Aamulla tarkoituksella hieman pidempi aamulenkki(11km). Kyllä oli nihkeää ;( Ristiselkä aivan jumissa. Taisi tulla eillen vietettyä liian monta tuntia TV:n ääressä. Kasin kohdalla kävelin suosiolla yhden ison ylämäen ja mäen päällä pidin 10 minuutin venyttely/selkäjumppa tauon. Se hieman helpotti. Kotona vielä uusi venyttelytuokio. Toivottavasti lihaksisto on iltasella juoksukunnossa.
Onneksi tuli aamlla tehtyä kunnon aamuveryttelyt..Onneksi keli oli suotuisa eikö tarvinnut pelätätä autolla sompailuilua. Pyllistyksen kisa oli taas ihan kiva paikallinen sympaattinen pikkukisa, vakka homma meinasi karata järjestäjien käsistä osanottajien (suuren määrän)ryntäyksen johdosta.
Ihan hyvä kisa. odotukset ei olleet kovin kummoset. KOVAT tereenit ovat olleet todella vähissä viimeisen (?) puolen puolen vuoden ajalla. Tasaisen kovaa juoksua. Eka kierroksella alkanut piston vaivasi jonkin verran, mutta ei varmaankaan vaikuttanut lopputulokseen. Kilometrivauhti ei ole vielä sitä mitä Hampurin kisaan vaaditaan, mutta tästä on hyvä parantaa... Oman sarjan voitti. Pientä löysyyttä viimeisellä kilsalla. . Loppumatkalla ei saisi hävitä... Muutama kova treeni alle niin sitä ei nää tapahtuisi. Kovuuta, kovuutta...
Noh, otetaan tästä opiksi ja parennetaan asennetta.
maanantai 31. joulukuuta 2007
sunnuntai 30. joulukuuta 2007
Su 30.12
Eilinen lenkki oli siinä rajoilla että olisiko sitä viitsinyt merkata ylös ollenkaan. 5-6km tytön kanssa, joka oli polkupyörällä mukana. Eipä edes paita kastunut kunnolla...
Tänään kevyesti Matsonin, Miikan ja Anssin kanssa 17km. Niin ja olihan siinä loppumatkasta Tatukin. Vasta tunnin juoksun jälkeen alkoi elimmistö toimia jotenkuten Väsynyttä menoa. Takana oli huonosti nukuttu yö... Huomenna olisi tarkoitus aloittaa normaali rumba. Paikatkin olkoi kolottamaan tällä kevyellä viikolla. Polvet tietenkin kipuili...sääriluun alaosassakin on jotain tiukkuutta. Vaatisi vissiinkin hieman hierontaa...jalkapohja ei ole vieläkään täysin kondiksessa, mutta eiköhän nuo kivut turru kun saa taas sen parikymppiä/päivä rutiinin päälle.

perjantai 28. joulukuuta 2007
Pe(kle) 28.12 Aamuhäröilyä
Katsoin kelloa noin 7:20 ja ajattelin jaksaa sittenkin lähteä Matsonin kanssa lenkille. Banaani naamaan ja mieto malto sekoitus päälle. 7:50 baanalle ja suunta kohti Kuokkalaa. Lihaksisto oli vieläkin aika jäykkä, mutta eilinen lilluminen teki palautumiselle ihan hyvää. Suussa hieman kissan jätöksen maku, kulku kuitenkin ihan ok. Lisää Jeesustelua aiheesta: "Jeesustelu". Tänään tilanne ei tosin ollut lähellekkään niin paha mitä noissa keskusteluissa eräillä on ollut.
Keli oli taas mikä oli. Alkumatkan satoi vettä ja tuuli. Loppu matkan tuuli ja satoi räntää ;) Kilsoja tuli kellosekoilun jälkeen laskemalla noin 19km. Ihan hyvä aamu lenkki. Tuohon kun tekisi vielä iltalenkin niin pääsisi Tumpin lukemiin ;) Antaa kuitenkin olla näin kevyellä viikolla....
