keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ke 30.01 Vähän tehoja

Tänään pito oli aikakin riittävä. Ehkä hieman luiston kustannuksella, mutta tänään parempi näin. Verkkaa vajaa kasi Keljonkankaalle ja sieltä hieman kovempaa takasin liki Mustalammelle asti, eli 26min. Lasku ladun päähän ja yksi mäkiveto reilu 2min. Hapenotto tykkäsi :) Päivän saldo 30km. Huomenna meinaan mennä samoilla voiteilla. Lisäsin ainoastaan (fluori)pikaluistoa ja fluoripinnoitetta pidon päälle jäätymisen estämiseksi(kuten tänäänkin). Aamulla vain luisto-osien harjaus ja menoksi. No, pitää tietenkin katsoa ensiksi netistä että latukone on tehnyt tehtävänsä. Nimittäin lunta tulee ja lujaa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Ti 29.01 Palauttelua

Tänään olikin hieman ongelma keli(+1 uusi lumi). Pohjassa oli tervanollaa, mutta jo Kotalammella huomasin ettei se toimi. Laitoin swix:n 0...+3 pohjaan ja johan rupesi pitämään Kotalammen jäisellä ladullakin. Lähdin Soidenlammelle päin jossa oli ollu melko vähän hiihtäjiä eilisen lumisateen jäljiltä. Ensimmäisessä mäessä pohjaan kertyi melkoinen lumi-jää paakku. Potkin sen mäen päällä pois ja lähdin laskuun. Tietenkin suksi tökkäsi heti alkulaskusta ja oli likellä etten ollut männyn kylessä. Sinnittelin kolmisen kilsaa odottaen josko se alkaisi toimia siellä ylhäällä, mutta sitten oli pakko taas pysähtyä ja rapsuttaa sommalla jäät pohjasta irti. Seuraavaksi kokeilin tervafluor:ia +1...+10, mutta sen saaminen suksen pohjaan oli melkein mahdotonta. Jotain sinne kuitenkin sain ja se olisi varmaankin toiminutkin hyvin jos sen olisi saanut taseisesti joka kohtaan. Tökkihän se vieläkin muttei niin paljon. Paluumatkalla vauhdikkaassa laskussa porukka oli aurannut ladun huonoksi ja laskun puolessa välissä toinen suksi haukkasi joten tuloksena talven ensimmäinen pyllähdys :)
Päivän saldo: kevyttä 20km eikä tullut edes kunnolla hiki... Huomiselle luvassa pikku pakkanen, mutta torstaille on luvassa taas haasteita. Siihen haasteeseen minulla on mielessä yksi uusi kokeilu. Viime talvena heitin miltein kaikki vanhentuneet liisterit, joten pitäisi vissiin käydä hakemassa pari tuubia...

maanantai 28. tammikuuta 2013

Ma 28.01 Laturetkeilyä part2, 4h 43min

Pääsin aamusta liikenteeseen, mutta jäin naapurien kanssa suustani kiinni, mutta pitäähän sitä hoitaa naapurisuhteita ;)
Tavoitteena oli viikon ensimmäinen pidempi lenkki. Tänään siksi että se näytti sääennusteen mukaan sopivimmalta. Pakkasta 5-6 astetta, mutta en sitten tajunnut ottaa tuulta huomioon. Tarkoituksena suunnata Laajavuoreen ja tutkia joko väylät Peurunkaan on avattu. Totuus paljastui jo Tuomijärven ylityksessä. Olihan siellä tänä aamuna avatut ladut, mutta vaikka näin latukoneen toisella rannalla, niin toisella ne oli jo tuiskuntuneet tukkoon. Eipä se paljoa siinä vaiheessa haitannut kun oli voimia jäljellä :) Tuuli (~5m/s) kyllä hieman haittasi. Palokkajärvellä sama juttu. Löysin pienen hairahduksen jälkeen Tyyppälänjärvelle johtavan ladun ja pääsin hieman tuulelta suojaan. Järvillä eteneminen oli hidasta vaikka teki koko ajan vuorohiihdolla töitä. Tasatyöntöä eikä vuorotahtia tarvinnut ajatellakkaan, koska ladulle tuiskunnut lumi oli todella nihkeää. Tyyppälän ladun löydyttyä alkoikin sitten lumisade joka teki metsässäkin etenemisestä nihkeää. Pääsin viimein ampujien majalle ja piti tehdä etenemispäätös. Olo oli kuitenkin sen verran virkeä että päätin jatkaa eteenpäin. Päätin jatkaa 25km:iin asti ja se täyttyikin sopivasti Vihtavuoressa. Laskeskelin kyllä että jos kävisin Peurungassa, niin se olisi yhteensä reilu 70km. Onneksi järki voitti kun mietin paluumatkan järvien ylitystä. ~30km:n kohdalla loppui lumisade. Ei se tosin paljoa auttanut kun uralla oli edelleen kerros uutta lunta. Tyyppälänjärvellä tuli yksi tyyppi vapaalla vastaan ja veti umpihangen puolelle kun tuisku ja sade oli häivyttänyt ladun ;) Hieman ennen ampujien majaa päätin tehdä pienen koukkauksen koska matka oli jotakuinkin sama. Se oli kyllä paha virhe! Jouduin painamaan isolla sähkölinjalla kolme kilsaa suoraan vastatuulen ja perinteisen ladusta ei tietoakaan. Siinä alkoi jo vähän usko loppua. Järvien ylitykset meni kun oli asennoitunut siihen, mutta ei se hauskaa ollut. Vaikka Laajavuoren maisemissa oli jo takki aika tyhjä, niin oli se hienoa päästä hiihtämään oikeilla laduilla.
Onneksi aamulla tehty uusi pitovoitelu toimi koko matkan ja pukeutuminen oli melko optimaalista. Aamulla tosin jouduin virittelemään sommat uudelleen. Erkkari on vaan hyvä keksintö ;=)
Matkaa reissullle tuli 50km, mutta samalla rasituksella hyvällä kelillä, olisi Peurungassa käynti onnistunut helpommin. Siksi hiihdossa tuo käytetty aika kertoo paljon enemmän kuin kilsat. Noh, jonain päivänä, mutta silloin kyllä katson ennustetun tuulen nopeuden :) Niin ja tuo käytetty aika on tehollista ja siitä on otettu 3-4km:n siirtokävelyt pois.
Pitovoiteluna: alle Rex:in nollakelin voide ja päälle kaksi kerrosta Vauhdin porkkanaa(-1...-6). Alimmaiseksi oli jäänyt ihan ohut kerros pohjavoidetta+muitten voiteiden seosta.
Luisto: Pari kertaa messinkiharjalla ja nailonharjalla kiillotus.
Ostin tuon Vaudin porkkanan vasta vähän aikaa sitten, kun sitä foorumeilla niin kehuttiin. Saattaapi olla vähintään yhtä hyvä voide, jollei parempikin, kuin aiemmin käyttämäni Rode:n -1...-3. Kumpaakin voi toki käyttää huomattavasti kylmemmällä kelillä. Ainakin minä käytän.

