maanantai 31. tammikuuta 2011

Ma 31.01

Aamulla pikkupakkasessa kevyt 4,6km-5:05-153. Meinasin juosta pidempää mutta ei tuo tossun pito ollut nyt erinomainenerinomainen.
Iltalenkkinä Tuomiojärven kierto eli 17,3km-5:09-151. Luulin vauhtia paremmaksi, mutta nähtävästi tuo keli (-2) ja pieni kerros uutta lunta sitten vaikutti sen verran. Akillekset vinkui ja jalkapohja kipeytyi. Nyt pitäisi taas löytää jostain se pallo jalan alle ja pyöritellä sitä. Selkälihas oli kohtalainen vaikka välillä kävelessä nykäseekin...
Tammikuuhun tuli kilsoja ainoastaa 295km. Surkeaa.
Huomenna ehtii tehdä aamulenkin ja puolenpäivän jälkeen pitääkin suunnata taas Saksanmaalle. Otan tossut mukaan jos vaikka jaksais tehdä edes pienet aamulenkit.

lauantai 29. tammikuuta 2011

La 29.01

16:30=> Pitkästä aikaa Matin ja Jaskan kanssa kevyt ~13km. Sain pojat juoksemaan omaa vauhtiani eli tänään mentiin mummomhölkää. Taas on ollut pari huonontuntuman päivää ja samalla selkäkin on alkanut taas vaivata. Jotenkin ne kulkee käsi-kädessä. Potuttaa. Kelikin oli aika syvältä...

perjantai 28. tammikuuta 2011

Pe 28.01 Hieman takapakkia

Aamulla keli oli pikkasen pakkasen puolella, pieni irtolumi pinnassa ja pito sen mukaista. Juoksua 8,3km-4:57-156! Sykkeet vaan nousi loppua kohden.
Iltalenkkinä ainoastaan 3,6km-5:00-148. Paljoa enempää ei olisi ehtinytkään juosta, eikä huvittanutkaan tuossa kelissä. Jospa sitten huomenna.

torstai 27. tammikuuta 2011

To 27.01

Aamulla hieman levottomasti nukutun yön jälkeen normaali 4,8km-4:52-148. Pakkanenkin oli jo ehtinyt lauhtua ihan mukavasti eikä tarvinnut lisätä vaateta eilisestä.

Iltalenkkinä kevyt 13,3km-4:52-151. Kulku ei ihan niin hyvää kuin eilen mutta ok kuitenkin, kun vertaa viime viikkoihin :) Voi olla että ei ollut ihan energia ja nestetasapaino viimesenpäälle. Aamulla lähdin ennen seitsemää ja iltasella tulin seitsemän jälkeen ja töissä vauhti päällä...
Juoksin lidlin kautta kun katsoin että siellä olisi sellainen vyö mikä voisi hieman lämmittää selkää kylmemmillä keleillä. Ovet lukossa ja kauppa tyhjä tavaroista. Aukeaa seuraavan kerran vasta ensikuun puolessavälissä, joten se siitä sitten.

Tänään sain palautetta "nastakaupasta" eli varuste piste net:istä:
"meillä ei ole tällä hetkellä varastossa yhtään vastaavaa tuotetta, joten en pysty heti tarkistamaan onko ainoastaan saamastasi tuotteesta puuttunut isot nastat. On mahdollista että valmistaja ei nykyisin laita pakettiin isoja nastoja, eikä meillä olla tätä muutosta huomattu. Tarkistamme asian, kun saamme lisää tuotteita varastoomme. Jos et ole tyytyväinen tuotteeseen, voit palauttaa sen ja saat rahasi takaisin."

Pitäisköhän alkaa ruuvaamaan nastoja irti? En huomannut että ne olivat vähän jo kuluneet, sorry. Jos et ole tyytyväinen voit palauttaa ne takaisin.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ke 26.01

Aamulla raikkaassa kelissä 4,8km-4:47-148. Täällä mäen päällä mittari näytti -13, mutta lähempänä kaupunkia -19 astetta. Testailin taas vomeroita. Ei ole talvijuoksuun tarkoitettu nuo tossut. Kaappiin.

Iltalenkkinä 13km-4:48-151. Parempaan suuntaan ollaan menossa. Tämä oli tuntumaltaan paras päivä pitkään, pitkään aikaan. Neljän kilsan paikkeilla oli reilun tunnin tauko kun kävin moikkaamassa vanhaa kaveria hänen työpaikallaa. Tuhlasin siis hänen kallista aikaansa :=)
Huomenna taas laitan uudet nastakengät eli vanhat asikset ja pukeudun kelin mukaisesti, toisinkun tänään.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Ti 25.01 ...ja lunta lisää

Aamulla tuiskussa ja tuulessa kevyt 4,8km. Eipä ollut auramiehet jaksanut vielä herätä siihen aikaan. Siinä pöperössä ja vastatuulessa keskivauhti 5:19/km ja keskisyke ainoastaan 149.
Iltalenkkinä pisin noin kolmeen viikkoon eli 12,8km-5:00-154. Tuntuma ei niin paha mitä sykkeen antaa olettaa ja paikoin pystyi juoksemaan ihan rennostikkin.

Hain eilen postista La Sporttivan nastasatsin avaimilla. Ruuvasin ne illalla vanhoihin asiksiin ihan kokeilumielessä. Aamulla ei nastoista ollut paljoa hyötyä. Iltalenkillä oli jo sen verran pakkasta (-10), että tossu piti muutenkin. Kaikki nastat oli kuitenkin pysynyt pohjassa ja kyllä niistä oli apuakin. Satsin mukana piti tulla muutama pidempikin nasta, mutta kaikki oli lyhkäisiä. Annoin heti aamusta sp:llä palautetta, mutta ei ainakaan tänään tullut vielä mitään vastausta.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Ma 24.01 Pöperöö

Aamulla ei tullut kolmisen kilsaa juoksua. Iltasella 8,6km-5:05/km liukastelua ...ja selkä tykkäs.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Pe 21.01

Päivän treeni tehty. Kevyt 8,5km. Pisteestä A pisteeseen A. Keskisykkeistä ei havaintoa koska en kastellut vyötä ennen lenkkiä. Nyt hätäinen aamupala ja kiskoilla kohti etelää mutta ilaksi kotiin, jos en eksy :)
Alla mielenkiintoinen yökäyrä ;))

torstai 20. tammikuuta 2011

To 20.01

Olipas päivä.Aaumlla puoli seiskan jälkeen lähdin ja illalla kahdeksan jälkeen kotona. Pitää tehdä pitkää päivää että voi jäädä kesälomapäivälle. Joopa-joo.

Aamulenkiksi normaali 4,8km-5:00-148. Iltalenkkinä viikon "pisin" 10,3km-5:04-149. Nyt meni jo kumpikin lenkki alle 150:n keskisykkeen :) Jospa se sittenkään olisi mykoplasmaa. Selkään sattuu edelleen, mutta enää ei tarvinnut ajatella sitä joka askeleella. Taidanpa sittenkin käydä huomenaamuna lenkillä :)

Eilen illalla mittailin sykkeitä. Tietokoneen ääressä istuessa syke 70. TV-tuolissa löhöillessä 60 ja makoillessa ~50...~55. Laitoinpa sitten vyön yöksikin rintaan. Vanha polarin vyö jaksoi mitata viitisen tuntia: min 42, avg 54 ja max 74, eli ei ole ihan kaikki vieläkään kunnossa. Aamulla katsoin myös ortostaattiset arvot. Maatessa 48 ja seistessä 87...90. Sykevälivaihtelu arvo 28...30. En vaan muista vertailuarvoja, kun en ole puoleentoista vuoteen käyttänyt polaria...

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Ke 19.01

Aamulla kevyt 4,8km-5:06-153.
Iltasella kevyt 8,7km-5:05-149.

Onko tässä hommassa mitään järkeä? Selkään sattuu, juoksu ei kulje, sykkeet korkealla ja keli on syvältä ;( Huomenna vielä juoksen töihin ja takasin. Perjantaina pidän kesälomapäivän ja hoitelen hieman asioita. Silloin käyn ainoastaan aamulenkillä jos huvittaa...

tiistai 18. tammikuuta 2011

Ti 18.01

Eilen hidasvauhtiset hölkät ilman sykevyötä. Aamulla 4,5 ja iltasella 6,7km. Melkoista vääntämistä

Tänä aamuna 4,8km-4:54-157! Iltalenkkinä 9km-5:07-145. Keli oli aika syvältä ja selkään sattui ;(

