parisen viikkoa ennen h-hetkeä. Siihen vaikutti pääasiallisesti taloudelliset seikat ja olinhan kuitenkin juossut edellisessä Joutsenon SM:ssä 2,41 ihan surkealla tuntumalla, joten reitti ei voi olla huono, vaikka en pidäkkään siitä. Eli 8 viikkoa valmistaumisaikaa. Viikot 118/160/145/84/141/71/96 ja viimeinen eli maratonviikko 76km. Siinä välissä vielä Finlandian puolikas keventelyineen ja palutumisineen 1:18:38. Joku tietenkin voisi sanoa etteihän tuo edellytä kuin 2:47 aikaan, mutta tuo juoksu itsessään oli jo minulle "voitto" kun sai tuntea pitkästä aikaa juoksevansa kilpaa. Tuntuma ennen maratonkisaa hyvä ja luotto kunnossa. Yleensä lyön maratonpäivän lukkoon jo hyvissä ajoin jotta ns sitoutuminen suoritukseen ehtii tapahtua. Nyt usko kohtaiseen suoritukseen oli kuitenkin päällä vielä edellisenä iltanakin. Uskoin aivan nappisuorituksella noin 2:42 aikaan. Se kuitenkin olisi vaatinut "orgasmijuoksun". 2:45:een uskoin kuitenkin pääseväni normisuorituksellakin. Uskohan saa kuiten mitä haluaa, mutta todellisuus realisoituu kisapäivänä. Juoksu ei lähtenyt kulkemaan missäään vaiheessa ja keskeytyspäätös syntyi vastatuuliosuudella ja kovassa jalkakivussa. Pari päivää kisan jälkeen harmitti keskeytys, mutta keskeytysvaiheessa oli vielä mielessä että yritän uudestaan myöhemmin syksyllä. Näin ei nyt kuitenkaan tule tapahtumaan. Kausi on paketissa ja nyt pitää levätä sen verran että saa taas juoksun kulkemaan.
Projekti 2012-Jyväskylä alkaa ja se vaatii että 2011 kulkee alimatkat edes kohtalaisen kovaa. Jos 2011 syksyllä mara kulkee niin hyvä, mutta se ei ole päätarkoitus, vaan 2012 MM-puolikas Jyväskylässä ja syksyllä maraton mitä todennäköisemmin saksanmaalla ;)

01.10.2010
Aamulla kevyt 5,1km. Juoksutuntuma hieman parempaan suuntaan, mutta siitä huomimatta jätän iltalenkin väliin. Voi olla että viikonlopun lenkitkin jää väliin. Jostain syystä juoksu on nyt tukkoista ja koko viikon on ollut väsy päällä. Yhtenäkään aamuna en ole päässyt kellonsoitosta ylös.
torstai 30. syyskuuta 2010
To 30.09
Ei muutosta parempaa. Aamulla 5,1 ja iltasella 9,2km.
Garmin näytti muuten Joutsenossa vitosten matkoiksi: 5,13 / 5,05 / 5,02 / 5,07 / 5,04 / 5,00 eli 0...1,4% jos ei oteta huomioon tuota ensimmäistä vitosta missä pyörittiin kolme kiekkaa kentällä. Aika kiitettävä tarkkuus.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010
tiistai 28. syyskuuta 2010
Sähköpostista
Hei kaikille!
Tänä syksynä Suomen Urheiluliitto järjestää kestävyysjuoksun syyskauden
startteja Jyväskylässä, Helsingissä, Lahdessa, Kuortaneella ja
Forssassa. Jyväskylän tilaisuus alkaa LAUANTAINA 2.10. KLO 13.30
HIPPOSHALLISSA KIHUN KOKOUSTILASSA.Tärkeimpänä tavoitteena on tehostaa
alueellista yhteistyötä sekä kestävyysjuoksijoiden että
kestävyysjuoksuvalmentajien välillä. Keskustelussa ovat esimerkiksi
juoksijoiden yhteisharjoitukset ja Keski-Suomen alueen juoksijoiden
testijuoksut. Tärkeä asia on myös valmentajien välisen ajatustenvaihdon
lisääminen. Tilaisuus on tarkoitettu kaiken ikäisille juoksijoille,
valmentajille ja ylipäätään kestävyysjuoksusta kiinnostuneille henkilöille.
Aloitamme tilaisuuden lyhyellä alustuksella, joka käsittelee
kestävyysjuoksun nuorisovalmennusta ja alueellisen yhteistoiminnan
malleja. Alustuksen ja asiasta heränneiden keskustelujen jälkeen
siirrytään ulos tekemään yhteisharjoitus paikalla olevien juoksijoiden
kesken. Harjoitukseen kuuluu juoksutekniikka- ja vauhtikestävyysosio.
Teoriaosuuden pituus keskusteluineen on n. 1 tunti ja se kuuluu myös
Keski-Suomen piirileirin kestävyysjuoksuryhmän ohjelmaan. Tilaisuuden
vetäjänä on SUL:n kestävyysjuoksujen nuorisovalmentaja Antti Leskinen.
Vaikka ette itse pääsisikään paikalle, välittäisittekö viestiä kaikille
asiasta mahdollisesti kiinnostuneille.
Tervetuloa!
Antti Leskinen

