maanantai 28. joulukuuta 2020

Vko 53 (28.12-03.01)

 Ma

TV Kevyt 6km

-2.1°C  Liukkaampaa kuin eilen. Pidin kevyttä kutosta parempana kuin lepopäivää.


Ti

12,5km: 4,4km + 6 x 600m/2min + 4,5km

-2,7°C  Tänään tossu piti ulkona paremmin kuin eilen.Vaikka oli pakkasta niin satoi vesitihkua ja laseja piti pyyhkiä yhtenään. Kuussatasille asetin aikataulun 50s/kierros ihan vaan sen takia että oli helppo laskea☺ Ensimmäinen meni liian kovaa ja toiseen pikkasen himmasin. Sen jälkeen annoin mennä samaan tahtiin. Alunperin suunnitelmissa oli 5x ja jättää neljään jos hengitys ei toimi. Onhan nyt kuitenkin kevyt viikko. Luultavasti en vähään aikaan tule koventamaan vauhteja vaan lisään määrää jos sille tuntuu. Sopivan kevyt mutta kuitenkin kadoksissa olevaa kovempaa juoksuvauhtia ärsyttävä harjoitus. Palautus hidasta kävelyä. Palautussykkeiden puolesta palautus olisi voinut olla vähän lyhyempikin mutta kun on niin tottunut tuohon kahteen minuuttiin. Hallissa näin pitkästä aikaa Kallen ja Miikan kanssa tein osan loppuverkasta.


Ke

TV Kevyt 7km

+0,6°C Lumi/räntä sade.  Ei ollutkaan ihan niin pitävä keli kuin kuvittelin. Eilen vedoissa polvi ei tuntunut ollenkaan. Loppuverkassa kun risteyksessä päästin autot kävellen muutaman askeleen, niin sen jälkeen saikin linkuttaa puoli kilsaa ennenkuin juoksu oli taas normaalia. Tänään se on ajoittain tuntunut kävellessäkin ja tietenkin lenkillä. Ottihan nuo takareidetkin eilisestä hieman itseensä. Ajattelin jo pitää lepopäivän ja antaa takareisienkin levätä kun tuli hieman hyötypyöräilyä rippiristin haeskelussa. Yllättäen ne eivät haitanneet ollenkaan juoksua...eivät edes kiristäneet. Huomenna samantyyppinen lenkki. Onko se sitten samalla ristinhakureissu vai muutoin vaan kevyt lönköttely.


To

Kevyt 7,5km

+0,1°C  Räntäsade/Loska.  Nämä kelit on niitä kelejä mitä inhoan eniten. Juoksen mielummin vaikka 30 asteen pakkasessa. Kenkä vaan nuljuaa joka suuntaan. Tulin takasinpäin palanmatkaa polkuakin mutta loskaa oli sielläkin. Tulipahan haettua rippiristi kaupasta ja ei se polkupyöräilykään helppoa olisi ollut.

Tässäpä hieman yhteenvetoa liikunnoista:

Tammikuussa olin kohtalaisessa juoksukunnossa, kiitos 2019 loppuvuoden juoksumääristä ja hiihdosta. Sitten tulikin pakkolepoa juoksusta.




Juoksukilometrit jotka on tallessa.

maanantai 21. joulukuuta 2020

Vko 52 (21.12-27.12)

 Ma

TV Kevyt 8,4km

+1.0°C  Vaikka eilisen jälkeen polvi olikin hieman heikossa hapessa, niin tänään juostessa ei haitannut normaalia enempää. Oikeastaan juoksu oli rentoa ja helpon tuntuista. No, vasen takareisi hieman jäpitti muttei haitannut juoksua.


Ti

a. Aamulenkki 6km

+3,4°C  Tänään taas huomasi että jos juoksu tuntuu liian hyvälle niin totuus kyllä tulee myöhemmin ilmi...eli eilen ei ollut vielä palautunut toissapäivän lenkistä. Siksi se juoksu tuntui helpolle. Tänä aamuna palautuminen taasen oli jo käynnissä tai on jo palautunut...illalla sen näkee.