perjantai 14. tammikuuta 2011

Pe 14.01

Tiistain aamulenkin jälkeen ensimmäinen lenkki vasta tänä aamuna. Reissussa iltalenkkejä ei voinut ajatellakkaan. Tiistaina oltiin hotellilla hieman ennen puoltayötä ja keskiviikkona palaveri loppui kahdeksalta, jonka jälkeen vielä asiakkaiden kanssa syömään. Hätäiset aamulenkit olisi tietenkin voinut tehdä jos olisi saanut nukuttua kunnolla, mutta kun ei.
Tänä aamuna raskaahkon repun kanssa 4,5km. Jo ensimmäinen mäki oli hirveä. Tuntui etti saanut happea ja keuhkotorveen sattui. Seuraavat mäet kävelin suosiolla. Ruokiksella työkaveri kertoi sellaisia kauheuksia sydänlihastulehduksen saaneista että juoksin iltalenkiksi vain lämpimikseni ~2,5km. En edes viitsi katsoa tuliko edes tuon verran. Joku ihme virus on vieläkin päällä. Tulisi edes kunnolla kipeäksi... Ostin lentokentältä juoksija-lehden ja siinä oli kuvattu tautini oireet aika tarkaan taulukon muodossa. Taitaa tulla viikonlopustakin lepäilyä.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Ma 10.01

Aamulla kevyt 4,8km ja iltasella ainoastaa 7km. Ei pidä tossu. Eipä oikein kulekkaan. Selekäkin pottuilee vielä.
Saattaa olla että käyn pienellä riskillä huomenna ruokatunnilla hallissa. Loppviikko meneekin kevyellä linjalla työreissun takia. Otan kuitenkin lenkkarit mukaan jos sitä jossain vaiheessa ehtis...

lauantai 8. tammikuuta 2011

08.01 Vomerotesti

Kyllä tuli lenkillä NewBalanceja ikävä. Niket istuu jalkaan kuin hanskat ja vaimennus on kohdillaa, mutta ei ne pitäneet tuossa kelissä, ainakaan minun askeleella. Kovila pakkasilla kun sitä vaimennusta tarvittaisiin, niin niissä saattaa varpaita palella...ehkä. Kesäkelillä varmaan aivan loistavat kengät ja sinne ne taidan säästääkkin. Olihan siellä paikoin pöperöä missä ei olisi mitkään kengät toimineet. Eipä tykännyt selkälihaskaan siitä pöperöstä. Hölökkäilyä 11km viidenminuutinvauhdilla.

Mogulin blogista hyvä linkki:
Akillesvaivoista: Kirsi Valasti haastattelee Sakari Oravaa ja Jukka Kangasta

perjantai 7. tammikuuta 2011

Pe 07.01 Kesälomapäivä

Aamulenkki:
Tänään pääsin jo tuntia aikasemmin lenkille kuin eilen. Oli melkoisen tukkoinen olo ennen lenkkiä. Yöllä oli tullut parisen senttiä lunta, mutta onneksi aura-autot olivat tehneet tehtävänsä ja tossu piti ihan kiitettävästi. Juoksu nihkeää ja hieman voimatonta. Sykkeet oli kuitenkin laskeneet eilisestä, vaikka en edes uskaltanut katsoa niitä koko matkalla :) Juoksua 10,3km-5:09/km-146.
Päätin jo illalla etten lähde linkillä lauantain testijuoksuun. Sykkeet oli tosin jo hieman alhaisemmat aamulenkillä, mutta tuntemukset on sellaiset että 14km:n testijuoksu on aikamoinen rypistys. Saatan käydä iltapäivällä tsekkaamassa hallin tilanteen. Jos sinne pääseee juoksemaan, niin teen jotain rentoja vetoja. Jos taas ei pääse niin jatkan hölkkälinjalla.

Iltaharjoitus?
Mikähän siinä olisi ollut urheilullista :) Lupa-asiaintoimistossa jonottaminen seisten kun ei ollut enää istumapaikkoja? Uusien Vomerojen osto? Hillittömän pizzan syönti? Kaupoissa pyöriminen? Papillonin katsominen vai kova saunominen :)) Nyt kun tautivaara on/ollee ohi niin annetaan elimmistön hieman levätä.


torstai 6. tammikuuta 2011

To 06.01 Loppiainen

Aamulenkki:
Välipalakeksi naamaan ja baanalle. Vielä kun lähtee yhdeksältä, niin lenkkiä voi sanoa aamulenkiksi. Sen jälkeiset lenkit on hiihä ja hiinä. Mukava pakkaskeli vaikka välillä pieniä tuulenpuuskia, merkkinä kelien muuttumisesta. Vielä oli kuitenkin kymmenkunta astetta pakkasta. Selkälihas nyppi aina välillä, mutta ei kuitenkaan niin pahasti että olisi haitannut juoksua. Numeerinen usuus: 8,6km-5:02/km-147. Sykkeet on 5-10 pykälää koholla.