Ti 28.09
Aamulla kevyt 4km ja iltasella ~7km. Iltalenkki varsinkin loppua kohden aika syvältä. Tämä tietää että kevyt linja jatkuu. Lenkillä tuli pari JKU:n juoksijaakin vastaan. Kumpikaan ei tervehtinyt. Tainneet tulla ylpeäksi.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Ma 27.09
Aamulla reppu selässä töihin, mutta en juossut kuin vajaa pari kilsaa. Oikeassa etureidessä mystinen kipu joten kävelin loppumatkan.
Iltalenkkinä kevyt 7,9km. Etureisi hieman kipuili, mutta ei haitannut juoksua. Olihan tuo hieman jäykänpuoleista...

lauantai 25. syyskuuta 2010
Dnf
Copy of facebook: (Koetan tehdä parempaa tektiä väliajoilla huomenna...ehkä.)
Maraton on ihmeellinen matka. Maratonluotto kunnossa ja valmistavat treenit ok kuntoon nähden. Sitten: ainoastaan ensimmäiset muutama sata metriä kentällä kulkee ja töks ja kilpajuoksu loppui parinkympin jälkeen, jos se oli sitten sitä ennen sitäkään? ... ...Keskeytys 30km:n kohdalla. Olisihan sieltä päässyt maaliin ajassa joka olisi riittänyt kansallisessa kisassa oman sarjan voittoon(jossittelua), mutta mitä sitten? Ei jaksa edes vituttaa!

http://www.facebook.com/album.php?aid=55044&id=100000162695291&l=e4cf03273a
Vitosten keskivauhdit: 3,54/3,53/3,51/3,52/4,05/3,55. Kilpajuoksu loppui jossain parinkympin jälkeen Raviini tiellä. Vastatuuli ja jalkapohjaan tuli viiltävä kipu. Myötätuuliosuudella juoksu meni hölkäämiseksi. Samalla tosin jalkapohjakipu hieman hellitti mutta päätös keskeyttämisestä oli jo tehty. Odottelin naisten kärkikaksikkoa(Sannaa ja Maijaa) ja vedin heitä kolmenkympin taululle asti vaikka olin päättänyt jo keskeyttää kirkon kohdalla, mistä olisi lyhyt kävellä takaisin kentälle ja suihkuun. Mietin kuitenkin ennen kolmeakymppiä että juoksisinko kuitenkin loppuun, mutta ei se 2:45...2:50 aika kuitenkaan niin paljoa kiinnostanut eikä myöskään joku hikinen pytty omassa sarjassa. Siinä vaiheessa oli jo mielessä seuraava yritys myöhemmin syksyllä. Kotimatkalla tulin kuitenkin siihen päätökseen että en yritä enää maratonaikaa tänä vuonna. Juostaan sitten kun on enemmän treeniä takana. Syytä heikkon kulkuun en tiedä. Mitään selitystä ei ole. Maraton on maraton. Jos päivä ei natsaa niin silloin tulos on tämä. Jalat sain kuitenkin araksi ja jäykäksi. Jalkaterä ei ole tällä hetkellä kovin kipeä, joten aloitan todennäköisesti taas huomisesta lähtien töihin ja takaisin juoksut. Seuraava kehittävä treeni kuitenkin vasta puolenviikon jälkeen. Joku kisa olisi kuitenkin kiva vetää vielä vaikka testimielessä...
Kisan juoksi näillä

La 25.09 Lappeenranta
Eilen illalla hieman ennen kahdeksaa kevyt 4km Keron Jaskan kanssa. Loppumatkasta puolisen kilsaa maratonvauhtista hyvällä tuntumalla. Loppuillasta pastat Rossossa ja kisaspekuloinnit Kallen ja Jaskan kanssa.
Tänä aamuna pieni ulkoilu Kallen kanssa jossa vähän juoksua ja aamupalalle. Ei pitäisi ainakaan nälkä vaivata lähtöviivalla :) Keli vaikuttaa kohtalaiselle. Hieman tosin tuulee ja se varmaankin tulee vielä voimistumaan. Puolitoista tuntia starttiin. Katsotaan pitääkö suunnitelmat vai tuleeko taas normali alkuryntäys ;=)

torstai 23. syyskuuta 2010
To 23.09
Aamulla kevyt vitonen ja iltasella neljä.
Nyt alkaa olemaan tuttu maratonia edeltävä olo. Vatsa turpee, jalat väsyneet ja muutenkin vetämätön olo.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Ke 22.09 Rytmiharjoitus
Aamulla kevyt kankea 8,3km. Juoksin tahallani hieman "pidemmän" aamuveryttelyn jotta kroppa heräisi heräisi illan harjoitukseen.
Iltalenkki maantiellä: 10,4km: 3,1km + 2x2000m/4min + 3,3km. Ensimmäisessä pystyin seuraamaan vauhtia kellosta. Juoksu oli nihkeää mutta en viitsinyt puristaakkaan liikaa. Aika 7,44 ja tavoite oli 7,40. Ihan haarukkaan kuitenkin. Toisessa vedossa en pääsyt seuraamaan kellosta vauhtia joten menin ihan tuntuman mukaan. Aika 7,19. Ei kyllä yhtään tuntunut niin kovalle, mutta kai se on uskottava kelloa.
Aamulla lähdin juosten töihin noin klo 6:30 ja palasin kotiin 19:30. Tulihan siinä päivälle hieman mittaa, mutta tänään ei ollut energiapulaa iltalenkille lähtiessä. Sen verran tuli lipitettyä maltoa hartsportilla...

