Aamutreeni taas jumittuneella reidellä 7,1km. Edellinen yö hieman lyhkäisillä yöunilla. -0°C
Iltatreeni ei kovin kumoisella kululla 8,6km +3°C
Vammatilanteen päivitys:
- Isonvarpaan nivelen päällä oleva patti on laskeutunut. Nähtävästi kengänvaihto ja hoito auttoi.
- Polvilumpion päällä oleva kipu ei ole häirinnyt harjoittelua. Jatkuva hoito 2krt/päivä jatkuu. Portaiden laskeutuminen hieman sattuu.
- Pahin tällä hetkellä on mystinen nilkkakipu. Ensimmäinen kilsa menee linkatessa, jonka jälkeen se turtuu. Oikealle kanttaukset sattuu. Hoitona kylmää 2ktr/päivä ja Felden. Koskaan ennen ei ole ollut mitään ongelmia nilkkojen kanssa. Ei muistaakseni edes nyrjähdyksiä.
- Vasen etureisi törkeässä jumitilassa. Hoitona hierontaa ja linimenttiä. Oliskohan oikean jalan varominen jumittanut vasemman jalan reiden?
torstai 31. lokakuuta 2013
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Ke 30.10 JuoksuLounas
Aamulla lähdin sillä asenteella että juostaan vaikka vähän enemmän jos siltä tuntuu. Alussa tuntui, mutta totuus paljastui aika nopeasti. Matkaa 6,9km KS151 ja +5°C.
Päivällä sen verran isolla porukalla thaimaalaisessa lounaalla että piti hajaantua kahteen eri pöytään. Seuraavalla kerralla voisi olla paikallaan tehdä pöytävaraus.
Iltalenkki lipsahti hieman aiottua myöhäisemmäksi, mutta olipa ilo juosta kuivilla pyöräteillä ja kun juoksukin kulki ihan kohtalaisesti, niin mikäpä siinä hölkätessä. Oli ainakin energiavarastot täynnä lounaalla ahtamisesta. Juoksua yhteensä 15,9km ja +3°C.
Sain peräti varattua hieronta-ajankin Tommille. Edellisestä hieronnasta on aikaa...vuosia. Pelottaa jo ennakkoon.
Kyllä nyt Happoa koettelee.

tiistai 29. lokakuuta 2013
Ti 29.10 Palautuspäivä
Aamulla todella surkealla tuntumalla 5,2km. Alla ruhtinaalliset 8h:n yöunet. Taisi olla palautuminen käynnissä eilisestä. Jos ei olisi ollut, niin kulku olisi ehkä ollut helpompaa.
Illalla syyspimeässä kevyt 7,4km huomattavasti paremmalla tuntumalla. Vauhti edelleen maltillista vaikka hieman nopeampaa kuin aamulla. Kummallakin lenkillä nilkan takia pientä linkkausta alkumatkasta. Nilkka kipeytyi toissasunnuntain pidemmallä lenkillä ja ärtyi taas viime lauantain lenkistä. Jospa se menisi itekseen ohi. Eipä sille voi oiken tehdä muuta kuin levätä...mutta ei vielä.

maanantai 28. lokakuuta 2013
Ma 28.10 Harjulla
Aamulla kun olin lähdössä juoksemaan monnarille, niin alkoi melko reipas vesisade. Sen verran löysäksi on mies mennyt etten viitsinyt lähteä juoksemaan vesisateeseen, vaan menin autolla. Hallissakin oli matto levitetty ja paikalla palloilijoita, joten sielläkään ei oikein "päässyt" juoksemaan. Tein siis vain voimakuntopiirin + venyttelyn. Näköjään sunnuntaiaamuna sekoilin kelloradion kanssa laittaessani sitä talviaikaan, että kello herätti tänään viideltä, mutta monnari aukesi vasta kahdeksalta.
Iltalenkillä lähdin taas soveltamaan omaa treeniäni kun pojat veti harjulla reipasta. Tänään olikin aika kansainvälistä porukkaa juoksemassa. Parhaillaan taisi olla 6-7 juoksiaa kiertämässä mailin mittaista kuntorataa. Oma treeni: 16,5km: 4,7 + 4x1000 + 5x100 + 4,4 palautukse 660m...1000m hölkkää ja loput kävelyä. Ennen satasia hieman koordinaatiota. Paluumatkalla oli jo takki melkoisen tyhjä. Keuhkot ei huutanut ihan niin paljon kuin viikko sitten, mutta olipa taas raskasta. Keskisykkeet vedoissa 166/165/168/165 ja max 176/177/175/175 ei vaan saa vielä nousemaan tuon korkeammalle.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Su 27.10 Viikko pulkassa
Ihan hyvä harjoitusviikko tälle kunnolle. Olihan välillä pientä väsymystä, mutta su-ma setti oli sen verran kulutava, ettei mikään ihmekkään.
Tänään onneksi löysin kaapin perältä sellaiset lenkkarit mitkä saa kivutta jalkaan. Käytetään nyt toistaiseksi niitä.
Jätin lenkin suosiolla illaksi että saa rauhassa seurata franken maratonia ja tulee riittävästi palautusaikaa eilisestä lenkisä. Juoksua iha hyvällä fiiliksella 6,7km.

