maanantai 31. joulukuuta 2007

31.12.2007 Kovan viikon alku

Aamulla tarkoituksella hieman pidempi aamulenkki(11km). Kyllä oli nihkeää ;( Ristiselkä aivan jumissa. Taisi tulla eillen vietettyä liian monta tuntia TV:n ääressä. Kasin kohdalla kävelin suosiolla yhden ison ylämäen ja mäen päällä pidin 10 minuutin venyttely/selkäjumppa tauon. Se hieman helpotti. Kotona vielä uusi venyttelytuokio. Toivottavasti lihaksisto on iltasella juoksukunnossa.
Onneksi tuli aamlla tehtyä kunnon aamuveryttelyt..Onneksi keli oli suotuisa eikö tarvinnut pelätätä autolla sompailuilua. Pyllistyksen kisa oli taas ihan kiva paikallinen sympaattinen pikkukisa, vakka homma meinasi karata järjestäjien käsistä osanottajien (suuren määrän)ryntäyksen johdosta.
Ihan hyvä kisa. odotukset ei olleet kovin kummoset. KOVAT tereenit ovat olleet todella vähissä viimeisen (?) puolen puolen vuoden ajalla. Tasaisen kovaa juoksua. Eka kierroksella alkanut piston vaivasi jonkin verran, mutta ei varmaankaan vaikuttanut lopputulokseen. Kilometrivauhti ei ole vielä sitä mitä Hampurin kisaan vaaditaan, mutta tästä on hyvä parantaa... Oman sarjan voitti. Pientä löysyyttä viimeisellä kilsalla. . Loppumatkalla ei saisi hävitä... Muutama kova treeni alle niin sitä ei nää tapahtuisi. Kovuuta, kovuutta...
Noh, otetaan tästä opiksi ja parennetaan asennetta.

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Su 30.12

Eilinen lenkki oli siinä rajoilla että olisiko sitä viitsinyt merkata ylös ollenkaan. 5-6km tytön kanssa, joka oli polkupyörällä mukana. Eipä edes paita kastunut kunnolla...
Tänään kevyesti Matsonin, Miikan ja Anssin kanssa 17km. Niin ja olihan siinä loppumatkasta Tatukin. Vasta tunnin juoksun jälkeen alkoi elimmistö toimia jotenkuten Väsynyttä menoa. Takana oli huonosti nukuttu yö... Huomenna olisi tarkoitus aloittaa normaali rumba. Paikatkin olkoi kolottamaan tällä kevyellä viikolla. Polvet tietenkin kipuili...sääriluun alaosassakin on jotain tiukkuutta. Vaatisi vissiinkin hieman hierontaa...jalkapohja ei ole vieläkään täysin kondiksessa, mutta eiköhän nuo kivut turru kun saa taas sen parikymppiä/päivä rutiinin päälle.

perjantai 28. joulukuuta 2007

Pe(kle) 28.12 Aamuhäröilyä

Katsoin kelloa noin 7:20 ja ajattelin jaksaa sittenkin lähteä Matsonin kanssa lenkille. Banaani naamaan ja mieto malto sekoitus päälle. 7:50 baanalle ja suunta kohti Kuokkalaa. Lihaksisto oli vieläkin aika jäykkä, mutta eilinen lilluminen teki palautumiselle ihan hyvää. Suussa hieman kissan jätöksen maku, kulku kuitenkin ihan ok. Lisää Jeesustelua aiheesta: "Jeesustelu". Tänään tilanne ei tosin ollut lähellekkään niin paha mitä noissa keskusteluissa eräillä on ollut.
Keli oli taas mikä oli. Alkumatkan satoi vettä ja tuuli. Loppu matkan tuuli ja satoi räntää ;) Kilsoja tuli kellosekoilun jälkeen laskemalla noin 19km. Ihan hyvä aamu lenkki. Tuohon kun tekisi vielä iltalenkin niin pääsisi Tumpin lukemiin ;) Antaa kuitenkin olla näin kevyellä viikolla....
Näyttäisi sille että taidan lähteä Uuden vuoden aattona hölkkäilemään Saarijärvelle. Tuohon kisaan ei ole mitään tulostavoitteita. Kisakunto on vielä kaukana. Kestävyys on ihan ok, mutta kovempivauhtinen juoksu on aika syvällä. Sitä pitää kaivella esiin tässä talven mittaan. 8km:n kisa on siihen tarkoitukseen ihan hyvä. Toivottavasti tämä "kesäkeli" jatkuu aattoon asti.

