Tulipa sitten käytyä hieman kastumassa ;) Ei kuitenkaan onneksi tullut kylmä. 15km veivasin Matin ja Veskun kanssa. Pojjat meni hieman pitempään. Tuntuma vaan oli pelottavan hyvä. Harvinaista ja pelottavaa. Koskahan tämä korttitalo kaatuu ;). Tästä viikosta tulee kuitenkin määrällisesti kevyempi kun viikonlopuun sattuu yhdet häät. Lauantaina ei ehdi kuin vaivaisen yhden lenkin. Sunnuntain lenkkikin tulee varmaankin menemään iltaan/iltapäivään. Juostaan nyt kuitenkin vielä kohtuullisesti jos juoksu tuntuu kulkevan. Jos väsyttää niin levätään sitten.
Odotellaan millaiset määrät se Tumppi lyö pöytään. Ei se kehtaa jättää määriä pienemmäksi kuin mitä minulla on ;) On se sen verran hullu!
tiistai 31. heinäkuuta 2007
Ti 31.7 Jäykkä mies
Olipas aamulenkillä jäykkää. Köpöttelin 8km etureidet jäkkänä. Unohdin laittaa linimentit reisiin lenkin jälkeen, mutta vielähän sitä ehtii... Taitaa alkaa harjoittelu kumoloitumaan ;)
Onneksi(?) tuli lähdetty eillen Palsinaan. Kiitos vielä Mikolle kyydistä ja tarpeellisesta energiapatukasta kisan jälkeen. Odotukset kisasta eivät olleet kovinkaan kummoiset. Olihan takana kova viikko ja pisteenä i:n päälle Su ylipitkä lenkki. Veryttely 4km, muutama aukiveto(jäykkää) ja pikkasen hissuttelua kun lähtö hieman viivästyi. Keli oli miltei tyyni, lämmintä ehkä parikymmentä astetta, mutta todella hiostava keli! Mikko karkasi muulta porukalta heti alusta ja itse jäin kakkosporukkaan. Juoksu tuntui yllättävän rennolta. Meitä oli sellainen 7-8 hengen kakkosporukka ja kävin itsekkin vetämässä n. 1,5km:a kun vauhti tuntui tippuvan. Aloin hieman passailemaan puolenmatkan ylämäissä ja porukkaa lappoi ohi. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä vaan pitänyt runtata mukana. Pelkäsin kuitenkin että viime viikko kostautuu loppumatkasta. Sain kuitenkin napattua pari miestä vielä kiinni viimeisen parin kilsan matkalla. Tuntuihan se loppumatkasta hieman pahalle, mutta jäi sellainen tunne että tuli hieman löysäiltyä. Tarjolla olisi ollut kuitenkin oman sarjan voittokin kovemmalla rypistyksellä. Kovien kisojen puute. Loppuveryttelyksi kisareitti(6,31) toisinpäin. Kotimatkalla alkoi jo hieman hiukomaan. Olisi pitänyt ottaa vaikka pari voileipää mukaan, mutta energiavaje korjautui sitten kotona parilla huoltsikalta ostetulta pizzalla ;)
Kisan tulokset: http://www.kuorevedenkarki.fi/ (nopea tulospalvelu järjestäjillä!)

maanantai 30. heinäkuuta 2007
Ma 30.7 Huh, huh...
Sain sitten vedettyä viime viikon kunnialla läpi.
Perjantaina 13km: 4+(5x1000/2min)+4. Ravirata oli äskettäin lanattu, joten rata oli hieman pehmeä. Eipä nuo vauhditkaan päätä huimannut, mutta kiihtyvä trendi kuitenkin.
Lauantaina aamusta 12km ja iltasella Juuson kanssa 12km. Sanoin alkulenkistä ettei täällä ole onneksi mäkiä. Mentiin kuitenkin minulle uudelle metäautotien pätkälle joka nousi miltei 200m:n korkeuteen(Keiteleen taso jotain vajaa 100m merenpinnasta). Paluumatkalla ehdotin että käydäänkö kellottamassa matkavauhti raviradalla. Ei sitten käynyt. Piti vetää "täysillä". Eipä Juuson vauhdissa paljon näkynyt viikkojen juoksemattomuus, mitä nyt lopussa hieman hyytyi kovan aloituksen takia. Puolessa matkassa olin jo 5s jälessä. Loppusuoralla imin kuiten eron kiinni.
Sunnuntain lenkille lähdin hieman epävarmana kun lenkkimaastot ja tiet oli aivan uusia. Onneksi vältyin eksymiseltä ;) Eikä ne mäetkään loppujun lopuksi kovin pahoja olleet. Pieniä teräviä nousuja... Energiat riitti hyvin kun otin juomavyön jossa oli hartspottia ja maltoa. Yksi pullo jäi kuitenkin juomatta kun sen sisällä oli joku punainen epämääräinen möykky. Mökillä selvisi että se kuminen pieni lekkikala. Joku penskoista oli joskus työntänyt sen sinne pulloon enkä edes huomannut sitä täyttövaiheessa. Keli oli kuitenkin sen verran "viileä" ettei sitä nestettä kovin hirveästi tarvinnut. Lenkin jälkeen(ennen ansaittua olutta) vedin vielä geelin ja lisää hartsport-malto sekoitusta. Viimeinen pari-kolme kilsaa meni hieman linkaamiseksi oikean jalan pikkuvarpaan hiertymisen takia. Vasemmassa jalassa oli jo valmiiksi yksi kynsi kipeytynyt. Meille tuli sitten Tumpin kanssa tasapeli kilometrien suhteen(34km) ;)
Lopputuloksena ennätysviikko laskettuna Ma-Su välinen jakso. Olen joskus Portugalissa juossut 13km enemmän seitsemään päivään, mutta sitä ei lasketa, kun se ei sattunut täyteen kalenteriviikkoon. Eipä tosin tuollaisella yhdellä määräviikkolla kuuhun mennä. Nyt kyllä hieman tuntuu että onko järkevää yrittää vetää toista kovaa määräviikkoa perään. Mennään päivä kerrallaan ja kuullostellaan tuntumaa ja yritetään välttää ylilyöntejä. Heinäkuusta tulee myös kovin kuukausi määrällisesti. Tehot on tosin olleet aikalailla lapsenkengissä.
Aamulla kävin hölköttelemässä kasin verran. Hieman tosin piti etsiä sopivia kenkiä ettei ne olisi painanut varpaita. Iltasella lähtenen Palsinajärvelle, jos saan kyydin.

perjantai 27. heinäkuuta 2007
Pe 27.7 Aamulenkki
Aamusta TV kevyt kymppi. Ei hyvä ei huono. Perusjyräystä. Toivottavasti iltalenkillä kulkisi edes kohtalaisesti. En ole vieläkään päättänyt vedänkö tonneja keveesti vai reipasta. Kunhan nyt yritän jotain hienman kovempaa. Nyt lähden pakkaamaan reissua varten.
torstai 26. heinäkuuta 2007
To 26.7 Ohjelman mukaan
Eipä tässä päivässä mitään ihmeellistä. Vedin kumminkin ohjelman mukaiset lenkit 10+20. Iltalenkin alussa tuntui että on tässä jo hieman juostu tällä viikolla. Sellainen pieni jännä kihelmöivä tunne elimmistössä. Juoksu kuitenkin tuntui miltei normaalille. Polvetkin tuntuu kestävän kohtalaisesti kun on jatkuva lämpö päällä. Sattuuhan niihin, mutta ei haittaa juoksua, mikä tärkeintä. Huomisen aamulenkin vielä ehtii heittää kotimaisemissa, mutta pitäisi jo alkaa tutkiskelemaan karttoja Liimattalan lenkkimaastoista. Reippaan voisi vetäistä edestakaisena yhdellä kärrytien pätkällä tai sitten vetoja raviradalla. En kyllä tiedä sen radan pituutta. Pitkän joutunee vetämään edestakaisena lenkkinä ettei tule kovin suuria eksymisiä ;)
keskiviikko 25. heinäkuuta 2007
Ke 25.7 Lipsuu...
Ei nyt oiken tunnu palautuspäivälle, tai tuntuu, mutta järki sanoo toista. Aamulla lipsui ja iltasella lipsui. Iltalenkki piti olla 12km tai max 14km. Siitä sitten tuli kuitenkin 17km. Keli oli todella hiostava. Pikku kiiruussa tuli lähdettyä ja ajatusvirheen vuoksi lähdin liian myöhään. Eihän siinä muuta kuin jalkaa toisen eteen kohtauspaikalle jossa Jaska ja Vesku jo odotteli. Yleensä minulla menee siihen paikkaan 20min, mutta nyt se piti juosta 15 minuuttiin ja myöhästyin silti. Täytyy varmaankin miettiä huomista treeniä hieman uudelleen että saisi perjantaina tehtyä kehittävän vauhtitreenin. Viikonloppu pe-su tulee oltua Liimattalassa Äänekosken toisella puolella, joten silloin plogi ei päivity. Toivottavasti treenit kuitenkin tulee tehtyä...