Reitti

Kääntöpaikka

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Su 27.01 Raskasta

Empähäm ole tainnut sairastella edes kahden viimeisen vuoden aikana mitä nyt kuukauden aikana.
Olisin jo eilen tietenkin voinut lähteä hiihtelemään, mutta TV-hiihdot vei voiton. Tänään kuitenkin uhrasin naisten hiihdon alun ja kävin kokeilemassa omaa hiihtoa. Yhtä hirveää se oli kuin olin arvellutkin. Heti alussa joutui lisäämään pitoa kun ei taaskaan pystynyt potkaisemaan riittävän terävästi. Jalka alkoi kuintenkin vitosen jälkeen hieman turtumaan ja suoritus alkoi näyttämään hiihdolta, paitsi että hapenotto oli minimissään. 21,3km riitti kuitenkin tänään vetämään energiatason riittävän alas. Tiedän kokemuksesta kuitenkin että huominen lenkki on jo helpompi ja siitä eteenpäin pitäisi pystyä vetämään lenkkiä jo ihan normaalisti.
Edellisellä lenkillä kun pakkanen puraisi nokkaa, niin lähtihän ne nahat siitä, vaikken luullutkaan lähtevän. Noh, vahingosta opii, toivottavasti.
Tänäänkin oli se harmi että ladun ulkoreunan sauva upposi "jatkuvasti" hankeen. Kotona kun tarkastelin oikean sauvan sompaa, niin olihan siitä vielä lohjennut pienehkö palakin. Nyky sommat kun on ainoastaan hieman suurenpia kuin kahden euron kolikot, niin ei siitä tarvitse puuttua paljoakaan. Onneksi sain vanhoista sauvoista edes hieman suuremman sompaparit. Nyt ne odottaa vain paikoilleen liimausta. Tosin reikä on hieman suurempi kuin entisissä, joten katsotaan saanko pysymään ne paikoilaan. Jos ei pysy, niin sitten erkkaria peliin.
Tänään myös testasin eka kertaa uutta temppua pitovoiteiden poistoon. Vessapaperia pitoalueelle ja silitysraudalla kuumennos. Sitten vaan terässiklillä vessapaperit pois. Siisti helppo sotkuton homma.

torstai 17. tammikuuta 2013

To 17.01 3h 17min

Tänään olin taas ajoissa ladulla kun uni ei maistunut. Pikkasen jäi taas yöunet lyhkäiseksi. Pakkasta noin 14 astetta ja ohut kerros uutta lunta. Tänään meni lenkkiin ~18 minuuttia kauemmin kuin viime sunnuntaina. Kertonee hieman kelistä. Toinen 17,8km:n kierros meni 4 minuuttia kovempaa kuin ensimmäinen johtuen taas siitä että ladulla alkoi olla jo käyttäjiä. Tänään tosiaan piti tehdä "kokoajan" töitä, joten helpolla ei päässyt. Päivän saldo 40,2km. Laitoin lenkin jälkeen taas kerran linimenttiä hartioihin ja ojentajiin. Hartiat tuntuu olevan aika jumissa. Hiihtäessä otti olkapäihin. Tämän siitä saa kun ei ole moneen vuoteen hiihtänyt paljoa mitään. Salitreenit ei kumminkaan ole sama asia kuin hiihtäminen.
Tänään vaihdoin eilisen lyhythihaisen teknisen paidan päällä pitkähihaiseen ja sormikkaat rukkasiin. Pipon alle kypärämyssy suojaamaan hieman naamaa. Ei kuitenkaan tarvinnut vielä vetää sitä nenän päälle. Alakerrassa oli edelleen samat talvitrikoot joilla olen hiihtänyt koko talven. Jos tästä kylmemmällä meinaa hiihtää niin pitää jo laittaa pitkät kalsarit alle. Nytkin meinasi hieman palella takareisiä. Varpaita alkoi hieman palella ensimmäisen kierroksen loppupuolella, joten mononsuojatkin pitää kaivaa esille. Sormia alkoi palella puolessa matkassa juomatauon jälkeen, mutta lämpenivät muutaman kilsan jälkeen. Eipä paljoa haittaa jos joutuu jättämään huomisen lenkin väliin pakkasen takia. Taitaa olla muutenkin lepopäivän paikka. Ei tahdo pohjat riittää tällaiseen harjoitteluun...

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ke 16.01 Laturetkeilyä

Ei tuo suksi luistanut tänäänkään. Voiteluvirhe. Liian paksusti pohjavoidetta ja liian pehmeä voide pintavoiteena. Olipahan tehokkaampaa :)
Suuntasin tällä kertaa kohti Muurametta. Kyllähän se oli arvattavissa että ei metsässä ole riittävästi lunta. Paikoin oli ihan hyvää latua, mutta monin paikoin tuskin hiihdettävää ja jopa vaarallista. En päässyt ihan Muurameen asti kun metsäautotie, jossa latu oli ollut, oli aurattu. Kartasta katsottuna ei siinä olisi tarvinnut kantaa suksia kuin puolisen kisaa. Seuraavan kerran sitten kun lunta on tullut vähintään parikymmentä senttiä lisää... Päivän saldo 26,4km.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Ti 15.01 Pätkä kovempaa