lauantai 26. lokakuuta 2013
La 26.10 Pidempää
Olin jo sopinut lenkin klo kolmeksi Laajavuoreen, mutta kun katsoin sadeennusteet, niin päätin lähteä jo klo 12. Menomatka Tuomiojärvrn saunalle meni ihan ok, mutta paluumatkalla alkoi jo painaa. Varsinkin ylämäet oli myrkkyä. Vauhti kumminkin kohtalaista verrattuna muihin tämän viikon lenkkeihin. Syy tähän tietenkin on että lenkistä suurin osa oli tasaisella. Vaatetus oli aika naftin optimaalinen kun lämmintä oli +3°C. Matkaa lenkille 20km.
perjantai 25. lokakuuta 2013
Pe 25.10 Hierontaa ja sähköä
Aamuveryttely monnarille oli melkoisen nihkeää. Paluu hieman parempaa, mutta kumpikin pätkä hidasta jolkuttelua. 8,1km: 5,6 + Voimakuntopiiri + venyttely + 4x100m + 2,5km. +7°C
Ilta-/saunalenkki 8,5km KS142. Kulku huomattavasti parempaa kuin aamulla. Aamulenkin jälkeen annoin vasemmalle etureidelle "kunnolla" peukaloa ja iltalenkillä reisi olikin jo parempi. Samalla hoidin myös polvea kun annoin sille 45min sähköä. Katsotaan olisiko siitä apua tulevaisuudessa. +5°C

torstai 24. lokakuuta 2013
To 24.10 Maastossa
Aamulla pimeällä asfaltilla 6,7km keskisykkeellä 148. Reidet edelleen jumissa. Lämmintä peräti +10°.
Illalla vielä valoisan aikaan Laajavuoren takamaastossa 12,6km KS 145. Ei ollut helppoo ei. Taitaa kroppa ilmoittaa että olisi erittäin palauttavien päivien aika. Tiet ja polut oli melkoisen märkiä tai oikeastaan polut oli kuivempia.
Tällä hetkellä reidessä jyllää omronin sähköhierontalaite(TENS). Jospa se hieman helpottaisi tuota reisijumia. Tuo laite onkin ollut taas pitkän aikaa kaapissa. Se pitäisi olla jatkuvasti esillä että sitä muistaisi käyttää. Hartiatkin kaipaisi sitä. Aluksi annoin 15min perussähköohjelman ja nyt on menossa samanmittainen hierontaohjelma. Tempaisin laiteen heti kybälle. Eihän se alussa tunnu miltään, mutta voimakkuus lisääntyy loppua kohden... Jos se olisi nyt ollut hartioissa, niin kirjoittaninen oli hieman vaikempaa...

keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Ke 23.10 Sykemittarilla
Aamulenkkiä piti hieman myöhästyttää että pääsi valoisalla keuruuntielle juoksemaan. Yöllä oli pudotanut sen verran räntää että pyörätiet oli ikävässä kunnossa. Juoksua 7,5km. Pientä reisijumia päällä. +4°
Illalla todella pimeässä 12km. Nyt oli sykevyö todella pitkästä pitkästä aikaa rinnassa. KS 150 ja max 162. Onhan tuo 150 hieman korkeanpuoleinen, mutta maksimit ihan ok vaikka reitillä oli mäkiäkin. Tai sitten vaan syke ei jaksanut nousta. Eihän tuo juoksu helppoa ollut, mutta sellainen tietty rentous on tullut juoksemiseen. +8° ja liikaa vaatetta päällä.