Ke 25.7 Aamulenkki
Eihän se aamulenkki tietenkään painanut kun oli vielä eiliset treenilämmöt päällä eikä palautuminen ole vielä varmaankaan alkanut. Olisihan se pitänyt jo tietää tällä nylkky kokemuksella ;) Olen yrittänyt näin lomalla pitää amulenkin aloittamis aikaa riittävän aikaisena. Yleensä pääsen lähtemään ennen kahdeksaa. Tänään meinasi hieman lipsahtaa. Pääsin lenkille vasta 8:40. Pääasia että saa riittävästi unta, kun tuo nukkumaanmenoaika tahtoo kesällä aina hieman venähtää. Tavoitteena olisi kahdeksan tunnin yöunet. 7,5h:a olisi ihan normaali. 7h minimi. Jos unet jää(jatkuvasti) vähemmälle se alkaa jo vaikuttamaan palautumiseen. Tämä on tietenkin henkilökohtaista, mutta näin ainakin minulla. Niin, aamulenkiksi tuli 10km. Kasi oli ohjelmassa, mutta kun juoksu kulki... Jospa sitä taas tänään ehtisi hieman seuraamaan surkuhupaiseksi muuttuvaa Ranskan ympäriajoa. Kukahan sieltä seuraavaksi lähtee...
tiistai 24. heinäkuuta 2007
24.7 Iltalenkki, toisen kerran radalla
Venyttelin hieman iltalenkille lähtöä, että saisin riittävästi tunteja lenkkien välille. Juuri kun sain lenkkivaatteet niskaan alkoi tietysti satamaan. Roikun 20-30 minuttia netissä jotta sade hieman hellitti. Sainhan sitten alkuveryttelyn juostua satettomassa kelissä ;) Harjoitus miltei sama kuin viikko sitten 15km: 6+(2000)+10x300+4km ja vettä tuli kuin aisaa. Se oli kuitenkin lämmintä kesäsadetta(+17) eikä hirveästi haitannut harjoitusta. Onneksi sain kolmisatasille asiksen ihmekengät(20e citymarketin löytökorista) jalkaan kun normaalit lenkkarit suti Harjun kentällä niin vietävästi. Kakstonninen meni ~10s kovempaa ja kolmisataset keskiaikana noin sekka kovempaa kuin viikko sitten. Radalla oli juoksemassa joitakin palloilijoita "häiriötekijöinä", mutta onneksi ja ihmetykseksi ne väistivät joka kerta toiselle radalle!!! Loppuveryttelyssä tosin sitten iski "pieni" heikotus ja joutui kävelemään. Minulla on joskus aikaisemminkin ollut samanlaista, enkä en oikein tiedä mistä se johtuu. Verensokerin laskemisesta? Kuona-aineiden liikkeelle lähdöstä? Nestehukasta? Ei se kyllä nestehukasta voi johtua kun sitä tuli taivaalta kuin esterin... ;)
Niin se valttaus. Perseelleehän se meni. Ainakin 1/3:s osa. Täytyy tarkastella kunhan portaat hieman kuivaa. Alkuun ainakin näytti huonolta kun viimeksi valtattuihin pintoihin alkoi tulla vesipisaroita. Voi olla että oli parempi että alkoi sataa oikein kunnolla huuhtoutuipa "ylimääräinen" valtti pois läikyttämästä pintaa. Tutkiskelen humenaamuna että onko portaassa värieroja. Jos on niin jäi minulle hieman ainesta pöntön pohjalle korjaus sivelyä varten.
Odotan mielenkiinnolla huomista aamulenkkiä. Jos mies on kunnossa, niin se kulkee kohtalaisesti ;)

Ti 24.7 Aamulenkki
Tämänpäiväinenkin kympin aamulenkki on sitten veivattu. Tuntuma oli parempi kuin eillen aamuna, mutta jäykkää se on vieläkin. Yleensä se alkaa kulkemaan vasta ensimmäisen kovan viikon puolessavälissä. Sitä tässä nyt vaan odotellaan. Toivottavasti ei turhaa. Mietiskelin tuossa lenkillä että kumpi se olisi minulle tärkeämpää maratonin kannalta juosta Su 30km vai vetäistä Su hieman lyhkäisempi ja juosta Ma Palsinajärven ympärijuoksu http://www.jamsanseutu.fi/?x10994=1751684 Siinäpä pulma. Täytynee hieman kuulostella elimmistöä...
Täytyy lähteä valttaamaan portaat toiseen kertaan ennen sadealueen tuloa. Toivottavasti ehtivät kuivaa ennen sadetta. Sääennuste on taas luvannut vesisateita miltei joka päivälle.