tiistai 21. syyskuuta 2010
Ti 21.09
Eilisestä tuli lepopäivä. Olin jo töistä lähtiessä kiskomassa lenkkivaatteita ylle kun päätinkin pyöräillä kaupan kautta kotiin. Eilen huomasin myös että pohkeet on yllättävän jumissa. Niitä nyppi jo hieman puolikkaalla ja sunnuntain vetoharjoitus taisi jumittaa niitä lisää. Annoin pahimin jumissa olevalle pohkeelle kolme varttia sähköhierontaa. Jospa se siitä...
Tänä aamuna kevyt 5,1km ja iltasella kevyt 4,8km. Iltalenkki vesisateessa ja kulku nihkeää. En yllättynyt yhtään. Se nihkeys kuuluu viimeisen viikon tuntemuksiin.
Nyt on se vaihe että pitää ainakin pari kertaa päivässä käydä katsomassa kisapaikkakunnan sää :) Aika reipasta tuultahan tuo lupaa ja mahdollisesti vesisadetta. Ne kun yhdistetään, niin kiva. Sääennuste ehtii kuitenkin muuttua vielä monta kertaa ja siinä kelissä mennään mikä sattuu olemaan.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Su 19.09
Iltapäivästä Kotalammen kuntoradalla hieman hapenoton kiusausta. Harjoitus: 11,5km: 4 + 5x600m/400m(3min) + 2,5km. Mittasin matkan/radan Garminilla reippaasti kävellen mahdollisimman tasaiselle osuudelle. Matka saattoi olla pikkasen ylimittainenkin ja rata oli sateiden jäljiltä hieman pehmoinen, muttei paha. Tavoitteena sellainen ~3.20/km vauhti. Vetojen ajat pyöristettynä: 2,04/2,04/2,01/2,01/2,00. Palauttelu kevyesti hölkäten => oikaisu takaisin lähtöpaikalle. Olisin voinut pitää 2,5min palautuksen ajan puolesta, mutta otin ennemmin kunnon palautuksen. Tuo vauhti oli tälle vauhtireserville hieman reippaanpuoleista, mutta ihan letkeesti se meni radan "epätasaisuudesta" huolimatta. Treenin jälkeen ihan hyvä fiilis :) Ensiviikolla ei olekkaan enää kuin maratonvauhtinen rytmiharjoitus ja kevyttä hölkkää. Rytmiharjoituksena joko 4x1000, 2x2000 tai 1x4000m tuntumasta ja fiiliksestä riippuen. Saattaapi sinne tulla pari lepopäivääkin.
lauantai 18. syyskuuta 2010
La 18.09
Tänään iltapäivästä kevyt ysi. Kulku ihan kohtalaista ja keskivauhti 4:46/km.
Eilinen olikin täysi lepopäivä vaikka pohdinkin hieman iltalenkin mahdollisuutta...
Jalkaterä edelleenkin kipeä. Taitaa olla ollut jo ainakin kuusi viikkoa. Kyllä se tänäänkin hieman turtui parin kilsan juoksun jälkeen. Taitaa kaivata totaalilepoa...maran jälkeen...

torstai 16. syyskuuta 2010
To 16.09 Palauttava
Aamulla kevyt nelonen ja iltasella vitonen. Täytyy tunnustaa että noi pari edellistä päivää painoi hieman jaloissa.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Ke 15.09 40,4km asfaltin paukutusta
Aamulla baanalle jo ennen puolta seiskaa. Pieni tihkusase ja kilsoja 13,3km keskivauhdilla 4:50/km. Loppulenkki pikkasen nihkeää eilisen vetotreenin takia.
Iltalenkille vähän ennen puolta viittä kolme järveä kiertäen. Laitoin vauhdin ja matkan pois näkyvistä ja vedin tuntuman mukaan. Vitosten väliajat näkyy kuvasta. Kilsoja 27,1 keskivauhdilla 4:25/km. Vaatetus oli +12 asteeseen ja tuuleen pikkasen pienen puoleinen, mutta se oli tietoinen valinta. Yritin pitää nestehukan minimissään. Loppumatkasta pukkasi ylämäkeä, vastatuulta (ja viluakin) joka pisti hieman puristamaan, mutta muuten ihan rentoa menoa olosuhteisiin nähden. Näillä treeneillä ja pohjilla pitäisi sitten mennä Joutsenoon jos kyyti järjestyy. Jos taas ei järjesty, niin sitten mennään Frankeen ;-) Sinne nimittäin on helpompi mennä kuin Jousenoon.
tiistai 14. syyskuuta 2010
Ti 14.09 Vetoja
Aamulla kevyt 7,8km pienessä tihkusateessa. Sain passattua sen pahimman kuuron.
Iltalenkki 14km: 5km + 5x1127m/2min + 3,3km. Keskiaika parani viimeviikosta sekunnin verran. Tällä kertaa oli tosin huomattavasti tasaisempi sarja kuin viikko sitten. Kierrokset: 4,09/4,04/4,03/4,04/4,03 => k.a. 4.04,6. Palauttelu tuotti tulosta ;-) Viimeviikkoon tuli 71km kahdella lepopäivällä.
Alan jo kallistumaan toisen suuntaan tuossa maraton valinnassa, mutta vielähän tässä on viikkoa jäljellä ja aikaa muuttaa mieltänsä :-)