Ei se tänäänkään ollut oikein tykkipäivä, mutta menin jotakuinkin suunnitelman mukaan. Kasi verkkaa Keljonkankaalle josta takasinpäin kovempaa ylämäkivoittoiseen maastoon 5,8km(~24min). Kilsa palauttelua ja yksi veto ylämäkeen ~2,5min. Suunnitelmisssa oli vetää useampi ylämäkiveto, mutta ei oikein irronnut tänään. Saipahan hapenotto edes hieman ärsykettä. Kilsoja yhteensä 30.
Lumi oli tänään hieman ihmeellisen tuntuista. Illalla oli pientä jäätävää tihkua. Olisko se sitten syynä. Alamäissä sai kyllä suksen luistamaan, kun monon kärellä hieman kohotti suksea. Saattoihan se olla että pohjassa oli hieman pehmeät voiteet, mutta ei pitokaan ollut mikään seinäpito. Täytynee poistaa kaiki pitovoiteet ja pohjustaa pitoalue uudelleen.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ma 14.01 Kevyttä

Tänään kevyt 20km:n hiihtolenkki. Meno oli aika väsynytttä. Kädet oli kyllä voimissaan, mutta muuten olo nuutunutta. Jospa se huomenna...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Su 13.01 Viikon toinen pitkä

Tänään juna: allekirjoittanut, Jaakko N. ja Tommi L. starttasi klo 10 Kotalammelta. Pakkasta jotain 9-12 astetta eikä uutta lunta :)  Parikymppiä taittui mukavasti poikien seurassa, jonka jälkeen heidän täytyi poistua, mutta itse jäin vielä junnaamaan saman reitin uudelleen. Keli oli tämän talven parasta. Suksi luisti ja piti. Kiitos hyvän kelin. Porukkaa oli ladulla ihan kiitettävästi ja ohituskaistaa joutui käyttämään usein. Ei kuitenkaan häiriöksi asti. Ensimmäisellä kierroksella garmini hukkasi yhden kilsan jossain välissä. Taisi vaan olla kello pysähdyksissä. Ihmettelinkin oman mittarin ja Jaakon Polarin eroja ladun majan tauolla. Ladun majan pullakahvi maistui mainiolle hiihdon lomassa.
Kilsoja päivälle: 41km
Viikkoon viisi lenkkiä: 158km (reilu 12,5h)
Talven kilsat: ~424km
Hiihtelin eilen ladun majalle ja takaisin, mutta niitä kilsoja ei lasketa, sillä siihen reissuun meni reilu kaksi tuntia eikä tullut hiki...

perjantai 11. tammikuuta 2013

Pe 11.01 Vähän reippaampaa

Tänään hiihtolenkille jo aamuhämärissä. Alkumatkan valaistus kuitenkin auttoi ettei tarvinnut kopelotuntumalla mennä. Soidenlammen takaa pikkulisälenkillä Keljonkankaan suuntaan. Siellä paljastui totuus että yön aikana tuuli oli tuiskuttanut latua umpeen. Siihen se hyvä luisto sitten tökkäsikin. Pakkohan se oli hiihtää latu loppuun kun oli kerran lähtenyt. Paluu Keltinmäen suunnalla olevan mäen päälle, jossa käännös(takana 20km) ja hieman vauhtia lisää. Nyt tein kierrokset Soidenlammen ympäristössä, missä ei ollut tuiskuttanut niin pahasti. Kierroksille tuli mittaa 6,13km joita tuli kaksi. Ensimmäisen kilsavauhti oli 32s/km nopeampi kuin Keljonkankaan lenkki ja toinen 50s/km nopeampi. Toki mäkiä ei ollut kovinkaan paljon. Hyvinhän tuo pisti kuitenkin huohottamaan :)
Siirtymätaival Kotalammelta väliaikapisteelleni on 2km, jossa menomatka oli 6,04/km ja paluu 3,33/km, joka kuvaa hyvin latuprofiilia. Paluuatkalla max nopeus 38,3km/h.
Päivän lenkille mittaa 33,6km.