Täytyy lähteä valttaamaan portaat toiseen kertaan ennen sadealueen tuloa. Toivottavasti ehtivät kuivaa ennen sadetta. Sääennuste on taas luvannut vesisateita miltei joka päivälle.
maanantai 23. heinäkuuta 2007
Ma 23.7 Iltalenkki
Noh, kulki kuitenkin vähän paremmin kuin aamulenkki. Ylämäissä reisissä pientä väsymystä. 12 piti juosta, mutta reittivalinnasta johtuen tuli 15km. No hätä.
Sain jopa tehtyä jotain hyödyllistä aamu- ja iltalenkin välissä ;) Valttasin etuportaat. Harmaaksi muuttunut kestopuu on nyt ruskeahko. Johan ilme muuttui kerrasta. Olisi vaan pitänyt vetää vielä toinen kerros, muttei ehtinyt. Jospa sitten huomenna jos ei ole sateenuhkaa ilmassa. Saman tempun voisi tehdä takapihan ulkoterassille. Katsotaan nyt miten ehtii ja jaksaa...
Olen ehtinyt parina päivänä hieman seuraamaan Ranskan ympäriajoakin. Mielenkiintoinen kisa, mutta vaatii perselihaksia ;) Huomenna tosin taitaa olla välipäivä. Onkohan se Kimmo pääsyt mailmanmatkallaan seuraamaan kisaa. Olisihan sekin varmaan kokemus, mutta taitaa olla hieman liikenneruuhkia pikkukylien teillä...

Ma 23.7 Aamulenkki
Ei kulkenut sitten yhtään! Ristiselkä ja etureisi aivan jumissa. Juoksu oli surkeaa köpettelyä. Keli oli kuitenkin hieno. Aurinko paistoi ja lämmintä 18 astetta.
Eillen jäi Lapinlahden kisat osittain katsomatta kun oli vieraita. Eipä sieltä olisi kuulemma näytettykkään vitosen kisaa!!! Onnittelu kuitenkin JKU:n pojille hienoista juoksuista ja omista ennätyksistä ;)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007
Su 22.7 Kevyen viikon loppu
Jaa että kevyen viikon loppu. Toivottavasti oli kevyt viikko. Edessä olisi kaksi kovaa määräviikkoa. Saa nähdä kuinka äijän käy... Tämän päivän puolipitkä Matin, Jaskan ja Veskun kanssa ei tuntunut ollenkaan kevyelle vaikka vauhti oli ihan riittävän kevyttä. Tavoitellun 20km:n sijasta tuli 23km:ia. Ei paha ylitys. Ihan "sallituissa" rajoissa ;) Viikkokilometrejä kertyi yhdellä lepopäivällä 100. 80-90 olisi ollut sopivampi. Sattuuhan näitä työtapaturmia, mutta toivottavasti ei kostaudu.
lauantai 21. heinäkuuta 2007
La 21.7 "Reipasta"
Olipa nihkeä treeni. Heti alkuveryttelyssä huomasi ettei tänään ole helppoa. 16km: 3+(10)+3. Paluumatka jonkin verran nopeampaa kuin menomatka. Meno nihkeää ja väsynyttä, mutta juoksu pysyi kasassa eikä vauhti tippunut, mikä on tärkeintä. Vauhti kuitenkin parempaa kuin kevällä vastaavalla pätkällä. Eilisen juoksutuntumalla loppuaika olisi varmaankin ollut miltei minuuttia parempi, mutta mitä sitten? Tämähän oli vain harjoitus eikä niissä tarvitse aina tuntua hyvälle ;) Huomenna vain puolipitkä mikäli malttaa... Pikkasen välillä vaan meinaa heittää "paniikin puolelle" kun reippaissa, jotka ei tunnu hyvälle, mennään ainoastaan maratonin tavoitevauhtia ;0) Siitä huolimatta mietin reippaan loppupuolella että jos ostan uudet tossut Vaasaan niin kirjoitan tussilla niitten pohjallisten pohjaan loppuaikani (ennen kisaa) ! Jos aikatavoite ei täyty niin vähänkäytetyt kisatossut lähtee halvalla ;) Huomenna eksytetään tumppi metsään jos se uskaltaa lähteä mukaan... pisti viestin...ei pääse aamulla ylös...ei tule miehestä juoksijaa...
perjantai 20. heinäkuuta 2007
Pe 20.7 Aamulenkki lipsahti
Eillen lenkki oli todella nihkeää. Juoksin ainoastaan kasin, muttei se oikein nautinnollista ollut...