torstai 27. joulukuuta 2007

To 27.12 Lepo ja lillumista

Aamupäivästä lähdimme Peurunkaan uimaan. Siellä oli ihan hyvät vesihierontapisteet joita käytin hyväkseni. Jalkapohjille tuli oikein kunnon hieronnat jopa niin hyvät että veti suontakin. Samassa pisteessä pystyi antamaan myös pohkeille hierontaa. Lisäksi vielä selkä/hartia hierontaa vesisuihkuissa...ja tietysti saunomista. Tänään tuli sitten toinen lepopäivä tälle viikolle. Luulen että lepo tässä vaiheessa onkin ihan järkevää.

keskiviikko 26. joulukuuta 2007

25-26.12 Löysää sekä jäykkää

Eilen aamutuimaan vesi sateessa 11km kevyesti. Että oli jäykkää! Sitten loppu päivä kyläilyä ja autolla ajelua. Tänään ilta päivällä porukalla kevyt 20km. Hieman parempi tuntuma kuin eilen, mutta keli oli aika syvältä. Kauhea tuuli ja lisäksi vielä vesitihku. Onneksi lenkki tuli tehtyä porukalla. Silleen se meni huomattavasti paremmin kuin yksin tahkoten. Lähdimme Kuokkalan keskustasta ja meitä oli kuusi juoksijaa(kinkun sulattelijaa). Nyt tarkkana noitten kilometrien kanssa...kevyt viikko!

maanantai 24. joulukuuta 2007

Ma 24.12 Jouluaatto-Lepo

Hermo piti ;) Iltapäivällä meinasin lähteä hissuttelemaan, mutta sain hillittyä. Viime viikko oli sen verran tiukka huonokuntoiselle miehelle että kone käy vissiin vieläkin kierroksilla. Huomenna tiedossa kyläilykierros joten lenkki pitäisi ajoittaa heti aamuun. Pakko ei ole lähteä huomennakaan, mutta katellaan...Toisaalta huomenna olisi teho päivä, mutta mennään kelien mukaan. Polvet ovat nimittäin olleet pari viikkoa ihmeellisen hyvässä kunnossa. Tiedän että "sopiva" rumba päällä pitää myös jalat juostavassa kunnossa. Lepäillessä olemassaolevat vaivat vaan pahenee/tulee esiin. Täytyy kuitenkin varoa noita huonoja kelejä. Määrää/tehoja täytyy alentaa jos tulee loskaa/liukasta. Johan tässä kärsittiin reilusti yli vuosi polvivaivoista. Söi hieman miestä kun joka ainoalla lenkillä sattui jompaan kumpaan jalkaan tai kumpaankin. On ihan ihnmeellistä harjoitella kun ei satu mihinkään. Onkohan tämä ihan normaalia ;)
Aamulla kävimme lasten kanssa hakemassa kuusen sähkölinjalta. Oli se onneksi ihan siisti vielä sisälläkin. Kinkku korkattiin ja joulupukkikin kävi. Saa nähdä kuinka tukkoon tänä Jouluna tulee itsensä tankattua. Joskus olen huomannut että hillitön kinkun syönti saa elimmiston aika tukkoiseen kuntoon, vai onko se se punaviini, onneksi tänä Jouluna sitä viiniä ei ole.

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Su 23.12 Piitkääää

Tänä aamuna olisi saanut nukkua pitempään, mutta ei vaan nukuttanut vaikka väsyttykin. Kunnon aamupalan ja ison lasin maltojuoman jälkeen Matsonin kanssa pitkälle. Menimme Alban kautta mutta ei siellä odotetusti muita ollut. Juoksimme jonkin matkaa Sippulanniemeen päin kun keksimme lähteä katsomaan uuden Keljonlahden voimalan työmaata. Samalla kävimme rannas polut läpi ja ihastelimme Päijänteeseen laskevan puron suistoa. Välillä jouduimme juoksemaan hevoslaitumiakin pitkin ;) Työmaa oli aika vaikuttava. Se on aivan älytön määrä maata ja kallioa mitä ne joutuu rahtaamaan sieltä pois. Sieltä pikkuteitä Keljonkankaan purulle missä mäkeä riittää. Jos pikkupoluilla pääsi rasitustaso laskemaan niin siellä purulla keskiarvo kyllä tasottui. Sitten Keljonkankaan keskustan kautta Ruokomäkeen josta polkuja pitkin Ladunmajalle. Sieltä taas latupohjia Mäyrämäkeen. Maastopohja tällä lenkillä vaihteli laidasta laitaa.. asfalttia, hiekkaa, polkuja, peltoa, jäätikköä ja lunta. Lopumatka oli jo aika väsynyttä menoa. Kilometrejä tuli 31. Lenkin jälkeen taas maltoseosta jotta palautuminen lähtee nopeasti käyntiin. Nyt sitten vaan odotellaan ruokahalun palautumista ;)
Huomenna olisi vara pitää lepopäivä, mutta jos into on kova niin voin käydä ennen saunaa veryttelemässä kasin. Luulen kuitenkin että pidän täysin juoksemattoman päivän.
Hyvää Joulua kaikille!