tiistai 22. lokakuuta 2013
Ti 22.10 Palauttavaa
Aamulla selvästi painoi eilinen treeni. Kevyt 5,9km. Unikin maistui edellisenä yönä :-) -1°.
Illasta jo paremmalla tuntumalla kevyt 7,1km. Varsinkin Köhniöllä jossa ei ole aurat käyneet oli liukasta. Muutoin sulat tiet. Hieman oli kankut kipeät eilisestä treenistä ja patellan hoito jatkuu... 0°

maanantai 21. lokakuuta 2013
Ma 21.10 Keuruun maili
Aamulla: 5,9km: 3,3 + Voimakuntopiiri + venyttely + 4x100m + 2,6km. Juoksu vähän nihkeää, kuntopiiri ok. Pakkasta parista asteesta asteeseen.
En tiedä oliko iltatreenissä mitään järkeä, mutta tulipahan tehtyä. Veryttely hippokselle josta pojat(Miika, Jaakko, Jyrki ja "ulkomaanvahvistus" lähtivät vetämään reipasta perinteisellä Keuruun maili reitillä. Keuruun maili on saanut nimensä kun Keuruun Kisailijoiden kova viestijoukkue Juha ja Vesa Kukkamo, Juha Nurminen, Ari Sarja vetivät mailin mittaista reittiä Hipposta ympäri. Jos oikein muistan, niin Nurmisella on reittiennätys, mutta aikaa en muista.
Treeni numeroina 16,6km: 3,8 + 1,64 + 1,21 + 977m + 967m + 526m + 3,5km. Rykäisyjen välissä kevyttä hölkkää 5,5min. "Vetojen" jälkeen hipposhallissa polvenosto- ja pakarajuoksua + 3x100m.
Vauhtihan oli aivan liian kovaa minun kunnolle, mutta lähtipä karstat koneesta ;-) Keuhkot teki aika rajusti töitä. Kotona suihkun jälkeen sai tosin laittaa kylmää patellajänteeseen. Toivottavasti ei ota kovin paljon itseensä.
Huomenna saakin sitten palautella erittäin kevyillä lenkeillä.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Su 20.10 "Pitkä"
Aamupäivästä Miikan, Aapon ja parin JKU:n mailerin kanssa minulle hieman pidempi lenkki 18,4km. Alkumatkan Savelan risteykseen, pääsääntöisesti alamäkeen, otin rauhallisesti ja rauhallinen lenkkivauhti jatkui porukan kasaannuttuakin. Reittinä Savela-Laajavuori-Haukanniemi-Harjun kuntorata... Kulku oli yllättävän rentoa ja oikeastaan ei sattunutkaan mihinkään. Lopussa tietenkin iski jo jalkoihin väsy, mutta sehän oli aivan luonnollista. Hyvä harjoitusviikko pitkästä aikaan :-)
Keskiviikon sauvarinteen korkeuskäyrä. Maastokartan mukaan Laajavuoren treenin korkein/matalin 225/130m, joten aika likellä tuo garminin käppyrä.
Jyväskylän juoksuporukka: https://www.facebook.com/groups/1415410955349188/

lauantai 19. lokakuuta 2013
La 19.10 Tasapaksu
Päivällä tuulisessa kelissä osittain jäätiköllä, muttei kuitenkaan liukkaalla, 12km nihkeesti.
Siinäpä se ;-)
Siinäpä se ;-)
perjantai 18. lokakuuta 2013
Pe 18.10 Salilla
Tämännäköistä aamulla
Aamusta: 6,2km: 3,8 + Voimakuntopiiri + venyttely + 4x100m + 2,4km.
Aika surkea kulku loskassa. Olisi ehkä ollut kuitenkin parempi mennä maastoreittiä, vaikka lunta olikin tullut senttikaupalla. Eka kuntopiirikierroksen jälkeen liikkeet alkoi menemään ihan kohtalaisen hyvin. Neljän kierroksen jälkeen tein vielä muutamia ylimääräisiä liikeitä kun oli vielä virtaa. Hallissa sataset kulki jo paremmin kuin aikaisemmin. Taitaa alkaa jo hermotuskin toimimaan nopeammissa vedoissa.
Jätin "suosiolla" iltalenkin väliin kun meni pakkasen puolelle. Tiedä sitten olisiko pyörätiet ollut liukkaita. Noh, pieni keventely olikin paikallaan. Jos huomenna on liukasta, niin täyty ottaa varovaisesti joku lyhyt lenkki.
torstai 17. lokakuuta 2013
To 17.10 Ensilumi
Aamulla Köhniöjärven kierto Könkkölän kautta. Välillä polulla joka oli todella juurakkoinen ja kivikkonen. Hyvää koordionaatioharjoitusta. Kilsoja 6,4.
Iltapäivällä alkoi satamaan lunta ja ehdin juuri sopivasti vaihtaa autoon nastarenkaat. Lenkille lähdin hämärän tullen ja paluumatkalla olikin jo pimeää juosta Köhniön polkuja. Lunta ehti tulla reilu sentti, mutta se oli märkää ja varsinkin maastossa oli ihan hyvä juosta. Asfaltilla se oli jo miltein loskaa. Matkaa lenkille 9,3km.
Laajavuoressa olisi jo päässyt hiihtämään ensilumenladulla, vaikka sitä ei vieläole virallisesti avattukkaan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Ke 16.10 Sauvarinne 2
Aamulla hieman liian naftissa vaatetuksessa juosten ja loppumatka sauvakävellen Laavuoren rinteeseen. Suorituksena 5 x sauvarinnevetoja kävellen. Vedot meni hieman helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Näyttihän siellä olevan jo kaivinkone lumikasan päällä touhuamassa. Olen kahden vaiheella että ostaako kausilippu ensilumenladulle vai ei. 120 euroa on kuitenkin aika suuri summa... Kokonaismatkaa 14,7km josta juoksua noin 8km.
Iltasella kevyttä hölkkää 6,6km ihan kohtalaisella tuntumalla.