Tänä aamuna kävin saattamassa Matsonin töihin. Paluumatka pienen mutkan kautto joten kilometrejä kertyi 18. Tuntuma oli huomattavasti parempi kuin eillen, mutta kilometrit olisi saanut jäädä vähemmälle. Iltalenkille en onneksi pääsekkään ;) Huomenna voisi kokeilla sykemittarin kanssa Keuruuntien testipätkällä mikä on päivän kunto. Juoksu rentoa ja reipasta ilman likaa rypistystä ja kohtalaisilla sykkeillä. Siten pääsee tarkastelemaan edellisien vuosien aikoja/sykkeitä ja katsomaan missä mennään.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007
Ke 18.7 Suolla
Vai ei noita suolla rämpimisiä saa laittaa harjoituspäiväkirjaan ;O) Kyllä ne vaan ihmeesti tuntuu näin huonokuntoisen miehen kropassa. En minä kuitenkaan laske niitä harjoituskilometreiksi joten älä tumppi huoli... Noh, tänään kuitenkin meni suolla taas neljä ja puoli tuntia. Kaikkien muiden häsäämisien jälkeen pääsin kuitenkin illalla lenkille. 14km sellaisella hieman jäykän väsynellä tunteella. Onneksi pahimmat vesikuurot kuitenkin vältti minua. Onhan nämä kevyet viikot sellaisia kilometrien välttelyitä. Kokemuksesta kuitenkin tiedän että väsymyksen tunne lisääntyy loppuviikkoa kohden. Se on kuitenkin vaan henkistä... Jos tässä ei pääse viikonloppuna kisoihin kuten alkaa näyttämään, niin pitäisiköhän sitä sovittaa joku reippaampi treeni tuohon loppuviikolle. Onneksi tuo tumppi sai netin toimimaan niin edes joku kommentoi näille sivuille niin ei mene ihan yksinpuheluksi ;)
tiistai 17. heinäkuuta 2007
Ti 17.7 Eka kertaa radalla
Maanantai meni juoksun osalta levoksi. Kävin kuitenkin marjassa ja kävelyä metsässä ja soilla tuli nelisen tuntia marjan poiminnan ohessa. Ihan hyvä huotava harjoitus.
Tänään aamulla kymppi ja iltasella polkupyörällä Harjulle: 11km: 3+(2000m)+10x300/1min+3x100+3km. Vauhdit oli ihan leppoisia mitä nyt viimeisellä kolmesatasella hieman koitettiin Matin kanssa ;) Mielestäni ihan hyvä harjoitus. Ei liian kuormittava näin kevyelle viikolle. Toivottavasti huomen aamuna ei sada kovin kovaa että pääsisi taas käymään lakassa. Ei kai se pieni lämmin kesäsade mitään haittaisi. Meidän lopetellessa treeniä paikalle ilmestyi pari hurjaa vetämään 2x2000m. Ensimmäinen vähän alle kuuteen minuuttiin ja toinen n. 5.45. Kyllä ne juoksijat on erikseen. Onhan toinen jo saavuttanut kalevankisa paikan ja toinen on ihan hilkulla. Toivotaan onnea(RAASTOA) A-luokka yritykseen! Kaverit siis olivat M ja M. Ja ettei homma olisi mennyt liian kevyeksi pojjat vetivät vielä päälle 400m täpöjä.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007
Su 15.7 Pitkä ja lomat edessä
Perjantaina 10+14km Kohtalaisella tuntumalla. Siitä sitten saunaan ja terassille/syömään. Tappiin astihan se sitten meni. La aamulenkki jätin suosiolla väliin. Aamupalan voimalla kuutisen tuntia lasten kanssa viherlaaksossa. Hieman alkoi iltapäivällä heikottamaan joten iltalenkkikin jäi sitten väliin ;( Tänään aamukymmeneltä Veskun ja Matin kanssa Tuomio- ja Palokkajärvi kieräen 30km. Kulku oli ihan kohtalaista mitä nyt tuo nivusseutu alkoi taas hieman vaivaamaan. Olihan tuota nesteytystä ihan riittävästi alla. Viikkoon yhdellä lepopäivällä markka neljäviisi. Olishan se ollu hyvännäköistä harjoituspäiväkirjassa jos olisi päässyt lauantaina lenkille, mutta eipä sillä ole lopputuloksen kanssa paljoa merkitystä. Ensi viikko pitäisi sitten olla hieman kevyempi.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Ke 11.7 Ihan ok
Ihan normaali paluttava päivä. Aamulla seiska ja iltasella 14. Yllättävän hyvälle nuo kumpikin lenkki tuntui. Kun aamulenkki kulki, niin odotin että lihaksistossa tuntuu väsymystä vasta iltasella, mutta ei ;) Keli oli loistava. +19 ja pilvessä. Ihanteellinen keli shortseilla ja hihattomalla paidalla.
