Olipas kivulias viikko. Akilles huutaa ja molemmat polvet vaivaa. Olen antanut sähköä polveen ja kylmää sekä polveen että akillekseen.
Maanantaina hallissa pari nelisatasta ja 18 kaks`satasta. Perjantaina yritin vetää ulkona tonneja, mutta kun ei päässyt mihinkään, niin annoin olla. Lauantaina halli olikin auki ja siellä 8x150m/1,5min. Tänään sitten Jyrkin, Teron ja Tommin kanssa vuoden viimeinen pitkälenkki. "TurusJuha" huudettiin Laajarin kohdalta vähäksi matkaa mukaan muistelemaan vanhoja ;-) Loppumatkasta Roilin liikennevaloissa jäi mittari sammuksiin ja lisäsin puuttuvan matkan manuaalisesti garminconnectiin ja ajan hieman keskivautia hitaampana.
Joululahjaksi sain korvaukset potilasturvakeskukselta kuitteja vastaan ja vähän kipurahaakin. Nyt tekisi sijoittaa osa rahoista uuteen mittariin vaikka vanha onkin vielä täysin toimiva.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Su 21.12 Vko 51
Tässä tulikin marras-joulukuussa hieman pidempi tauko. Piti parannella akillesta ja patellajännettä. Olihan se akilles kipeä, mutta paljon enemmän olin huolissani patellasta, sillä tuon toisen jalan vaivat alkoi aikoinaan aivan samalla tavalla. Nyt en aio päästää tätä jalkaa yhtä pahaksi.
Tällä viikolla oli ajoittain hieman haastavia kelejä. Tauon takia tuli taas etureidet kipeäksi. Varsinkin vasen etureisi, koska se joutuu ottamaan hieman enemmän vastaan tuon oikean jalan polvenseudun takia. Maanantain sauvalenkistä sain myös pohkeet hieman jumiin. Koko viikko olikin vain kevyttä hölkkäilyä. Perjantaina piti mennä halliin, mutta lihaksisto ilmoitti ettei kannata. Sunnuntain pitkä vaihtui siten lauantaiksi kun sattui olemaan hyvä porukkakin lähdössä. Tänään oli kevyt kymppi melko liukkaalla kelillä. Kovan kerroksen päälle oli tullut ohut kerros uutta pakkaslunta, joka lipsui kengän alla. Tarkemmin noihin päiväkohtaisiin lenkkeihin en tässä mene, koska ne löytyy tuolta garminconnect sivuilta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)