lauantai 22. joulukuuta 2007

La 22.12 15 "kiihtyvää"

Aamulla melko pirteänä ylös, Matsonille tekstari ja aamupala naamaan. Yllätys, yllätys kilsan jälkeen Matson jo hölkkäilikin vastaan. Itselläni ohjelmassa kasi ja Matsonilla hieman kiirus. Eihän siitä kuitenkaan kasi tullut vaan 11km. Noh, sinne päin ;) Kulku ihan kohtalaista, mitä nyt tuo toinen reisi taas jäpitti. Päivällä kolmen urheilulikkeen kierros, mutta käteen ei jäänyt mitään ihmeellistä vaikka rahaa paloikin. Lähinnä etsin hyvää juoksutakkia ja halpoja lenkkareita. Kumpaakaan ei löytynyt. Tytölle hattu ja itselle parit sormikkaat+ muuta pientä.
Päivällä kävin tyttöjen kanssa katselemassa ja merkaamassa kuusen valmiiksi. Ihan "luvalliselta" paikalta tietenkin. Linjan alta, mistä puut tullaan kuitenkin jossain vaiheessa kaatamaan.
Ilta(päivä)lenkille(Kiihdytys 15km) lähdin aika epävarmoin/haluttomin tuntein. Liian vähän kovempia treenejä kun ne alkaa jo hirvittämään. Täytyy vähän kouluttaa miestä! ;) Harjoitus meni oikeastaan hieman perseelleen. Alku oli liian lujaa, enkä pystynyt lopussa kiihdyttämään riittävästi. Ensimmäisen kympin keskisyke oli 158. Viikko sitten sama 158, mutta nyt vauhti miltei 1,5min kovempaa. Sehän tietenkin kostautui viimeisellä vitosella ks.169 kun se viikko sitten oli 174. Aikakin tippui 43s/5km. Eihän nyt mikään kesäkeli ollut, mutta kuitenkin.
Pienikin väsyminen kostautuu viimeisellä vitosella kun se on suurimmaksi osaksi ylämäkeä.
Huomisen jäkeen on ensimmäinen kahden kovan viikon jakso takana ja luvassa on kevyt viikko. Määrällisesti pikkasen rajoilla on menty, mutta taotaan silloin rauta on kuumaa. Olisihan sitä tietenkin voinut tehdä ohjelmllisen pitkän ajan suunnitelman, mutta minulla on viime aikoina niistä huonoja kokemuksia. Nyt mennään pelkästään tuntemuksien mukaan. Toivottavasti ne tänä talvena natsaa kohdalleen ja keväällä kulkee. Viime kesänä yhdessä vaiheessa olin mielestäni kohtalaisessa kunnossa, mutta kunto ja kisa/olosuhteet/järki ei kohdanneet ;)
Huomenna olisi ohjelmassa TV Kevyt ~27km. Klo 10 kotoa ja 10:30 Alballa. Saa nähdä onko porukka häipynyt jo Joulun viettoon. Ainakin Matsoni on lähdössä mukaan...

perjantai 21. joulukuuta 2007

Pe 21.12 Lenkkeilyä ettei HP-kirjaan jää aukkoja

Kevyitä lenkkejä/ ajantappoa. Aamulla TV Kevyt 8km. Olisi ollu normaali kutonen, mutta piti harjoitella lähtöä ja palata eka yritykseltä takaisin ja ottaa ne tavarat mukaan mitkä pitikin. Päivä se vasta ajantappoa olikin. Ei oikein ollut enää työintoa. Jotain hyödyllistä sain kuitenkin aikaseksi. En paljon. Onneksi päivän sai katkaistua ruokatunnilla kun käytiin Jaskan kanssa pizzalla.
Iltalenkki reppu selässä TV Kevyt 11km. Reidet ei tuntunut vieläkään täysin palautuneelle. Muutoin ihan normaali kulku.
Iltasella miltei pari tuntia kaupassa. Ei mitään lahjaostoksia. Aivan perustarpeita ja s-pankkitilin avaus. Raskaita reissuja. Tänään kyllä jätän elokuvat väliin ja menen kohtuullisen aikasin sänkyyn lukemaan. Uni tulee sitten kun tulee. Aamulla nimittäin pitää päästä ajoissa lenkille. Päivällä vielä pitää käydä katsomassa kuusikin valmiiksi. Kaatamisen taidan jättää aattopäivään.