Joku pipopää tunki kainolaan kisan päätteeksi ;=) Kuva: Tero Takalo-Eskola / Terotemedia
maanantai 13. syyskuuta 2010
Ma 13.09
Aamulla ja illalla kevytttä hölkkää. Aamulla kastui aika totaalisesti, vaikka viivyttikin töihin lähtöä. Takareidet sen tuntuiset että huominen vetotreeni saattaa siirtyä, mutta sen näkee sitten huomisissa.
Finlandia 2010 maaliintulo. Kuva: Kalle Kulmala
lauantai 11. syyskuuta 2010
La 11.09 Finlandin 1/2-maraton
Noh, mitähän tuosta kisasta sanoisi. Kunnonmukaisen. Tavoite jäi sinne jotain ~36s:n päähän. Positiivista että juoksu pysyi kokoajan hallinnassa. Ei turhia ryntäilyjä vaikka muu porukka kiihdytteli. Ainakin tuntemuksen vauhti mukaan oli aika tasainen. Loppuun sai ihan hyvän tsempin päälle kun tavoitin ja ohitin Kimmo L:n. Empä olekkaan pitkiin aikoihin saanut tuon Kuopion kestokoneen päänahkaa :) Ei jaksa vielä tänään purkaa mittaria jotta näkisi vauhdinjaon. Päivittelen ehkä huomenna tätä samaa tekstiä. Aika siis jotain 1.18,36 ja oman ikäsarjan voitto. Pytyt ei paljoa lämmitä, vaan olisin mielummin juossut minuutin kovempaa ja jäänyt vaikka neljänneksi. Kaikkea ei tosiaankaan voi saada heti ja nyt kuten joskus aikasemmin totesin. 1.18 oli se raja jolla olisin osallistunut Juotsenoon. Nyt se ei ollut sitä. Joustanko vähän ja lähden juoksemaan sen ajan jonka arvaan minuutin tarkkuudella, vai otanko taas yhden riskin ja juoksen 3-4 minuuttia kovempaa Frankessa. Sekään ei hirveveästi tyydyttäisi. Kohta on kuitenkin pakko päättää suuntaan tai toiseen ;(
http://maps.google.fi/maps/ms?hl=fi&ie=UTF8&oe=UTF8&msa=0&msid=113089253270773295819.00049009926090b33345e&num=200&start=5&ll=62.238033,25.773926&spn=0.023548,0.111151&z=14&iwloc=000490099d203f3e2a8c5
Tuosta linkistä pitäisi selailemalla löytyä väliajatkin...jos toimii. Olihan niissä kuitenkin pientä heittelyä.
Kuva startista: Kisan voittaja Tuomas L. numerolla 2489 ja naisten sarjan hienolla ajalla voittanut Sanna K. vasemmalla. Antti P:lle(nro 1902) kiitos vetoavusta heikolla hetkellä :)
Kuva: KSML nettisivusto 11.09.2010

perjantai 10. syyskuuta 2010
Pe 10.09
Päiwän treeni tehty. Asfaltilla juoksua 8,2km. Tuntuma jo parempi kuin eilen. Ensimmäinen 1,5km oli vaan aika tuskallista tuon nilkan sisäsyrjän kanssa. Taisi vähän ottaa itteensä eilisistä satasista. Saa nähdä missä kunnossa se on huomisen puolikkaan jälkeen. Noh, nappaa ennen juoksua buranan ja juoksun jälkeen puudutusainetta ;-)
torstai 9. syyskuuta 2010
To 09.09
Tänään ainoastaan iltalenkki. Juoksu oli jäykkää ja nihkeää, vaikka oli lepopäivä takana. Ehkäpä juuri siksi. Pääsee lihakset jäähtymään kun pitää lepopäivän ;-) Kilsoja 8,4 + loppulenkistä 4x100m.
Huomenaamuna vähän jolkuttelua ja töiden jälkeen voisi käydä hakemassa numeron kun tulen pyörällä kotiin.