Näyttäisi sille että taidan lähteä Uuden vuoden aattona hölkkäilemään Saarijärvelle. Tuohon kisaan ei ole mitään tulostavoitteita. Kisakunto on vielä kaukana. Kestävyys on ihan ok, mutta kovempivauhtinen juoksu on aika syvällä. Sitä pitää kaivella esiin tässä talven mittaan. 8km:n kisa on siihen tarkoitukseen ihan hyvä. Toivottavasti tämä "kesäkeli" jatkuu aattoon asti.

torstai 27. joulukuuta 2007
To 27.12 Lepo ja lillumista
Aamupäivästä lähdimme Peurunkaan uimaan. Siellä oli ihan hyvät vesihierontapisteet joita käytin hyväkseni. Jalkapohjille tuli oikein kunnon hieronnat jopa niin hyvät että veti suontakin. Samassa pisteessä pystyi antamaan myös pohkeille hierontaa. Lisäksi vielä selkä/hartia hierontaa vesisuihkuissa...ja tietysti saunomista. Tänään tuli sitten toinen lepopäivä tälle viikolle. Luulen että lepo tässä vaiheessa onkin ihan järkevää.
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
25-26.12 Löysää sekä jäykkää
Eilen aamutuimaan vesi sateessa 11km kevyesti. Että oli jäykkää! Sitten loppu päivä kyläilyä ja autolla ajelua. Tänään ilta päivällä porukalla kevyt 20km. Hieman parempi tuntuma kuin eilen, mutta keli oli aika syvältä. Kauhea tuuli ja lisäksi vielä vesitihku. Onneksi lenkki tuli tehtyä porukalla. Silleen se meni huomattavasti paremmin kuin yksin tahkoten. Lähdimme Kuokkalan keskustasta ja meitä oli kuusi juoksijaa(kinkun sulattelijaa). Nyt tarkkana noitten kilometrien kanssa...kevyt viikko!
maanantai 24. joulukuuta 2007
Ma 24.12 Jouluaatto-Lepo
Hermo piti ;) Iltapäivällä meinasin lähteä hissuttelemaan, mutta sain hillittyä. Viime viikko oli sen verran tiukka huonokuntoiselle miehelle että kone käy vissiin vieläkin kierroksilla. Huomenna tiedossa kyläilykierros joten lenkki pitäisi ajoittaa heti aamuun. Pakko ei ole lähteä huomennakaan, mutta katellaan...Toisaalta huomenna olisi teho päivä, mutta mennään kelien mukaan. Polvet ovat nimittäin olleet pari viikkoa ihmeellisen hyvässä kunnossa. Tiedän että "sopiva" rumba päällä pitää myös jalat juostavassa kunnossa. Lepäillessä olemassaolevat vaivat vaan pahenee/tulee esiin. Täytyy kuitenkin varoa noita huonoja kelejä. Määrää/tehoja täytyy alentaa jos tulee loskaa/liukasta. Johan tässä kärsittiin reilusti yli vuosi polvivaivoista. Söi hieman miestä kun joka ainoalla lenkillä sattui jompaan kumpaan jalkaan tai kumpaankin. On ihan ihnmeellistä harjoitella kun ei satu mihinkään. Onkohan tämä ihan normaalia ;)
Aamulla kävimme lasten kanssa hakemassa kuusen sähkölinjalta. Oli se onneksi ihan siisti vielä sisälläkin. Kinkku korkattiin ja joulupukkikin kävi. Saa nähdä kuinka tukkoon tänä Jouluna tulee itsensä tankattua. Joskus olen huomannut että hillitön kinkun syönti saa elimmiston aika tukkoiseen kuntoon, vai onko se se punaviini, onneksi tänä Jouluna sitä viiniä ei ole.

