perjantai 14. kesäkuuta 2013

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

La 08.06 Porin kiekka

Perjantain lenkki lipsahti hieman pitkäksi. Sopivaa risteystä kun ei vaan tullut vastaan ja edestakaista lenkkiä en viitsinyt tällä kertaa tehdä. Menomatka mukavia pikkuteitä kohti Uuttakaupunkia ja hieman ennen Ukia Kalantiin ja Laitilaan. Kalanti-Rauma väli oli kyllä tylsä. Ajelu ison tien vartta vastatuuleen ei kyllä oikein inspiroinut. Loppumatkasta ajoin vielä harhaan ja keskivauhti tippui aika paljon. Ennen Laitilaa se oli 29,4 ja lopussa ~28,4km/h. Kämpillä vaan oli kämppikset syöneet valmiin ruuan ja jouduin saunan jälkeen vielä kokkamaan. Tästä syystä energian saanti hieman lykkäntyi.

Perjantain lenkki meni siis hieman liian kuluttavaksi ajatellen lauantain rupeamaa. Nukuin aamulla hieman pommiin ja lähtö viivästyi 1,5h:lla. Aloittelin varovaisesti, mutta ajoittaisen myötätuulen ansiosta keskari oli ihan kohtalainen. Edellinen lenkki tuntui istumalihaksistossa ja ennenkaikkea olkapäissä. Tuulikin pyöri ihmeellisesti ja reppu hiosti selässä. Välillä myötäistä tuulta ja välillä vastaista. Porissa löysin keskustan kävelykadun yllättävän helposti josta soittelin Z:lle sovitusta lounastapaamisesta. A.Peräläkin saapui hieman myöhemmin sovittuun ravintolaan ruokailemaan. Ruokailun päätteeksi luovutin reppuni Z:lle, jossa oli kauan lainassa olleet tilastokirjat. Kiitos vain lainasta ja sorry pitkästä lainasta. Takaisin tullessa jouduin hieman sukkuloimaan Porissa etsiessäni pikkutietä mikä toisi Luvian kautta Eurajoelle. Kasi tie kun oli hieman tylsä ajella. Luvian jälkeen tuli vastaan hiekkatie ja kyltti Eurajoki 13km. Menin kuitenkin riskillä eteenpäin ja tie olikin ylättävän hyvässä kunnossa. Kovaa savipintaista, mutta tarkkana sai kuitenkin olla monttujen suhteen. Kyllähän sitä taas tiesi istuneensa pyörän selässä kun pääsi kämpille. Mikään paikka ei ollut erityisen väsynyt, mutta sellainen yleisväsymys päällä. Onneksi jääkaapissa oli kuitenkin vielä edellisen päivän saftkaa jäljellä :-)
Kilsoja mittariin sataviistoista, mutta todennäköisesti likempänä 120km, koska mittari oli pois päältä muutaman kilsan Luvian kaupasta lähtiessä.
Tänään lepoa kevyen kauppapyöräilyn merkeissä...

lauantai 8. kesäkuuta 2013

La 07.06

94km:

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ke 05.06

Maanantaina ei oikeastaan ehtinyt lenkille ja tiistaina oli taas takki sen tyhjä, ettei oikein revennyt lähtemään.

Tänään olikin sitten päästä jo pakko päästä vähän tuulettamaan päätä. Lähdin pikkuriskillä tuntemattomille pikkuteille. Kympin jälkeen olinkin jo hieman kateissa :) Puhelin karttaa tutkiessa ohi vilahti pyöräilijä. Pääsin pienellä viiveellä perään ja sainkin polkea tosissani että pääsin näköetäisyydelle. Ajatuksena oli seurata typpiä vähän matkan päässä koska arvelin ettei se eksyile hiekkateille. Muutaman kilsan päästä kaveri joutui pysähtymään risteykseen ja parkeerasin rinnalle. Kyselin hänen lenkkisuunnitelmiaan ja heittäyidyin völjyyn. Päästiin pikuteitä Eurajoelle ja sieltä edeleen sivuteitä takaisin Raumalle. Kaveri ei ollut "aktiivipyöräilijä" ja väsähti hieman loppupuolella. Keskivauhti kuitenkin lenkille 28km/h ja matkaa tuli 51,6km. Olipa mukavaa polkea hieman viileämmässä(+13) ja sumuisessa kelissä.
Olen nähtävästi unohtanut Garminin purkutikun kotiin enkä saa mittarista reittejä ulos. Olisi ollut kiva katsoa tämän päivän reitti kartalta...

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Su 02.06 Toivakka-Lievestuore

Olin yhdeksältä pyörän päällä, mutta lämpötilallisesti liian myöhään. Alussa varjopaikoissa ihan miellyttävä keli, mutta eipä niitä varjopaikoja paljon siunaantunut. Ennen Toivakkaa vetäisin paidan vyötäisille siten että puhelin ja avaimet pysyi vielä taskussa. Toivakasta Liepeelle oli ihan mielyttävää ajella kun liikennettä sillä pikkutiellä ei ollut nimeksikään. Tänään ei ollut kovin hyvä kulku päällä, ei alussa eikä lopussakaan. Keskivaihe meni ihan ok. Juomaa olisi saanut olla enemmän mukana, mutta kun cykloon ei mahdu (kunnolla) kuin yksi juomapulloteline, niin näillä mennään. Onneksi oli muutama kolikko mukana että sain loppumatkasta Alban terassilta keskikokoisen oluen :-) Matkaa 95km maltillisella keskinopeudella 27,2km/h.

Suunniteltu reitti, mikä miltein toteutui.