i.13km: 2km + 8km + 3km

+2.4°C  Ei tainnut sattua polveen koko lenkin aikana. Tai sitten sitä ei enää huomioi☺ Reipaan puolessavälissä kävi jo mielessä että jätän kutoseen jo siltä tuntuu. Jyväjärven rantaan tullessa keskivauhti oli kuitenkin samaa kuin edellisenä kertana pari viikkoa sitten. Päätin siis juosta loppuun jos vauhti ei laske. Ei laskenut. Ei se juoksu kuitenkaan kovin freesiä ollut. Kolmas viikko alkaa jo painamaan. Sattaa jäädä viikon ainoaksi tehoharjoitukseksi jos sääennusteet pitää paikkaansa. Vedän loppuviikon ehkä samalla taktiikalla kuin viimeviikolla eli lenkit lyhkäisenä mutta toistoja enemmän. Katellaan nyt kuitenkin kelejä.

En kauhesti seuraa noita sykealueita, mutta alue kakkonen näyttää olevan asetettu lukemiin 130-145, Z3= 145-160 ja Z4= 160-175

Ke

a. Aamulenkki 6km

0.2°C  Ei oikein aamulla nukuttanut, niin lähdin lenkille. Garminin uniseurannan mukaan syvää unta oli "riittävästi". Taisi sitten olla aamuyö sitä levotonta unta. Syvän unen osuus on lisääntynyt nyt kun on päässyt juoksemaan säännöllisesti. Juoksu oli hidasta mutta niin sai ollakkin. Eilinen painoi ja palautuminen oli käynnissä. Kolmosen jälkeen keskiselkäjumi paheni.

i. TV Kevyt 9,4km

-0,7°C  Vaikka ilma olikin pakkasen puolella lumi(5cm) oli silti kosteaa. Tosin alhaalla ei ollut niin paljon mutta se sitten oli paikoin loskaa. Juoksu paremman tuntuista kuin aamulla.

Tänään oli testissä kiinasta tilaamani juoksu-/hiihto-/pyöräilylasit keltaisilla linsseillä ja vahvuuksilla. Olen jo pitkään etsinyt tällaisia keltalinssisiä laseja. Nämä tuntuu ihan tukeville metallisine kehyksineen. Sattui vaan pieni moka heti paketin avattuani. Katsoin että linssiä kiertävä nauha on poikki yläreunasta. Sehän ei mitään haittaa ja turha siitä on alkaa kiinaan reklamoimaan, ei ne nyt niin kalliit olleet. Laitoin varmuuden vuoksi alareunaan tipan pikaliimaa varmistamaan linssin pysyvyyden. Tunnin parin päästä aloin pyyhkimään säämiskäliinalla linssejä puhtaaksi sormenjäljistä mutta eihän se pikaliima ollutkaan kuivanut kun ei liima ollut suljetussa tilassa. Liimaa levisi hieman toiseen linssiin ja arvanne voinee että hiemat vitutti. Eihän sitä liimaa saa enää pois muovilinsseistä. No, tänään tuli kuitenkin todistettua että ei se haittaa, eikä sitä oikeastaan huomaakkaan ulkoilmassa kun ei tarvitse katsetta kohdistaa mihinkään kovin tarkkaa, eli kelpaa käyttöön "pienestä" mokasta huolimatta. Senkin huomasi ettei kosteus/pisarat linssissä ei häiritse niin paljon kuin tavallisissa silmälaseissa.

Lasit ilman liimaa 😂

To

a. Aamulenkki 6km

+0.1°C  Hyvä pito kostealla lumella ja kaikki pyörätiet aurattu. Ylämäet raskaita. 

i. TV Kevyt 10km

+0.1°C  Puolet lenkistä oli hyvä juosta valkoisella lumella. Toinen puoli taas oli loskapaskaa missä ei pitänyt yhtään. Jos tästä päivästä jotain hyvää pitää hakea niin sain polkupyörään uuden lamppuosan. Saapi nähdä vedänkö loppuviikon ohjelman mukaisesti...


Pe

TV Kevyt 10km

-1.3°C  Kuivempaa kuin eilen. Kelissä ei mitään vikaa, miehessä ainoastaan. Meinasin jo jättää kasiin mutta kun mäkivetomäki näytti olevan sula, niin kiersin kirkon kautta kotiin. Huomenna samalainen.


