Vielä pitäisi jaksaa neljä työpäivää ennen kesälomia. Täytyy yrittää lyhentää päiviä. Tuntisaldoissa ainakin olisi varaa...
Tuli sitten käytyä Pielavedellä ei Kiuruvedellä kuten aiemmin erheellisesti kerroin. Vesi kuin vesi ja samalla suunnalla. Perjantaina hölkkäsin ainoastaan vitosen iltalenkiksi. Ei ollut jalat oikein palautuneen tuntuiset vieläkään. Ajoimme iltasella Liimattalaan yöksi että lauantaina olisi hieman lyhyempi ajomatka. Arvoin vielä juoksenko täyden vai puolikkaan mutta menomatkalla päätin lähteä kokeilemaan täyttä matkaa. Koko rahan edestä. Aamulla lämpötila oli vielä siedettävä mutta päivän mittaan auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta keli lämpeni aika kuumaksi.
Kisan kulku:
Airisniemi lähti 3-4km:n kohdalla hieman kiristämään. Kärki "kymmenikkö" hajosi siinä vaiheessa. Meinasin lähteä mukaan, mutta järki voitti. Eka kiekalla sattui hieman etureisiin, mutta toisella kiekalle kipu helpotti ja juoksu oli aika rentoa kun sain karistettua pari kaveria kyydistä. Tasaisella vauhti oli noin 3,50/km mutta rantalenkillä oli sen verran kumpuilevaan että hidastin vauhdin siellä noin 3,55...4.00/km. Olen sen varran monta maratonia juossut että tiesin tuntumasta että sillä kelillä lopussa olisi tullut aika väsy(kuten tuli kärkiporukallakin), joten hyppäsin suosiolla sivuun puolessa matkassa. Viime kesän Varkauden hellemaratonista palautuminen kesti viikkotolkulla. En ottanut nyt sitä riskiä. Olisin varmaankin juossut noin 3,48...3,50 loppuajan jolla olisi irronnut M40-sarjan voitto, mutta mitä sitten? Ennemmin juoksen syssyllä SM:llä paremman ajan. Jos olisin ollut vielä kärkiporukan mukana, niin ilman muuta olisin juossut loppuun ja yrittänyt tavoitella sitä "toimintatonnia" ;) Minulla oli geelit mukana mutta en ottanut kuin ennen starttia yhden geelin. Oli jotenkin aika täysi olo. Juoksun aikana join järjestäjien laimeaa dexalia ja vettä. Tapahtumna kisa oli ihan ok pieni kylätapahtuma ja reitti kohtalainen, mutta ei kovin nopea. Järjestäjät ilmoittivat että 35% olisi ollut hiekkatietä, mutta mielestäni sitä oli enemmän.
Tänä aamuna sekä myös iltalenkillä juoksu oli melkoisen jäykkää. Päivän saldo 7+10.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
torstai 26. kesäkuuta 2008
To 26.06 Palauttelun yritystä
Tänään 7+7 eikä ollut ollenkaan kevyttä. Iltalenkki Jaskan kanssa samaa reittiä kuin aamulla. Taisi eilinen olla hieman liian raskas "valmistava" treeni. Huomenna jätän aamulenkin väliin ja iltasella juoksen reppu selässä suorinta reittiä kotiin. Jospa se siitä... Lauantaiksi lupaa +19...+21. Hieman liian lämmintä, mutta toivottavasti olisi pilvessä.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Ke 25.06 Kotalammella
Eipä ole tullut taaskaan päivitettyä blogia. Eipä tässä kummoista harjoitusrintamalla ole tapahtunutkaan.
Savulenkki meni ihan kohtalaisesti. Juoksun jälkeen vaan tuntui ettei saanut kisassa kaikkia irti vaikka itse kisassa tuntuikin hieman pahalle. Tämä olikin jo 16:sta kerta kiimasella. Aika sijoittuu sinne jonnekkin puolenvälin paremmalle puolelle omassa kautta aikojen tilastossa. Keli oli aika ihanteellinen ja alusta oli melko hyvässä kunnossa. Se hieman harmittaakaa kun joutui viimeisessä alamäessä taipumaan kanssakilpailijalle. Löysyyttä! Viime viikolle(5p) kilsoja 96km.
Tänään aamulla seiska ja iltasella Kotalammella 5x1127m/2min. Kulku oli odotettua parempi. Kolmessa viimeisessä vedossa alkoi vihmomaan hieman vettä ja tuulemaan. Oli hieman viileää kun lämpötila oli jotain 12-14 astetta. Vetojen ajat 4,10/4,05/4,03/3,58/3,52 eli keskiarvo oli hieman parempi kuin viimeksi vetäessäni. Tarkoitus oli kyllä vetää hieman hiljempää jos/kun lautaina innostuu vetämään kisan Pielavedellä kisan. Noh, otetaan nämä seuraavat pari päivää hieman kevyemmin ;) (taas)

