Tulihan tuossa käytännössä viikon verran juoksutaukoa. Noh, olin tosin paljastunut kun olin ottanut "muutamia" juoksuaskelia :) Kilsat oli kuitenkin niin minimaalisia etten taida viitsiä kirjata niitä edes harjoituspäiväkirjaan. Ne oli lähinnä siirtymisiä töistä kotiin tai toisinpäin. En edes viitsinyt ylämäkiä juosta.
Sen taas huomasi että paikkoja alkaa "kolottamaan" kun lepäilee. Krooniset akillesjännetulehdukset ja patellajänne alkoi oireilemaan. Akillekset tulee "kuntoon" juoksemalla kun aineenvaihdunta taas lisääntyy. Voi niitä ja välillä täytyykin hieman hoitaa. Niitten kanssa on jo kuitenkin oppinut elämään. Patellajänne onkin sitten hankalampi juttu. Jalkaterä on parempi muttei oireeton. Sitä tätyy hoitaa aktiivisesti. Todennäköisesti vika on Plantar fascian, joka oireilee sisäpuolisen kehräsluun alapuolelle ja ennen maratonia myös kantapään allekkin.
Tänään kuitenkin ensimmäinen lenkki Matin kanssa maastossa. Kilsoja 15,6. Juoksualustana metsäautoteitä, polkuja ja välillä jopa metsäpohjaakin. Välillä piti pistää kävelyksi soisilla osuuksilla tai muuten vaan hankalissa paikoissa. Koko lenkin keskivauhti 5.05/km, mutta välillä mentiin varmaan 6min/km maastosta johtuen, joten oli siellä vauhdiinkaampiakin pätkiä :) On hieno päästellä menemään maastossa loivaa juurakkoista alamäkeä kun juoksu kulkee :) Siinä on sitä vauhdin hurmaa. Eiköhän sitä jo jouda palaamaan normaaliin rytmitykseen. Ensimmäinen viikko kuitenkin hieman tunnustellen. Tosin muistaakseni seuraavalle parille viikolle on tulossa kummallekkin ainakin pari lepopäivää. Omista sekä työasioista johtuvista seikoista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti