perjantai 28. maaliskuuta 2008

Pe 28.03 Periaatelenkki ;)

Aamulla pikkasen jäykähköä. Silleen sopivasti että huomasi palautumisen olevan käynnissä. Iltapäivälenkillä päätin että en juokse kuin 30 minuuttia ;) Sehän meni sitten hieman vaikeaksi ;) Eihän siinä mitään kun aurinko paistoi ja ei mihinkään kiirettä...
En jaksa lukea mitä olen viimeksi kirjoittanut, mutta nyt olen tehnyt periaatepäätöksen, että en laske enää kilometrejä(paitsi tänään viimeksi, että jos huomenna sitä ja sitä ja sunnuntaina sen verran, niin sitten olisi viikossa sitä ja sitä). Tässä vaiheessa koulutusta ei ole enää peruskestävyydelle mitään radikaalia tehtävää. Ainut kysymysmerkki on että kuinka lähellä sitä kuulaisaa rajaa pystyn juoksemaan rennosti ja taloudellisesti? Jumi pois elimmistöstä ja palautuneena viivalle. Voi olla että pitää olla itsekäs ja jättää joku sovittu kisa väliin ja hakea se hyvä harjoitus joka tuntuu itsestä tärkeälle. Olen jo aikasemmin suunnitellut että se olisi kunnon lenkki alle ja kisa päälle, mutta se ei sovellu "jokakisaan".
Jatketaan linjalla kaksi kovaa-pitkä-palautus(palutus huutomerkillä).

ps. Ei tällä kuuhun mennä, eikä varmaan enkkaakaan. Tehdään mitä tehtävissä on ja toivotaan perkeleen kovaa päivän kuntoa ;)

torstai 27. maaliskuuta 2008

To 27.03 Halli

Eilinen päivä oli tiistain toisinto(6+8). Ei viitsinyt nujuta siinä pöperökelissä enempää kun tiesi että kotona odottaa lumityöt.
Tänään aamulla kohtalaisessa kelissä 6km ja iltapäivällä halliin: 13km: 3 + 5x1000/2min + 5. Kulku oli kohtalaista. Ei mitään rentoa, mutta menihän se. Kuvassa taustalla oleva on viime tiistainen vastaava harjoitus ja päällä tämänpäiväinen. Sykkeet oli alhaisemmat(vetojen KS167) sekä vedoissa että palautuksissa. Keskiaikakin oli pari sekkaa kovempi kuin viimeviikolla ;) Viimeinen veto meni hieman poukkoileissa kun urheilukoululaiset tulivat radalle. Vauhdit oli kuitenkin nousujohteisia. Ensimmäisen ja viimeisen vedon ero 8s.
Nyt lähiviikkoina täytyy saada elimmistö palautuneeseen tilaan, jotta pystyy tekemään kehittävät harjoitukset kehittävänä. Muuta tässä ennen Hampuria ei ole enää tehtävissä.



tiistai 25. maaliskuuta 2008

Ti 25.03 Hissuttelua

Aamulla pakkasta 8-10 astetta ja jäykkää juoksua 6km. Iltasella väsyneellä tuntumalla 8km. Parina yönä on nuo unet jääneet hieman liian vähille. Tänä iltana pitää korjata tilanne. Huomiseksi on luvattu oikein kunnon lumimyräkkä. Näyttäisi sille ettei se ehdi vielä aamuksi, mutta iltasella taitaa jo joutua lumitöihin. Aion pitää huomennakin erittäin kevyen päivän. Tuleehan noista lumitöistä sitten hieman lisärasitusta ;)
Eilisen hölkän tuloksia ei ole ilmestynyt mediaan. Se voi kestää tuollaisella pienen kylätoiminnan organisaatiolla...

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Ma 24.03 II Pääsiäispäivä ja Jytinää

Eipä olisi aamulla uskonut kun lähdimme lumisesta Jyväskylästä, että Pohjanmaalla on hyvät juoksukelit. Parin tunnin Tumpin autossa istumisen jälkeen saavuimme Alavuden Jytinä-hölkän lähtöpaikalle. Kisakeskuksena vanha nuorisoseuran talo, tosin ilman kunnon pukeutumis ja suihkutiloja. Se oli kuitenkin pieni haitta kun muuten järjestelut toimi moitteettomasti. Jäätikköiset pätkätkin oli aamulla hiekotettu huolellisesti hiekkaa säästämättä. Siinä olisi monelle hölkän järjestäjälle oppimisen aihetta. Kun kisa järjestetetään niin se tehdään juoksijoiden ehdolla. Teimme poikien(Timppa, Tumppi ja Jyrki) kanssa kunnon alkuveryttelyt jotta pääsimme lämpöön. Tuuli oli nimittäin melkoisen kylmä. Startti oli melkoisen ripeä. Tuntui ettei itse pääse vauhtiin ollenkaan ja porukkaa lappoi molemmilta puolilta ohi. Tilanne tasottui kuitenkin ennen kilometrin täyttymistä ja varvasin muutaman "liian" kovaa lähteneen juoksijan. Oma juoksu oli aika voimatonta ja väsynyttä, mutta kisa täytti tarkoituksensa. Eli "kovavauhtinen" juoksu. Ajauduin sellaiseen väliin että jouduin juoksemaan yksin miltein koko matkan. Yritin saada edellä menevää kolmikkoa kiinni mutta se oli aika epätoivoinen yritys. Lopussa joku vielä läheni takaa aika ripeää vauhtia, mutta sain kuitenkin pidettyä sen takana viimeisen 1,5km:n tasaisen asfaltti osuuden ansiosta. Loppuveryttelyssa jalat tuntui hieman liiankin hyviltä, eli ei vain saanut miehestä irti. Lopputuloksena oman sarjan toinen sija selvästi voittajalle hävinneenä. Tummpi oli yleisen sarjan toinen ja Jyrki 8. Timo "sarjavoittaja" oli omassa sarjassaan kolmas. Päivän saldo: 19km: 6+(8,5)+4,5.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Su 23.03 I Pääsiäispäivä

Eilinen meni juoksuvapaaksi. Polttopuita tuli kuitenkin hakattua ihan kiitettävästi ;)
Tänään illan suussa Tumpin kanssa 18km lumisateessa. Keväästä ei tietoakaan. Erik tuli myös vastaan ja liittyi joukkoon. Itsellä juoksu niin jäykkää ettei meinannut pysyä ollenkaan kovakuntoisten mukana. Toivottavasti huomenna on hieman irtonaisempaa(epäilen). Toivotaan että pohjanmaalla ei tule lunta vielä yölläkään jotta pääsisi juoksemaan paremmissa olosuhteissa kuin täällä. Vedin muuten hienot lipat liikunnan kulmilla. Monissa paikoissa uuden lumen alla oli kirkas jää kuten kaatumiskohdassakin. Voihan se olla että sitä on vaan tulossa kompurajalaksi :)

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Pe 21.03 Pitkäperjantai.

Aamulla rapsakka pakksakeli. Pakkasta 14 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Juoksu(8km) oli todella nihkeää. Iltalenkki menee harkintaan. Voi olla että puusavotta riittää...katellaan. Palaan sunnuntaina kotimaisemiin...

torstai 20. maaliskuuta 2008

To 20.03 Kiirastorstai

Aamulla alkulenkki(6km) hieman nihkeää, mutta loppua kohti kun lihaksisto lämpeni alkoi juoksu kulkemaan. Odotinkin iltalenkiltä(21km) kohtuu kulkua, mutta ei oikein irronnut. Positiivista oli että pääsi yli puolet lenkistä juoksemaan sulalla tiellä. Jäätikköäkin tosin löytyi. Huomenna lähdemme "mummonmökille" ja siellä on taas tiedossa polttopuiden pienimistä. Halkaisukiila on vaan hakusassa...
Seurailen säätiedotuksia sillä silmällä että jos pääsisi maanantaina juoksemaan hölkkäkisan Alavudelle. On vielä pieni mahdollisuus ettei sinne tulisi lunta. Sääennustajatkaan ei osaa vielä sanoa kuinka ne sadealueet kulkevat. Taitaa päätös jäädä sunnuntaille... Se kuitenkin on melko varmaa että tänne saadaan 10cm uutta lunta. Katselin vuodentakaisia lämpötiloja harjoituspäiväkirjasta. Jos kelit oli samanlaisia niin ensiviikolla olisi 15 astetta lämmintä ;). Pitkän ajan ennuste ennustaa ensiviikolle normaalia kylmenpää keliä. Kevät odotuttaa itseään...

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Ke 19.03 Vähän ja hiljaa

Tänään oli se kuuluisa palauttava päivä. Aamulla kankeilla jaloilla kutonen ja iltasella kasi. Iltalenkki oli jo ihan normaali.
Kyllä tuo aurinko tekee ihmeitä. Vaikka oli pakkaspäivä niin pyörätiet oli sulaneet jo kummasti. Ei silti kyllä sitä jäätikköä vielä riittää, toisin kuin etelän miehillä.
Tänä aamuna oli vaikeuksia saada sukkia jalkaan kun selkä vihoitteli. Vihoittelu alkoi eilen hallitreenin jälkeen. Mikä sen nyt sitten aiheuttikin(kaarteet alhaalla? kovempivauhtinen juoksu? Kierto huonossa asennossa?...). Onneksi se on jo paranemaan päin.

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Ti 18.03 Halli

Aamulenkki osaksi Matsonin kanssa ja kilsoja 9. Keskisyke korkeahko 146. Ruokiksella henkisen taistelun jälkeen halliin: 10km: 3 + 5x1000/2min + 2x200m + 2. Vetojen keskisyke 172. Odotin hieman huonompaa kulku, mutta vedot meni tavoitteeseen ja juoksu oli melkein rentoa ;) Alku ja loppuveryttelyn KS oli kuitenkin 148! Palautusjaksolla syke laski ensimmäisellä 90:een ja viimeisessä 110:een. Eli palautuminen oli kyllä ihan ok.
Iltalenkkinä TV kevyt 11km keskisykkeellä 147. Keli oli kyllä aika paskamainen. Pääosin liukasta epätasaista jäätikköä. En osaa sanoa kumpi oli pahenpi keli, eilinen räntätuisku vai tämänpäiväinen jäätikkö. Huomenna palautellaa...

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Ma 17.03 Palauttavaa

Normi kevyt päivä. Aamulla 6 ja illalla 11. Aamulenkki oli hieman jäykkää ja tossukin hieman lipsui. Iltalenkki sitten räntäsateessa suht hyvällä tuntumalla. Räntää tuli enemmän kuin luvattiin. Toisaalta tossu piti märässä lumessa hyvin, joskin sitä lunta oli paikoin yli 5cm. Lähtö aamulla 6:40 ja paluu 19:10 eli tuli siinä taas päivälle pituutta. Töissä yksi homma meni hieman periaatteen puolelle. Olin päättänyt tehdä sen loppuun ja siksi töistä lähtö hieman viivästyi.
Jokohan sitä huomenna ruokatunnilla pääsisi halliin. Täytyy aamulla tarkistaa hallin varaustilanne.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Su 16.03 Pitkää hyvässä kelissä ja seurassa

No, niin. Saihan sitä pitkästä aikaa sen kolmekymppisen aikaseksi. Vauhti oli hyvin hillittyä ja tuntuma hyvä. Kyllähän se tietenkin loppumatkasta hieman tuntui kun veti nuo loppunousut. Jäi hyvä maku kuitenkin. Lumi oli sopivan kosteaa ja pito oli hyvä. Lenkkiseurana Jaska, Juna ja Tynskä. Kiitos hyvästä lenkkiseurasta. 26 kohdalla muistin että minulla on geelikin taskussa. Nappasin sen ihan sen takia että saa energiavarastot nopeasti täyteen ja palautuminen lähtee nopeasti käyntiin. Kotona vielä pari lasillista maltoa. Ruoka minulle ei tahdo maistua heti pitkän lenkin jälkeen. Kilsoja viikkoon kohtuulliset markkakolmekolme.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

La 15.03 Aamusta

Tänä aamuna pikkasen käynyttä soppaa lasillenen naamaan ja yksi geeli kyytipojaksi ja baanalle. Pakkasta kolme astetta ja uutta lunta. Pito oli kuitenkin siellä mistä ei ollut ehditty aurata ihan kohtalainen. Kiersin saman lenkin kuin torstain kiihdytyksessä. To viimeinen "vitonen" 22,35 ja tänään 26,51. Kokonaisaika 65,50 ja 76,02 eli vitonen ei ole vitonen ja 15 ei ole 15 vaan pikemminkin 16. Pääasia kuitenkin että treenin tekee samalla pätkällä. Kelit ei kuitenkaan ole vertailukelpoisia. Tuntuma oli ihan ok ja energiat riitti hyvin. Iltalenkin jätän suosiolla väliin kun tuo polvi taas pottuilee. Keskitytään huomiseen pitkään lenkkiin. Perhe alkaa tervehtymään ja nähtävästi olen itse välttänyt kuumetaudin(ainakin vielä). En sitten tiedä mitä nuo viime viikon korkeat sykkeet johtuivat. Tänään en edes viitsinyt laittaa mittaria rintaan. Uskoisin kuitenkin että sykkeet oli ihan kohtalaisella tasolla.
Eillen ostin uuden tallentavan digiboksin. Hieman oli illalla pinna kireällä kun asentelin sitä. Odottelin että automatiikka alkaa asentamaan automaattisesti kanavia, mutta ei. Tarkastin kytkennät moneen kertaan surkean manuaalin mukaan. Manuaali ei ollut just tälle digiboksille laadittu joten joutui hieman arpomaan. Boksi oli Mustassa pörssissä tarjouksessa ja mielestäni kohtuu hintaan 500gb koneelle. Merkkihän ei ollut mikään tunnettu, mutta kävin hieman lueskelemassa netistä keskustelupalstoja. Ainahan kaikista löytyy sekä negatiivisiä että positiivisia arvosteluja, mutta elämä on riskien ottamista ;) Ainakin vielä se on pelittänyt ihan ok ja tallennuskin näytti pelaavan. Teksti-tv näytti hieman tökkivän ja se ei täytä koko ruutua. Kokeilin myös äsken siirtää mp3:sia koneelle muistitikulla, mutta se ei pelittänyt. Eikä edes toistanut biisejä tikulta. Mistä sitten johtuneekaan? Pitäisi varmaankin lukea manuaali joku ilta iltasaduksi itselleen ;)
Iso Jaska ja Tynskä olivat juosseet mainiot juoksut Aktia-cupissa. Onnea pojille! Hyvälle näyttää tulevaa kesää ajatellen! Tietenkin erityisonnittelut Jaskalle uudesta SE:stä.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Pe 14.03 Uutta lunta

Aamulenkille oli satanut noin 5cm uutta märkää lunta. Pito oli kohtalainen aurauksen jäljiltä. Ei oikein jaksa olla positiivinen kun juoksu ei kulje ja patellajänteeseen sattuu. Juoksua tuli noin 9km suunnitellun kuuden kilometrin sijalle. En vaan viitsinyt kääntyä kolmen kilsan kohdalla takaisin ylämäkeen. Otin ennemmin reitiksi kaukolämmön sulattaman pyörätien pätkän. Sama nousumäärähän olisi edessä, mutta hieman lievemmässä muodossa. Sykekkään ei oikein jaksanut nousta (KS138).

torstai 13. maaliskuuta 2008

To 13.03 Kotona

Olen nyt sitten loppuviikon kotona hoitamassa lapsia. Kävin aamulla nykäisemässä kevyen 12km keskisykkeellä 143. Sykkeet on onneksi alenemaan päin. Lenkistä 19min meni jo alle 140 sykkeellä. Paluumatkalla noihin ylämäkiinhän sykkeet nousee väkisin. Iltalenkki on vielä hieman arvoitus. Kelin mukaan...
Iltalenkillä iski oikein kunnon räntäsade. Vedin kuitenkin 15km:n kiihdytyksen, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa. Puolessamatkassa meinasin jo heittää hanskat tiskiin. Eka kympin KS153 ja viimeisen vitosen 163. Keli ei ollut paras mahdollinen, eikä kyllä ajatkaan ;) Jostain syystä elimmistö ei nyt oikein ota vastaan harjoittelua.
Huomenna taas ajoissa ylös, mutta määrät hieman maltillisempia.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Ke 12.03 Edelleen kevyttä

En sitten tänäänkään ehtinyt kuin 6+6. Keskisykkeet oli taas aika korkealla(148) vaikka iltalenkki tuntuikin jo aika hyvälle. Loppuviikon olenkin kotona hoitamassa sairaita lapsia. Kaikilla on keuhkoputken tulehdus ja korkea kuume. Sama tauti on levinnyt aika moneen perheeseen jotka on olleet tekemisissä keskenään. Toivottavasti pystyn itse välttämään tuon taudin. Huomenna on aikanen herätys jos meinaan ehtiä tekemään aamulenkin...