tiistai 17. kesäkuuta 2008
Ti 17.06 Paluu
Jaa että jäi hieman päivityksiä väliin ;) Ei jaksanut plöristä olemattomista treeneistä ja koneen käyttökin on ollut työläämpää kun talon sisäinen tietoverkko on hajalla. En ole tainnut käydä omalla kotikoneella viimeisen päivityksen jälkeen. Viime viikolla ke-pe kävin vielä lenkillä pari kertaa päivässä, mutta sitten tuli stoppi. Ei vaan enää huvittanut. Ei jaksanut enää vetää väkisin.
Eilen aloitin kuitenkin uudelleen harjoittelun. Katsotaan kuinka kauan tämä kestää ;)
Eilen aamulla kolme varttia ja iltasella vetoyritys Kotalammella. Ei kulkenut happi ei.
Tänään 10+14(erittäin kevyesti). Jospa nyt saisi taas tuntumaa hieman takaisin jotta jaksaisi edes jotenkin juosta perjantain Savu-lenkillä.

tiistai 3. kesäkuuta 2008
Ti 03.06 5x1127/2
Aamulla korkeahkolla keskisykkeellä(148) kevyt kutonen. Iltasella Matin ja Kimmon kanssa Kotalammella 5x1127/2min. Tuntuma parempi kuin viikko sitten vaikka viikonlopun vatsatauti saattoi vielä painaakkin. Päälle 4x~100m rennosti. Alle verrkkaa 5 ja päälle 3. Vetojen keskisykkeet näytti olevan samanlaisia kuin viime syksynä, mutta ajat ovat vielä huomattavasti heikompia.
03.06-08: 4,11/4,09/4,01/4,00/3,53 k.a 4,03
27.05-08: 4,10/4,05/4,04/4,01/-,-- k.a. 4,05
14.08-07: 3,57/3,53/3,51/3,50/3,49 k.a. 3,52
10.07-07: 4,11/4,00/3,54/3,49/3,46 k.a. 3,55
29.05-07: 4,05/3,57/3,53/3,52/3,50 k.a. 3,56
15.05-07: 3,50/3,48/3,47/3,47/3,45 k.a. 3,47
08.05-07: 4,05/4,00/3,56/3,55/3,53 k.a. 3,58
11.09-06: 4,02/4,01/3,58/3,51/3,50 k.a. 3,56

maanantai 2. kesäkuuta 2008
Ma 02.06 Melkein normaalia
Selittyihän se perjantain hirveä väsy lenkillä. Reilu tunti lenkin ja ruokailun jälkeen alkoi täydellinen elimmistön tyhjennys vatsataudin myötä. Pe-la välinen yö ei ollut ollenkaan hauska. Lauantaina sitten olikin takki aika tyhjä. Ruoka ei maistunut ja vatsaan sattui. La ei tarvinnut onneksi enää oksentaa mutta suoli toimi ihan kiitettävästi. Sunnuntaina ei vielä voinut ajatellakkaan juoksulenkkiä, mutta pyörälenkin kävin tekemässä. Pyöritystä tuli 40-50km. Loppumatkasta alkoi energiat hieman loppumaan. Muuten hyvä lenkki.
Tänä aamuna oli juoksu hieman nihkeää pyöräilyn ja vatsataudin johdosta. Iltalenkki(12) meni sitten jo kohtalaisesti. Katsotaan kuinka huomenna kulkee 5x1127/2min ;)
Tänä aamuna oli juoksu hieman nihkeää pyöräilyn ja vatsataudin johdosta. Iltalenkki(12) meni sitten jo kohtalaisesti. Katsotaan kuinka huomenna kulkee 5x1127/2min ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)