tiistai 7. syyskuuta 2010
Ti 07.09 Kotalammella
Aamulla kevyt 5,1km. Kulku normaalin nihkeää, eli ei mitään uutta.
Iltalenkki: 14km: 5km + 5x1127m/2min + 3,3km. Alkuverkassa taas alakuloinen vire ja aatteita että tuleekohan tästä mitään. Ensimmäinen veto tutun jäykkää ja arvelin sen menevän noin 4,20/krs. Se oli kuitenkin 4,15 ja seuraavat 4,09/4,06/4,03/3,53. Eihän se mitään rentoa juoksua ollut, mutta odotin oikeastaan huonompiakin aikoja. Viimeiseen tuli sitten pientä puristusta mutta ei mitään hampaat irveessä juoksua. Tuo viimeisen ansiosta keskiarvo vedoille 4.05,4 eli tämän harjoitusjakson parasta. Keskiarvo kuitenkin vain vähän kovempaa mitä pitäisi lauantaina juosta puolikas. Siinäpä haastetta ;-)
Garmin antoi kierroksille mittaa: 1,13/1,12/1,11/1,13/1,13. Se saa kuitenkin olla se 1127m, koska sillä matkalla olen huoltokopin seinään merkannut kierrosvauhtia vastaavat kilsavauhdit.
Kotalammen pururata on muuten saanut suurimmalle osalle matkaa uuden päällysteen. Keväällä tuli suoralle hienoa tiivistä hiekkaa ja viime viikolla noin puolelle matkaa kivituhka. Nyt siinä kelpaa vedellä.
Huomiseksi on "valmentaja" määrännyt ohjelmaan lepopäivän. Ensimmäinen määrätty lepopäivä tähän harjoituskauteen :)

maanantai 6. syyskuuta 2010
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Su 05.09 Viikon pitkä
Nukuin sen verran kuin nukutti eli pääsin ylös vasta puoli yhdeksän jälkeen. Söin aamupalan ja luin lehden ihan rauhassa. Lenkille vähän kymmenen jälkeen. Juoksin kympin alle ennen kuin hain Jaskan mukaan. 14km kohdilla oli Garminista loppunut akku. Se valittikin jo alussa akun vähyydestä. Jaskan kanssa juostiin tunnin verran ja kiertelin itekseni vielä kympin verran. Koska mittarista oli virrat pois niin piti mennä hieman arvelujen mukaan varmanpäälle että tulisi riittävästi kilsoja. Laajarin kellosta varmistui että kolmekymmpiä täytyy varmasti. Ensimmäinen 14km oli 4,52 keskivauhtia. Siitä kun laski varmanpäälle, niin sain lenkin pitudeksi 32km. Juoksu erittäin nihkeää. Kestävyys on kuitenkin jotakuinkin kohdillaan kun jaksaa juosta pidempääkin, vaikka tuntuu huonolle, eli jotain positiivistakin :-)
Viikon 35 treenit (viides harjoitusviikko):
Ma a. TV Kevyt 5km
Ma i. TV Kevyt 7,8km
Ti a. TV Kevyt 11,5km
Ti i. 15km: 5km + 20x300/1,5min + 4km
Ke a. TV Kevyt 5km
Ke i. TV Kevyt 8km
To a. TV Kevyt 11,2km
To i. 13,2km: 10km(vitoset: 4,25/4,16) + 3,2km
Pe a. TV Kevyt 7,8km
Pe i. TV Kevyt 8,6km
La i.15,5km
Su ap. TV Kevyt 32km (nihkeää)
==============================
= 140,6km

lauantai 4. syyskuuta 2010
La 04.09 Maastojuoksua
Tänään kevyt 15,5km hienosssa syyskelissä.. Juoksu pääosin latupohjia kiertäen. Juoksusta on häipynyt jo vähän aikaa ollut juoksun helppous ja rentous. Kyllä sitä nyt menee, mutta ei se nyt niin kivaa enää ole. Samalla on mennyt luottamus omaan suorituskykyyn kovemmassa vauhdissa. Viimeviikon "kovemmat" treenit ei ainakaan nostanut sitä luottamusta. Ei auta jos joku sanoo, että kellä se sieltä löytyy kun keventää. Sen verran tässä on tullut jo vuosia väännettyä, että tiedän että se vaatii pari hyvin kulkenutta treeniä, niin fiilis on ihan toinen. Toisaalta ei tässä kovin nopeasti voi hyviä tuloksia odottaa. Harjoittelu pitää vaan taas saada säänölliseksi, niin kyllä se peruskunto taas löytyy muutaman kuukauden väännöllä. Tämä on kuitenkin sellainen laji ettei voi saavuuttaa kaikkimulleheti juttua. Sain tällä viikolla päivitettyä harjoituspäiväkirjaan viimevuotisia kk-kilsoja. Oli aika murheellista katseltavaa. Koko viimevuoteen ei tullut kuin vajaa 3300km. Paras oli 450 ja huonoin 27. Vielä kun joskus saisi 5000km: vuoden. Eihän se vaatisi kuin keskimäärin 417km/kk, 96km/vko, 14km/päivä ja kun harjoittelee arkena kaksi kertaa/päivä, niin se tekee 8km per lenkki. Helppoa matematiikkaa ;-) Ei pitäisi olla mikään ihmesuoritus. Paikat vaan kunnossa ja motivaatio kohdillaan. Saahan sitä päiväunia nähdä :-)
perjantai 3. syyskuuta 2010
Pe 03.09
Aamulla jäykähkö 7,8km-5:07/km. Ainakin oli riittävästi vaatetta päällä :-)
Iltalenkki vesisateessa ja kovassa tuulessa 8,6km-4:35/km. Piti juosta pikkasen enemmän, mutta ei tuossa kelissä....