sunnuntai 23. joulukuuta 2007
Su 23.12 Piitkääää
Tänä aamuna olisi saanut nukkua pitempään, mutta ei vaan nukuttanut vaikka väsyttykin. Kunnon aamupalan ja ison lasin maltojuoman jälkeen Matsonin kanssa pitkälle. Menimme Alban kautta mutta ei siellä odotetusti muita ollut. Juoksimme jonkin matkaa Sippulanniemeen päin kun keksimme lähteä katsomaan uuden Keljonlahden voimalan työmaata. Samalla kävimme rannas polut läpi ja ihastelimme Päijänteeseen laskevan puron suistoa. Välillä jouduimme juoksemaan hevoslaitumiakin pitkin ;) Työmaa oli aika vaikuttava. Se on aivan älytön määrä maata ja kallioa mitä ne joutuu rahtaamaan sieltä pois. Sieltä pikkuteitä Keljonkankaan purulle missä mäkeä riittää. Jos pikkupoluilla pääsi rasitustaso laskemaan niin siellä purulla keskiarvo kyllä tasottui. Sitten Keljonkankaan keskustan kautta Ruokomäkeen josta polkuja pitkin Ladunmajalle. Sieltä taas latupohjia Mäyrämäkeen. Maastopohja tällä lenkillä vaihteli laidasta laitaa.. asfalttia, hiekkaa, polkuja, peltoa, jäätikköä ja lunta. Lopumatka oli jo aika väsynyttä menoa. Kilometrejä tuli 31. Lenkin jälkeen taas maltoseosta jotta palautuminen lähtee nopeasti käyntiin. Nyt sitten vaan odotellaan ruokahalun palautumista ;)
Huomenna olisi vara pitää lepopäivä, mutta jos into on kova niin voin käydä ennen saunaa veryttelemässä kasin. Luulen kuitenkin että pidän täysin juoksemattoman päivän.
Hyvää Joulua kaikille!
Huomenna olisi vara pitää lepopäivä, mutta jos into on kova niin voin käydä ennen saunaa veryttelemässä kasin. Luulen kuitenkin että pidän täysin juoksemattoman päivän.
Hyvää Joulua kaikille!
lauantai 22. joulukuuta 2007
La 22.12 15 "kiihtyvää"
Aamulla melko pirteänä ylös, Matsonille tekstari ja aamupala naamaan. Yllätys, yllätys kilsan jälkeen Matson jo hölkkäilikin vastaan. Itselläni ohjelmassa kasi ja Matsonilla hieman kiirus. Eihän siitä kuitenkaan kasi tullut vaan 11km. Noh, sinne päin ;) Kulku ihan kohtalaista, mitä nyt tuo toinen reisi taas jäpitti. Päivällä kolmen urheilulikkeen kierros, mutta käteen ei jäänyt mitään ihmeellistä vaikka rahaa paloikin. Lähinnä etsin hyvää juoksutakkia ja halpoja lenkkareita. Kumpaakaan ei löytynyt. Tytölle hattu ja itselle parit sormikkaat+ muuta pientä.
Päivällä kävin tyttöjen kanssa katselemassa ja merkaamassa kuusen valmiiksi. Ihan "luvalliselta" paikalta tietenkin. Linjan alta, mistä puut tullaan kuitenkin jossain vaiheessa kaatamaan.
Ilta(päivä)lenkille(Kiihdytys 15km) lähdin aika epävarmoin/haluttomin tuntein. Liian vähän kovempia treenejä kun ne alkaa jo hirvittämään. Täytyy vähän kouluttaa miestä! ;) Harjoitus meni oikeastaan hieman perseelleen. Alku oli liian lujaa, enkä pystynyt lopussa kiihdyttämään riittävästi. Ensimmäisen kympin keskisyke oli 158. Viikko sitten sama 158, mutta nyt vauhti miltei 1,5min kovempaa. Sehän tietenkin kostautui viimeisellä vitosella ks.169 kun se viikko sitten oli 174. Aikakin tippui 43s/5km. Eihän nyt mikään kesäkeli ollut, mutta kuitenkin.
Pienikin väsyminen kostautuu viimeisellä vitosella kun se on suurimmaksi osaksi ylämäkeä.
