sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hiihtoa 30km (P)

Ladut oli hyvässä kunnossa ja suksi toimi. Lämpötila -1°...2°.
Olin jo aikasemmin tasoittanut pitoalueen voiteet, jossa oli ainakin neljää erinlaista voidetta, raudalla tasaiseksi. Ennen lähtöä ohut kerroa terva nollaa päälle ja hyvin pelitti.
Joulukuulle meni 200 rikki. Ei se ollut tavoite, mutta tänään sattui olemaan hyvä keli.
Olihan tuo kroppa kokanaisvaltaisesti väsyneen oloinen mutta sehän on merkki siitä että on tehnyt jotain :-)

Vuosi 2017



lauantai 30. joulukuuta 2017

Hiihtoa 31,7km (P)

Valmistauduin jo siihen että tänään ei ajeta latuja. Lunta oli tullut yöllä senverran paljon ettei olisi ollut järkeä lähteä tarpomaan. Yllättäen ladut oli kuitenkin ajettu :-) Pakkohan sitä oli sitten lähteä.
Lumi ei ollut niin märkää kuin eilen, jolloin latu oikein imaisi suksen lumeen kiinni. Luisto oli siis kohtalainen ja pito hyvä(zerot).
En laskenut Mustalammelle enkä edes harkinnut Keljonkankaan suuntaa, vaan pysyttelin "tasaisella".
Eilen loppumatkasta kuormitin vähän enemmän käsiä ja se tuntuikin alkumatkasta. Tänään sai menna kohtalaisen paljon vuoropotkua. Oikeastaan menin sitä enemmän kuin ennen, jotta sai enemmän kuormituksen jaloista yläkroppaan.
Nyt on taas unettomuus selätetty kun päässyt liikkumaan.
Nyt oli seitsemäs päivä peräkkäin ja kilsoja 171km=>24,5km/p.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Hiihtoa 21km (P)

Tuli sitten lähdettyä. Yöllä oli tullut sentin verran märkää lunta ja matkan aikana tuli lisää. Senhän tietää ettei tuollaisessa kelissä suksi luista mihinkään. Zerot kuitenkin piti hyvin.
Saa nähdä missä vaiheessa uko nyykähtää, jos ei pidä lepopäiviä ;-)

torstai 28. joulukuuta 2017

Hiihtoa 25km

Zerot piti kohtalaisesti paikoin ihan hyvinkin paikoissa joissa latu ei ollut liippaantunut, kuten Keljonkankaan ja Ylämyllyjärven pistoilla. Noilla samoilla pistoilla huomasi että alkaa reidet olemaan melko väsyneet. Ei ole saanut vielä oikein käsiä riittävästi mukaan, mutta kyllä ne sieltä tulee.
Jos nyt huomenna tulee lähdettyä, niin otan varmaankin voidellut sukset... tai no jaa, katsoin ennusteen joka lupasi räntää. Silloin se olisi kyllä zeron keli. Voitelu menisi liisterin puolelle.
Oikeastaan pitäisi varmaankin jo pyyhkäistä zeron pitoalue hiopaperilla. En muista olenko vielä kertaakaan hionut.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

"Hiihtoa" 15km

Alussa ei pitänyt=>uutta voidetta=>pohjat jäätyi=>latu liippaantui=>pito loppui.
Ilman muuta olisi ollut zero-suksien keli. Ne oli jo olohuoneessa valmiina harjattuna, vain jäätymisenestoaine puuttui. Aamulla oli kuitenkin senverran pakkasta, että ajattelin lumen olevan pakkasen puiolella ja laitoin terva 0...-3 voidetta pohjiin. Ladulle kävellessä alkoi kuiten satamaan märkää lunta. 400m:n jäkeen jouduin laittamaan uutta voidetta(+2...-1) pohjiin kun ei ollut minkäänlaista pitoa. Kotalammelta soidenlammelle päin ei ollut vielä hiihdetty perinteistä ja lumi jäätyi pohjiin kiinni. Toisen mäen päällä kun otin sukset jaloista, niin pohjissa oli 4cm:n kerros lunta/jäätä. Yritin laittaa terva nollaa pohjiin mutta ei sitä saanut oikein tarttumaan märkään pohjaan. Vaikka soidenlammella oli hiihdetty niin siitä huolimmatta pohjat pyrki jäätymään. Loppupuolella latu liippaantui ja pito loppui.
Viime talvena jossain vaiheessa päätin etten hiihdä alle 20km:n lenkkejä. Olishan se tänäänkin mennyt, mutta on senverran rasitusta alla että turha väsyttää itseään.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Mummonhiihtoa 27km (P)

Ei sitten tullut lepopäivää eikä toteutunut asettamani 20km: raja :-)
Pari ensimmäistä jyrkkää menin haarakäynytiä kävelyvauhtia. Sitten sain seuraksi yhden kuntoilija ja vauhti oli sopivan hidasta päälle 6/km. 15km:n paikkella tai aikasemmin tapasin Ramin, vanha lapinleirin kaverin. Ramillakin oli sopivan hidas vauhti ja se pysytteli siinä 6.05/km paikkeilla. Viimeisellä vitosella vauhti pikkasen kiilautui mutta ei paljon. Luisto ei ollut kummoinen, mutta uusilumi ei aina oikein luistakkaan.
Tuli muuten 133m vähemmän noususummaa kuin eilen vaikka matka oli sama.
Senverran on rasitusta päällä etten ottanut jääkaapista oluttölkkiä, vaan tein sheikkeriin malto-heraproteiini koktailin.
Huomiselle on luvattu plussa asteita ja yöllä pitäisi tulla lisää lunta. Jos ladut ajetaan niin saatan käydä huomennakin...

maanantai 25. joulukuuta 2017

Hiitoa 27km (P)

Laitoin pikkasen kovempaa purkkivoidetta eilisen pidon päälle. Hieman jänskätti että pitääkö kun ei ollutkaan niin paljon pakkasta kuin lupasi. Voiteet taisi kuiten sekoittua keskenään ja oli ihan yhtä hyvä pito kuin eilen.
Hiihdin senverran että sai viiskyppiä kahteen päivään. Huominen oli tarkoitus pitää lepoa, kun lupasi luntakin ihan reippaasti, Nyt kuitenkin näyttää että sade tuleekin ensi yönä. Tänään oli loppumatkasta melko väsynyt että olisi se lepopäivä kuitenkin paikallaan.
Suunnitemissa oli että hiihtelen nämä ensimmäset lenkit Soidenlampea kierrellen. No, eilen tuli hiihdettyä se Mustalammen pisto, jossa on pitkä mäki ja tänään Keljonkankaan ja Ylämyllyjärven pistot. Ei ihan fiksua näin alkupalvesta, Halusin kuitenkin nähdä missä kunnossa ne ladut on. Keljonkankaan piston reitti on muuttunut loppupätkästä. Nyt jäi loivan laskun jälkeen ysikympin mutka ja heti sen jälkeen jyrkkä lasku poies. Vaikka matka lyheni, niin nyt sen paremmin hiihdettävä.

Paikat ei olletkaan kovin kipeät (vielä), ainoastaan lähentäjissä tuntui alkumatkasta pientä arkuutta. Tosin eihän se välttämättä vielä seuraavana päivänä ne lihaskivut tule...

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hiihtokauden avaus

Oikeastaan piti aloittaa vasta vuodenvaihteen jälkeen mutta kun alkoivau ajaa latua kotalammellekkin niin pitihän sitä käydä sivakoimassa. Epä tässä ole tullut tehtyä mitään pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin on taas oma suihku käytössä ja lunta on kohtalaisesti, niin eiköhän sitä tule käytyä jonkinverran hiihtämässä. Viime talven kilsoihin en varmaankaan tule pääsemään kun olen jo 11 päivää aloituksesta myöhässä. Toisaalta sehän on paljon kiinni keväästä.

Hiihtelin rauhallisesti kuten ensimmäisillä lenkeillä pitäkin tehdä. Suksi toimi hyvin, ei ollut liukas eikä tahmea vaan sopiva jotta pystyi hiihtämään paljon vuorohiihtoa ja hakemaan pitkää liukua.
Huomenna varmaankin on paikat jäykkinä ja kipeinä. Käyn huomennakin hiihtämässä jos siltä tuntuu. Pakko ei ole :-)

tiistai 12. joulukuuta 2017

Niinmä

Kaikki liikunta on jäänyt asunnon täysrempan takia. No, jos olisi hirveän motivoitunut, niin kai jotain olisi keksinyt.
Kun ei ole suihkumahdollisuksia, ei wessaa, ei vettä, niin ei paljon innosta.
Remonttimiehet tulee 6:30-7:00 niin silloin avataan kirja plus musiikki tai tabletilta jotain katseltavaa vastamelukuulokkeiden kera.
Käytännössä olen varannut makkariin kaikki mitä voi tarvita päivän aikana. ..eli keittiö ei ollut käytettävisssä, eikä sieltä ole saanut enää mitään tarvikkeita, paitsi jääkaapista.
Onhan tämä ollut eräänlainen kokemus ja ihminen tottuu kaikkeen...

Remppa todendäköisesti viivästyy mutta loppu häämöttää. Jos ja kun se loppuu ja lunta tulee kuten on luvattu, niin sukset naftaliinista ja kevyt aloitus että tuntee taas kroppani omakseen.

Kuvia

perjantai 20. lokakuuta 2017

Traineri 45min

Hemmetti, en pääse kirjottautumaan omaan blogiin. Mitähän asetuksia olen taas muuttanut, vai onko googlen puolella ongelmia. Kokeilen nyt päivittää sähköpostin kautta.
Oikeastaan tänään piti lähteä maastopyörällä pimeäpyöräilemään ennen saunaa. Ulkona näytti kuitenkin niin märälle että päädyin parveke traineriin.
Nyt oli senverran kylmää että aukaisin vain yhden parvekelasin. Ensimmäiset 7min pidin jopa takkia päällä. 15min perioodin jälkeen sai heittää paidankin pois 😊
Tänään pelasin mäellä enkä wateilla. 15min 0%, 15min 2%, pal 5min, 5min 4%, 2min 6% ja loppuaika kevyttä. Tuo 6% mäki oli sellaista 170W tehoa. Jotenkin kuitenkin tuntuu ettei wateilla/ mäellä pelaaminen ole oikein vertailukelpoisia.
Laitoin tänään garminin vyön lisäksi polarin vyön. Ihan vaan testaakseni toimiiko trainerin näyttöyksikön sykemittaus. Toimi se ja antoi jopa samat sykkeetkin.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Ti 17.10 MBT 42km

Piti lähteä jo eilen pyörälenkille mutta yksi harjoitustehtämä meni hieman periaatteen puolelle joten lenkki olisi mennyt liian myöhäiseksi.
Tallensin taas suunnitellun reitin mittariin mutta ei oikein hyvin sovellu kaupunkialueelle missä on paljon risteyksiä. Näyttö on kuitenkin niin pieni ettei aina osaa valita oikeaa kääntymiskohtaa. Aika nopeasti se kyllä ilmoittaa ettet ole reitillä, jopa 15 metrin päässä.
Oli senverran kylmä että unohtui juoda. Laajavuoressa kun pysähdyin laittamaan etu- ja takavalot päälle muistin että minullahan on juomaa mukana. Akkku simahti tosin jo kilsan jälkeen. Jännästi valot sammuu kerrasta. Ei mitään himmenemistä. Vihreä valo lampun takana muuttuu punaiseksi ja varmaankin minuutin sisällä lamppu sammuu. Yhdellä latauksella tosin kyllä pääsee riittävän pitkälle vaikka olisi täydellä tehollakin.
Nousumetrejäkin kertyi ihan kiitettävästi.

lauantai 7. lokakuuta 2017

La 07.10 MBT

Eilen olisi vielä pystynyt juoksemaan, mutta ei viitsinyrt sen kauppasekoilun jälkeen. Pyöräilin prismaan ja kun sain ostokset hihnalla huomasin ettei ole lompsaa mukana.  Lupasin myyjällee että tulen 20min päästä maksamaan. Siihen 20min:iin saikin polkea :-) Kaksi kertaa prismaan nelisentoista kilsaa ja kokonaisnousu 210m. Kyllä se riitti lenkiksi. Tänään sitten oli jo etureidet turhan kipeät juoksuun.

Tänään olikin sateeton päivä, joten pääsi ulos pyöräilemään. Suunnittelin garmin connect:in reittisuunnitteli sivuilla reitin, joka olikin tänään tarpeen. Menin selleisilla teillä ja kärrypoluilla missä en ole koskaan ollut. Juosten ne on liian kaukana ja cyclon maantierenkaat ei oikein sovellu noille reiteille. Ilman tuota reittiä (https://connect.garmin.com/modern/course/16556121) mittarissa olisi pitänyt katsoa monta kertaa karttaa kännykästä.

Oli muuten kiva nousu tuossa 24-25km nousua 100m/km.

torstai 5. lokakuuta 2017

Ke 05.10 Juoksua 10km

Olipas hyvä juoksukeli. Alta kymmenen lämmintä, tyyni eikä satanut. On sitä vettä taas pari päivää tullutkin.
Ei se juoksu helpppoa ollut, mutta olisi voinut olla vaikeampaakin. Se on jo hyvin että jaksoin juosta 10km.
Garmin tiesi kertoa kilsan jälkeen että palautuminen on kohtuullinen. Pitäisi varmaan olla 40 astetta kuumetta ja olla lenkillä että se kertoisi palautumisen olevan huono.
Toissapäivän ja eilisen treenin jälkeen palautumisennuste oli 72h. Tänään mittari ei osannut enää laskea tunteja vaan se oli 4vrk ;-) Kaikissa harjoituksissa TE-luku on ollut 5. Pitäiskähän tuohon reagoida jotenkin... joo kunto on huono joten treeniä lisää!!!
Täänän mittarin näytöllä ei ollut näkyvissä sykettä eikä lenkin keskivauhtia. Tänään mentiin tunteella :-)

TE-kerroin taulukko:


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ke 04.10 Ei vaihtunut maisema tänäänkään

Aloitin jo tänään polkemisen suosiolla parvekkeella. Taas sai heittää paidan pois 10min jälkeen. Tänään ei mennyt aikaa alkusähläilyyn. Hieman tuntui jalat raskailta alussa.  Aloitin 100W vastuksella ja joka kymmenes minuutti nostin sitä 10W eli päädyin 40-50min kohdalla 140W. Siitä sitten 5min 120W ja 5min 100W.
Oli lähellä että olisin lopettanut "jäähdyttelyn" kesken. En ole varmaankaan koskaan vetänyt itseäni noin tiukoille lyhyessä pyöräilyssä. Pitkiä ei lasketa koska siellä se sippaaminen on toisenlaista, joita niitäkin on tullut lukuisia. No okei, ei ole elimmistö ihan vielä vastaanottavainen.
Nyt näki sen todellisen kadenssin. Ensimmäinen 10min meni keskiarvolla 95 eikä se tippunut kuin oikeastaan kuin viimeisellä 10 minuutilla ollen lopulta 93.
Tuossa 140W:n osuudella vedin viimeisen minuutin päälle 170W:n keskiarvolla. Sykekäppyrää kun kattelee niin syke näytti käyneen 186:ssa.
Vähän ennen 10 minuuttia on sykkeissä piikki, mutta se ei ole mittausvirhe, vaan kokeilin nouseeko se wattimäärä näytöllä, kun se näytti koko ajan samaa. Nousi se ;-)
Mielestäni noita wattimääriä ei kannata vertailla eri laitteiden välillä. Ei ole kokemuksen syvä rintaääni, vaan ihan näppituntuma ja on noita foorumeitakin tullut joskus lueskeltua.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Ti 03.10 Sisäpyöräily

Eipä ole tullut päivitettyä blogia kun ei ole ollut oikein asiaakaan ;-)

Tänään olin päättänyt tehdä jotain liikunnallista parin viikon "laiskottelun" jälkeen...no oli välillä vähän tautiakin mikä näkyi tämän päivän rasitustasossa. ...tai ainahan minulla pari päivää on sykkeet pilvissä tauon jälkeen.
Kun katselin sääennusteita parille seuraavalle päivälle kävin hakemassa syklon valmiiksi sisälle ja virittelin sen Tacx:in päälle. Tuolla vastuksella ei ole käyttötunteja montakaan vaikka se on ollut minulla vuosia. En muista monta. Virittely tuntui sujuvan hyvin ja kokeilin pyörittää kampea käsin. Tankoon tulevassa näytöön ei vaan ilmestynyt kadenssi arvoa. Pistin kaverille viestiä että onko siinä anturin asennuksessa jotain kikkaa. Olin jo tosin hieman etsiskellyt sille vastakappaletta, mutta viestissä sain varmuuden sille että pitäähän sille olla vasta magneetti. Ainakin kolmeen kertaan kävin kaikki mahdolliset laatikot läpi tuloksetta. Uusi anturi saksasta olisi maksanut alle 4€ mutta lähetyskulut yli 10€ :-)
Kävin vielä kerran käytävan lipaston läpi päällisin puolin. Löytyihän se! Minulla on senkin päällä Kouheron Karhunpolkujuoksusta saatu tummanruskea juoksijapatsas ja se musta vastaosa roikkui sen kaulassa. Monta kertaa kävin alle puolenmetrin päässä, mutta en nähnyt. Pistin anturin kampeen kiinni ja homma näytti toimivan.
Tänään sitten aloin olkkarissa pyörittämään. No, takarengas ja "mangneeton" kontakti ei toiminut. Pari-kolme vuotta sitten minulla oli erinlainen rengas ja nyt ulkohalkaisia on pienempi. Pitihän siinä jonkinaikaa säädellä.
Kymmisen minsaa pyörittelin kun huomasin että kadenssi näyttää kolmea. Siirsin anturia aksiaalisesti pari milliä ja homma alkoi pelittämään. Pienestä oli kiinni.
Olin pyöritellyt parvekkeen oven ääressä ajattelin että läpivedolla homma olisi siedettävää. Vaikka tuulikin, niin suunta oli sellainen ettei mitää läpivetoa tullut.
Eipä siinä mitään. Siirsin systeemin parvekkeelle ja aukaisin vielä toisenkin parvekelasin. Lämmintä ei ollut kuin joku seisemän astetta mutta niin vaan piti ottaa paita pois. Viimeisellä 10:llä minuutilla tuulen suunta kai kääntyi ja silloin olisi mennyt paidankin kanssa.
Tunti piti "ajaa" mutta lenkkisauna painoi päälle joten jätin 45:een minuuttiin. En tosiaan ole käyttänyt tacx:ia monta kertaa ja niilläkin tunti on ollut maksimi. Ei ole laji minun hermoille.
Tänään oli Bosen bluetooth vastamelukuulokkeen päässä ja tuntui että olisi mennyt pidempääkin spotifyä kuunnellen :-)
Syöttelin garminin sivuille manuaalisesti jotain arvoja mitä vastuksen näytöltä saa. Harmi ettei tässä minun mallissa ole bluetoot yhteyttä mitä uudemmissa on. Saisi kaikki arvot suoraan mittariin ja sitä kautta nettiin. Syötin arvot sen takia että pääsee vertailemaan suorituksia.




torstai 31. elokuuta 2017

To 31.08 Keljonkankaan lenkki

Vedin sitten aamusta pidemmän kun loppupäivälle on luvattu sadetta. Juoksu kulki loppua lukuunottamatta ihan ok mutta sykkeet oli koholla. Tänä aamuna kurkku oli kipein sitten maanantai aamun. Liittyiskö hieman kohonneet sykkeet siihen... Loppulenkki piti kiertää Köhniön kautta mutta alkoi tuntumaan lihaksistossa etää suorinta tietä kotiin. Kävelinkin mittari suljettuna jussinparran jyrkän tömpäreen.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ke 30.08 Kymppi palauttavaa...kai.


Nappasin päivällä kännykällä mittarin kilpailuennusteesta kuvan ja lähetin sen sähköpostilla blogiin. Ennusteet on ennusteita ja ne ei aina ole realistisia ;-)

Lenkin alku oli helppoa eikä alkujäykkyytäkään ollut nimeksikään eli lihaksiston lämpö oli vielä päällä. Takareisikin oli jo parempi, ehkä voltarenin ansiosta(?).

Hain eilen postista uuden modeemin ja tänä aamuna asensin se paikoilleen. Hieman säikähdin kun sekin lakkasi toimimasta. Buuttauksen jälkeen se taas toimi ihan ok. Meinasin tänään viedä lainamodeemin takaisin telian liikkeeseen, mutta taidampa odottaa huomiseen.

Kasiks voisi mennä hajulle katsomaan elokuun kisoja kun Jaakko ja Miika hölkkää kymppiä.

tiistai 29. elokuuta 2017

Ti 29.08 Aamu+ilta

Hieman vasen takareisi häiritsi aamulenkillä. Huomasin kipeyden eilen, mutta olisko se tullut raskaasta sunnuntain lenkistä, tiedä häntä. Saa nähdä uskaltaako iltasella Kotalamelle.  Eilen aamulla myös heräsin hemmotinmoiseen kurkukipuun. Ei edes käynyt mielessä leipä aamupalaksi. Hiemanhan tuo oli arka vielä tänä aamunakin mutta parempaan päin. Juoksu oli vaan loppua kohden raskaampaa ja raskaampaa ja kyllähän tuo lima irtosi.

Sade loppui sopivasti että ehti tehdä iltalenkin ennen lenkkisaunaa. En kuitenkaan viitsinyt mennä sateen jälkeen kotalammelle kun yksi nurkka olisi ollut kuitenkin märkä ja liukas. Lähdin sen sijaan vanhalle tutulle killerinsuoralle. Siellä on vetäneet minua kovemmatkin kaverit ;-)
Oikeastaan tänään piti vetää useampi mutta ei ollut oikein isku päällä. Garminkin kertoi alkuverkan aikana että palautuminen ainoastaan kohtuullinen. Alla on vertailu mutta eihän ne oikein ole vertailukelpoisia keskenään. Tänään alla oli kuitenkin asfaltti ja aikasemmin kuntorata.

Viimeviikolla polven leposärky paheni vaan loppuviikko kohden. Joskus perjantain tienoilla aloin sivelemään polveen Voltarenia. Yleensä minulla ei ole ollut kovin kova luotto näihin voiteisiin, mutta nyt se toimi. Kivut ovat vähentyneet vaikkakaan ei poistuneet.
Tänään iltalenkillä verkassa takareisi tuntui aralle, mutta ei se kovemmassa vauhdissa tuntunut. Mitenkähän sitten huomenna...


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Su 27.08 Viikon "Pitkä"

Ei ollut tänään ongelmia liian kovasta aloitusvauhdista kuten viikko sitten. Yksi välipäivä kovempivauhtisesta auttoi asiaan. Olihan se raskas lenkki. Tiesin että viimeiset mäet on vaikeita ja yhtenä vaihtoehtona olikin kävellä köhniöltä tuleva mäki(6,15/km). Unohdin kuitenkin laajavuoreen nouseva mäen(6,05/km). Kumpikin mäki tuli todella hitaasti ylös. Turha lienee mainitakkaan että tuli vuoden pisin ja edellinen pidempi oli 31.08.2015. Rasitus kasaantui taas tähän loppuviikkon ja pe, la, su tuli suurin osa viikon kilometreistä eli 51.
Palautumisennuste 35h ja TE 3,9.

Garmin kuitenkin kertoo jotain positiivistä:


...ja raportin poikasta:


lauantai 26. elokuuta 2017

La 26.08 Kybä

Ei viitsinyt lähteä maastoon sadepäivänä kastelemaan kenkiä. Puolet lenkistä kuitenkin maapohjalla. Vielä oli eilinen lämpö päällä ja alku oli helppoa. Viimeisessä mäessä sitten jo painoi. Meninkin mäet extrarauhallisesti.
Kun eilen näytti palautumisennusteeksi 49h, niin nyt 19h. Ei mittari näköjään tunne ihan täysin minun kroppaa.


perjantai 25. elokuuta 2017

Pe 25.08 Keuruuntiellä =>13km

Eilen iski laiskuus ja jäi juoksu väliin hektisen päivän jälkeen. Tulihan kuitenkin vähän pyöräilyä kun kävin hakemassa gigantista Boset. Joo ja päivällä vähän hyötyajoa jota ei edes viitsinyt kellottaa. Kyllä Boset on hianot ja äänet kohdillaan :-)

Aamulla kävin ennen aamupalaa parin suklaapalan ja pain kofeiinitabletin voimalla hölkkäämässä kutosen. Kofeiinia otin että sain itseni edes jotenkin hereille. Kesällä yritin jonkun kerran tehdä lenkkejä ennen aamupalaa mutta vaikeaa se oli. Nyt tuntuma oli yllättävän hyvä. Menin pintakaasulla ja mäet erittäin rauhallisesti. Oikeastaan odotin ainakin alussa hieman parempia kilsa-aikoja kun tuntui niin kevyelle alun jäykkyyden jälkeen.
Päivällä heitin pyöräreissun kaupunkiin hakien telialta uuden modeemin rikkoutuneen tilalle. Oikeastaan se on vain lainamodeemi kun varsinainen tullee ensiviikolla postissa. Samalla reissulla kävimme Jaakon ja Miikan kanssa perinteisellä juoksulounaalla. Tommikin tuli lounaan jälkeen jutustelemaan ja vierähtihän siinä reilu kaks tuntia thaimaalaisessa.

Iltalenkkinä oli hieman normaalia vauhdikkaampaa keuruuntiellä perinteisellä reippaan pätkällä. Puolitoista kilsaa verkaa ja pitkähihainen tienvarteen ja hihattomalla ja shortsella matkaan. Oli vaikeaa arvioida sellainen vauhti jota jaksaisi koko kympin matkan. Ylämäkiosuudet otin varmanpäälle rauhallisesti. Viimeinen kilsa kääntöpaikalle on oikestaan kokoajan ylämäkeä ja se menikin 5,05/km. Takaisinpäin tullessa on ikäviä ylämäkiä joissa huonokuntoinen vetää helposti ööveriksi. Tänään nekin meni maltillisesti. Menomatka 23,09 ja paluu 22,28. Ero selittyy sillä kääntöpaikan ylämäellä. Viimeiset pari kilsaa pikkasen puristin mikä näkyykin sykkeissä.
Garmin kertoo että trainin efect oli 4,5(1...5) ja palautumisennuste seuraavaan kehittävään 49h.
En olekkaan ainakaan vuoteen juossut lenkkiä alle viiden keskarilla.

Jos huomenna eksyy lenkille, niin voisi mennä maastoon, jotta saa kilsavauhdit riittävän hitaaksi. Se että onko se sitten paljon kevyempää on ihan toinen juttu.


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ke 23.08 Sama kuin viime lauantaina.

Eilen jäi lähtemättä lenkille kun alkoi satamaan vettä. Näin sitä on tullut mukavuudenhaluiseksi ja nykyään kun ei ole mikään välttämättömyys lähteä. Oikeastaan maanantain lepo vain siirtyi tiistaille.
Oli kyllä lähellä että tänäänkin olisi jäänyt väliin. Ei oikein ollut lähtöhaluja. Ensimmäinen lähtöyritys jäi lyhyeen kun huomasin että sykevyöstä puuttuu lähetinosa. Toisella lähdöllä aloitin uuden harjoituksen kun oli mielessä että vertailen garmin connect:issa edelliskerran harjoitusta tähän ja tarkoitus oli tehdä identtinen harjoitus. No, perseelleenhän se meni heti alkuverkassa. En näköjään mennyt samaa reittiä.
Teki hyvää eilinen lepopäivä. Lihaksisto oli jo palautunut ja juoksukin oli melkein rentoa alkukankeuden jälkeen.
Tänään olisi mennyt useampikin "veto" mutta täytyy vaan malttaa. Joku olisi huolestunut siitä että nyt oli korkeammat sykkeet vaikka nopeammassa vauhdissa, mutta minusta se on positiivinen asia. Nyt sykkeet jaksoi nousta. Viime lauantaina oli rasitusta elimmistössä joten sykkeet ei jaksanut nousta. Palautusosuuden sykkeet taas oli melkolailla samalla tasolla kuin viimeksi vaikka vetovauhdit oli kovempia. Tärkeämpää olisi saada tippumaan noita palautusosuuden sykkeitä, sillä se osoitus kunnon noususta. Tänään kuitenkin juoksu oli helpompaa kuin viimeviikolla.

Viime lauantain ja tämän päivän väliajat ja keskisykkeet:

     

maanantai 21. elokuuta 2017

Ma 21.08 Palauttava

Tuli sitten kumminkin lähdettyä vähän hölkkäämään. Tänään ei ollu vaikeuksia juosta hiljaa. Varsinkin ylämäet otin ihan rauhallisesti. Viimeiset puolitoista - kaks kilsaa painoi jaloissa. La-Su treenit vaati veronsa.
Vasemmassa polvessa on ollu muutaman päivän lepokipua tietyssä asennossa. Tänään juoksuun lähdössä oli lihakset ja nivelet jäykkinä, mutta varsinaisesti juoksua haittaavaa kipua ei ollut. Täytyy seurata tilannetta. Kivun kanssa en enää juokse. Ei tarvitse.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Su 20.08 Järvenkierto 15km

Taisi jäädä eilisestä vauhti päälle. Yritin kyllä mennä kevyesti mutta jalat vaan vei. Kun huomasin että menen liian kovaa ja harjoituksesta tulee rasittava, niin annoin mennä rennosti "kovaa". Huomenna sitten levätään.
Lenkistä tuli vuoden pisin ja samalla "kovavauhtisin".
Menin siis pyörällä Alballe ja lähdin sieltä juoksemaan. Vauhtia selittää myös se ettei tarvinnut juosta mäkiä ja alla oli asfaltti sekä adizerot. Juoksun jälkeen pyöräilin lidl:in kautta kotiin. Ei ollut enää loppumatkasta pyörityshaluja eikä tosin pyöräilykenkiäkään.
Ennen lähtöä tein juoman valmiiksi jotta saa juoksun jälkeen juoda. Laitoin pullon vähäksi aikaa pakastimeen viilentymään ja sinnehän se jäi jäätymään.

lauantai 19. elokuuta 2017

Sykkeen kohotusta

Alkaa mennä sykkeet jo liian alas ,joten piti tänään vähän kohotella niitä. En tiedä mikä oli harjoituksen nimi vauhtilekittely, Wauhdinvaihtelu(WV), intervelli vai mikä. Sykeenkohotus taitaa olla paras nimi. Eipä tuo syke paljoa laskenut hölkkäpalautuksessa. Kyllä se kunto on katoavaista. Joskus aikoinaan tuo kovempi vauhti saattoi olla ihan peruslenkin vauhti. Näillä kuitenkin mennään.
Oli likellä ettei jäänyt lenkki väliin. Jos olisi satanut pikkasen pidempään, niin olisi jäänyt lähtemättä.

Sain kun sainkin tänään uudet lukkorungot paikoilleen. Oikeastaan viimeinen meni ihan oikein paikoilleen. Siinä tosin joutui jo käyttämään metalliporaa.



torstai 17. elokuuta 2017

To 17.08 Maastolenkki ~12km

Nyt tulikin tunnillisesti pidempi palautus eilisestä lenkistä. Jalat tuntui levänneiltä mutta alkumatkasta oli senverran nousua että tuntuihan se... hengitys kuitenkin yllätys yllätys toimi ja sykkeetkin ihan hallinnassa. Lenkin keskitahti ei kerro mitään lenkin rasittavuudesta. Tänään oli taas vaihteeksi haastavaa polkua ja mäkeä. Tärkeintähän nyt on saada lenkeille kestoa ja pituutta, mutta maltillisesti.
,Kävin katsomassa keskikesällä ylittämääni suota jossa silloin oli lakankukkia valkoisenaan. Nyt siellä ei ollut lakan lakkaa, sain vain kenkäni märäksi. Likempänä Soidenlampea tein toisen koukkauksen vakiosuolleni. Siellä sain sentään suuni makeaksi, mutta turha sinnekkään on menna sangon kanssa,

Tilasin nuukana miehenä Virosta uudet lukkopesät välioviin... halvalla kun sain. Katsoin että abloyn toinen lukkomalli on samoilla mitoilla ja pitäisi mennä heittämällä paikoilleen. No, tänään opiskelun ja lenkin välissä aloin heittämään niitä paikoilleen. Ensimmäisenä huomasin että kahvan kiinnitysreiät ei ole samoilla kohdilla. Poralla uudet reiät oveen ja pientä väkivaltaa. Seuraavaksi huomasin että lukon kieli onkin eri kohdassa kuin vanhassa lukkopesässä. Olisin päässyt paljon helpommalla kun olisin maksanut hieman lisää ja saanut varmasti oikeanlaiset lukkopesät. Nyt täytynee polkaista palokankeskukseen ja ostaa karmiin tulevat vastaraudat ja kourutaltan jotta saa upotukseen pyöreän kulman. Tasataltta onneksi löytyy pakista. Samalla tietenkin voisi ostaa uudet avainkilvet...
Yksivaihtoehto olisi tietenkin nostaa vanhaa karmin vastarautaa mutta sitten menisi pakkelihommiksi. Uusi rauta olisi pidempi eikä pakkelia tarvitsisi.

Tämä kaikki touhu siksi että syksyllä tulee putki-, viemäri ja kylppäri remontti ja arvotavarat pitää saada lukitun oven taakse. Siitä tuleekin hieman ongelmallinen jakso kun koko talosta katkeaa vesi ja viemärit on käyttökiellossa. Kylppäri remontoidaan asbestityönä ja periaatteessa asunnossa ei saisi asua sinä aikana mutta eipä ole paikkaa mihin menisi siksi ajaksi ja näillä tuloilla ei ole varaa mennä vuokrallekkaan. Voi tulla mielenkiintoiset pari kuukautta. Taitaa tuo koulutusjuttakin sotkea senverran kuvioita että ei voi poistua Jyväskylästäkään.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Ke 16.08 Aamureipastelu

Tämänhetkisen kunnon mittapuulla maanantai  oli pitkä ja tänä aamuna oli reipas,
Oikeastaan piti juosta asfalttia Laajavuoreen ja hiekkapohjaa takaisin. Alkumatkasta alkoi kuitenkin tuntua sille ettei tänä aamuna. No, laajiksen lenkistä olisi tullut kymppi ja nyt tuli kasi, eli ei paljon eroa.
Eilen aloin jo tekemään juomasekoitusta pyörälenkkiä varten, kun muistin että pyörä on sisällä odottamassa jarrupalojen vaihtoa. Levyjarrujen palat oli näköjään saanut likaa ja öljyä pintaansa ja parilla lenkillä oli jo häiritsevän heikko pito. Viimeksi kun vaihdoin palat niin muistaakseni homma kävi tosi sukkelaa. Nyt kuitenkin kämmensin ja aluksi yritin paloja väärältä puolen sisään. Sain vielä juosilevyn niin mutakalle että homma meni vaikeaksi. Lopulta sain palat paikoilleen mutta aikaa tuhraantui niin paljon että en olisi ehtinyt tekemään lenkkiä ennen lenkkisaunaa. Käväsin hätäisesti kaupassa ja polkaisin normaalia kauppareissua reippaammin kun oli lenkkivaatteet päällä. Oikeastaan oli hyvä että jäi pyörälenkki väliin. Ylämäissä huomasi että voimataso ei ole ihan normaali. Edellispäivän pidempi juoksulenkki painoi vielä jaloissa.

TE-kerroin 4,3 kuten maanantainakin.

Tässä taulukko:

maanantai 14. elokuuta 2017

Ma 14.08 Normaalia pidempi

Pikaisella tarkistuksella garmin connect:sta en ole ainakaan vuoteen juossut yhtä pikästi yhtenäistä lenkkiä. No, tuli tänään yksi pysähdys liikennevaloissa ja kävelin mittari pysäytettynä jussinparran mäen. Oikeastaan lenkki piti jo lopettaa siihen mäen alle ja siinä olisi pitänyt olla mittarissa 12km, mutta ainahan nämä muuttuu lennosta.
Eihän se juoksu helppoa ollut, mutta meni kuitenkin ilman liiallista tuskaa. Sykkeetkin pysyi koohtuullisina verrattuna viimeviikkoon. Lihaksisto oli selvästi palautuneempi kuin eilen.
Oikeastaan selvisin tällä kertaa melko pienillä etureisikivuilla. Pahimpana ne taisi olla lauantain pyörälenkillä. Pyöräillessähän ne ei haittaa. Monesti saattavat jopa tulla paremmiksi.

Tarkoitus oli tehdä tämä lenkki aamulla. Laitoin kellon soimaan kuudelta, mutta nukahdin kuitenkin uudelleen. Hyvä näin, sillä ei ole taas pitkiin aikoihin ollut kunnollisia yöunia. Nyt alkaa olemaan rasitus päällä, joten unikin alkaa maistumaan. Toivottavasti jatkossakin...


Edellisen kerran on tullut treenattua kaksi vuotta sitten elokuussa:

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Su 13.08 Aamujuoksu 8km

Piti käydä vasta illemmalla mutta tuli heräiltyä aikasin ja oli sopiva luppoaika aamupalan ja MM-Lontoo kisojen välissä.
Harvoimpa näillä keleillä saa riisua paidan kun kone keittää. Lähtiessä oli 15 astetta ja pieni tihkusade. Vitosen kohdalla katsoin parhaaksi helpottaa oloa ja riisuin paidan.
Tämän päivän keskisyke ei kerro koko totuutta. Garmin kertoi kilsan jälkeen että palautuminen hyvä. Senverran olen kuitenkin tossua kuluttanut että tiedän ei ole kroppa palautuneessa tilassa. Syke vaan ei jaksanut nousta samoille lukemille kuin edellisinä juoksupäivinä. Ensimmäisellä kilsalla oli sen verran mäkeä että siitä ei voinut sanoa oikein mitään, kun on nuo mäet takunnut muutenkin tällä viikolla. Toinen kilsa on kokonaan alamäkeä ja siinä huomasi jaloissa ettei tarvitse juosta Laajavuoreen asti.

lauantai 12. elokuuta 2017

La 12.08 Pyöräily 74km

Piti lähteä hieman myöhemmin että pääsisi lenkin jälkeen suoraan saunaan, mutta kun tiedotusvälineet alkoi peloittelemaan ukkosmyrskyillä. Eihän se sade mitään näin lämpöisellä mutta se (myrsky)tuuli.
En ole pahemmin pitänyt sykevyötä pyöräillessä mutta niihin vähiin kertoihin verrattuna ei tämänpäiväinen keskisyke aivan hirveä ole, vaikkakin koholla. No joo, pakkohan nyt oli mennä pintakaasulla. Laitoin jopa garmin näytölle näkymän missä näkyi vain keskisyke ja kok.matka. Ei nopeudet kuten tavallisesti. Ehkä sekin rauhoitti hieman menoa.
Oikeastaan aamulla piti käydä hieman hissuttelemassa mutta oli niin väsy ettei tarvinut edes yrittää...ja olihan nyt hieman aikaisempi pyöräilyyn lähtökin.
Tulipahan kuitenkin tehtyä tämän kesän nopeusennätys 61,6km/h.

perjantai 11. elokuuta 2017

Soidenlammen kierto

Pikkasen parempaan suuntaan. Syke tippui pari pykälää ja vauhti parani 35s/km. TE kerroin oli kuitenkin 4,6 ja palautumisennuste 64h.  Pitäisköhän kokeilla kuinka suureksi tuon saa ;-)
Päätin lähtiessä että kävelen suosiolla nuo isot mäet soidenlammelle ja takaisin. Lupaus piti, melkein. Aloin kävelemään vasta kun syke nousi 170:een. Nyt kun ei ole ollut pitkään lämmintä, niin tuolla luonnonhelmassa on miellyttävämpi juosta ja varjoakin löytyy aina välillä. Kuumahan siellä oli kuitenkin kun ei ole tottunut tänä kesänä lämpöisiin. En edes harkinnut laittaa paitaa päälle.

Kotalammen ja soidenlammen välillä tuli auto vastaan. Se tosin oli saanut vähän lämmintä, silllä kumit oli palaneet/sulaneet ja ikkunat räjähtäneet. Olikohan olleet samoja kavereita jotka viimetalvena ajoivat ladun majalta kotalammelle latuja pitkin. Silloin kovat latupohjat kesti mutta nyt olivat näköjään uponneet kosteikkoon. Varmaan harmitti niin kovasti että tuikkasivat auton tuleen ja menivät poliisille itkemään että auto on varastettu. Tiedä näitä.

Kävin lähtiessä puntarissa ja paino näytti 70,1 ja lenkin jälkeen 69,2. Ei tuota painoa saa likelle normaalia jos vetää samanlaista mättöä mitä tänään juoksulounaalla Miikan ja Jyrkin kanssa.


torstai 10. elokuuta 2017

Juoksu-kävelyä 8,3km

Jep jep. Ei ole elimmistö vielä kunnossa. TE4,5 , palautumiennuste 54h, keskisyke 166 ja max180, mutta hyvin tarkeni ilman paitaa.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Pyöräily 60km

Olipas lenkki. Ensimmäiset 15...25 meni hyvin "puureisillä" ja voimataso tuntui olevan kohdillaan. Vähän ennen kääntöpaikkaa alkoi pohkeet ensimmäistä kertaa nyppimään. Pikkasen kun venytti niitä polkimissa, niin auttoi vähäksi aikaa. Kintaudella pitkässä loivassa ylämäessä nyppi jo sen verran että kurvasin grilli-kioskille. Tilasin ison lihapiirakan nakilla ja puolilitrasen kokiksen. Valmistumisessa ja syömisessä meni senverran aikaa, että lähtiessä oli pikkasen vilu märässä paidassa. Senverran piti polkea että sai lämmön takaisin päälle ja lopussa ettei keskari mene alle 28 ;-)
Olisko alussa ollut vielä eilinen lämpö päällä ja siksi kulki hyvin? Lähtiessä vielä mietin että laitanko pikkasen suolaa veden sekaan, mutta ajattelin ettei noin lyhkäiselle tarvitse. Ilmankoskeus tuntui melko korkealle sekä eilen että tänään. Olisko sitten mennyt eilen nestehukan puolelle ja siten suolat vähissä.

tiistai 8. elokuuta 2017

Ti 08.08 MBT 40km





Tulipahan taas nähtyä Keski-suomalaista maaseutua ;-)
Ei mennyt reitti ihan siten miten olin suunnitellut. 12km:n paikkeilla oli ihan harkittu muutos siksi että saa mennä pidempää soralla. 20km:n kohdilla olisi pitänyt jatkaa vielä alle 200m, niin olisin löytänyt alkujaan valitsemani tien. No, teiden nimet kuusimäentie ja kuusjärventie, melkein sama asia. Tämän jälkeen olin ihan hukassa. Koskaan käynytkään noilla seuduilla mutta suunta tuntui olevan oikea. Vihdoin kun alkoi tulla ihmistenilmoille ihmettilin kun en tullutkaan Kuohulle vaan monta kilometriä jkl:ään päin. Ei mitään vaikka lenkistä jäikin kympinverran pois. Ehtipä lenkkisaunaan :-)

lauantai 22. heinäkuuta 2017

La 22.07 Passikuvien haku

En kastunut tänään ihan läpi kuten eillen. Pääsin tourulassa alikulkuun pahimman kuuron ajaksi, kastuin silti. On muuten aikamoiset hintaerot passikuvissa. Keskustassa on jopa tuplahinnat verrattuna hieman "sivussa" oleviin liikkeisiin. Kävin minimanin yhteydessä olevassa Kuva.piste liikkeessä jossa ne maksoivat vain 13€. Sillä hinnalla kuvat lähti poliisin tietokantaan ja sain vielä 4kpl kuvia mukaan. Tämä hyvä sillä saattaa mennä se ajokorttikin uusiksi.
Tein tuossa aamupäivällä hieman kouluhommia kun ne jäi eillen sattuneesta syystä hieman vajaaksi.

Taidan jättää tämän päivän juoksulenkin väliin. Keskityn seuraamaan nuorten EM- ja Kalevankisoja. Siinähän sitä on tällepäivälle ohjelmaa :-) Onhan tässä tullut jo tuota hyötyliikuntaa parille päivälle. Jalat oli kyllä hyvän tuntuiset tämänpäivän pyöräreissulla,

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Pe 21.07 Juoksua 10km

Pikkasen myöhäiseksi meni aamujuoksu kun piti touhuta tietsikan kanssa. Varmuuskopioinnit ei oikein onnistu ulkoiselle kovalevylle. Joskus aikaisemmin on kyllä onnistunut, muttei enää. Ei ymmara.

Lenkin alku oli taas yllättävän kevyttä vaikka lihaksisto on jäykkä ja vähän arkakin keskiviikon rykäisystä. Taas piti ottaa ylämäet tosi rauhallisesti. Ei ole vielä palautunut ja garminkin sen kertoi: "palautuminen kohtuullista".

Puoliltapäivin käytiin "juoksulounaalla" Miikan, Markun ja Jyrkin kanssa. Jouduin lainaamaan ruokarahat Miikalta kun ei löytynytkään rahapussia. Kotona sitten varmistui että se oli kadonnut menomatkalla. Pussissa oli tietenkin kaikki tärkeät pankkikortista ajokorttiin. Pankkikortin kuoletin heti kun varmistui ettei se ole kotona.
Seuraavaksi pyörällä takaisin kaupunkiin ja tilaamaan uusi pankkikortti visalla. Siinähän menee viikonverran ennen kuin uusi tulee ja uutta ei saa kuitattua vanhentuneella passilla... kele.
Samalla reissulla käväsin kyselemässä yksityiseltä löytötavatoimistolta. Samalla iski oikein kunnon ukkoskuuro. Yritin suojautua puun alle mutta ei se auttanut pidemmän päälle. Kotona olin sitten läpimärkänä ja edelleen ilman lompakkoa.
Googletin hieman passikuvien ja henkilötodistusten hintoja. Yllättäen passi on halvempi kuin henkilötodistus, No siinä menee tietenkin aikaa ennenkuin sen saa, mutta onneksi Miika tuli apuun käteisen muodossa. Siinä on reilu kaveri. Onneksi en pidä koskaan verkkopankkitunnuksia lompakossa. Saa edes rahan liikkumaan tililtä tilille.

torstai 20. heinäkuuta 2017

To 20.07 Palauttava(?) 7km

Ei tarvinnut lähteä aamulla hölkkäämään. Päätin sen jo eilen illalla reisiväsymyksen perusteella ja laitoin kellon soimaan tuntia myöhemmin. Iltapäivällä sade oli niin herkässä etten arvannut lähteä pyöräilemäänkään. Kevyt pyöräily olisi kyllä ollut paras vaihtoehto tähän saumaan.
Juoksuun lähdössä hieman arvelutti että missä kunnossa reidet on. Alussa tuntui ylätävänkin hyvälle. Kilsan jälkeen sykkeet kuitenkin alkoi nousta ja reisissä alkoi tuntumaan....ei kuitenkaan niin pahalle kuin olisi voinut tuntua. Yritin juosta ylämäet niin hitaasti kuin pystyin, mutta syke vaan nousi.
Keli oli mitä mainioin juoksuun +15°C ja puolipilvistä.
Garminkin tieti palautumisasteen ilmoittamalla kilsan jälkeen että palautuminen "kohtuullinen".

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ke 19.07 Kuormittava 10,5km

Eilen piti käydä aamusta lenkillä. Heräsin kuitenkin aamuyöllä ja kävin vessassa. Kun menin takaisin nukkumaan alkoi pieni pääsärky. Senverran särki kuitenkin ettei enää oikein saanut nukuttua. Jätin suosiolla lähtemättä lenkille. Eipä sitten jaksanut lähteä illallakaan kun ruokailun jälkeen alkoi väsyttämään niin vietävästi.
Tänä aamuna sitten satoi ja lämpötila oli alle kymmenen. Ei innostanut lähteä jolkottelemaan.
Oli kyllä lähellä että olisi jäänyt iltalenkkikin väliin. Lueskelin sängyssä lenkkivaatteet päällä ja odotin sateen loppumista. Kuuden jälkeen sade taukosi senverran että pääsi lähtemään. Lämpötila ab 12 astetta. Kyllähän se loppulenkistä taas satoi, mutta sillä ei enää ollut väliä kun oli lämpö päällä.

Tänään olikin tarkoitus tehdä kuormittava harjoitus. Ensimmäiset 4km meni alle viiden keskivauhtia. Sitten alkoi painamaan ylämäissä. Oli pakko hieman hellittää että jaksaa loppuun asti. Ihmeellistä että siinä vaiheessa alkoi takareidet puutumaan. Ajattelin jo että kävelen loppulenkin ylämäet ja annan kellon käydä. Tuli kuitenkin vedettyä kaikki mäet ylös, jopa Jussinparran jyrkkä tuli juosten ylös.
Garmin antoi palautumisennusteeksi 72h ja Trainin efect 5.0(1=>5) eli ylikuormittava.
Huomenaamuna näyttäisi olevan sateeton ja mukavan viileä ilma. Kai sitä pitää käydä hölkkäämässä joku erittäin kevyt.  ...tai sitten iltasella rullaamassa kevyt pyörälenkki.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ma 17.07 Juoksua 6,3km

Olishan tuo aamulla nukuttanut vielä...
Alussa taas juoksu tuntui kevyelle ja sykkeet oli alhaiset...alussa. Eilen pitkästä pitkästä aikaa garmin ilmoitti alkulenkistä että palautuminen on kohtalaista. Yleensä aina se ilmoittaa että hyvä. Yllättävää vielä että se ilmoitti sen pyörälenkillä. Juoksin taas, kuten yleensäkin tuntemuksen mukaan. Toki yritin pitää juoksun mahdollisimman kevyenä. Samalla tuntemuksella kun meni, niin vauhti hiipui lopussa. No ylämäillä oli pieni vaikutus asiaan ;-).
Välillä tekisi mieli tehdä toinenkin harjoitus iltasella, mutta järellä ajateltuna siinä ei ole mitään järkeä. Ei kunto kestä kahta treeniä päivässä.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Su 16.07 MBT 45,6km

Olishan tämänpäivän lenkki voinut olla kevyempikin. Eilisen lenkin jälkeen palautumisennuste oli aivan hurja tuntimäärä. Ei vaan tullut laitettua sitä ylös. Nyt se näytti 38h.
Touruvuoreen meno ei ollut ihan optimaalinen. Katsomani polku meni hakkuuaukion läpi joten en mennyt sitä vaan etsiskelin muuta reittiä. Touruvuorestä ampujien majalle olikin möykkysempi kuin luulin. Jonkinmatkaa oli kakkosnelosesta tehtyä pitkospuuta. Onneksi oli kuitenkin neljä rinnakkain joten pysyin hyvin lankuilla. Tarkoitus oli mennä majalta halssilaan latupohjia pitkin mutta en vaan löytänyt baanaa.
Huomenna kevyt lyhyt tai lepo.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

La 15.07 Juoksua 10km

Olipas hieno keli juosta :-) Lämmintä 12-13° ja aurinko paistoi ja tuuli sopivan viilentävästi.
Eiköhän tämä ollut viikon viimeinen juoksupäivä. Viimeksi olen juossut näin paljon viikoon vuonna 2015 elokuun loppupuolella. Silloin näköjään tulikin 135km ja edellisellä viikolla 143. Sitten se loppuikin kuin leikaten. Reisissä tuntui hieman väsymystä mutta vauhti oli parasta tälle viikolle.
Keskiviikkona juoksin melko tarkalleen saman lenkin ja tässä vertailu:

Toissa yönä sain nukuttua historiallisen pitkät yöunet, mutta viimeyö oli hieman levoton. Dataa mitä löytyy garminin sivuilta, jos nukkuu kello kädessä:


Jos huomenna jotain teen, niin luustavasti maastopyörällä. Olisihan se hyvä keli maantiepyöräilläkkin mutta siitä tulee helposti liian rasittava. Maastossa ei tule kytättyä niin paljon keskivauhtia.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Pe 14.07 Juoksua 11km

Viimeyönä tuli pitkästäaikaa nukuttua pitkät yöunet. Alkaa näköjään harjoittelu tekemään tulosta :-)
Lämpötila ei ollut kuin +12° ja hihattomalla tuntui alussa hieman viileällä. Kilsan kohdalla tuli pieni sadekuuro mutta onneksi loppui lyhyeen. Alkulenkistä juoksu tuntui kevyelle ja voimataso alkaa pikkuhiljaa normalisoitumaan. Kyllähän tuollainen 10-11km on minulle tällähetkellä jo pitkä lenkki.
Onneksi jätin eilenillalla pyörälenkin väliin. Ruokailun jälkeen alkoi senverran väsyttämään etten jaksanut lähteä ja tulihan sieltä illala Ryynäsen juoksu U23 kisoista. Tänäänkin katsoin netistä streemiä. Näppärää kun siirtää pihan avulla kuvan TV:hen ja katsoo tabletilta tilastoja ja tuloksia.
Olihan tuo syke tänään taas hieman korkeahko, mutta näen sen positiivisena, että syke nousee, kun taas liikaa rasittuneena se ei välttämättä nouse. Nyt kyllä olisi jo tämän viikon juoksukilsat täynnä, mutta katsotaan nyt mitä tekee viikonloppuna. Polveen ei ole sattunut kuin yhdellä juoksulenkillä ja lepokipua ei ole ollut lainkaan. Nyt vaan pitää malttaa ettei kipuja tulisikaan.

torstai 13. heinäkuuta 2017

To 13.07 Aamuherättelyä

Viimeviikolla oli tosiaankin hieman unessa kun lähti suoraan sängystä lenkille. Aamupala kahvilla herättelee kummasti elimmistöä. Pystyn kumminkin melko nopeasti lähtemään aamupalan jälkeen. Siihen tottui silloin kun harjoitteli kaksikertaa päivässä.
Eilisestä viivastuneena lähdin tänään hihattomalla paidalla ja hyvin tarkeni vaikka mittari näytti +15°C. Perusreitin lisäksi kiersin Kypärämäen reittejä/polkuja. Hyvää vaihtelua eikä hirveitä mäkiä. Kyllä se vaan näyttää minulla tekevän  kymmenisen sekkaa kilsalle kun juoksee hiekka-/maapohjalla verrattuna asfaltilla juoksuun.
Saattaa olla että käyn illalla tekemässä kevyen MTB lenkin. Katsotaan nyt. Iltapäivällä pitää kuitenkin etsiä hyvä streemi U23 EM-kisoista.
Tulee varmaankin tänäänkin tehtyä opiskelujuttuja, vaikka meillä onkin viikon kesäloma. Pysyypä tatsi.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ke 12.7 Juoksua 10km

Mitari näytti +16°C mutta piti ottaa puolenmatkan jälkeen paita pois. Hiostava keli ja kone keitti.
Mäissä huomasi että ei ole jalkojen voimataso ihan normaali. No, on ne muutoinkin vaikeita tällä kunnolla. Tänään olikin yli puolet matkasta asfalttia. Ei nuo polut olletkaan niin märkiä kuin kuvittelin. Hyvin on maa imenyt sateen.
Garmin antoi palautumisennusteeksi 43h :-)

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pyöräily 53km

Ei irronnut tänään. Tässä suunnitelma: 
Ja tässä toteutus:

Jo Myllyjärvellä alkoi tuntumaan että ei tänään. Sunnuntai painoi eikä eilinen palauttanut. Loppuviikosta kuitenkin ei taida olla pyöräilykelejä, joten tänään piti yrittää. Alkumatkasta sykkeet oli korkeat (pyöräilyyn). Loivassa ylämäessä pumppu hakkasi lähes 160.
Joo, tuntui se sunnuntai niskassa ja hartioissakin. Ensimmäistä kertaa(muistaakseni) maantiepyöräilyssä tuo siipeensä ottanut olkapää alkoi kipuilemaan. Pari kertaa maastopyörälenkillä se on tuntunut, mutta ei näin pahasti. Välillä piti roikottaa kättä että josko se olisi auttanut.
Oli se vaan hemmetin hyvä etten edes lähtenyt yrittämään Vaarnunvuoria ylös.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Juoksua 10km

Oikeastaan piti jättää lenkki iltaan, mutta en tykkää juosta kuumassa ja aamu oli sitten ainut vaihtoehto. Odotin että eilinen lenkki olisi painanut jaloissa...mutta ei pahemmin. Ehkä lopussa hieman alkoi tuntumaan mutta olisihan se muutenkin alkanut.
Ensimmäinen stoppi tuli Köhniöllä kun jäin suustani kiinni. Laajavuoren kuntoradalla törmäsin Teroon. Juostiin parisen kilsaa yhdessä ja saattelin Teron kotiin. Siinä tuli toinen stoppi. Oli sen verran lämmintä että sai ottaa paidan pois. Varjossa, joita hain, oli ihan siedettävää.
Seiskan jälkeen pienessä ylämäessä sattui toisen polven niveleeseen. Onneksi meni ohi sillä olin jo valmistautunut kävelemään kasista kotiin.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Su 9.7 Maantiepyöräily 93km

Vanhus ei tule yksin. Etsin ennen lenkkiä sinistä juomapulloa jota yleensä käytän. Eihän sitä löytynyt mistään. Tein yhden pullon urheilujuomaa(malto+hera) ja yhden vesipullon, jotka laitoin jääkaappiin viilenemään. Otin pullot lenkille lähtiessä ja vaihdoin ne päikseen Toivakan jälkeen. Toinen teline on istuimen takana ja toinen rungossa.. Ihmettelin että onpa laihaa juomaa. Vasta kotona hokasin että se etsimäni sininen pullo oli ollut jääkaapissa ja siinä oli pelkkää vettä ja jonka sitten otin mukaan. No nyt meni lenkki sitten pelkällä vedellä.
Liepeellä vielä ajattelin että teen pienen lisälenkin jotta saan satasen täyteen. Kanavuoressa kuitenkin hiipi mieleen että eiköhön lisälenkit saa jäädä. Eihän tuo oli paljon tarvinnut ja olisihan se mennyt, mutta sataman jälkeen alkoi särkeä etureisiä, Olihan tämä ensimmäinen varsinainen maantielenkki.

Keli oli hyvä eikä tuulikaan paha. Jännästi se tuuli kuitenkin kääntyi siten että koko matkan oli vastatuuli. Sitä se vähän ilmatieteenlaitos ennustikin että jossainvaiheessa tuuli kääntyy 180 astetta.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Juoksua+Juoksulounas

Eipä tänäänkään ollut kuin 10 astetta lämmintä, mutta aurinko paistoi. Sai siis jättää kuoritakin kotiin. Juoksutuntuma melko sama kuin eilen. Reidet vaan terveemmät. Siksi ehkä keskivauhti 5s parempi. Kiitos jkl:n kaupungille kun sain käyttää bajamajaasi. Aamuisin kun nuo metsiköt on aika kosteita :-)

Juostessa ihmettelin kun koko viikolla ei ole sattunut polviin. Päivä kerrallaaan. Huomisesta ei tiedä.

Tänään olisi taas perinteinen lounas juoksuporukan kanssa. Mukava kuulla taas uusimmat kuulumiset :-)

torstai 6. heinäkuuta 2017

Juoksua 7km

Heräsin jo sen verran aikaisin että päätin syödä aamupalan ennen lenkkiä. Se näyttikin olevan hyvä vaihtoehto, sillä kroppa näytti olevan jo paremmin hereillä ja energiaakin oli. Nyt kun on todella vähän lenkkeillyt ja varsinkin aamuisin, niin kroppa on ihmeissään kun lähtee suoraan sängystä lenkille.
Tänään oli jo hieman juoksun tuntua. Vauhtihan on mitä on mutta nythän ne vauhdit pitäisi olla todella hiljaisia. Joskus vaan vaikeaa mennä riittävän hiljaa. No, silloin mennään hiljaa kun ei jaksa kovempaa ;).. mutta mutta.
Oli melkoisen vilpoinen aamu. Mittari taisi näyttää seisemää astetta ja tuuli. Puolessamatkassa alkoi pikkaisen tihuuttaa vettä mutta se vaan teki hyvää kipeille etureisille. Onneksi oli sentään kuoritakki ja sormikkaat.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

MBT 27km

En lähtenyt aamulla kinkkaamaan kipeillä etureisillä. Olishan se jotenkin onnistunut... Ei ne kuitenkaan juoksemalla parane. Pyöräily tosin ei ainakaan tee niille pahaa, paremminkin toisinpäin.

Tänään tuli taas mäkeä pyörälenkille. Kokonaisnousu 454m tuolle matkalle on mielestäni ihan hyvin. Parhaiten sitä mäkeä saa Ronsuntaipaleentilleä ja Laajavuoressa missä tänään pyörin. Katselin kartalta että Takakeljontieltä pääsisi hyvin Hanhiperäntielle ja mielessä oli kaksikin reittivaihtoehtoa. Ei se vaan aina ole käytännössä, niin kuin kartalla näyttäisi. :) No, ei tarvinnut taluttaa kuin puolisen kilsaa.
Ei vaan kule happi vieläkään. Vähänkin pidempi jyrkkä mäki, niin johan ahdistaa. Onneksi maastopyörästä löytyy vaihteita. Rankkaa se on siitä huolimatta.

Vähän on tuntuma sellainen että aamulla pääsisi hölkälle. Kuulostellaan.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ti 04.07 Aamulenkki

Ei oikein elimmistö ole taas tottunut noin aikaisiin(6:30) juoksuihin. Vitosen verran tuli ja siitäkin kävelin pari loppumatkan jyrkempää mäkeä.
Oli tarkoitus käydä ennen lenkkisaunaa hieman maantiepyöräilemässä, muttei sitten oiken ehtinytkään. Koulutushommat alkoi päivällä sen verran nyppiä, että oli käytävä kävellen kirjastossa. No sitten alkoikin sopivasti suunnistusta TV:stä. Tein sitten lähetyksen loputtua vielä kuuteen asti tekemättä jääneet hommat.
Aamulla ei reidet olleet vielä kovin kipeät, mutta nyt alkaa tunuman että huomenaamuna ne voi olla. Sitten en lähde töpöttelemään, kun varsinkin alamäet on hankalia.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

MBT 28km

Taas vierähti aikaa päivityksestä. No, eipä ole ollut paljon päivitettävää.
Nuo edellisen päivityksen kuvan naarmut tuli maastopyörälenkillä ja olisko seuraavana päivänä "eksyin" metsään. No joutui kyllä katsomaan välillä auringosta suuntaa. Eksyin polun hävittyä sellaiseeen ryteikköön etten ole koskaan ollut lenkkarit jalassa, shortsit ja hihaton paita päällä.