La

TV "Kevyt" 24km

Joo, ei ollut helppoa eikä tossukaan pitänyt kuin paikoin. Ennen lenkki asennouduin että jos on raskasta niin kymmpi, jos taas kulkee edes normaalisti niin kaksi. Meni sitten reilusti pidemmäksi kun juoksin Teroa vastaan kun hän lopetteli vetoharjoitustaan. Huomenna juoksen vain viikkokilsat täyteen ja sitten alkaa kevyt jakso.


Su

TV Kevyt 12km

-1.2°C  Kutonenkin olisi riittänyt tälle päivälle mutta kun juoksu tuntui hyvälle ja tossu piti niin mikä ettei vähän pitempi. Meinasin odotella lumisateen loppumista mutta valoisalla on mukavampi juosta. Polvi kipuili alkumatkasta asettuen sitten loppua kohden. Eilen sitä oikein särki loppumatkasta mutta tää on tätä.

Viikkoon juoksua 106km ja keskimääräinen lenkin pituus 10,6km. Raskasta oli puolestaviikosta lauantaihin, mutta välillä pitää ollakkin. Huomenna ohjelman mukaan lepo(?).



tiistai 15. joulukuuta 2020

Vko 51 (14-20.12)

 Ma 

Kauppapyöräily


Ti

a. Aamulenkki 7km

-2.7°C  Ihan ok kulku ja tossukin piti kohtalaisesti. Kutonen oli ohjelmassa mutta lipsahti seiska.

i. TV 9km

-0.4°C  Teevee ja teevee. Kävelin suosiolla ylämäet kun tossu ei pitänyt. Oikeastaan laajavuorentiellä oli eniten irtolunta. Emännäntie taas oli jo polkeutut ihan sopivasti. Eipä tällaisesta kelistä jää oikein hyvä mieli lenkin päätteeksi.


Ke

TV Kevyt 8,7km

+0.5°C  Vielä paskempi keli kuin eilen. Tästä lenkistä ei ollut mitään hyötyä. Vajaa kilsa oli jotenkuten aurattua.


To

a. Aamulenkki 7km

-0.8°C  Onneksi oli ollut aura-autot liikenteessä. Tosin hiekka-autot taas ei. Ei ollut niin helppoa kuin tiistai aamuna. Nähtävästi tuo liukkaalla ja sohjolla nujuaminen käy lihasiton päälle.

i. 11km: TV 7km + 4km

-2.1°C  Keli oli huomattavasti parempi kuin eilen ja toissapäivänä. Ensimmäinen nousukilsa rauhallisesti 5,35/km ja sen jälkeen alamäet rennon reippaasti. Kun nastat piti kohtalaisesti ja juoksu kulki niin annoin mennä. Huonoin pito oli rantaraitilla jossa nastat ei purreet jäähän. 7km keskivauhdilla 4,53/km ja loppu 4km hölkäten kotiin. 


Pe

a. Aamulenkki 6,9km

-2.7°C Lumisade. Uutta lunta sentin verran muttei liukasta. Hiemanhan nuo jalat oli jäykät. Siksi varmaan ensimminen kilsa oli niin hidas, tosin ei tuo gpässäkään ihan oikeaa reitti mennyt.

i. TV Kevyt 12km

-2.0°C  Hyvin vaihteleva keli. Välillä hyvää, välillä huonoa alustaa. Ei juoksutuntumassa kovin ihmeellistä paitsi ettei oikein huvittanut.  Huomenna pitää taas pyöräillä keljonkeskukseen kun minä tilaan ja posti tuo... tuo vaan aivan väärään paikkaan. Tuossa 400m:n päässä on kaksikin postin noutolaatikkopaikkaa sekä ärrällä että salessa. En usko että ne kaikki olisi ollut täynnä vaan paketinkuljettajaa on ruvennut laiskottomaan ja jättänyt kaikki tämän lähialueen paketit samaan paikkaan. Sunnuntain pitkä saattaa siirtyä maanantaille... keleistä riippuen. Maanantaina saattaa olla jo taas sulat tiet ja sunnuntaina vielä jäistä. No, tilanteen mukaan.


La

TV Kevyt 8,3km

+0.6°C  Paikoin oli jo loskaakin. Mitenkähän sitten huomenna. Paikoin tossu piti ihan kohtalaisesti kunhan vaan löysi valkoista lunta kengän alle. Ihmeen hidasta vauhtia... ei se keli nyt niin huono ollut.


