lauantai 30. huhtikuuta 2011
La 30.04
Tänään pyöräilyä 68,7km - 26,3km/h. Reittinä Jkl-Isolahti-Saukkola-Tikkala-Korpilahti-Muurame-Jkl. Kävin Korpilahden sataman kahviossa täyttämässä vajennutta energiatasoa. Sieltä lähtiessä meinasi heittää horkan päälle. Pikkasen oli liian naftisti päällä. Tänään focus sai kyytiä jopa 62,5km/h nopeudella :)
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Ke 27.04 perus pyörälenkki
Tänään "peruspyörittelyä" 47,7km - 27,2km/h. Olisi pitänyt kyllä vetää hieman rauhallisemmin mutta kun ei malttanut. Menihän tuohon treeniin taas 1h 45min... Pitäisi käydä joku kerta pyöräilijöiden kanssa yhteislenkillä jotta tietäisi kuinka he oikein reenaavat. Monella ei varmaankaan ole viikolla aikaa tehdä kovin pitkiä lenkkejä. Toisaalta olisihan minullakin varaa lyhentää noita lenkkejä ja lisätä niitten määrää/vko. Mennään nyt kuitenkin vielä vähän aikaa tälleen.
Oli muuten muutaman kerran aika maukkaat pohjekrampit. Tiedä sitten mistä johtui. Tällä kertaa minulla ei ollut kompressio sukkia, ne ainakin on tuntunut auttaneen parila aikaisemmalla kerralla. Toisaalta nyt oli myös uudet pyöräilykengät jalassa. Aamulla oli klossipala niin edessä kuin sen saa mutta se ei tuntunutkaan oikein hyvälle ratkaisulle. Siirsin niitä sitten ~6mm taaksepäin ennen iltalenkkiä ja se tuntui auttavan. Kuulostellaan...
Jostain syystä ST jakoi reitin kahteen osaan, joten tuosta käppyrästä puuttuu viimeiset 4km. TC ei tätä tehnyt, mutta siellä ei ole kunnon karttoja kuten ST:ssä. Reitin siirto google map:piin ei jostain syystä enää onnistu...

tiistai 26. huhtikuuta 2011
Ti 26.04 Juoksua
Työmatkat pyöräillen ~13km. Kotimatkalla tuhlailemassa pyöräkaupassa. Ostin mm uudet pyöräilykengät, sisäkumin, ketjut, ketjurasvaa, lukon, vaihdevaijerin sekä adapterin prestaventtiilille. Pyörälenkeillä minulla on ollut hienosti mukana työkalut ja paikkausvälineet ja pumppu, mutta eihän se pumppu käy presta venttiiliin ;)
Iltasella kävin hölkkäämässä 9,9km - 4,46/km vauhdilla ja vieläkin sattui joka askeleella ;-( Tästä on jo varmaan melkein pari vuotta kun hieroja kertoi omakohtaisella kokemuksellaan että kun patellajänteen tulehdus kroonisoituu, niin siinä ei auta enää muu kuin leikkaus. Jos taas jatkaa jääräpäisesti jänne haurastuu ja seurauksena on katkeaminen. Että silleen. Huomenna taas pyöräillään kipeillä etureisilä, sillä tiedän että ne on huomenna kipeät.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
I Pääsiäissunnuntai 24.04 Pitkä pyörälenkki
Aamupala jäi väliin ja tuli vedettyä lounas heti aamusta. Energiaa nääs :) Hyvinhän tuo lihainen wokkipata upposi aamukahvin kanssa.
Heti yhdeksän jälkeen baanalle auringon paistaessa ja lämpätilan ollessa vielä reilusti alle kymmenen. Varusteena kompressiosukat, polviin ulottuvat pyöräilyhousut, korkekauluksinen aluspaita ja tallin ohut kuoritakki, niin ja tietysti kypärä, kun nyt satun omistamaan sellaisen. Lähdin sellaisella fiiliksellä että katsotaan miltä reidet tuntuu perjantaisen lenkin jäljiltä. Kyllähän ne oli hieman jäykät ja väsyneet ainakin Tikkakosken kohdalle asti, mutta kyllä ne siitä pikkuhiljaa suli. Tavoitteena oli että keskivauhti ei saisi mennä yli 25km/h ennen Uuraista, mutta toisin kävi. Vaikka tuntui että tuulee vastaan ja on mäkiä, niin keskivauhti taisi olla 27,5/km/h. Uuraisilta Multialle tie oli minulle ihan uusi tuttavuus. En olettanut sen olevan kovin paha eikä se kai olisikaan ollut ellei olisi koko ajan tuullut vastaan. En ole vielä pahemmin käyttänyt kippurasarvien alaotetta mutta nyt joutui jo käyttämään. Ennen Multiaa olin pitänyt pari pientä jaloittelutaukoa nauttien nestettä ja välipalakeksiä. Takalisto nimittäin ilmoitti että jaloittele ;) Pikkasen ennen Multian risteystä pidin expemporee tauon P-paikalla. Nappailin muutaman kuvan joesta ja järvimaisemasta ja otin nestettä. Siinä tallustellesani huomasin tien toisella puolella vähän matkan päässä jonkin kyltin jota menin sitten ihmettelemään. Siellähän oli Uitamonkosken myllymuseo, jos tosin en ollut koskaan kuullutkaan. Kannatti pysähtyä :)
Mutia-Petäjävesi oli jo ennestään tuttu, tosin autolla. Olin jo vuosia sitten haaveillut joskus pyöräileväni sillä tiellä. Tuuli oli edelleen sivuvastainen ja mentiin edelleen alaotteetta. Vauhti tosin parani aivan selvästi. P-vedelle oli risteyksestä matkaa 28km ja ajattelin ajaa suoraan Jyväskylään ilman välitankkausta ja pysähdystä. Takalisto, vatsa ja etureidet oli kuitenkin toista mieltä :) Kyläsepässä otin tuhtin reissumiesleivän ja oluen. Oli nimittäin jo omat nesteet loppuneet ja arvelin pääseväni kotiin vaikka keppanan juonkin ;) Juoksulenkilähän tuollainen ei tulisi kyseeseenkään mutta pyöräily on siitä kiitollisempaa että voi syödä ja juoda melkeimpä mitä vaan, kohtuuden rajoissa... Kuohulla tein vielä yhden varikkokäynnin vanhan hiihtokaverin luona. Siinä varmaan vierähti puolikin tuntia järvimaiseman ääressä keinussa istuessa ja jutustellessa. Siitä vielä 15km:n tykitys kotiin ja ympyrä oli täyttynyt.
Tehollista aikaa kului 4h 35min kokonaisajan ollessa 6h 20min. Keskivauhti teholliselle ajalle oli 28,3km/h eli parasta tähän mennessä, en tosin olisi päässyt tuohon vauhtiin ilman taukoja, mutta mitä sitten :) Matkaa reissulle tuli tasan 130km, eli pisin pyöräilemäni matka koskaan.
Railoja sai pitää silmällä....
Ihana suora...vastatuuli ja suoran päässä mäki.
Levähdysalue
Varmasti kesällä hieno paikka! Eikä nytkään paha.
Tästä 50m suoraan ja vasemmalle lähti kärrytie toiselle myllylle. Siellä en tosin käynyt...vielä.