Tänä aamuna kävin vähän aukaisemasa kurkkua limasta. Kyllä oli vaikea 4km!
Illalla maastopyörällä ihan ok maastossa. Ainakin oli mäkeä. Onneksi ei ollut sykemittaria, sillä ainakin hengitys kävi kovilla. Kurkku oli auennut mutta nokka vuoti edelleen ja oli raskasta.
Kämmenet kramppaili suurimman osan matkaa ja menihän tuo niskakin vähän jumiin rytkytyksestä. Laiska kun olin niin en vähentänyt renkaiden paineita. Enskerralla en lähde noin kovilla paineilla.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Lenkkeilyä

torstai 15. kesäkuuta 2017

MBT 48km

Tässä oli suuniteltu:
https://connect.garmin.com/modern/course/15516329
..jä tässä toteutunut:
https://connect.garmin.com/modern/activity/1799085614

Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Oli ihan riittävän raskasta tämäkin.
Täytyy tunnustaa ettei minusta ole pyörällä noille teknisille poluille. Ei ainakaan tuolla pyörällä jossa on liian lyhyt runko. Ei voi kääntää ja polkea samaan aikaan. Parasta vaan pysytellä latupohjilla ja hiekkateillä. Asfaltti ei oikein nappaa maastopyörällä.  Jouduin talattumaan puolisentoista kilsaa, kun ei vaan taidot riittänyt. 11km:n paikkeilla oli valtava alamäki kun laskeutuminen alkoi yli 250m:istä. Joutui jarruttamaan molemmilla jarruilla kun ei yhtään tiennyt mitä polulla voi tulla vastaa.
Piti tulla ladun majan kautta pois mutta alkoi jo ylämäet riittämään.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

kybä

Aloitin koulupäivän jo ennen puolta seiskaa ja iltapäivälle sitten jäi hyvää aikaa lenkkiin. Ihan erinlainen tuntuma kuin eilen. Huomasi heti ensiaskeleista että juoksu on paljon rennompaa kun ei tarvitse varoa ja muutenkin...
Olihan aika kylmä tuuli. Kilsan jälkeen kun tuuli kääntyi vastaiseksi, niin meinasi olla reisille vähän vilukin. Loppumatka kun oli suojaista, niin kyllä se hiki pukkasi(+9°).

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ulkoilua

Piti käydä kokeilemassa.
Kolmena peräkkäisenä päivänä juoksua oli nähtävästi liikaa. Polvi ei heti kipeytynyt, mutta yhden välipäivän jälkeen se kipeytyi. Ei ollut normaalia patellajännesärkyä, mitä usein on, vaan ihan nivelessä siten että ei viitsinyt harkita edes pyöräilyä.
Tänäänkin oli kummassakin polvessa jomotusta, joten eipä tuo hirveästi innostanut.
Huomennakaan ei oikein "ehdi" lenkille, joten seuraava yritys(ehkä) jää keskiviikolle.

Jotain positiivista kuitenkin. Silmä ei enää vuoda.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Ti 6.6 Juoksua 10,6km

Mitenkähän sitä osaisi juosta alussa niin hitaasti ettei lopussa olisi ihan puhki...
Oli taas nihkeää. Parin kilsan jälkeen sykkeet nousi taas pilviin. Suurin osa lenkistä asfalttia ja vasta loppupuolella polkua että hiekkapohjaista. Köhniöltä tulevalla pyörätielläö tavoitin staminan porukan hännän. Eivät vielä olleet uskaltautuneet avovesiuintiin, vaan vetivät juoksu-pyöräily-juoksutreerin.
Tuntuipas tuo keli näin äkistään kuumalta juoksuun. Jospa huomenna jaksaisi tehdä ensimmäisen varsinaisen pyörälenkin maantiellä.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Su 4.1 Juoksua 7km

Tänään piti olla maastopyöräilypäivä ja reittikin oli valmiiksi mietitty, mutta meni senverran myöhäiseksi, että piti valita hölkkälenkki.
Alussa tuntui kevyelle ja sykkeetkin näytti alhaiselle mutta kyllä se totuus paljastui jo parin kilsan(ylämäen) jälkeen. Neljäs lenkki tälle viikolle ja kolmas perättäinen päivä. Polvet ~ok mutta lonkka vaivaa edelleen. Tänään tosin jo hieman parempi.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Maastossa 10km

https://connect.garmin.com/modern/activity/1775680602

Piti olla lyhyt ja kevyt lenkki. Piti.
Oli melkoisen vaativaa maastoa. Lähinnä kivikkoa ja mäkeä, mutta kyllä vähän kosteaakin mahtui sekaan. No, juurakkoa on aina.
Tällä hetkellä pyöräilijät ja koirankusettajat pitää noita polkuja auki. Hyvä niin. Tulihan tuossa juostua polkuja joilla en ole ennen käynyt. Lähinnä tuolla Ylämyllyjärven takana. Maastonousumetrejä ihan kiitettävästi kympin lenkillä. Välillä oli niin jyrkkää ja huonokulkuista että piti ottaa kävelyaskelia. Ennen vanhaa piti laittaa mittari seis jos otti kävelyaskelia. Nykyään ei tarvitse. En tainnut ihan käydä Kotalamminmäen korkeimmalla kohdalla, joka näyttäisi olevan 228m.
Tuo ensimmäinn kuva "luolasta" ei tee oikeutta sen koolle. Kantsii käydä katsomassa. Se on tuossa 2,8km:n kohdalla.




perjantai 2. kesäkuuta 2017

Saunalenkki 9km

Olipas kylmä tuuli. Onneksi en lähtenyt pelkällä t-paidalla. Ohkaiset sormikkaat olisi kuiten saanut olla. Ottihan tuo alussa hieman hengitykseen. Silmän vuoto ei ole lakannut, joten se saattaapi olla allergiaperäistäkin.
Onneksi ei kuitenkaan satanut kuten eilen :-)

tiistai 30. toukokuuta 2017

Pe Marssi ja Ma juoksua 10km

Perjantaina käytiin tekemässä Kallen kanssa 27km:n "marssi".  Väliin otettiin juoksupätkiä, jottei lonkat jumitu. Jumittui ne siitä huolimatta. Kilsat teki tehtävänsä. Lähdettiin Keltinmäestä ja Ladun majan kautta Muuramen golkentälle kahville. Sekaan tuli momenmoista alustaa. Pääosin kuitenkin latupohjia ja polkuja. Loppupuolella olin kyllä jo aika väsynyt mies. Matkalla nähtiin isokokoinen hirvi. Se vaan oli senverran nopea että kuva jäi ottamatta.
Paikathan siitä kipeytyi. Pahin oli lauantai ilta. Oli kankut, lonkan koukistajat, lonkan "sivulihakset" ja jopa käsien ojentajatkin kipeet. Oli nimittäin sauvat matkassa.

Tänään oli jo melko kivuton olo kun lähdettiin Jaakon ja Matin kanssa Kotalammelta Soidenlammen kierolle. Lonkan sivukivut tosin vain paheni matkan aikana ja nyt ne on taas kipeet. Mittari oli vähän aikaa pois päältä, joten matkaksi tuli aikalailla tuo 10km.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Juoksua 8,8km

Tänään väsytti sen verran että olisi jäänyt lähtemättä jos ei oli sovittu Jaakon kanssa lenkistä. Jaakko jätti lapset jalkapallo treeneihin kotalammelle ja meille jäi aikaa kolmevarttia. Lämmintä varmaankon +20°C.
Silmän vuodolle ei vaan näy loppua.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ulkoilua 10,5km

Ei oo pakko juosta jos ei huvita. No, keli oli ainakin hieno.

Olen jo muutaman päivän kärsinyt silmätlehduksesta  Toistapäivää olen laittanut silmään antibioottitippoja. Ne vaan meni "vanhaksi" jo vuosi sitten. Okei, päivämäärää vielä on, mutta avattuna eivät ole "kättökelpoisia" olisko ollut 24pv. Eipä niistä kai haittaakaan ole mutta tehot on voineet kaikota.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Juoksua ~7km

Tulipas nukutta vähän ja huonosti. Siksi en viitsinyt laittaa sykevyötä häiritsemään. Olihan tuo vähän nihkeää, varsinkin kun ei ole pitkiin aikoihin juossut aamusta. Keli oli mainio juoksua ajatellen +12. Hikihän tuo tuli.
Eilen lenkki jäi lyhkäiseen hikipyöräilyyn. Piti käväistä aamupäivästä ns kuntotestissä. Olihan tuo rasvaprosentti noussut aika huimasti. Ei kyllä ollut mikään yllätys ;-) Mielenkiintoista testissä oli että testattavien hapenotto mitattiin viiden minuutin sykemittauksella, jossa tarkasteltiin sykevälivaihtelua. Vähän teki mieli kyseenalaistaa asiaa mittauksen jälkeisessä luennossa mutta en sitten viitsinyt... sillä suurimmalle osalle osallistujista ei tulla tekemään koskaan testejä joissa mitataan oikeasti hapenottokyky.
Täytyy miettiä että jospa huomenna tekisi lenkin siten että ajaisi pyörällä jyväsjärven rantaa ja kiertäisi järven juosten. Ei tarvitsisi juosta mäkiä ja voisi saada aikaiseksi vähän normaalia pidemmän lenkin. Saapi nähdä...

tiistai 16. toukokuuta 2017

Koordinaatiota reilu 7km

https://connect.garmin.com/modern/activity/1736877536

Mäkeä, kivikkoa, puunjuuria ja pitkospuita, siinä päivän teema lenkillä. Mustalammen koirapoluilta löytyy kyllä mukavan haasteista polkua. Oikeastaan tarkoitus oli juosta Hanhiperän tien kautta Killerille, mutta parempi näin. Nyt tarkeni jo lyhythihaisella paidallakin :-)
La-su lenkit kävi senverran polvien päälle että eilen ei ollut järkevää juosta, vaikka mieli tekikin käydä pikkasen hölkkäämässä.