Huomisen jäkeen on ensimmäinen kahden kovan viikon jakso takana ja luvassa on kevyt viikko. Määrällisesti pikkasen rajoilla on menty, mutta taotaan silloin rauta on kuumaa. Olisihan sitä tietenkin voinut tehdä ohjelmllisen pitkän ajan suunnitelman, mutta minulla on viime aikoina niistä huonoja kokemuksia. Nyt mennään pelkästään tuntemuksien mukaan. Toivottavasti ne tänä talvena natsaa kohdalleen ja keväällä kulkee. Viime kesänä yhdessä vaiheessa olin mielestäni kohtalaisessa kunnossa, mutta kunto ja kisa/olosuhteet/järki ei kohdanneet ;)
Huomenna olisi ohjelmassa TV Kevyt ~27km. Klo 10 kotoa ja 10:30 Alballa. Saa nähdä onko porukka häipynyt jo Joulun viettoon. Ainakin Matsoni on lähdössä mukaan...

perjantai 21. joulukuuta 2007
Pe 21.12 Lenkkeilyä ettei HP-kirjaan jää aukkoja
Kevyitä lenkkejä/ ajantappoa. Aamulla TV Kevyt 8km. Olisi ollu normaali kutonen, mutta piti harjoitella lähtöä ja palata eka yritykseltä takaisin ja ottaa ne tavarat mukaan mitkä pitikin. Päivä se vasta ajantappoa olikin. Ei oikein ollut enää työintoa. Jotain hyödyllistä sain kuitenkin aikaseksi. En paljon. Onneksi päivän sai katkaistua ruokatunnilla kun käytiin Jaskan kanssa pizzalla.
Iltalenkki reppu selässä TV Kevyt 11km. Reidet ei tuntunut vieläkään täysin palautuneelle. Muutoin ihan normaali kulku.
Iltasella miltei pari tuntia kaupassa. Ei mitään lahjaostoksia. Aivan perustarpeita ja s-pankkitilin avaus. Raskaita reissuja. Tänään kyllä jätän elokuvat väliin ja menen kohtuullisen aikasin sänkyyn lukemaan. Uni tulee sitten kun tulee. Aamulla nimittäin pitää päästä ajoissa lenkille. Päivällä vielä pitää käydä katsomassa kuusikin valmiiksi. Kaatamisen taidan jättää aattopäivään.

torstai 20. joulukuuta 2007
To 20.12 Kevyttä jumittuneilla reisillä
Aamulla todella kevyesti 6km. Lämpötilan vaihtelu oli tehnyt pyörätiet paikoin liukkaiksi. Paikoi taas ihan hyvä keli juosta.
Iltasella tavoitteena 8-10km erittäin kevyesti että saisi etureidet hieman palautumaan. Se onnistuikin ihan hyvin. Näin matkalla vanhan kilpakumppanin(Juha T.) joka oli aloittelulenkillä. Sain houkuteltua hänet palaksi matkaa mukaan jarruttelemaan vauhtiani. Summaksi tuli TV Kevyt 10km. Kotona tein muutaman sarjan vatsalihasliikkeitä ja suihkuun. Venytelly en ole vieläkään, mutta vielähän sitä ehtisi. Taidankin lähteä heti. Muutoin se jää...
Jotenkin tuntuu että nyt olisi loman tarpeessa. Voi olla että huomenna tulee lyhyt päivä töissä...

keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Ke 19.12 Junnausta
Niinsanottua peruspaskaa. Aamulla kutonen ks. 138. Aika jäykkää. Iltasella noukin Matsonin työpaikalta ja 21 ks. 141. Eilinen hallitreeni/hieronta painoi jonkin verran etureisissä. Iltalenkki oli jo lopussa sellaista ajantappoa tunteella loppuis jo ;) Huomenna ja ylihuomenna kilsat jääkin sitten hieman vähemmälle. Keskitytään lauantain treeniin ja palautukseen.
Tuntuu että aika ei riitä venyttelyyn. Tänäänkin lenkin jälkeen postin tarkastelu, suihku, syönti, joulujuhlat.... Sitten pitäisi päästä vielä aikaisin nukkumaankin(ja saada nukuttua). Eilinenkin nukkumaanmeno hieman viivästyi pikku korjaushommaa tehdessä. Kyllä sen sitten huomasi tänä aamuna.
Vuosi sitten lokakuussa tehty työmoka meni sitten "isolleen". Näyttäisi että saimme yhden firman korjaamaan sen pikahommana. Pikahomma vaan on sellainen että sitä varmaan tehdään joulunpyhien ylikin. Eikä maksa paljon. Jotenkin ei edes jaksa v****taa koko homma. Pääasia että homma hoidetaan ja siitä tulee hyvä. Lohduttaudun sillä että tämä oli ensimmäinen kunnon moka työhistoriani aikana. Toivottavasti viimeinen tässä mittakaavassa.
Nyt nukkumaan ja jos huomenaamuna väsyttää ankarasti otan vaan kellon pois soimasta ja yritän nukkua yhden ylimääräisen tunnin. Ainakin.

tiistai 18. joulukuuta 2007
Ti 18.12 Monta treeniä vähän kilometrejä
Aamulla oli peräti sykemittari rinnassa. TV Kevyt 6km ks. 138. Eli keskisyke oli minulle alhainen. Tuntuma oli sellainen puolinihkeä.
Aaamupäivällä 9km: 3+(10x400)/1min+2km. Alkuveryttelyn ks. 142 ja loppuveryttelyn 147. Vetoharjoituksen ks. palautuksineen 161. Tuntuma oli aika nihkeää. Kun ei ole vauhtireserviä niin ei. Luulen kuitenkin että ensikerralla vastaava harjoitus menee jo huomattavasti paremmin. Tonneja en viitsi lähteä vetämään ennen kuin saan hieman rentoutta vauhdikkaampaan juoksuun. Usko että tällainen auttaa ja tuo vauhtireserviä tonneihin.
Illalla olikin sitten hieronta. Käytännössä kävelin(no pikkasen juoksin, mutta sitä ei lasketa) hierojalle. Perushieronta ja juosten kotiin TV Kevyt 7km ks 140. Hieman painoi reisissä...
Töissä paljastui "kiva" moka jonka olin tehnyt jo vuosi sitten, mutta yritän olla miettimättä sitä vielä. Surraan sitten huomenna...sen kuitenkin voi sanoa että kalllis moka. Huomenna selviää mokan todelliset vaikutukset...

maanantai 17. joulukuuta 2007
Ma 17.12 Taas kevyttä
Aamulenkki kulki yllättävän hyvin. Yritin taas juosta mahdollisimman kevyesti ja onnistuinkin siinä aika hyvin loppuajasta päätellen ;)
Iltalenkki oli melko normaalin tuntuinen. Viimeisissä ylämäissä tuntui pientä väsymystä jaloissa, mutta ei pahaa. PÄivän saldo 6+12km. Perus kevyt päivä. Huominen on vielä mietinnän alla kun illalla on hieronta. Aamupäivästä ruokatunnilla voisi käydä hallissa vetämässä hieman kovempivauhtista, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Liian monta vaihtoehtoa jotka kaikki kehittää. Oikeastaan kaikki kovempivauhtiset kehittää tässä vaiheessa koulutusta ;)
Hampurin osanotto on maksettu ja lennotkin varattu tänään. Enää puuttuu majoitus ja kunto.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007
Su 16.12 Pitkä odotettua paremmin
Eillen pääsin nukkumaan ihan suht ihmesten ajoissa. Onneksi. Aamulla olin kuintenkin jo aika aikaisin hereillä vaikka olisi ollut mahdollisuus nukkua pitempäänkin. Kymmeneltä lenkille. Keli nollan tuntumassa eli ihan ok keli. Matsoni juoksi pari kilsaa mukana, mutta ei päässyt pitkälle junijorin painostuksen takia. Alballa hieman ennen kymmentä jossa Jaska jo odottelikin. Saimme kasaan ihan hyvän porukan eli 6 juoksijaa. Vauhti pysyi ihan hyvin hallinnassa eikä kukaan kiilannut vauhtia. Hyvä niin. Pelkäsin hieman että lauantainen treenipäivä painaa jaloissa, mutta alkukankeuden jälkeen juoksu kulki ihan hyvin. Puolentoista tunnin kohdalla otin yhden geelin ihan varmuuden vuoksi. Muu porukka kääntyi loppumatkasta kaupunkia kohti, mutta Erik kävi saattamassa minut miltei kotiovelle asti, eli yksin ei tarvinnut juosta kuin ehkä 4-5km. Kokonaispituudeksi laskeskelin 27km ja viikkoon tasan 130km. Maanantaina en tosin laittanut mitään harjoituspäiväkirjaan vaikka siinä olikin pikkasen juoksentelua. Ihan hyvä viikko kuuteen päivään. Tällaista pitäisi pystyä jauhamaan tuonne Huhtikuun alkupuolelle asti. Tehoja pitää vaan saada lisää koska tällä hetkellä vauhdit ovat aivan lapsen kengissä.
lauantai 15. joulukuuta 2007
La 15.12 Pimeys hämää
Perjantaina myöhään valvotun illan jälkeen heräsin la aamuna jo klo 6:30. Tuntui ettei nukuta enää. Se olikin viimeinen muistikuva sitten klo 8:n. Pääsin lenkille(8km) vasta 8:30 eikä se nyt niin kivalle tuntunut. Taisi perjantainen kevyt kuntopiiri äkistään jäykistää miestä. Varsinkin ne hyppelyt... Lenkin jälkeen aamupala ja "suihkuun" pesemään ilmastointikoneen osia ja itse pesuhuonetta oikein juuriharjalla ;) Siinähän vierähti aika kivasti aikaa. Sen verran että pääsi ottamaan taas pientä hiukopalaa. Hetken levähdin nojatuolissa katsellen tv:tä ja alkoi väsyttämään niin vietävästi. Pakottauduin kuitenkin ylös vaikka olisi tehnyt mieli ottaa pienet (ilta)päivänokoset. "Iltalenkille" pääsin hieman myöhempään kuin oli tarkoitus. Toisaalta olihan aamulenkkikin hieman viivästynyt... Tarkoitus olisi ollut kuiten juosta pääharjoitus valoisan aikaan tai ainakin suurin osa siitä... Noh, lähdin juoksemaan perinteistä 15km kiihdystä. Alkumatkasta tiet oli hieman liukkaan tuntuiset, mutta jo alempana oli tiet aikalailla sulia, mitä nyt jaloissa pyörivä hiekka hiemman "haittasi". Lämpöön päästyä juoksu alkoi tuntumaan yllättävän hyvälle ja yritin pikkasen hilltä että jää sitten loppupoulelle hieman paukkuja vetää ylämäet suht lujaa. Jo puolesta matkasta lähtien tuntui että tänään voi tulla aika hyvä aika ja loppuun riittää voimaa. Olin varma että tulee uusi "reittiennätys". Reittiennätys on tosin kaksijakoinen sillä loppuaika ei ole niin tärkeä vaan paljon viimeinen vitonen menee hyvällä rennolla juoksulla. Juoksuhan oli rentoa ja odottelin mieleenkiinnolla loppuaikaa. Oli pienoinen tyrmistys kun katsoin kelloa! Melkein kaksi minuutti heikommin kuin pari viikkoa sitten ja viimeinen vitonenkin aika heikko. Aika piti vielä tarkistaa harjoituspäiväkirjasta ja totta se oli!. Ei ole muuta selitysttä kuin että pimeys sokaisi vauhdin. Nimittäin pimeällä se vauhti tuntuu aina kovemmalle. Ihan hyvä treeni kuitenkin. Pääsääntöisesti rentoa hallittua juoksua. Toivottavasti paukkuja jäi vielä huomiselle pitkälle. Eli Albalta klo 10:30!
perjantai 14. joulukuuta 2007
Pe 14.12 Kuntopiiriä Jee
Aamulenkissä ei mitään ihmeelistä. Ei mikään hääppönen tuntuma. Palautuminen keskiviikosta oli näköjään vielä kesken. Viimeiset pari kilsaa sainkin juosta sitä vauhtia mitä olen hakenut. "Törmäsin" liikennevaloissa yhteen hölkkämaratoonariin ja juoksimme sen kanssa viimeiset pari kilsaa. Se oli sopivan hidasta vauhtia. Työpäivä oli hieman pakkopullaa ja netin selailua. Ilmottauduin yhteen hölkäänkin joka on tuossa keväänkorvalla...
Iltapäivästä lähdimme Teemun kanssa suorittamaan kauan kaipaamaani kuntopiiri harjoittelua. Alle hölkkäsimme juuri sopivan hitaasti 7km. Teemun Polarin mukaan vauhti seikkaili siellä likellä viittä-4,40. Tarkoitus oli vetää harjoitus Hipposhallin puolella koska monnarilla on niin huono ilma. Eipä siihen juoksusuoran päähän sitten kuitenkaan mahtunut niitten pallonheittäjien sekaan mitään tekemään. Siirryimme suosiolla monnarin puolelle. Teimme harjoituksen minkä olimme sopineetkin. Eli sopivan helppo treeni ettei tule heti ensimmäisellä kerralla hirveän kipeäksi. Pari kierrosta kuntopiiriä jossa on 8 liikettä. Lopuksi hallin puolella pari terävää. Ai että teki hyvää kropalle pitkästä aikaa. Se on pikkujaskan syy kun ei ole päässyt yli puoleentoista vuoteen kuntopiiritreeneihin ;) Loppuveryttelynä pieneen vastaseen 5km
Huomenaamuna olisi tarkoitus päästä viimeistään kahdeksalta aamuveryttelylle.

torstai 13. joulukuuta 2007
To 13.12 Peruskevyttä
Onneksi pää piti tänään tehdä riittävän kevyet lenkit. Vatsassa tuntui vieläkin tiistain pistos. Ei se nyt juoksua haittaa, mutta ärsyttävä tunne kuitenkin.
Aamulla juoksu tuntui aika jäykältä. Yritin pitää juoksuvauhdin mahdollisimman alhaisena, mutta kello kertoi kuiten toista. Taisi jäädä eilinen vauhti päälle.
Iltalenkki taas kevyenä 11km. Loppuylämäissä kyllä hieman tuntui eilinen treeni. Kokoinaisuudessa kuitenkin ihan ok lenkit.
Lenkin jälkeen taas kauhealla kiiruulla suihkuun ja ruoka seisten naamaan. Sitten tytön partion pikkujouluihin. Niinpä se tämä päivä taas hujahti.
Huomenakin olisi tarkoitu pitää kevyt päivä. Tosin huomiseen pitäisi sisältyä pitkästä pitkästä aikaa kuntopiiriharhoitus Hippoksella Teemun kanssa. Toivottavasti se toteutuu, vaikka siitä tuleekin kipeäksi, koska nyt pitää saada taas lihaskunto hyvälle tasolle. Jos sitä vaikka pääsisi keväällä ulkomaan maratonille ;) Vielä kun saisi sen venyttelyn ohjelmaan. Se alentaisi huomattavasti vammaalttiuttani. Täytyy kai laittaa puhelimeen hälytys joka illaksi.
Niin, kuvittelin että viime yönä olisi saanut nukuttua kuin tukki. Eikä mitään, melkein samanlasita pyörimistä kuin edellisinäkin öinä. Rasituksen puutetta. Lisää runtua pukeen niin eiköhän se unikin ala maistumaan ;)

keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Ke 12.12 Määrämittaista
Eilisestä huonoista treeneistä johtuen tänään oli elimmistön rankaisupäivä. Aamulla nihkeä kymppi kivassa pikkupakkasessa. Lenkille lähdin jo ennen puolta seisemää. Töissä miltein kuuteen asti laskemassa "idioottimaisen työläitä" laskuja. Keli oli pikkuisen viilentynyt aamusta ja järven rannassa kävi ikävä viima. Aluksi oli tarkoitus tehdä TV kevyt parikymppinen, mutta kun juoksu tuntui kulkevan päätin tehdä TV20km. Homma kuiten lipesi lapasesta ja en oikein tiedä mikä harjoitus siitä tuli. Ainakin se oli riittävän kuluttava. Voisi kai sanoa että se kiihtyvä 20km(reilu?). Viimeisiin ylämäkiin hieman passasin vauhtia, mutta rasitustaso pysyi vähintääkin samana. Kummallakin lenkillä vaivasi eillen tullut pistos. Onneksi iltalenkillä se häipyi loppua kohti. Lenkin jälkeen puoli litraa urheilujuomaa, saunaan ja sitten riisiä/proitsua naamariin. Nyt vaan tuntuu olevan krooninen jano päällä. Noh, eiköhän se vissyllä lähde..