Su

TV 23km

+3.3°C  Hieman oli tylsä reitti mutta sen kyllä kesti kun tossu piti. Märkääkin oli. Lasit sai laittaa suosiolla taskuun kun ne ei  pysyneet kuivana. Ei siis ollut tänäänkään TV kevyt lenkki vaan TV. Huomenna pitää palautella kunnolla.

Viikkoon liikuntaa 9,5h josta juoksua 93,5km(6p).

maanantai 7. joulukuuta 2020

Vko 50 (7-13.12)

 Ma

Palauttava 8km

-1.6°C  Olipas mukavaa kun oli kuivaa. Paikoin löytyi vielä jäätiköitä mutta pääosin oli hyvä ja sula alusta. Sykkeetkin oli ihan kohtaiset eli siis laskusuunnassa. Juoksu tuntui oikeastaan hyvälle ja juoksu oli hieman epäilyttävänkin kevyttä. Kutonen oli ohjelmassa mutta lipsahti kasi :-)


Ti

a. Herättely 3,7km

-3.6°C  Piti hölkätä vitonen mutta alkoi vessa kutsumaan. Takin alla talvitrikoot henkseleillä, joten ei viitsinyt riisua paitasilleen pusikossa. No, melkein ehdin puhtain housuin kotiin.

i. 12,7km: 2km + 8km + 2,7km

-2.7°C  Olen joskus ennenkin juossut melkein saman alamäkireitin reippaana. Silloin muistaakseni juoksin sataman perille. Nyt tein uukkarin kompanssin kiertäen. Periaatteessa piti olla myötätuulta Keljosta satamaan mutta kun käännyin takaisinpäin, niin en huomannut vastatuulta. Vauhti tuntui taas äkistään kovalle vaikka vauhti oli entisaikojen normilenkkivauhtia. Ei se pahalle tuntunut mutta lopussa hengitys teki töitä. 310XT oli taskussa tallentamassa sykettä mutta tumpuloin sen kanssa reippaalle lähtiessä. Ei nähtävästi käynnistynyt uudelleen tai sitten alkuverkan jälkeen ei pysähtynyt ja pysäytin lähtiessä. Niin tai näin, sain talteen vain veryttelyjen sykkeet.


Ke

Palauttava 9km

-2.4°C Meinasin jo jättää lenkin väiliin. Tuli sitten kuitenkin lähdettyä. Lähtiessä satoi lunta muttei sitä tullut kuin senverran että maa tuli valkoiseksi. Juoksu kulki ihan kohtalaisesti. Ainoastaan ihan lopussa tuntui eilinen reipastelu. Oli pitkästä aikaa polvi lupion yläpuolelta kipeä. Yleensä se vain silloin kun on ollut taukoa tekemisestä. Nyt se kipu tuli aaltoina ja välillä taisi mennä hieman linkkaamiseksikin.


To

TV Kevyt 13,9km

-3.3°C  Lähdin valoisan aikaan jotta pääsi tuosta köhniöjärven polkua. Laajavuoren kuntorata oli paikoin aivan jäätiköllä. Ihan reunoja pitkin pääsi kuiten kiertämään. Juoksu kulki yllättävän hyvin ja vauhtikin oli minulle hyvää näin kevyeksi lenkiksi. Sykket ihan ok. Eilinen polvikipu oli poissa. Muutoin vanha polvikipu vaivasi koko päivän. Loppulenkistä suojatiellä keuruuntien rampissa meinasin jäädä auton alle.


Pe

a. Aamuherättely 5km

-5.7°C  Väsytti senverran ettei jaksanut lähteä suoraan sängystä. Kahvin ja parin ruisleivä jälkeen oli jo paljon virkeämpi. Normi aamulenkki kulku.

i. 11,5km: 4km + MJ 5x550m +2km

-6.2°C  Meni lähtö hieman myöhäiseksi kun piti katsoa mäkihyppyä. Juoksin yhden enemmän kuin viikko sitten. Taisi olla kaikki vedot nopeampia mutta nyt oli sivutuuli kun viimeksi oli vastatuuli. Pyörätien reunassa oli sopivasti hiekaton alue joten oli hyvä juosta. Saattoipa olla toinen ja viimeinen kerta tälle vuodelle. Jos nyt sattuu tulemaan sellaisia kelejä että tie on sula, niin ehkä sitten...

