tiistai 28. syyskuuta 2010

Sähköpostista

Hei kaikille!

Tänä syksynä Suomen Urheiluliitto järjestää kestävyysjuoksun syyskauden
startteja Jyväskylässä, Helsingissä, Lahdessa, Kuortaneella ja
Forssassa. Jyväskylän tilaisuus alkaa LAUANTAINA 2.10. KLO 13.30
HIPPOSHALLISSA KIHUN KOKOUSTILASSA.Tärkeimpänä tavoitteena on tehostaa
alueellista yhteistyötä sekä kestävyysjuoksijoiden että
kestävyysjuoksuvalmentajien välillä. Keskustelussa ovat esimerkiksi
juoksijoiden yhteisharjoitukset ja Keski-Suomen alueen juoksijoiden
testijuoksut. Tärkeä asia on myös valmentajien välisen ajatustenvaihdon
lisääminen. Tilaisuus on tarkoitettu kaiken ikäisille juoksijoille,
valmentajille ja ylipäätään kestävyysjuoksusta kiinnostuneille henkilöille.

Aloitamme tilaisuuden lyhyellä alustuksella, joka käsittelee
kestävyysjuoksun nuorisovalmennusta ja alueellisen yhteistoiminnan
malleja. Alustuksen ja asiasta heränneiden keskustelujen jälkeen
siirrytään ulos tekemään yhteisharjoitus paikalla olevien juoksijoiden
kesken. Harjoitukseen kuuluu juoksutekniikka- ja vauhtikestävyysosio.
Teoriaosuuden pituus keskusteluineen on n. 1 tunti ja se kuuluu myös
Keski-Suomen piirileirin kestävyysjuoksuryhmän ohjelmaan. Tilaisuuden
vetäjänä on SUL:n kestävyysjuoksujen nuorisovalmentaja Antti Leskinen.

Vaikka ette itse pääsisikään paikalle, välittäisittekö viestiä kaikille
asiasta mahdollisesti kiinnostuneille.

Tervetuloa!

Antti Leskinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti