https://connect.garmin.com/modern/activity/1702959186
Nihkeä alku ja raskas loppu. Joo, alussa ei oikein meinannut päästä lämpöön ja juoksu oli jäykkää. Näin päin kiertäessä taas loppu on aina raskas kun tulee ylämäkeä. Saipahan vielä juosta lumellakin kun menin Köhniön rannan kautta.
Eilinen meni työturvakortti koulutuksessa. Meni sen verran myöhään ennenkuin pääsi kotiin että ei jaksanut lenkille. Tänään taas oli etäkoulutuspäivä ja tuli painettua miltein 12 tuntia. En varmaankaan olisi lähtenyt lenkille jos ei olisi ollut saunavuoroa.
perjantai 28. huhtikuuta 2017
tiistai 25. huhtikuuta 2017
Juoksua 6km
Tekipä yksi välipäivä juoksusta jaloille hyvää. Voisi olla 3-4 lenkkiä/vko hyvä aloitustahti jotta polvet tottuis. Olisi saattanut jäädä lenkki väliin jos tänään ei olisi ollut lenkkisaunaa :-)
Tässä on sitten mitä todennäköisemmin tulevat viikot itse- eli verkko opiskelua. Toivottavasti saa rytmin sellaiseksi että tulee lenkkeiltyäkin.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Juoksua 6km
Vähensin vaatetusta eilisestä ja alussa olikin vastatuulessa hieman vilpoista. Olisi saanut olla ainakin ohkaiset sormikkaat kädessä.
Valitsin reitin jossa on hieman vähemmän mäkeä. Siitä huolimatta viimeiset kaksi kilsaa oli raskaita. Kävelinkin loppumatkan kotiin heti kun kutonen tuli täyteen.
Seurailin Hampurin maratonin tulospalvelua ja katsoin Lontoon maratonin eurosportpayeriltä. Onneksi en vielä lopettanut sen tilausta.
Paslutumiennuste antoi 58h :-)

lauantai 22. huhtikuuta 2017
Juoksua 5,4km
https://connect.garmin.com/modern/activity/1691571386
Olisi pitänyt käydä edes kerran hölkkäämässä viikolla ettei tulisi jalat taas kipeeksi. Edellinen jalkalenkin jälkeen toista etureittä särki sen verran että piti käydä buranapurkilla.
Oikeastaan päätin jo ennen puoltaväliä että kävelen suosiolla köhniän mäet. Eipä tuo päätös pitänyt :-) väkisin piti runtata mäet ylös hirveällä sykkeellä.
Tänään piti olla ensimmäinen maantiepyöräilypäivä kun viikonloppuna rekkaliikenne on hieman hiljaisempaa keuruuntiellä. En sitten viitsinyt kun aina välillä pudotteli pientä lumikuuroa vaikka on melkein 10 astetta lämmintä. Senverran tein pyöräilyn eteen että irroitin ketjut ja tein peusteellisen pudistuksen ja öljykylvyn niille. Jospa se ensiviikolla pudottai sen verran rankemmin vettä että lähtisi pölyt maanteiltä. Pieni sade ei niitä poista.
Piti oikein katsoa garmin connect:ista että paljonko on juoksua viimeiseen vuoteen. 191,3km, josta koko matka ei tietenkään ole juoksua :=)

maanantai 17. huhtikuuta 2017
Juoksukävelyä 5km
Tuntui että jalat ei olisi niin kipeät ja pystyisi ehkä ottamaan juoksuaskeleitakin. Pari kilsaa sinnittelin mutta varsinkin vasen etureisi oli niin kipeä ettei siitä oikein tullut mitään. Puikkasin keuruuntieltä metsän kautta junaradalle. Rataa pitkin ja sen vieressä yritin edetä mutta katsoin parhaaksi laskeutua Köhniöjärven jäälle jossa pääsi juksemaan.
Lauantai aamuna olisi ehkä voinut tehdä lenkin muttei enää iltapäivällä. Jos reidet ei enää kipeydy tästä enempää, niin ei tämä lihaskipu mitään siihen verrattuna miten kipeeksi ne on joskus tulleet.
mm. tämmöstä dataa saa mittarista ulos, jos pitää mittaria yölläkin... yleensä kyllä en pidä.
Parina aamuna olen herännyt kukonlaulun aikaan mutta onneksi tänään sai nukuttua vähän myöhempään.

perjantai 14. huhtikuuta 2017
Juoksua 6km !!!
En olisi uskonut että jaksan juosta koko matkan! Jopa köhniön mäet tuli juosten. Nyt sitten vaan odotellaan hillittömiä reisikipuja jotka tulee olemaan pahimmillaan su-ma.
Päivällä kävi mielessä että kävisi vielä Soidenlammella katsomassa latujen kunnon. Tiedän että porukka hiihtää siellä vapaalla mutta perinteisen laduista ei ole tietoa. Reisien kannalta olisi hyvä jos tekisi jotain tulevina päivinä.
Viikolla ei ole tullut tehtyä mitään liikunnallista. Lyhyitä pyöräilyjä koulutukseen ei oikein voi laskea liikunnaksi.
Edellinen juoksulenkki oli puoli vuotta sitten, eli 19 lokakuuta 4,4km.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Hiihtoa 21km (P)
https://connect.garmin.com/modern/activity/1666377409
Kävin sitten kumminkin hiihtämässä. Yöllä/aamulla tuli sentti-pari uutta lunta. Lähtiessä lumi oli vielä pakkasen puolella mutta keli lämpeni nopeasti. Lopussa latu alkoi jo imaisemaan suksea kiinni. Pitokin alkoi hiipumaan ja kolmentoista kohdilla laitoin uutta pitoa mutta se ei toiminut. Viimeisen kerran Mustalammelle lähtiessä kokeilin vielä kolmatta pitoa ja se toimi sen verran että sen lenkin vielä teki. Keli oli niin raskas että tuo reilu parikymppiä riitti tälle päivälle. Alussa oli taas sykkeet korkealla.
Kilsat 1745.

lauantai 8. huhtikuuta 2017
Hiihtoa 23km (P) + Pyöräilyä
https://connect.garmin.com/modern/activity/1664326406
https://connect.garmin.com/modern/activity/1664846987
Vielä pääsi Soidenlammella hiihtämään. Kone oli ajanut puoliltaöin märän lumen, joten ladut oli paikoin aivan jäässä. 15km:n jälkeen kului osa pidoista pois mutta en viitsinyt alkaa lisäämään. Saattoi olla viimeinen hiihtolenkki jos ei ensyönä tule lisää lunta. Kotalampi-Soidenlampi välillä kävelin suosiolla alamäet. Sen verran oli jäistä. Talveen hiihtoa 1724km.
Hokasin että tänäänhän olikin Pentin Pinkaisu Vaajakoskella. Onneksi en ollut ehtinyt käydä suihkussa. Otin kameran mukaan ja näppäilin vähän kuvia.
Hiihtolenkillä alussa korkeahkot sykkeet ja pyöräillessä koko ajan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)