torstai 2. syyskuuta 2010
To 02.09
Aamulla hienossa kelissä 11,2km. Kulku ihan kohtalaisen kevyttä.
Iltalenkille tukevilla peruslenkkareilla tarkoituksena vetää kiihdytyksen alku rauhallisesti. Heti alusta huomasi ettei tänään kulje. Ensimmäinen vitonen 4:25 keskivaudilla. Se nyt meni kuitenkin aikataulun mukaisesti. Seuraava vitonen 4:16 vauhdilla ja vaikeaa oli. Limaa kurkussa ja ylävatsaa poltteli. Lopetin juoksemisen siihen kymppiin kun ei siitä mitään tullut. Loppumatkasta juoksentelin ainoastaan silloin kun meinasi tulla kylmä. Olisihan sitä jaksanut, mutta ei huvittanut, tympi. Kilsoja lenkille 13,2. Lenkin jälkeen kuumaan kylpyyn rentoutumaan. Juostaan se vauhdikkaampi sitten kun kulkee...
Kaivoin naftaliinista Omronin sähköhierontalaitteen. Muistelin että siinä olisi jotain vikaa, mutta pelitti se ainakin kohtalaisesti. Laitoin elektrodit kehräsluun molemmin puolin, joten paikka oli hieman hankala. Toivottavasti siitä nyt jotain hyötyä oli.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Ke 01.09 Palauttava
Aamulla kevyt vitonen ja illalla kasi. Hieman eilinen treeni painoi jaloissa...
Päivällä vähän huvittuneena luin keskustelupalstaa missä lenkkeilijät kertoivat pesevänsä lenkkivaatteet joka lenkin jälkeen ja osa joka toinen päivä. Mitähän siitäkin tulisi minun kohdalla kun pääsääntöisesti treenaa, silloin kuin treenaa, 12krt viikossa. Ainakin olisi pyykkikone kovilla ;) Silloin kun treenaa säännöllisesti niin hiki ei edes haise. Aineenvaihdunta on sen verran vilkasta ettei kuona-aineita ehdi paljon muodostua elimmistöön. Ehkä se on nillä, jotka juoksee pari kertaa viikossa, aiheellista pestä kuteitasa joka lenkin jälkeen...
Huomenna taas vähän enemmän kilsoja. Pyydettiin kyllä tonnifemmalle jänikseksi mutta ei oikein sopinut ohjelmaan. Olishan se ollut hauska kokemus.

tiistai 31. elokuuta 2010
Ti 31.08 Ratapäivä
Aamulla kevyt 11,5km 4:45/km. Juoksutuntuma jo parempi kuin eilen. Kymppi piti vetää mutta laskelmat hieman petti :)
Iltalenkillä harjulle vetotreeniin. Harjoitus: 15km: 5 + 20x300m/1,5min + 4km. Keskiaika vedoissa 59,1s. Takasuoralla oli myötätuuli ja pahin vastatuuli oli takakaarteessa. Ensimmäiset vedot tosi nihkeitä. Piti oikein yrittää että pääsi noihin minuutun tavoiteaikoihin. Pitää vissiin ottaa ensikerralla aukivedot ennen varsinaista harjoitusta ;) Jalkaterähän tykkäsi treenistä kyttyrää. Kipualue on alkanut laajenemaan jo kantapään allekkin. Ei hyvältä näytä. Täytyy taas ottaa huomenna käyttöön tukevammat lenkkarit ja laittaa kantapään alle geelityynyt. Muistaisi vaan aamulenkinkin jälkeen antaa sille kylmää että saisi sen pysymään edes hallinnassa.

maanantai 30. elokuuta 2010
Ma 30.08
Perjantai iltana ainoastaan kevyt vitonen ja Lauantaina Matin kanssa kevyt 13.5km.
Eilinen lenkki jäi kokonaan väliin. Aamupäivästä oli kylmä vaikka oli paksusti vaatetta ja peitto päällä. En tiedä yrittikö puskea tautia päälle mitä. Lenkki jäi kuitenkin tekemättä.
Tänä aamuna oli tietokone korjaaja paikanpäällä. Ei se saanut sille mitään aikaseksi. Otti kuitenkin vielä koneen toimistolleen. Tästä syystä aamulenkki ja töihin tulo viivästyi. Juoksua kevyt/nihkeä 5km.
Iltalenkkinä kevyt 7,8km-4,40/km. Oli niin nihkee kulku etten viitsinyt juosta pidempään. Eikä ollut oikeastaan aikaakaan kun tietoneenkorjaaja palautti koneen 16:30. Nyt taas pelittää ja pääsee nettiin :)
Viikon 34 treenit:
Ma a. TV Kevyt 5,2km
Ma i. TV Kevyt 5km
Ti a. TV Kevyt 5,3km
Ti i. 9,3km: 4,8km + 3x1127m/2min + 2,1km
Ke a. TV Kevyt 5km
Ke i. TV Kevyt 5km
To a. TV Kevyt 5km
To i. 20,5km: 20km(vitoset: 4,17/4,09/4,02/4,03) + 0,5km
Pe a. TV Kevyt 5km
Pe i. TV Kevyt 5km
La i.13,5km
Su ---------------
==============================
= 84km