Reitti:
Ei vielä tästä risteyksestä vaikka mietenkin jo pari kertaaRailoja sai pitää silmällä....
Ihana suora...vastatuuli ja suoran päässä mäki.
Levähdysalue
Varmasti kesällä hieno paikka! Eikä nytkään paha.
Tästä 50m suoraan ja vasemmalle lähti kärrytie toiselle myllylle. Siellä en tosin käynyt...vielä.
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Pitkäperjantain lenkki 22.04
Päivän pyörälenkki numeroina: 90,9km - 26,5km/h. Tarkoitus olikin tänään ulkoilla, mutta ei ihan näin pitkään. Miika höynäytti taas tyhmää :) Ihme että energiat noinkin hyvin. Keli hyvä vaikka tiet olikin märät.
Olisihan sitä voinut tehdä Keuruuntiellä vielä pienen lenkin että olisi saanut tasanumerot, mutta hyvä noinkin.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Ke 13.04 Juoksu ei sovi pyöräilijälle
Vaikka pyöräilee yli kuuskymppiä ei tule jalat kipeeksi, mutta kun juoksee 5km, niin etureidet on kipeät!
Aamulla menin vaihteen vuoksi(mielenkiintoinen sananvalinta ;)) Köhniön kautta ja kaatumaan "suorilta jaloilta". Nimittäin rataa ylittäessäni radan reunassa oli mukavahko lumiloskavalli. Kuvittelin pääseväni siitä läpi, mutta kuvitelmaksi jäi. Alkoi nimittäin etupyörä puskemaan ja vauhti tipahti nollaan. Tuloksena kaatuminen suoraan sivuttain lumihankeen...jalat polkimissa kiini ;) Ei siinä oneksi sen kummenpaa kun lumi oli pehmeää. Ainoastaan polvessa näkyi pieni ruhje.
Iltasella Miikan kanssa Laukaan reissu 53km - 26,0km/h - keskisykkeellä 148. Ei ollut tänään kulkupäivä ja reidet oli väsyneet tuntuiset. Painoiko sitten maanantain mäkilenkki vai kipeytyneet etureidet. Olihan tuo keskivauhti kuitenkin kohtalainen verrattunu edellisiin pyörälenkeihin. Viimeisiin mäkiin joutui kuitenkin vääntämään jo ihan tosissaa...