Laskeskelin kesäkuun kilometrejä. Lopputulos vaivaiset 219km! Näin jäkeenpäin, olisi kannanut jättää se maratoni väliin. Olisi pystynyt harjoittelemaan tuonkin kuukauden ;(
Laskeskelin kesäkuun kilometrejä. Lopputulos vaivaiset 219km! Näin jäkeenpäin, olisi kannanut jättää se maratoni väliin. Olisi pystynyt harjoittelemaan tuonkin kuukauden ;(
tiistai 10. heinäkuuta 2007
Ti 10.7 Taas Kotalammella
Pikaisesti että ehtii katsomaan kisoja:
Aamulenkki hyvillä sykkeillä(139) 7km. Hieman olisi tehnyt mieli juosta pitempään, mutta maltoin mieleni. Hyvä niin!
Iltalenkki 15km:5+(5x1127m)72min+4km ja pari kolme aukaisua. Ei mitään hirveän helppoa ja vauhtireservi tuntuu olevan hukassa.
Laskin kierrosaikojen keskiarvon. Se oli aikalailla sama kuin ennen Varkauden maraa kun "pikku" Jaskakin oli mukana eli 3.56 vaikka ensimmäinen olikin aika hidas(4.11)! Palautuminen vetojen jälkeen näytti olevan ihan hyvä. Toivottavasti tästä harjoituksesta nyt sitten vaan palautuu ;)
Vetojen keskisykkeet 155/163/168/169/172 ja ajat 4,11/4,00/3,54/3,49/3,46. Viimeisellä kierroksella rajoitin 180 alkoi jo kyllä pari kertaa valittamaan. http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?pos=-22171 Ei se tuo puru kyllä mikään nopea ole tai sitten mies on vaan niin huonossa kunnossa. Veikkaan tuota jälkimmäistä ;)
Jospa sitä uskaltaisi ensiviikolla radalle hakemaan sitä hukkunutta reserviä. Taidan vetää "ison" Jaskan tänään ehdottaman treenin. Kiitti vaan vinkistä!
http://picasaweb.google.fi/Jarskinkuvat/Syke/photo#5085879326913001202

maanantai 9. heinäkuuta 2007
Ma 9.7 Keveetä
Eipä tässä päivässä kummoista. peruspalauttava päivä(7+10). Kyllähän sen huomasi että oli eillen vääntänyt 30km, mutta ei nyt niin erikoisen väsynyt olo. Mieli olisi tehnyt juosta pitemmästikkin, mutta järki voitti. Täytyy vaan yrittää palautua huomiseksi jotta saisi Kotalammen kierroksista jotain hyötyäkin irti.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2007
Su 8.7 Viikko pulkassa ja sadetta
10 min ennen lenkille lähtöä(klo 10) satoi mutta rauhottui juuri ennen lähtöä alkaakseen taas 10min juoksun jälkeen. Satoihan se sitten useamman kerran mutta onneksi se ei olut kylmää sadetta. Tarkeni ihan shortseilla ja t-paidalla. Saldoksi tuli 30km. Tavoite oli 27km. Vauhti oli ihan "rivakkaa" Matin kanssa juostessa. 25:n jälkeen lantion seutu jumittui taas aika ikävästi. Tähän kun löytäisi syyn ja parannuksen niiin juoksukin alkaisi olemaan ihan ok. Kivut/jumi alkaa selvästi lihaksiston hieman väsyessä. Onko sitten vatsan syvät lihakset niin heikot vai jokin osa lihaksistosta niin jumissa vai molemmat? Kivut on alavatsassa ja nivuksissa lähentäjien seudulla. Kertokaahan alat miehet mikä on vikana! Samanlaista ongelmaa oli viime vuonna ennen Joutsenon SM-maratonia. Pelkäsin että sen takia en pysty juoksemaan kisaa läpi, mutta onneksi pääsin läpi. Tosin todella nihkeää se oli koko matkan... Viikon saldo ylittyi tavoitteista melko "reippaasti" eli viikkoon markka kuuskolme ;) Ensi viikko vaan pitäisi jaksaa suurinpiirtein samaa rataa. Tosin perjantaina on viimeinen työpäivä ennen kesälomaa ja terassikin kiinnostaisi ;) Näkisi samalla Norjan asukin Pasin. Täytynee soveltaa jotenkin. "Iltalenkin" voisi juosta esim. ruokatunnilla jos töissä ei satu olemaan hirveää kiirusta...
lauantai 7. heinäkuuta 2007
La 07.07.2007
Aamulla sade rauhottui siten sopivasti että kävin sitten veivaamassa kahdeksan kilometriä. Keli oli hyvä. Tuulitakki oli vaan ihan liikaa. Aika hiostava keli vaikka lämpötila olikin vain 15 astetta. Seuraavaksi vuorossa taitaa olla siivousurakka. Eiköhän sitä tule käytyä vielä iltalenkilläkin. Joutsan kisa jää nyt sitten väliin kun vaimon pitää päästä iltasella elokuviin.
