Eipä ole tullut taas päivitettyä, mutta empä ole paljoa mitään tehnytkään. Pari kertaa kuntopiiriä ja vähän hyötyliikuntaa.
Pyöräilykausi kun on jo paketissa, niin tänään sain itseni sauvakävelylenkille. Vetelin latupohjia 13km:n verran eli reilusti yli 2 tuntia. Paluumatkalla kiusasin sen verran itseäni että vedin Laajavuoren laskettelurinteen ylös ja alas. Ottihan tuo kävely hieman lonkkiin näin äkistään ja muutaman kerran polveen vihlaisi, mutta muuten ihan tehokas harjoitus. Sauvakävelystäkin saa hyvän harjoituksen kun sen tekee kunnolla.
Kävin myös ihastelemassa ensilumen latua. Saisihan siinäkin aikansa hyvin kulumaan, kun nollaisi pään ja vetelis vaan kierrosta toisensa perään. 1,6km on kumminkin aika lyhyt lenkki. Asiassa vaan on kaksi muttaa. Ensiksi kausikortti maksaa 100e. Jos ehtisin käydä 20 kertaa, niin vieläkin jäisi kertamaksuksi 5e. Toiseksi sukset ja sauvat pitäisi kulettaa polkupyörällä. 4-5km on hieman pitkä matka. Mitä todennäköisemmin saisin vähintään kerran suksen tai sauvan pinnojen väliin. Taidampi vaan tyytyä sauvakävelyyn.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
lauantai 13. lokakuuta 2012
La 13.10 Akilles oireilee
Puoliltapäivin Isonlahden kautta Muurameen ja sieltä vanhaa tietä kotiin. Kilsoja 37,6 - 24km/h. Ei siis hurjasteltu keskivauhdilla, mutta Isonlahden tiellä vauhti tippuu pakostakin. Vielä kun heti alkuun joutuu kylmillä lihaksilla isoihin mäkiin.
Tänään oli tuskainen reissu! Akillekseen sattui niin pirusti joka polkaisulla. Joskus se hellittää kun paikat lämpenee, mutta ei tänään. Sais nyt nopeasti ne kengänsuojat, niin parin päivän päästä voisi yrittää uudestaan. Harkinnassa on myös ottaa lyhyt tulehduskipulääkekuuri. Voimakasta linimenttiä aion kuitenkin käyttää kuten ennenkin näihin vaivoihin.

perjantai 12. lokakuuta 2012
Pe 12.10 Kylymää
Eilen aamulla pyöräilin keuruuntielä edestakaisen lenkin 41km - 26,5km/h. Hieman oli naftisti päällä ja alussa ja lopussa oli kylmä. Tangolle en pystynyt nousemaan koko matkalla polven takia. Tiet oli edelleen märät ja rekoista nousi ikävä vesisumu. Kuuma suihku teki terää lenkin jälkeen. Puoliltapäiviltä vielä Mutan kanssa lounastamassa ja kevyttä pyöräilyä ~10km
Tänään taas ajoissa liikenteessä (klo 8). Heti kun oli riittävän valoisaa. Reittinä Jkl-Laukaa-Vehniä-Tikkakoski-Jkl. Nyt tuli pyöräiltyä pitkähkö pätkä nelostien reunaa, vaikka yleensä olen pyrkinyt välttämään sitä tietä. Ennen Laukaata säikäiytti pieni tihkusade. Onneksi se ei pahemmin kastellut. Olisi ollut ikä kastua +3 asteen lämpötilassa :( Varpaita kuitenkin alkoi ikävästi palelemaan. Onneksi Laukaa-Vehniä väli oli sen verran mäkistä että sai lämmön uudelleen päälle. Lenkki numeroina: 70,5km - 25,1km/h. Polveen ei enää sattunut, mutta oikea akillesjänne oli melkoisen kipeä.
Tämän vuoden pyöräilyvaruste hankintoja ovat olleet Garminille pikakiinnitysteline, joka on kyllä ollut hintansa arvoinen hankinta. Pyöränkorjausteline Motonetista ~40:llä eurolla oli myös hintansa arvoinen hankinta. Yllätyin oikein kuinka tukeva se on hintaansa nähden! Siinä on näppärä putsata ja huoltaa pyörää. Eilen illalla tilasin Englannista pyöräilykenkäsuojat(Gore Oxygen Windstopper SO Thermo Overshoes) sekä talvipyöräilykäsineet(SealSkinz Waterproof Winter Gloves). Se talvi varmaan tarkoittaa Englannin talvea ;) , mutta eiköhän niillä Suomessa syssyllä pärjää. Noissa kenkäsuojissa on sekin hyvä puoli että ne suojaa myös akillesjänteitä ja nilkkoja aika korkealle. Rupeaa tarkenemaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)