tiistai 15. lokakuuta 2013
Ti 15.10 Vähän huonommin ja vähän paremmin
Aamulla hidasvauhtinen 6km. Kulku huonoa ja vauhti todellakin hidasta. Päivällä pizzalla Mutan kanssa ja asiointia virastoissa. Paluumatkalla kävin lukemassa kirjastossa Juoksijan ja Hiihto lehden. Tämä reissu polkupyörällä.
Tarkoitus oli jättää iltalenkki väliin, mutta eihän sitä malttanut. Ensimmäinen melkein kokonaan asfalttilenkki ja kulku kohtalaisen hyvää! Loppumatkasta tosin patellajänne oli pahimmillaan kuin mitä se on ollut viime päivinä. Annoin siihen ennen suihkua kylmää ja jälkeen finalgoa. Saa nähdä kuinka sen kanssa käy. Tästähän se aikoinaan alkoi... Juoksua 6,9km. Huomenna isommalla porukalla "juoksulounaalle".

maanantai 14. lokakuuta 2013
Ma 14.10 Voimakuntopiiri
Aamulla 9,8km: 5,7 + Voimakuntopiiri + venyttely + 2x100m + 4,1km. Väsynyttä menoa ja reidet jumissa. Kuntopiiri kuitenkin tehokkaasti(4x).
Illalla 7km. Hieman parempaa, mutta vasen etureisi aika jumissa. Reisien jumitus johtuu siitä etää etureidet oli muutaman päivän kipeät. Ei muuta kuin peukaloa ja hevoslinimenttiä ;-)
Huomenna "maratonlounaalle".

sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Su 13.10 Pyörälenkki
Tänään kelin lämmettyä +8:aan Jaakon kanssa pyörälenkki 52,2km navakassa pohjoistuulessa. Lopppupuolella tuntui ettei jalat ole ihan tuoreet. Vastatuuliveto nähtävästi söi sen verran ettei sitten myötätuuleen jaksanut enää kunnolla pyörittää. Kilometri ennen kotia eturatasta vaihtaessa ketjut meni mystisesti "solmuun". Siitä ei mennyt kuin parisataa metriä kun ketjut tippui asfaltille. Tämä tapahtui alamäessä, joten joutui jalkautumaan ja etsimään ketjuja. Ketjut on nyt tärpätissä likoamassa, joten en tiedä tippuiko niistä pikalukko vai mitä, mutta näin luulen tapahtuneen.
lauantai 12. lokakuuta 2013
La 12.10 Juoksua Laajavuoren maisemissa
Sovimme iltapäiväksi juoksulenkin Jaakko N:n kanssa Laajavuoreen jonne menin polkupyörällä. Hieman epäilytty kuinka jaksan eilisen jälkeen, kun pohkeetkin oli melko jäykät sauvarinteen jäliltä. Hyvinhän tuo meni kun Jaakkokin malttoi pitää vauhdin todella maltillisena(Jaakolle ei minulle). Ensin kiersimme Ruokkeen lenkin ja päälle Laajavuoren kuntorata. Matkaa lenkille hyvät 13,4km! Juoksu kulki yllättävän hyvin ja vauhti jopa kiihtyi loppua kohden. Lämmintä +8 astetta ja hyvin tarkeni vielä lyhkäisillä.
perjantai 11. lokakuuta 2013
Pe 11.10 Sauvarinne + pyöräily
Aamusta juoksua ja loppumatkasta lämmittely sauvakävelyä Laajavuoreen, jossa 4x Laajavuoren mäki ylös. Ensimmäinen "varovaisesti", mutta jo toisessa alkoi hengitys tekemään töitä. Onneksi etureidet ei olleet enää oikestaan kipeät, muutoin alaspäintulo olisi ollut aika tuskallista. Nyttenkin se oli aika teputusta vedensyömällä ja irtokivisellä hissilinjalla. Sekoilin kellon kanssa ja se oli keskimmäisissä vedoissa pois päältä, mutta rinteen pituus 565m ja aikaa siihen meni ~6 1/2 minuuttia. Paluumatkalla tuli Timo:kin pyörällä vastaan. Mukava oli pitkästä aikaa rupatella. Kokonaismatkaa lenkille 13km, josta juoksun osuus noin 8km.
Iltapäivä-ilta harjoituksena oli pyöräilyä keuruuntiellä 62km. Menomatka Petäjävedelle 26,3km/h ja paluu 28,8km/h eli keskinopeudeksi tuli 27,5km/h. Yhtään vähempää ei olisi voinut olla päällä. Nyt oli lyhkäiset pyöräilyhousut, kompresiosukat, lyhythihainen paita, kuoritakki ja hanskat. Lämmintä +8...+7.
Onneksi laitoin nuo kompressiosukat. Pelkäsin nimittäin pohjekramppeja sauvarinteen jäljiltä. Nyt ei ollut mitään ongelmia.

torstai 10. lokakuuta 2013
To 10.10 Kuntopiiri
Aamusta yritin monnarilta, mutta oli näköjään jo pelimerkit käytetty. Täytynee ostaa ensiviikolla lisää. Siirryin siis hipposhallin puolelle tekemään kuntopiiriä: vatsa, selkä, ojentajat ja pari erinlaista hyppyliikettä. Hiki se tuli siinäkin kun väänsi neljä kierrosta läpi. Päälle venytely + 2x100 kiihtyvästi. Treeni numeroina 8,1km: 5,6+Kuntopiiri+2,5. Etureidet oli hieman kipeämmät kuin eilen ja pohje ennallaan. Juoksuvauhti hitaampaa, siis hidasta!
Illasta kävin kiertelemässä Kotalampea ympäri. Nihkeää jolkotelua 6,9km. Mistähän löytyisi mummojen hölkkäkerho...voisin liittyä siihen, sillä juoksuvauhti on samaa luokkaa.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Ke 09.10
Eilinen painoi hieman jaloissa tai oikeastaan koko kropassa. Oikeastaan vasta tänään realisoitui maanantain juoksulenkki etureisikipujen muodossa, mutta tämä on minulle ihan normaalia. Ennen juoksua ja juoksun jälkeen vasen pohje oli aika kipeä, mutta ei sitä yllättäen juoksussa huomannut. Luulen että se otti eilen hieman itseensä kun revin Säynätsalossa kentälle johtava mäen ylös. Saattaa olla että menomatkalla henkitorvessa tuntunut arastuskin johtui siitä, sillä sen verran se rypistys pisti haukomaan henkeä. Matkaa vaikeahkolle lenkille 7,0km ja läpöä +11 astetta.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Ti 08.10 Hyvä päivä 7&70,7
Tänä aamuna söin aamupalan ennen lenkille lähtöä. Oikeastaan senkin takia että jaksaa päivällä sitten mättää Thaimaalaisen seisovasta pöydästä :-) Ensimmäistä kertaa jalkaan ei satunut heti ensiaskeleesta asti, eikä satunut koko lenkin aikana!!! Olisko uudesta voitelusysteemistä ollut sitten apua? Olen nyt kolmatta päivää sivellyt polveen Finalgon voidetta. Ensimmäinen kokemus minulla tästä voiteesta on vuosien takaa kun yksi hieroja siveli hieronnan päätteeksi sitä takareisiini. Voin sanoa että oli tuskainen yö ;-) Niin ja juoksu kulki olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin. Paremmin kuin aikoihin, mutta kyllä se siitä ohi menee ;-) Kilsoja 7,1.
"Juoksulounaan" jälkeen starttasimme Miikan kanssa pyörälenkille.Vähän sitä piti houkutella, mutta helposti ylipuhuttava kaveri ;=) Reittinä Alba-Isolahti-Muurame... äh pistän kartan. Keli oli mitä loistavin. Isolahden tiellähän on ihan mukavia mäkiä. Onneksi ne otettin heti alkulenkkiin. Max vauhti alamäissä 61km/h. Itse kiersin vielä sakkolenkkinä Jyväsjärven ja keuruuntieltä hain tuon seitsemänkymppiä täyteen. Matkaa reitille 70,7km.
Kotiin saavuttua kuvittelin saavani kylmää juomaa kun olin unohtanut juomapulloni, mikä piti ottaa mukaan, pakastimeen, mutta jäässähän se oli. Oli tyydyttävä vissyyn ja veteen.

maanantai 7. lokakuuta 2013
Ma 07.10
Tänään oli huono harjoituspäivä!
Aamulla miltein suoraan sängystä juoksulenkille. Koko matka oli pientä linkkaamista ja juoksu ei kulkenut mihinkään. Kilsoja ainoastaan 5,6.
Iltapäivällä ajoin autolla Leppävedelle, jossa lähdin testaamaan rullahiihdon muodossa uutta tiepinnoitetta. Olihan se hyvännäköinen pinnoite, mutta röpelöinen eikä sauvatkaan pitäneet toivotulla tavalla. Liikennekkin noin kapealle tielle oli turhan vilkasta. Kolmen kilsan jälkeen käännyn takaisin ja palasin laukaantien varteen pyörätiellä. Siellä olikin paljon parempi luistella. Mutta, mutta... En tiedä mikä oli vikana, mutta ei siitä hommasta tullut oikein mitään. En tiedä oliko tekniikka pielessä vai mikä. Kun homma ei "toiminut", niin palasin takaisin autolle. Matkaa ainoastaan 10km josta vajaa puolet tasatyöntöä. Joku toinen päivä uudestaan, mutta silloin alku rauhallisesti oikeaa tekniikka hakien.
Huomenna hyppään pyörän selkään, jos jaksaa lähteä jälkeen raskaan lounaan, joka nautitaan juoksukavereiden kanssa ;-)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Su 06.10 Pyörälenkki
Olihan nuo tiet vielä klo 11 märät, mutta urhoolisesti lähdettiin polkemaan Miikan kanssa. Olin ehtinyt ajaa ennen Albaa vajaan kympin, josta jatkoimme Miikan kanssa Seppälän kautta Leppävedelle=> Tikkakoski ja vanhaa Saarijärventietä takaisin Jyväskylään. Koko matka Leppävedeltä Tikkikselle olikin sitten vastatuulta. Piti jo pyytää lupaa peesailla Miikaa. Ei ollut oikein isku päällä. Voimapuolella ei ollut pahemmin ongelmia, mutta oli vaan sellainen yleinen väsymyt. Taisi eilinen lenkki syödä miestä. L-vesi - T-koski välille oli äskettäin vedetty uusi asfaltti, joten sinne ensiviikolla rullahiihtämään! Onhan tuo hieman kapeanpuoleinen tie ja kova rekkaliikenne(arkena), mutta täytyy ottaa heijastinliivit päälle ja vetää kohtaamistilanteet tasatyöntöä.
Ai niin, tulihan sitä ulkoilua ajallisesti 3h 2min

lauantai 5. lokakuuta 2013
La 05.10 Sauvakävelylenkki
Aamusta yhden jugurtin voimin 2h 45min lenkki. Oishan sitä voinut edes juoda jotain ;-)
K-mäki-Killeri-Ruoke-Kympin hiihtouran kautta Laajavuoreen. Lisälenkkinä vielä yhden hiihtäjän kanssa Rallipolkua josta uuden hiihtouran kautta Killerille takaisin. Kelihän oli loistava tuohon hommaan. Vitosen kohdilla vaan alkoi tuntua kantapäissä hiertymää. Loppumatka olikin sitten aika tuskainen rakkojen ja väsymyksen takia. Taitaa taas seuraavina päivinä olla kaikki lantioseudun lihakset kipeät. Alkumatka oli pientä linkkausta, mutta suurimman osan matkasta jalka oli ok. Levolla sain nivelen kivut pois, mutta lepo on myrkkyä tuolle lumpion yläpuoliselle jänteelle.

Molemmissa jaloissa samanlainen ja lisäksi varpaassa yksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)