Iltalenkki:
Laitoin Jaskalle tekstarin jossa kysyin puolen tunnin varoajalla häntä lenkille. Sehän kävi ja kävimme juoksemassa Keljonkangas-Risrikivi lenkin 13,6km-4:54/km-154(!). Alusta oli melkoisen pöperöistä eikä piikkikengistä ollut iloa kuin paikoin. Keljonkaalla pääsi palan matkaa juoksemaan ajoradalla silloin kun ei tullut autoja vastaan ja silloin pääsi piikit oikeuksiinsa. Jaskalla meno oli niin herkkää että piti välillä toppuutella :) Hieman oli väsynyttä menoa ja nuo sykkeetkin oli hieman yläkanttiin kelistä huolimatta. Joku tuolla elimmistössä jäytää, mutta en anna sille periks :)

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ke 05.01 Tautia vai ei

Illalla nukkumaan mennessä alkoi nessu menemään tukkoon. Levottoman yön jälkeen aamulla se sitten olikin jo ihan tukossa. Saattopi olla että se aamun hillitön niistäminen teki sen että koko kuontalo oli päivällä sen oloinen kuin olisi tulossa kunnolla kipeeksi. Aamulenkki 4,8km-4:54 kulki kuitenin ihan hyvin.
Iltalenkin tein ihan tuntuman mukaan. Jos olisi ollut kipeä niin kyllä sen olisi huomannut jo alkumatkasta. Sitä tuossa päivällä harmittelin kun en ottanut aamulla sykevyötä rintaan. Se kertoo kyllä tilanteen aika nopeasti. Hölköttelyä tuli 12,9km-5:01/km. Ei se nyt herkkää ollut, mutta kyllä se meni. Toisaalta, jos alkaa lepäämään, niin se on sama kuin jo alistuisi taudille ...ja kun tässä on nyt neljä päivää vapaata, niin onhan sitä aikaa sairastaa. Ei mene hyvää työaikaa hukkaan. Kunnon työläinen sairastaa vapailla :=)
Lauantaina oli tallin testijuoksu. Kyselin jo sinne kyyti, mutta huonolla tuloksella, sillä se Matti oli oikeesti kipeä. Hiemanhan se hankalaa ja tyyristä lähteä linkillä sinne asti, mutta mietitään ja seurataan tilannetta.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Ti 04.01 Jokohan se pikkuhiljaa...

Aamulla -13 asteisessa kelissä tossu hyvin pitäen 4,8km-5:00/km. Pientä arastelua, mutta parempi kuin eilen.
Päivällä kävellessä selkälihas antoi kokoajan pientä tuntua olemassaolostaan, siksi lähdinkin iltalenkille mielessä, että juostaan ainoastaan sen verran kuin kykenee. Tuntuma oli parempi kuin kahteen viikkoon. Ei tarvinnut enää joka askeleella varoa. Kiersin jopa yhden pimeän pätkän Tuomijärven rannassa ja puiden varjostaessa meinasi pyörätie häipyä näkökentästä. Jossain kutosen paikkeilla puskareissun kohdalla oli keskivauhti 4:55. Seiskan paikkella kiristin pikkasen vauhtia ja loppunousuissa sai jo hengityskin töitä. Loppulukemat: -15 astetta, 4:47/km ja 12km. Toivottavasti huomenna olisi jo kivuton päivä.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Ma 03.01.2011 Päivitystä

Tuli sitten taas hieman juoksutaukoa. Saihan sitä jo jonkin aikaa hölkötellä. Syynä taukoon on ollut takareisien ja selkälihaksien kipeytyminen. Varsinkin toisessa selkälihaksessa taisi mennä jo jonkinmoisen tulehduksen puolelle, eikä se ole vieläkään kunnossa. Syitä tuohon tilaan pääsemisestä en jaksa alkaa spekuloimaan, vaikka minulla onkin jonkinmoinen aavistus... Aloittanen tänään nappikuurin. Jostakin kätköistä pitäisi löytyä vielä viidenpäivän kuuri.
Ensimmäisen "lenkin" kävin kokeilemassa jo eilen. Juoksua 5,5km. Ei ollut kivaa.
Tänä aamuna juoksin töihin 4,8km-5.02/km eikä edelleenkään ollut kivaa.
Iltalenkkinä kevyt 8,7km-5.05/km. Alussa melkein ok juoksua mutta kyllä se loppua kohden paheni. Vaikka kipu ei olisikaan paha, niin alitajunta varoittaa kokoajan varomaan melkein joka askeleella ja se tekee juoksusta hankalaa. Jospa saisi noilla napeilla hieman rennonpaa menoa ettei tarvitsisi kokoajan jännittää. Ehkä se sitten taas lähtisi menemään. Tämä viikko mennään ainakin jonkinmatkaa ihan kevyellä hölkkälinjalla, mutta jos tilanne pahenee, niin sitten palataan lepolinjalle.