Pistipä tuossa silmään eniten katsottu blogikirjoitus reilun 10 vuoden takaa:
http://jarinoma.blogspot.fi/2007/04/tuloksia-pentin-pinkaisusta.html
Silloin 7 Kuohun juoksijaa juoksiaa juoksi alle 36min. Tänä vuonna 1.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Maastossa tehollista 11km


Olihan siellä maastossa vielä lunta ja jäätä...paikoin, kuten kuvista näkyy.
Mielellään juoksisi pehmeällä pohjalla ja halusin vaihtelua Köhniö-Killeri reitille.
Pahimmat märät tai-ja liukkaat kohdat kävelin suosiolla. adidas ei ole niitä kaikkein pitävimpiä kenkiä. No, tuli sitä lopussa pari mäkeäkin käveltyä kun mittari alkoi näyttämään kilsoja jo riitävästi.
Kyllä tuolla metsässä on vaan aina hauska jölkötellä :-)












lauantai 13. toukokuuta 2017

Juoksua 9,3km

Se oli vuoden pisin juoksulenkki. Alussa tuntui helpolle ja sykkeet oli ihmeen alhaalla. Totuus paljastui kuitenkin juoksun aikana ;-) Onneksi ei satanut räntää.
Paluumatkalla ennen köhniön mäkiä, tuli Juha ja Silja vastaan(juosten sauvat käsissä) ja siinä tuli sopiva levähdystauko jotta jaksoi vielä viimeist mäet ylös.
Tänään ei onneksi sattunut mihinkään...no mitä nyt alussa nivelet vähän jäykkänä, mutta se kuuluu ikään :-)
Aamupäivä tuli tehtyä "kouluhommia" ja voisihan sitä jatkaa iltapäivän samalla kun katsoo jääkiekkoa.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Juoksua 6,3km

Piti jo käskeä itsensä lenkille ettei ole kokopäivää sisällä.
Polviniveleeseen taas sattui. Toivottavasti pysyy hallinnassa, kun kelitkään ei ole oikein otolliset pyöräilyyn. No, pukeumiskysymys...mutta ei se kivaa ole räntäsateessa.
Pitääköhän sitä taas tänään nöyrtyä katsomaan jääkiekkoa.

Tämmöinen raportti:

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Juoksua ja vähän kävelyäkin 8,7km

https://connect.garmin.com/modern/activity/1719333932

Sain kuin sainkin itseni lenkille :-) Juoksin Roilin ohi Laajavuorentielle jos puikkasin pääosin kävellen ylämäen  kuntoradalle. Sitten yllättäen tuli Matti ja Jaska juosten vastaan. Pojat kääntyi ympäri ja juostiin killerin kautta poies. Siitä on kyllä vuosia kun olen heidän kanssa juossut. Onneksi eivät hekään olleet kummoisessa kunnossa joten ihan keskusteluvauhtia mentiin.
Loppuiltapäivä meneekin sitten penkkiurheilun puolelle. Eilen aamulla heräsin sopivasti jotta ehti seuraamaan sängyssä maaten puolella silmällä Niken maratonjuoksu tapahtumaa.

Nyt olisi sitten molemmat pyörät pudistettu, maasturiin vaihdettu kesärenkaat ja sukset laitettu kesäteloille. Oikasin hieman suksihuollossa. En laittanut perinteisesti fluritonta parafiinia, vaan puhdistin ja laitoin fluorittoman pikavoiteen. Eipähän ole ensi syksynä niin kova siklaaminen.

torstai 4. toukokuuta 2017

Pyöräily 26km

https://connect.garmin.com/modern/activity/1714261194

Piti tehdä pienehkö pyörälenkki jo iltapäivällä mutta alkoi väsyttämään niin vietävästi että jäi. Sain kuitenkin illansuussa huijattu itseni pyöräilemään mutkan kautta palokankeskuksen prismaan :-)
Kaupunkialueella piti vähän varoa että jos mutkiin ja risteyksiin olisi jäänyt vielä hiekkaa. Rajakatu oli vieläkin remontissa. Täytynee vieläkin vältellä Taulumäen kautta ajoa. Niin ja keuruuntie pölysi vieläkin, mutta onneksi oli vähän liikennettä.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Juoksua 5,2km

Olipas nihkeää. Ruoka painoi vatsassa ja polvet notkui. Meinasin jo kävellä ylämäet, mutta luonto ei antanut periksi.
Tänään olikin normipituinen verkkoopiskelu päivä kun piti ehtiä käydä lenkillä ennen taloyhtiön kokousta.
T'änään muuten eka kerran lyhkäisillä housuilla mutta onneksi oli sormikkaat :-)

Jospa sitä sais huomenna putsattua sukset liistereistä ja laitettua ne kesäteloille. Nastarenkaatkin uskaltais varmaankin ottaa pyörästä poies...joskus.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Juoksua 6,4km

https://connect.garmin.com/modern/activity/1702959186

Nihkeä alku ja raskas loppu. Joo, alussa ei oikein meinannut päästä lämpöön ja juoksu oli jäykkää. Näin päin kiertäessä taas loppu on aina raskas kun tulee ylämäkeä. Saipahan vielä juosta lumellakin kun menin Köhniön rannan kautta.
Eilinen meni työturvakortti koulutuksessa. Meni sen verran myöhään ennenkuin pääsi kotiin että ei jaksanut lenkille. Tänään taas oli etäkoulutuspäivä ja tuli painettua miltein 12 tuntia. En varmaankaan olisi lähtenyt lenkille jos ei olisi ollut saunavuoroa.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Juoksua 6km

Tekipä yksi välipäivä juoksusta jaloille hyvää. Voisi olla 3-4 lenkkiä/vko hyvä aloitustahti jotta polvet tottuis. Olisi saattanut jäädä lenkki väliin jos tänään ei olisi ollut lenkkisaunaa :-)
Tässä on sitten mitä todennäköisemmin tulevat viikot  itse- eli verkko opiskelua. Toivottavasti saa rytmin sellaiseksi että tulee lenkkeiltyäkin.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Juoksua 6km

Vähensin vaatetusta eilisestä ja alussa olikin vastatuulessa hieman vilpoista. Olisi saanut olla ainakin ohkaiset sormikkaat kädessä.
Valitsin reitin jossa on hieman vähemmän mäkeä. Siitä huolimatta viimeiset kaksi kilsaa oli raskaita. Kävelinkin loppumatkan kotiin heti kun kutonen tuli täyteen.
Seurailin Hampurin maratonin tulospalvelua ja katsoin Lontoon maratonin eurosportpayeriltä. Onneksi en vielä lopettanut sen tilausta.
Paslutumiennuste antoi 58h :-)

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Juoksua 5,4km

https://connect.garmin.com/modern/activity/1691571386

Olisi pitänyt käydä edes kerran hölkkäämässä viikolla ettei tulisi jalat taas kipeeksi. Edellinen jalkalenkin jälkeen toista etureittä särki sen verran että piti käydä buranapurkilla.
Oikeastaan päätin jo ennen puoltaväliä että kävelen suosiolla köhniän mäet. Eipä tuo päätös pitänyt :-) väkisin piti runtata mäet ylös hirveällä sykkeellä.
Tänään piti olla ensimmäinen maantiepyöräilypäivä kun viikonloppuna rekkaliikenne on hieman hiljaisempaa keuruuntiellä. En sitten viitsinyt kun aina välillä pudotteli pientä lumikuuroa vaikka on melkein 10 astetta lämmintä. Senverran tein pyöräilyn eteen että irroitin ketjut ja tein peusteellisen pudistuksen ja öljykylvyn niille. Jospa se ensiviikolla pudottai sen verran rankemmin vettä että lähtisi pölyt maanteiltä. Pieni sade ei niitä poista.

Piti oikein katsoa garmin connect:ista että paljonko on juoksua viimeiseen vuoteen. 191,3km, josta koko matka ei tietenkään ole juoksua :=)

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Juoksukävelyä 5km

Tuntui että jalat ei olisi niin kipeät ja pystyisi ehkä ottamaan juoksuaskeleitakin. Pari kilsaa sinnittelin mutta varsinkin vasen etureisi oli niin kipeä ettei siitä oikein tullut mitään. Puikkasin keuruuntieltä metsän kautta junaradalle. Rataa pitkin ja sen vieressä yritin edetä mutta katsoin parhaaksi laskeutua Köhniöjärven jäälle jossa pääsi juksemaan.
Lauantai aamuna olisi ehkä voinut tehdä lenkin muttei enää iltapäivällä. Jos reidet ei enää kipeydy tästä enempää, niin ei tämä lihaskipu mitään siihen verrattuna miten kipeeksi ne on joskus tulleet.

mm. tämmöstä dataa saa mittarista ulos, jos pitää mittaria yölläkin... yleensä kyllä en pidä.
Parina aamuna olen herännyt kukonlaulun aikaan mutta onneksi tänään sai nukuttua vähän myöhempään.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Juoksua 6km !!!

En olisi uskonut että jaksan juosta koko matkan! Jopa köhniön mäet tuli juosten. Nyt sitten vaan odotellaan hillittömiä reisikipuja jotka tulee olemaan pahimmillaan su-ma.
Päivällä kävi mielessä että kävisi vielä Soidenlammella katsomassa latujen kunnon. Tiedän että porukka hiihtää siellä vapaalla mutta perinteisen laduista ei ole tietoa. Reisien kannalta olisi hyvä jos tekisi jotain tulevina päivinä.
Viikolla ei ole tullut tehtyä mitään liikunnallista. Lyhyitä pyöräilyjä koulutukseen ei oikein voi laskea liikunnaksi.
Edellinen juoksulenkki oli puoli vuotta sitten, eli 19 lokakuuta 4,4km.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Hiihtoa 21km (P)

https://connect.garmin.com/modern/activity/1666377409

Kävin sitten kumminkin hiihtämässä. Yöllä/aamulla tuli sentti-pari uutta lunta. Lähtiessä lumi oli vielä pakkasen puolella mutta keli lämpeni nopeasti. Lopussa latu alkoi jo imaisemaan suksea kiinni. Pitokin alkoi hiipumaan ja kolmentoista kohdilla laitoin uutta pitoa mutta se ei toiminut. Viimeisen kerran Mustalammelle lähtiessä kokeilin vielä kolmatta pitoa ja se toimi sen verran että sen lenkin vielä teki. Keli oli niin raskas että tuo reilu parikymppiä riitti tälle päivälle. Alussa oli taas sykkeet korkealla.
Kilsat 1745.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Hiihtoa 23km (P) + Pyöräilyä

https://connect.garmin.com/modern/activity/1664326406
https://connect.garmin.com/modern/activity/1664846987

Vielä pääsi Soidenlammella hiihtämään. Kone oli ajanut puoliltaöin märän lumen, joten ladut oli paikoin aivan jäässä. 15km:n jälkeen kului osa pidoista pois mutta en viitsinyt alkaa lisäämään. Saattoi olla viimeinen hiihtolenkki jos ei ensyönä tule lisää lunta. Kotalampi-Soidenlampi välillä kävelin suosiolla alamäet. Sen verran oli jäistä. Talveen hiihtoa 1724km.

Hokasin että tänäänhän olikin Pentin Pinkaisu Vaajakoskella. Onneksi en ollut ehtinyt käydä suihkussa. Otin kameran mukaan ja näppäilin vähän kuvia.

Hiihtolenkillä alussa korkeahkot sykkeet ja pyöräillessä koko ajan.