perjantai 27. elokuuta 2010
Pe 27.08 Väärin harjoiteltu
Eilinen TV20 meni taas perseelleen. Tavoite vetää tasavauhtinen "ei liian kuluttava" 4:15 vauhdilla meni mönkään jo vitosen paikkeilla. Vitoset: 4:17/4:09/4:02/4:03. Tuulet oli hieman suotuisemmat kuin viikko sitten. Tällä kertaa vastatuuliosuus sattui viimeiselle vitoselle. Tällä viimeisellä vitosella ylämäessä/vastatuulessa vauhti välillä 2-3km tippui 4:20 paikkeille ja taas viimeiset 2km tuli alle neljän vauhtia. Kompressiosukista ei ainakaan ollut mitään haittaa. Alkumatkasta piti kerran vetäistä sukkia ylöspäin. Kisassa ei tätä toimenpidettä mielellään tekisi. Kuluttava harjoitus. Lenkin keskivauhti 4:06/km. Harjoitus numeroina: 20,5km: 20+0,5.
Tänä aamuna hurjastelin vitosen 5:05 vaudilla. Aamuherätys oli tosi nihkeä. Meni 45min ennen kuin pääsin sängystä ylös. Onneksi huomenna saa nukkua pitkään…
Illalla tappelin taas nettiyhteyden kanssa. Hermothan siinä menee. Älkää koskaan ostako DNA:lta mitään. Ei mitään hätää niin kauan kuin homma toimii, mutta kun tulee jotain häikkää, niin et saa mistään apua ennen kuin kaivat lompakkoasi.
torstai 26. elokuuta 2010
To 26.08
Kevyt linja jatkuu. Vitoset eilen illalla ja tänä aamuna.
Tilasin viime perjantaina kompressio sukat ja trikoot. Tosi nopeata toimintaa. Olivat jo eilen postissa. Olisi saanut postiluukustakin, mutta kun olivat pahvilaatikossa niin ei nähtävästi mahtunnet sisään. Trikoita ( http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=30194) pidin illan päällä ihan vain kokeillakseni kuinka tiukat ne on. Hieman tuntuu kiristävän reisistä. Kiristääkö sitten liikaa, näkee ensimmäisellä lenkillä. Minullahan ei ole ihan peruskestävyysjuoksijan reisi/pohjelihakset. Sukat ( http://www.chainreactioncycles.com/Models.aspx?ModelID=43458 ) sen sijaan tuntui hyvälle, eivätkä puristaneet liikaa tämän aamun lenkillä.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Ke 25.08 Ei väkisin
Eilisen tiukan palaveripäivän jälkeen viiden maissa lenkille. Lähdin t-paita ja shortsit päällä pieneen tihkusateeseen. Harjoitus: 9km: 5 + 3x1127/2 + 2. Alkuveryttelyssä ei edes päässyt hikeen. Ensimmäisen vedon alussa tuntui että meneekö liian lujaa. Puolenmatkan paikkeilla "väliaikapisteessä" olin kuitenkin jo 5s jälessä "tavoiteajasta". Eka veto 10s hitaampi kuin viikko sitten. Yleensä toinen veto menee helpommin, mutta nyt hieman puristaen vain 10s nopeammin mitä ensimmäinen. Kolmanteen puristin hieman enemmän, mutta ei vaan saanut koneesta irti. Jos olisi ollut sykevyö niin olisi varmaan nähnyt että sykkeetkään ei noussut. Jätin homman siihen kun ei irronnut. Olisihan ne pari vielä voinut puristaa mutta ehkä parempi näin... Luppuveryttelyäkään ei viitsinyt kunnoslla tehdä kun iho oli kylmästä kananlihalla. Kuuma suihku houkutteli enemmän.
Tänä aamuna kevyt nihkeä vitonen. Illalla menin tunnin normaalia aikasemmin nukkumaan ja kuitenkaan aamulla ei meinannut jaksaa nousta ylös. Toivottavasti ei ole pukkaamassa mitään tautia päälle. Taitaa olla vaan harjoitus/henkistä väsymystä...
tiistai 24. elokuuta 2010
Ti 24.08
Eilen iltalenkkinä kevyt rauhallinen 5km-5:10/km. Kulku ihan kohtalaista. Pieni vesisade kasteli, mutta ei tullut kuitenkaan kylmä.
Tänä aamuna taas vitosen verran -4:50/km. Pieni tihku mikä piti silmälasit kokoajan märkänä.
Päivä menee taas palaverissa istuessa. Toivottavasti pääsee ajoissa lenkille.
maanantai 23. elokuuta 2010
Ma 23.08 Kolmas harjoitteluviikko pulkassa
Pejantaina kevyt 9,8km. Pientä väsymystä vielä jaloissa.
Lauantaina aamusta kevyt 15,6km. Reittinä pääasiassa latupohjia ja metsäautoteitä vaihtelevassa maastossa.
Pääsee taas pitkästä aikaa vanhoille hyville baanoille kun jaksaa taas juosta :)
Iltalenkki oli optiona mutta jätin sen suosiolla käyttämättä koska ei se aamujuoksu niin tuoretta ollut.