Ti 11.03 Kevyttä

Tänään en ehtinyt tekemään kuin 7+6. Aamulenkki oli Keurusselän mäkisissä maisemissa. Ei nyt välttämättä kovin palauttava ;) Aamulenkin jälkeen saunaan ja aamupalalle. Iltalenkin vedin kiireessä puolireippaana työpaikalta kotiin..

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Ma 10.03 parikymppiä

Terveisiä Keurusselältä!
Aamulla ehdin vetäistä normaalin kutosen ja käydä suihkussakin ennenkuin linkki lähti Keuruulle. Tuntuma oli aika nihkeää.
Päivä esitelmiä ja strategioita kuunneltua pääsin lenkille. Muu porukka lähti moottorikelkkasafarille ja muuta "hauskaa" puuhaamaan. Minä se vaan juoksin ;) Pyörätiet oli miltei sulia ja lämmintä 5-6 astetta. Kulku oli ihan toisenlaista kuin eillen ja tänä aamuna. Varmaan sulat tietikin auttoi asiaa. En tiedä oliko järkevä lenkki vai ei, mutta kilsoja tuli 20.
Nyt on vuorossa sauna ja ruokailu vasta klo 21. Olisihan tässä tarvinnut hieman energiaa hieman aikaiseminkin. Olisi pitänyt ottaa pari geeliä mukaan...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Su 09.03 Pitkää ja raskasta

Kuvittelin että tänään olisi ollut sopivan nihkeä keli, mutta ei. Pyörätiet oli polkeutuneet ikävän liukkaaksi ja tossu lipsui. Vielä kun juoksu ei kulkenut yhtään mihinkään niin oli aika ikävä lenkki. En edes viitsinyt laittaa sykemittaria rintaan häiritsemään juoksua. Kilsoja 27 ja mukana Jaska ja Matson. Toivottvasti huomenna ehtii tehdä jonkinmoisen lenkin. Aamulla ainakin yritän ehtiä juosta töihin. Kuljetus tosin lähtee jo klo 7:30 Keuruulle joten täytyy laittaa kello soimaan ajoissa.

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Pe 07.03 Sykettä

Aamulla laitoin sykemittarin pitkästä aikaa kun olo tuntui hieman väsyneelle. Olihan ne sykkeet taivaissa. Väsymystä-tautia? Päätin iltapäivällä juosta suorinta tietä kotiin. Sykkeet oli taas korkealla ja ylääet oli rankkoja. Kävelin suosiolla loppuylämäet. Ylämäkeen kävellessäkin sykkeet huiteli 120-137. Huominen lenkki on harkinnassa. Jos lähdenkin kokeilemaan niin täytyy heittää mittari rintaan. Päivän saldo 6+4.

torstai 6. maaliskuuta 2008

To 06.03 Koulutusta ja junnausta

Aamulla hieman aikasemmin ylös että ehdin saada kyydin ammattikorkeakoululle jossa oli koko päivän kestävä koulutus. Alle juoksua 6km. Olin syönyt ihan normaalin aamupalan ja 9-10 välissä vedin vielä kaksi suurta sämpylää, kun ilmaiseksi sai ;) Puolen päivän maissa ruokailu seisovasta pöydästä ja kupu täyteen. Iltapäivällä oli vielä mahtavan suuret kanelipullat. Koulutuksen loputtua sain onneksi kyydin likelle työpaikkaa. Kävin vielä lukemassa sähköpostit ja läksin lenkille. Alle join puoli litraa vettä jotta sai laimennettua kahvit mahassa. Hieman oli ähky olo. Ensimmäiset kahdeksan kilometriä oli aika täysi olo ennenkuin ruoka laskeutui. Kulku ei ollut mitenkään kehuttavaa. Kyllähän sitä juoksi, muttei siitä nauttinut. Kilsoja tuli 21. Tulevina päivinä harjoittelu ei tule menemään silleen kuin olen suunnitellut. Lauantaina ei ehdi tekemään kuin yhden harjoituksen. Loppuviikon reippaampi jää tekemättä ulkona (kelien takia). En viitsi ottaa mitään tahallista riskiä paikkojen suhteen. Toisaalta jos lauantaille tulee sopivan nihkeä keli... Ensiviikolla ma-ti menee R&D päivillä Keuruulla. Täytyy yrittää kuitenkin käydä jossain vaiheessa lenkillä, mutta se on aika epävarmaa. Olin suunnitellut alkuviikoksi hallitreenin, mutta sekin jää nyt sitten väliin. Toisaalta nyt kun on päässyt hölkkäilyn makuun, niin jatketaan samalla linjalla ;)

Ke 05.03 Hieronta

Aamulla saattelin Matsonin likelle työpaikkaa. Kilsoja tuli kolmetoista. Kulku kohtalaista. Hieronta oli 17:30 ja keskityimme takalihaksiin pohkeista hartioihin. Ensimmäiseksi kuitenkin sähköeloktronit molemmin puolin häntäluuta. Juoksua alle 2 ja päälle 2. Hieronnasta suoraan konservatoriolle katsomaan Sallan kerhoesitystä. Hieman meinasi iskeä nälkä päälle. Hain matkalta metripitzan ja pari olutta. Uuni päälle ja saunaan...syömään... siinähän se ilta menikin...

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Ti 04.03 Määräpäivä

Aamulla ihan pirtsakassa pakkaskelissä(-8) 10km. Tuntuma ihan kohtalaisen hyvä olosuhteisiin nähden. Iltasella lumisateessa puolipitkän työpäivän jälkeen 19km. Paikoin oli liukasta kun oli satanut sentti-pari uutta lunta jäätikön päälle. Paikoin taaas oli ihan hyvä juosta. Lopussa tuli hieman vilu kun joutui juoksemaan vastatuuleen. Tuntuma oli monijakoinen. Alussa kulki, sittei ei ja taas lopussa kulki. Puhdistuipa elimmistö hieman kuona-aineista ;)
Helmikuu meni harjoituksellisesti perseelleen nippanappa yli 300. Siitäkin yhteen viikkoon tuli miltei puolet kilometreistä, joten muina viikkoina tossut ei paljoa kuluneet ;(

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Ma 03.03 Paluu arkeen ja treeniin

Pikaisesti:
Aamulla normi kutonen ja iltasella 15. Varsinkin iltalenkillä painoi juoksemattomuus ja eilinen lumikenkäily....tai mies on huonossa kunnossa...tai sekä että. Olen kuitenkin tyytyväinen että sain pitkästä aikaa yli kahdenkympin päivän. Hieman haaveilin että olisin mennyt huomenna halliin mutta taitaa olla järkevämpää vaan vetää keveitä lenkkejä. Katellaan sitten loppuviikolla uudelleen jos vetäisi ulkona puolireippaan.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Su 02.03 Lumikenkäilyä

Olipas hieno reissu. Mahtavaa mennä pitkin metsiä puhtalla koskemattomalla hangella. Noh, olihan välillä ryteikköäkin, mutta se kuulee lajin luonteeseen. Puolen välin jälkeen pidimme Pasin kanssa makkaranpaisto tauon. Olin valinnut hienon tiheän kuusikon, mutta viime vuonna siitä oli harvennettu. Ei väliä. Hyvä paikka kuitenkin. Tauolla pukkasi hieman vilua vaikka pääsi nuotiolla lämmittelemäänkin. Ei hätä. Edessä oli lähiseudun yksi suurimpia nousuja. Vedimme koko nousun hyvällä sykkeellä(Pasilla 175). Johan pääsi takaisin lämpöön ;) Menimme reissun ilman kunnon karttaa, joten meno ei ollut suoraviivaista, mutta olisiko sen pitänyt ollakkaan? Olisi ollut kiva nähdä gps:tä reittimme ;) Kokonaisaika reisulle noin 3,5h. Vastaa kunnon juoksulenkkiä. Suosittelen!!!
Huomenna paluu arkeen. Reppu selkään ja juosten töihin.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