Pari yötä on mennyt todella huonosti nukkuen, mutta eiköhän ensi yönä jo uni maistu ;) Sopiva rasitus päällä niin unikin maittaa...
Pari yötä on mennyt todella huonosti nukkuen, mutta eiköhän ensi yönä jo uni maistu ;) Sopiva rasitus päällä niin unikin maittaa...
tiistai 11. joulukuuta 2007
Ti 11.12 Pötsiongelmia
Tässä on ollut pari päivää vatsa sekaisin. Tänä aamuna oli aika voimatonta juoksemista. Pari kertaa piti käydä metsähallituksen puolella. Iltalenkillä tuli hieman kiirus kotia, joten päätin ihan piruuksillani kokeilla hieman vauhdikkaampaa. Vauhti vaan noin pimeällä/märällä kelillä oli aika hukassa. Vauhdista siis ei ollu oikeastaan mitään tietoa. Nelosen kohdalla mietin vielä että kyllä se kotiin menee tätä vauhtia. Vitosen kohdalla tuli sen verran ikävä vatsapistos että piti jättää kovempivautinen sikseen. Saattoihan se olla että vauhti oli pikkasen liian reipasta kuntooni nähden tai sitten nuo sisuskalut oli vielä niin hellänä. Tiedä tuota sitten... Palauttelin kevyellä hölkällä Köhniön ylämäen ja yritin sen jälkeen pitää edes kohtuullista vauhtia. Tippuihan se vauhti kuitenkin melkoisesti. Taitaa olla että mies on vaan niin huonossa kunnossa ;)
lauantai 1. joulukuuta 2007
La 01.12 Hoitoa
Hieroin eillen jalkapohjaa pallolla ja käsin. Annoin kylmää, venyttelin ja yöksi laitoin mehiläismyrkkyvoivetta ja kahdet sukat. Aamulla teippasin jalan ja lähdin kokeilemaan kuinka lenkki onnistuu. Alkumatka ihan ok, mutta ensimmäisessä ylämäessä koipi alkoi jo oireilemaan. Kipu pysyi kuitenkin siedättävän rajamailla. Muutoin juoksu oli todella nihkeää! Lenkin pituudeksi tuli 13km. Ihan ok pituus yhden banaanin voimalla. Toivottavasti se oli myös palauttava.
Huominen pitkä lenkki onkin sitten taas harkinnassa. Kuulostellaan jalkaa. Se on vaan ikävää jos jalka pettää jossain takapajulassa. Sieltä on pitkä matka kävellä kotiin märissä vaatteissa ;( Toisaalta en pääse aamusta poikien kanssa yhteislenkille kun mamma on liesussa. Lenkki kokeilu menee iltapäivään. Hiihtohan olisi yksi vaihtoehto, mutta suosimani perinteinen ei tule kuuloonkaan. Siinä varvas joutuu taipumaan sen verran että luulen sen sattuvan enemmän kuin juoksu. Olishan sitten vaihtoehtona kokeilla luisteluhiihtoa. Voi olla että käyn kokeilemassa jos juoksu ei onnistu. Tänään pitäisi antaa sitä sähköä jalkaan. Hieman hirvittää jo ennakkoon. Jalkaterä on sellainen paikka että sähkö kouristaa varpaita aika ikävästi...kokeillaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)