torstai 10. tammikuuta 2013

To 10.01 "Paluttelua"

Tänään kävin vaihtelun vuoksi ensikertaa Laajavuoressa hiihtelemässä.
Ensimmäinen 3km menin tosi hiljaa yhden "papan" kanssa jutustellen. Kiersin kuntokympin, jonka jälkeen kävin Laajarissa vessassa ja kaakaolla. Seuraavaksi rallipolku Killerin kautta kiertäen. Sitten taas rallipolun kautta Köhniölle, josta piti ottaa taas sukset kantoon loppumatkaksi. Kello kertoi että Laajavuoressa kisavauhdit on jonkinverran kovempia kuin Soidenlammen suunnalla. Ladut ei kuitenkaan ole niin hiihdettäviä. Kilsavauhtiparannus tulee vauhdikkaista laskuista ja tasatyöntöosuuksista. Noh, tulipahan taas nähtyä nekin ladut. Vertailua: L-vuoressa on vähemmän lunta, heikommin ajetut ladut eli ladunajaja ei vaivaudu kopistaan ulos korjaamaan heikkoja kohtia, kuten K-mäki - S-lampi - K-kangas, Lumi likaisempaa, huonommat reitit yms.. eli taidan pysyä vakireiteilläni, niin kauan kunnes latu Tuomiojärven yli saadaan ajettua ja pääsee reiteille: Ampujien maja, Peurunka, Touruvuori. Kilsoja päivälle 23.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

09.01 Hiihtoa 3h 18min

Tänään olikin jo parempi päivä kuin eilen :)
Aamupalan jälkeen alkuveryttelyksi kämpän imuroinri ja pykkien kaapitus. Katsoin latuinfosta että latukone olikin jo käynyt tosi ajoissa. Hieno homma! Alussa Kolammella näytti että latuhan on aivan liipalla. Se olisi tiennyt liisterikeliä. Onneksi koululaisen vaan oli kiilottanut kuntoradan pinnan. Itse ladulla pitovoitelu toimi moitteettomasti, vaikka aika likellä nollaa oltiinkin. Tarkoitus oli kiertää kaikki haarat kahteen kertaan, mutta Keljonkaalta takaisin tullessa (latu kone lähtee sieltä) ladun pintaan oli satanut pieni kerros uutta lunta. Vaikka pari-kolme hiihtäjää oli mennyt ennen minua, niin suksi tökki aika ikävästi. Tämän aika vaikuttavan nousuosuuden jälkeen alkoi tuntumaan että taitaa tänään jäädä suunniteltu lenkin pituus suorittamatta. 26km:n paikkelle tapasin kuitenkin vanhan juoksukaverin Pekka N:n. Siinä jutellessa vauhti pikkasen tasaantui ja matka taittui huomaamatta. Olihan se sitten "pakko" vetää se tavoiteltu 40km täyteen vaikka lopussa pikkasen nyykähtikin. Tänään kyllä huomasi että eilen tuli tehtyä olosuhteiden takia tasatyöntöosio harjoittelua. Toki tuota tasatyöntöä pitää harjoitella jatkossakin, jos haaveilisi osallistua johonkin massahiihtotapahtumaan. Niissä vuorohiihdolla ei pysy letkassa.
Niin ja tänään oli myös talven parasta vauhtiakin, mutta eihän se voi vaikuttaa tuohon pieneen nyykähtämiseen :=)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ti 08.01 Hiihtelyä

Ei oikein kiva hiihtolenkki. Pitoa piti lisätä jo 900m:n jälkeen kun varsinkin kipeen jalan potku oli kuin lehmän henkäys. Ensimmäisissä isoissa mäissä kävellessäkin hengästyi puuskutusasteelle. Alkumatkasta ehkä tämän talven paras luisto, mutta lopussa lumisateen alettua oli nihkeetä. Noh, Hiihtelyä ~20km. Lopussa ei ollut mittari päällä kun se meni koululaisten ja heidän opettajan kanssa jutellessa...