tiistai 12. huhtikuuta 2011
Ti 12.04 Rämpimistä
Kävimpä tässä illansuussa pitkästä aikaa testaamassa juoksua. Se oli juuri sellaista kuin odotinkin, raskasta ja kivuliasta. Empä tuota taaskaan oikein tiennyt kumpaan sattui, patellajänteeseen vai säärilihaksen kiinnityskohtaan, vai kumpaankin. Sattui kuitenkin. Kilsoja 5,3km ja keskivauhti 4:45/km. Semmottii.
Viimeviikolle tuli pyöräily ~200km. Kolme lenkkiä ja loput työmatkapyöräilyä. Tälle viikolle tullee jotakuinkin saman verran. Riippuen hieman siitä kuinka kipeä lauantaina on ;)
Huomenna kuitenkin taas pyöräilyä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011
Ma 11.04 Neljäs
Keli sitten suosi sittenkin pyörälenkkiä :) Eilenhän olisi ollut mitä hienoin ulkoilupäivä, mutta ei vaan revennyt missään välissä :(
Tänään Miikan kanssa mäkinen Isolahden lenkki. Miika oli saanut alleen maantiepelin, joten enää ei annettu tasoitusta minulle. Tatsi olikin ihan toista kuin lauantaina. Välillä joutui runttaamaan oikein hampaan irvessä ylämäkiin. Lenkille pituutta 48km ja keskinopeus 25,1km/h. Loppuun vielä kunnon hapotukset viimeisiin mäkiin. On se hyvä että nämä minun hoikat sirot reidet ja pohkeet saa vähän lihasta luiden ympärille :)
Ai niin tulipa tyypitettyä focus:lle uudet enkat. 55,6km/h alamäkeen. Kovempaakin olisi päässyt, mutta loppui luonto huonolla tienpinnalla ;-)

lauantai 9. huhtikuuta 2011
La 09.04 Kolmas
Aamulla Miikan kanssa 9:30 savelasta Petäjävedelle ja takaisin. Kivaa kevyttä pyörittelyä. Ei sellaista revittelyä kuin pari edellestä lenkkiä ja maastokin loivapiirteisempää. Kääntöpaikalla pullakahvi tankkaus Kyläsepässä ja paluumatkalla pysähdys kivisen rautatiesillan kohdalla. Matkaa jatkaessa en taaskaan muistanut painaa garminin starttinappulaa, mutta onneksi ST:llä sai korjattua reitin taas jotakuinkin kohdalleen :) Kilsoja lenkille 67. Miikan blogista löytyy pari videoa matkalta. Kaverin kanssa pidemmät lenkit menee aivankuin huomaamatta :-)
torstai 7. huhtikuuta 2011
To 07.04 Viikon toinen
Eilen ei tullut kuin työmatkapyöräilyt. Aamupyäräily oli aika kostea. Ulkoisesti.
Tänään iltapyräilylenkkinä ~37km. Alkumatkan liikennevaloissa jäi nähtävästi painamatta kellon starttinappulaa. Ihmettelinkin hieman että onpa tasainen keskivauhti ;-) Jossain viidentoista kohdilla välillä Leppävesi-Vaajakoski vasta sytytti ettei kello käy. Onneksi SportTracks:ssä saa raahattua reittiä oikeille uomille, niin sai kokonaismatkan noin suurinpiirtein. Reisissä painoi vieläkin tiistain lenkki. Ehkä vasta loppumatkasta ne alkoi hieman sulamaan... Ostin ja asensin eilen satulaputkeen kinnitettävän tavaratelineen juuri tällaisia töistälähtölenkkejä varten. Ei kuitenkaan jäänyt oikein hyvä kuva. Siihen kun kiinnittää repun mustekalalla, niin pyörä tulee hieman epävakaaksi, varsinkin tangolle noustessa. Pikakiinnittimen ruuvi myös hieman hankasi takareittä. Onneksi se on helppo ja nopea ottaa pois. Ompahan sitten kesän pidempiä lenkkejä varten olemassa. Kovin painavaa tavaraa siihen ei tosiaankaan kannata kiinnittää... Niin ja ostin ensimmäisen pyöräilykypäräni :) Olishan minulla ollut se "saksalaiskypärämallinen" rulaluistelu kypärä. Olishan siinä tietenkin ollut tyyliä... ;-) On se kypärä hyvä olla näin kaupunkialueella, kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita...

tiistai 5. huhtikuuta 2011
Ti 05.04 Pyörälenkki
Eilen pyöräilyä vain työmatkat. Takaisin tullessa kastu aika lahjakkaasti. Sateesta.
Tänään pyörällä töihin lenkkivaatteet repussa. Iltasella reitti Tourula-Leppävesi-Tikkakoski-Haukkala 47,5km vauhdilla 26,7km/h. Vauhti hyytyi hieman loppua kohti mäkien lisääntyessä. Vitosesta kymppiin oli hieman liiankin hyvää vauhtia. Tikkkoskella alkoi pohkeet krampaamaan, mutta asettuivat kevyellä pyörityksellä. Polkimien pyörityksen kanssa on vielä hieman treenattava. On nimittäin päässyt unohtumaan...

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
03.04 Koelenkki
...siis pyörällä. ~20km-26km/h totuttelu rullailua pienessä tihkusateessa. Olihan nuo reidet hieman ihmeissään :) Tästä sitten lisätään pikkuhiljaa lenkin pituutta. Pyörään olin tosi tyytyväinen. Varsingin tangolle noustessa tuntuma oli loistava. Johtuko sitten lyhyestä rungosta vai mistä, mutta kyllä lähti :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)