Sunnuntaina aamusta kevyt 31,7km-4:48/km. Reitti: Ristonmaa-Sippulanniemi-Salmiranta-Samulinniemi-Seppälä-Palokkajärven ranta-Köhniö, eli viiden järven rantoja tuli hölköteltyä.
Jalat edelleen väsyneet. Onneksi oli juomavyö mukana. Mehua hieman maltolla terästettynä. Eli en hakenut mitään rasvanpolttolenkkiä, vaan lihaksistolle kuormituksen kestoa. Ensiviikolle pitää pudottaa kilsoja, mutta pari kehittävää harjoitusta aion kuitenkin pitää mukana.
Tänä aamuna ainoastaa kevyt palauttava 5,2km. Laitoin Garminin näyttämään vain kellon aikaa, kuten eilenkin, ettei mittarin näyttämä häiritse juoksuvauhtia. Aamulenkin vauhti olikin 5:10/km, joten tultiin erittäin rauhallista vauhtia.
Lopetin tulehduskipulääke kuurin perjantaina. Kehräsluun alapuolen kivut palasivat taas voimakkaampina. Turvotus ei ole vähentynyt yhtään. Tosin hieman laiskasti on tullut annettua sille kylmää. Felden-geeliä olen kuitenkin sivellyt säännöllisesti, mutta eipä siitä ole ollut mainittavaa apua. Patelläjänne oireilee edelleen, mutta on pysynyt hallinnassa.
Olen alkanut empimään tuota Jousenon maratonia. Vaikka pääsisin Finlandian puolikkaalla asettamaani tavoitteeseen, niin Joutseno tulee kuitenkin liian aikasiin. Jos aikoisi juosta sekä Jousenon SM:n että Franken, niin palautumiseen sekä valmistautumiseen menee melkoisesti aikaa. Se on kaiki pois harjoittelusta. Frankeen ehtisi harjoitella kuitenkin vielä 8-9 vko:a, jos jättää SM:n väliin. Täytyy tehdä päätös vasta puolikkaan jälkeen ja katsoa saako vielä järkeviä lentoja Saksan maalle...
Viikon 33 treenit:
Ma a. TV Kevyt 5,4km
Ma i. TV Kevyt 6,4km
Ti a. TV Kevyt 7,9km
Ti i. 15km: 5km + 5x1127m/2min - k.a. 4.09,2/krs + 4,4km
Ke a. TV Kevyt 6,2km
Ke i. TV Kevyt ~10km
To a. TV Kevyt 10,2km
To i. 20,4km: 20km-4,07/km + 0,4km
Pe a. TV Kevyt 5,9km
Pe i. TV Kevyt 9,8km
La a. TV Kevyt 15,6km
Su ap. TV Kevyt 31,7km - 4:48/km
==============================
= 144,5km
perjantai 20. elokuuta 2010
Reitti
Garminin ohjelmasta ei kunnolla kuvaa ulos. Ainakaan minä en osaa. Treeni pitää siirtää ensiksi SportTracks:iin ja siellä vasta saa kunnon kartan. Tuo ohjelma on vaan sen verran "tyhmä" että se otti ajassa huomioon minun puskareissunikin :), vaikka kello oli pysähdyksissä. Siitä johtuu tuo kympin huono väliaika.
Pe 20.08
Eilinen treeni ei sitten mennyt ihan ohjelman mukaan. Tarkoituksena oli juosta TV 20km/4:20/km. Ei siis reipas eikä kevyt vaan tasavauhtinen reippaan ja kevyen välille. Joskus aikoinaan tällaisilla treeneillä olen saanut itseni ihan kohtuulliseen kuntoon(mm 1/2-maraton 1:14:32 Hartolassa). Ensimmäiset pari kilsaa Alballe kevyttä ~4:30 vauhtia josta sitten pientä vauhdin lisäystä. Jyväsjärven rannassa kaupungin puolella sekä mottoritien varressa kohtalainen vastatuuli. Tuli ehkä liikaakin puskettua ja haettua sitä 4:20 keskivauhtia siihen vastatuuleen. Ennen viherlandiaa keskivauhti oli jo 4:17 eli siihen olisi pitänyt passata juoksuvauhti. Paluumatkalla myötätuuli hieman avitti, vaikka se ei päässytkään suojaisella pyörätiellä kovin hyvin puhaltamaan. Pidin kuitenkin rennon juoksun päällä vaikka keskivauhti kokoajan paranikin. Loppupätkää en vetänyt, kuten normaalisti, mäkisen Myllyjärven kautta vaan Keuruuntietä. Siinä vaiheessa keskivauhti oli jo 4:08 eli tavoitteen mukaista treeniä ei sitten tullutkaan… 20km:n keskivauhti siis 4:07 ja hieman liian kova harjoitus. Nyt sitten joutuu hieman muokkaamaan loppuviikon treenejä jotta saa kokonaiskuormituksen pysymään hanskassa. Täytynee laittaa kartta vaikka toiseen sähköposti viestiin koska en pääse enää muokkaamaan blogia työkoneelta…
Tänä aamuna kevyt 6km ihan kohtalaisella tuntumalla…
Seuraava päivitys varmaankin vasta maanantaina, jos en sitten saa mokkulaa toimimaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)