La 01.03 Nysse loppu...loma

Joo on ollut pientä hiljaiseloa...joka rintamalla.
Pari viikko on mennyt treenien osalta aikalailla nolla linjoilla. Kun kroppa ei toimi ei toimi pääkään eikä silloin juosta.
Noh, tänään kävin aamulla ulkoilemassa kasin verra. Eipä juoksu oikein kulkenut... Iltasella oli tarkoitus käydä hieman hiihtämässä mutta homma meni luisteluksi lasten kanssa. Meinasi mennä hermot kun en löytänyt retkiluistimiani mistään. Kävin kaikki paikat läpi monta kertaa, mutta ei. Piti sitten käydä ostamassa kiinalaiset hokkarit sittarista kolmellakympillä. En ole vuosiin luistellut hokkareilla, mutta en kyllä pane kaikkia sen piikkiin. Terät oli kuin kiikkulaudat ja tylsät kuin mitkäkin. Lapsetkin luisteli kovempaa. Reidetkin oli hieman kipeät joten ei oikein meinannut polvet pitää.
Eillen kävin aamulla saattelemassa Matsonia töihin päin. Kilsoja saattoi tulla jotain 12. Iltasella kävin hiihtämässä noin 1,5h. Ensimmäinen n.8km menin "maastoreittiä". En ollut edes viitsinyt voidella suksiani. Katsoin vain on siellä jotain pehmeää mömmöä pohjassa. Voide alkoi jäätämään pohjaan ja suksi tökkäsi joka toisella potkulla. Ensimmäisen pyllähdykseni tein parin kilsan jälkeen. Oli ihan kohtalainen alamäki. "Mummot" oli auranneet ladun poies, mutta painoin rohkeasti suorilla suksilla. Mäen loppuvaiheessa oli mahtava heitto. Se meni ihan ok, mutta kun perään oli toinen samanlainen. Vedin vauhdilla perseelleni, mutta onneksi kuitenkin pehmeään lumihankeen. Hieman siinä kuitenkin jalat vääntyili. Vitosen kohdalla petti hermo ja yritin voidella suksiani mukaan ottamallani voidepurkilla. Enhän minä tietenkään saanut mitään siihen pohjaan tarttumaan. Tiedä mitä fluripitoa olin joskus siihen laittanut. Eikun suksia takaisin jalkaan, mutta en saanut toista monoa siteeseen kiinni. Aikani ähelsin kunnes aloin epäilemään että siteen pohjamuovi oli katkennut. Aikani ähellettyäni huomasin että takaosan muovi oli siirtynyt siteen etuosan muovin päälle vaikka sen olisi pitänyt olla alapuolella. Raakalla voimalla sain siteen paikalleen ja matka jatkui samoin kuin äskettäinkin. 8-10 kohdalla pääsin isolla koneella tehdylle ladulle ja matka alkoi maistumaan eikä suksikaan enää tökkinyt kun pohja oli tasainen. Silloin sai sitä hiihtämisen iloa. Olinkin jo ehtinyt unohtaa kuinka hauskaa hiihto on ;) Pimeys oli jo ehtinyt saapua kun pääsin kotikulmille. Viimeinen suuri alamäki kääntyi samalle maastoladulle mistä olin lähtenyt liikkeelle. Ajattelin että painan suoraan koska oletin että latu jatkuu myös sinne päin koska olin kaukaa nähnyt siinä ison latukoneen jäljet. Ähäkutti eipä jatkunutkaan. Kroppa yritti mennä suoraan, mutta sukset oikealle ja sitten mentiin. Olisihan siinä voinut käydä pahemminkin koska vauhti oli niin kova ja pohja kova. Aikani ähelletty itseäni pystyyn tuli pimeästä yksi koirankusettaja kysymään kuinka kävi. Onneksi ei kuinkaan pahasti. Vain henkisiä kolhuja ;)
Joskus puolenviikon maissa kävin tuulettamassa päätäni reilun "tunnin" verran. Sen muistan että keli oli surkea. Eipä ole tullut kirjoiteltua harjoituspäiväkirjaan joten en muista paljon tuli kilsoja.
Joku päivä kanssa kävin hieman hölkäämässä 30-45min. Ei mainittavaa harjoitusvaikutusta.
Huomenna on vuorossa lumikenkä"lenkki" Pasin kanssa. Toivottavasti löydämme hyvää puhdasta hankea ettei tarvitsisi ryteikössä mennä...
Ristiselkä/häntäluuseutu ei ole paljoa parantunut. Keskiviikona on hieronta ja täytyy pyytää häntä tekemään ihmeitä. Pidetään peukkuja.