No niin, nyt on sitten iltalenkkikin suoritettu. Kulku oli ihan hyvä mitä nyt loppupuolella lantion seudulla oli taas pientä jäykkyyttä. Vedin pitkästä aikaa asfalttilenkin(15). Kengät tuntui kivan kimmoisilta pesun jäljiltä. Ei kun saunaan...
Törmasin muuten netissä seuraavaan: http://www.iltasanomat.fi/videot/?id=1386304&ap=1

Pe 6.7
Ihan peruspäivä. Aamulla seiska ja iltasella 13km. Aamulenkki kulki ihan ok. Iltalenkillä oli välillä hieman kankeaa. Jos olisi ollut hankalampaa olisin juossut vain kympin. Kankeimmalle tuntui siinä 7-10km:n kohdalla. Eillen tuli taas säädettyä syksyn ulkomaan maratonia. Italian kisat tuntuisi putoavan listasta pois. Ehkä vahvimpana vaihtoehtona on München? Kuulostellaan.
torstai 5. heinäkuuta 2007
To 5.7 Vaihtelevaa
Aamulenkillä(7) suhteellisen hyvä kulku(ks.142) loistavassa kelissä. Iltalenkki(20) suurimmaksi osaksi pienillä poluilla Matin kanssa. Aika raskasta maastoa(ks.146). Meno oli jostain syystä hieman väsynyttä. Muutoin ihan hyvä lenkki. Täytyy hieman alkaa miettimään tätä rytmitystä tarkemmin että saisi vedettyä vielä ensi viikon tehokkaasti/kehittävästi. Tekstailiin äsken Arin kanssa Hämeenlinnan puolikkaasta. Se voisi olla kuitenkin ihan hyvä kisa tähän saumaan vaikka hirveitä tulostavotteita ei voi asettaakkaan. Ei olla oltukkaan Arin kanssa samalla viivalla pitkiin, pitkiin aikoihin. Taitaa olla kolme vuotta sitten Frankessa. Huomenna taas kevyt palauttava päivä. Katotaan jos vaikka sais tälle viikolle markka neljäkymmentä. Voi tosin vaatia lauantaillekkin aamulenkin tai kisan?
Tänään olin kyllä aika turha mies töissä. Taisi suurin osa työpäivästä mennä netissä surffaillessa. Tutkiskelin loppusyksyn maraton vaihtoehtoja euroopan maalla. Tällaisia sieltä mm. löytyi:
Bremen 30.09-07
Köln 07.10-07
Essen 14.10-07
München 14.10-07
Amsterdam 21.10-07
Firenze 25.10-07
Milan 02.12-07

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007
Ke 4.7 Raskasta
Aaamulenkki(7) meni vielä eilisillä lämmöillä, mutta iltalenkki(10) oli jo aika raskasta. Noh, on se ainakin merkki että on edes hieman harjoiteltu. Huomen aamuna on varmankin vielä hieman nihkeää, mutta jos elimmistö on kunnossa iltalenkki pitäisi kulkea jo normaalisti. Tänään oli töissä pitkästä aikaa oikein kunnon hässäkkäpäivä. Iltapäivällä sai juosta ympäri tehdasta paita märkänä. Tavaraa olisi pitänyt saada lähtemään Espanjaan kello neljään mennessä. Lopulta siinä kävi kuitenkin niin että se lähtee huomen aamuna lentorahtina. Noh, ompahan tavarat valmiina huomiseksi.