La

Palauttava 6km

-2.6°C Oikeastaan ohjelmassa oli kasi mutta liukkauden ja väsymyksen takia jäi kutoseen. Nike:n kuviottomat kengät oli ehkä väärä rengasvalinta. Lunta oli tullut senverran että hiekasta lumen alla ei ollut apua. Saucony:n kuviolliset nastakengät olisi saattanut pitää paremmin.


Su

TV "Kevyt" 23km

-4.4°C  Tällainen tuntuma on yleensä kolmen kovan viikon jälkeen viimeisellä pitkällä lenkillä. Rasitus kumuloiti siten että viikko sitten sunnuntain lenkki ei mennyt enää kevyen puolelle ja sitten ensimmäisen kerran kaksi kehittävää harjoitusta viikkoon. 
Ennen lähtöä ruuvasin kinvaroihin 4 lisänastaa per kenkä. Kolme joutui laittamaan pohkan pehmeään ja yksi kovaan kolmioon. Hieman arvelutti että pysyykö pehmeään kumiin laitetut nastat mutta kyllä ne pysyi. Keljossa joutui hieman linkkaamaan alamäessä mutta muutoin normaalit polvivaivat. Viimeisellä kolmella kilsalla kävelin suosiolla kolme pahinta mäkeä. 

Viikkoon liikuntaa 9h 5min josta juoksua 93,5km.


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Vko 49 (30.11-6.12)

 Ma

Lepo


Ti

MTB 30km

+0,7°C  Ei nyt paras pyöräilykeli kun oli märkää ja loskaista. Tulipahan tehtyä.


Ke

Juoksua 8,8km

+1,6°C  Hieman raskaan oloista juoksua. Paikoin liukasta ja paikoin sulaa. Sykkeet jostain syystä korkeat. Oikeastaan niitten olisi pitänyt olla alhaiset. Polvi ei yhtään parempi.


To

Juoksua 7,7km

-1°C  Ei ihan niin takkuista kuin eilen. Sykkeet kuitenkin edelleen koholla. Paikoin oli melkoisen liukasta ja nastat ei pitäneet teräsjäällä. Toisaalta sitten välilläi oli sulat tiet. Eilen illalla särki reisilihaksia, joten jotain häikkää oli elimmistössä.


Pe

10,4km: 4km + MJ 4x550m + 2km

-0.4°C  Ei ollut alkuperäisissä suunnitelmissa juosta mäkeä mutta keliolosuhteet oli sellaiseen parhaat. Aamulla tuli pieni härmä valkoista jäätikön päälle joten paikoin saattoi olla liukasta. Länsiväylän pyörätien alla menee kaukolämpöputket joten se oli pääsääntöisesti sula jäästä ja lumesta. En edes ala vertailemaan aiempiin aikoihin, oli se senverran hidasta. Matkaltaankaan ei ole vertailukelpoinen. Tuntuihan tuo vaikealta tuossa vauhdissakin. Sykkeet nousi suht korkealle ja ei palautunut riittävän alhaalle palautus juoksussa.   ...mutta ei se mitään...näillä mennään.



La

Juoksua 6,5km

+1.2°C  Sukat oli märkänä jo ensimmäisen kilsan jälkeen. Ainoastaan Köhniöllä ja mäkiveto mäessä, kaukolämpö putkien alueella, pääsi juoksemaan sulalla. Sykkeet jo sielläpäin... Toivottavasti pyörätiet sulaa huomiseksi. Loskassa en kyllä ala juoksemaan pitkää lenkkiä.



Su

TV 23km

+2°C  Sulihan ne pyärätiet. Alussa oli vähän jäätikköä ja Keljon moottroritien varressa pieni pätkä. Muutoin aivan loistava keli pikälle lenkille. Ensimmäinen ajatus oli juosta lenkki alle 5,30 sitten 5,20 ja loppupuolella jo alle 5,15/km. Lopputulos 5,10/km eli ei ollut TV Kevyt lenkki. Polvi ei pettänyt kertaakaan alta muttei tämäkään ollut kiutenkaan kivuton lenkki. Lenkillä tuli vastaan Antti, Miika, Tiina ja Tero jonka kanssa juoksin pari kilsaa. Hyvä Kehittävä treeni :-)

Viikkon liikuntaa 6h 54min josta juoksua 56,5km

Tässä tämän vuoden yli 20km:n lenkit ryhmiteltynä keskivauhdin mukaan.