Mietiskelin tänään että taitaa nuo hölkkäkisat jäädä aika vähiin tänä kesänä. Tässä lähellä ei ole oikein kisoja eikä kovin kauaksi viitsi lähteä matkustelemaan. Vaihtoehto olisi tietenkin Joutsa/Viitasaari ensi viikonloppuna. Alajärven Kuolema hölkkä on aina kiinnostanut. Suolahden yöjuoksu olisi likellä. Hämeenlinnassa olisi puolikas, mutta siellä on "aina" helle. PM-5000 olisi koulutus mielessä hyvä kisa, mutta näillä eväillä taitaa olla turha lähteä sinnekkin. Toisaalta... Viitasaarella olisi kuun lopussa Kalevin kirmaisu. Se voisi olla ajankohtana ihan hyvä, mutta seuraavana päivänä on Palsina. sitten ei olekkaan ennen Vaasaa kuin Paalijärvellä Matin- hölkkä ja Jämsässä Partala. Kai näistä kuitenkin pari kisaa löytyy kalenteriin. Treenataan nyt kuitenkin ensiksi ;)
Sain viimeinkin ladattua Kiimasen Savulenkiltä joitakin kuvia. Kts. linkit

tiistai 3. heinäkuuta 2007
Ti 3.7 "reipasta"
Aamulenkki ihan ihan ok, keskisykkeellä 149. Keli oli loistava. Aamulla vielä hieman viileää, aamukaste ruohikossa ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tällainen keli kun olisi aina aamulenkillä ;)
Iltasella 17km: 5+(6,7)+(1,13)+(0,5)+4km. Eli kotalammella reipasta. Aluksi Jaskan ja Matin kanssa 6krs:sta, yksi kierros lepäilyä metsähallituksen puolella ja yksi kierros Matin mukana. Sitten puoli kierrosta lepoa/reipasta kävelyä purun toiselle puolelle ja taas Matin mukana 0,5km. Reipasta tuli siis 8,4km. Eka pätkällä sykkeet alkoi taas uhkaavasti kohota, joten se lepokierros olikin ihan paikoillaan. Muutoin sykkeet alkoi olla inhimillisellä tasolla. Hieman ne on vielä kovemmassa vauhdissa korkealla, mutta kevyessä juoksussa ne alkaa olemaan jo melko normaalit. Vauhdithan ei olleet vielä mistään kotoisin, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Katsotaan vetäisikö sitä viikonloppuna hölkkäkisan...voi olla että en. Katellaan...
Jaska raukka luuli että meillä on peruslenkki kun ilmestyi paikalle. Saatiimpa kiusattua entistä juoksijaa ;) Huomenna palauttavat lyhkäiset lenkit ja ylihuomenna puolipitkä. Ainakin suunnitelmat on sellaiset...

maanantai 2. heinäkuuta 2007
Ma 2.7 Normipäivä
Aamulla reppu selässä töihin 7km. Juoksu suht normaalia, hieman raskaahkoa. Taisi eilinen vielä hieman painaa. Keskisyke 148.
Iltasella Matsonin kanssta TV kevyt 15km keskisykkeellä 147. Tuntuma taas hieman raskasta jopa hieman raskaampaa kuin aamulla. Ihan ok päivä. Tällaisia lisää ;) Tosin tuntuma saisi parantua.
Iltasella Matsonin kanssta TV kevyt 15km keskisykkeellä 147. Tuntuma taas hieman raskasta jopa hieman raskaampaa kuin aamulla. Ihan ok päivä. Tällaisia lisää ;) Tosin tuntuma saisi parantua.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2007
Su 1.7 3vko:a maratonista
Lauantaille tuli sitten lepopäivä. Mietin kyllä useaan otteeseen lenkille lähtöä, mutta passasin sitten kuitenkin. Ehkä hyvä niin. Sai tänään ihan hyvän tarpeellisen harjoituksen. Oli siinä eillen kaikenlaista muutakin "pakollista" puuhaa. Saipahan nekin tehtyä.
Tänään senkin tuskallisen kasailun jälkeen lähdin maastoon lenkille. Eihän se mitään herkkää ollut, mutta viime päiviin nähden ihan ok lenkki. Pääosin Laajavuoren takamaastossa juoksua kertyi ruhtinaallisen 27km ;) Viikkoon tosin vaivaiset 110km eli lenkkien keskipituudeksi 11km. Toisaalta tämänpäiväinen antoi taas hieman uskoa tulevaisuuteen vaikka viimeinen vitonen alkoikin mennä jo väsymyksen puolelle. Eipä se oikeastaan mikään ihme kun viimeisestä pitkästä on ehtinyt kulua jo 5vko:a. Se mikä ei ollut positiivista on että lenkin keskisyke oli peräti 155! Olihan se suht mäkistä maastoa, mutta kuitenkin! Jatketaan ensi viikko samalla linjalla, eli kuulostelle. Toivottavasti saan kuitenkin hinattua noita kilometrejä hieman korkeammalla. Tehot täytyy kuitenkin pitää vielä alhaisella tasolla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)