torstai 20. joulukuuta 2007

To 20.12 Kevyttä jumittuneilla reisillä

Aamulla todella kevyesti 6km. Lämpötilan vaihtelu oli tehnyt pyörätiet paikoin liukkaiksi. Paikoi taas ihan hyvä keli juosta.
Iltasella tavoitteena 8-10km erittäin kevyesti että saisi etureidet hieman palautumaan. Se onnistuikin ihan hyvin. Näin matkalla vanhan kilpakumppanin(Juha T.) joka oli aloittelulenkillä. Sain houkuteltua hänet palaksi matkaa mukaan jarruttelemaan vauhtiani. Summaksi tuli TV Kevyt 10km. Kotona tein muutaman sarjan vatsalihasliikkeitä ja suihkuun. Venytelly en ole vieläkään, mutta vielähän sitä ehtisi. Taidankin lähteä heti. Muutoin se jää...
Jotenkin tuntuu että nyt olisi loman tarpeessa. Voi olla että huomenna tulee lyhyt päivä töissä...

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Ke 19.12 Junnausta

Niinsanottua peruspaskaa. Aamulla kutonen ks. 138. Aika jäykkää. Iltasella noukin Matsonin työpaikalta ja 21 ks. 141. Eilinen hallitreeni/hieronta painoi jonkin verran etureisissä. Iltalenkki oli jo lopussa sellaista ajantappoa tunteella loppuis jo ;) Huomenna ja ylihuomenna kilsat jääkin sitten hieman vähemmälle. Keskitytään lauantain treeniin ja palautukseen.
Tuntuu että aika ei riitä venyttelyyn. Tänäänkin lenkin jälkeen postin tarkastelu, suihku, syönti, joulujuhlat.... Sitten pitäisi päästä vielä aikaisin nukkumaankin(ja saada nukuttua). Eilinenkin nukkumaanmeno hieman viivästyi pikku korjaushommaa tehdessä. Kyllä sen sitten huomasi tänä aamuna.
Vuosi sitten lokakuussa tehty työmoka meni sitten "isolleen". Näyttäisi että saimme yhden firman korjaamaan sen pikahommana. Pikahomma vaan on sellainen että sitä varmaan tehdään joulunpyhien ylikin. Eikä maksa paljon. Jotenkin ei edes jaksa v****taa koko homma. Pääasia että homma hoidetaan ja siitä tulee hyvä. Lohduttaudun sillä että tämä oli ensimmäinen kunnon moka työhistoriani aikana. Toivottavasti viimeinen tässä mittakaavassa.
Nyt nukkumaan ja jos huomenaamuna väsyttää ankarasti otan vaan kellon pois soimasta ja yritän nukkua yhden ylimääräisen tunnin. Ainakin.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Ti 18.12 Monta treeniä vähän kilometrejä

Aamulla oli peräti sykemittari rinnassa. TV Kevyt 6km ks. 138. Eli keskisyke oli minulle alhainen. Tuntuma oli sellainen puolinihkeä.
Aaamupäivällä 9km: 3+(10x400)/1min+2km. Alkuveryttelyn ks. 142 ja loppuveryttelyn 147. Vetoharjoituksen ks. palautuksineen 161. Tuntuma oli aika nihkeää. Kun ei ole vauhtireserviä niin ei. Luulen kuitenkin että ensikerralla vastaava harjoitus menee jo huomattavasti paremmin. Tonneja en viitsi lähteä vetämään ennen kuin saan hieman rentoutta vauhdikkaampaan juoksuun. Usko että tällainen auttaa ja tuo vauhtireserviä tonneihin.
Illalla olikin sitten hieronta. Käytännössä kävelin(no pikkasen juoksin, mutta sitä ei lasketa) hierojalle. Perushieronta ja juosten kotiin TV Kevyt 7km ks 140. Hieman painoi reisissä...
Töissä paljastui "kiva" moka jonka olin tehnyt jo vuosi sitten, mutta yritän olla miettimättä sitä vielä. Surraan sitten huomenna...sen kuitenkin voi sanoa että kalllis moka. Huomenna selviää mokan todelliset vaikutukset...

maanantai 17. joulukuuta 2007

Ma 17.12 Taas kevyttä

Aamulenkki kulki yllättävän hyvin. Yritin taas juosta mahdollisimman kevyesti ja onnistuinkin siinä aika hyvin loppuajasta päätellen ;)
Iltalenkki oli melko normaalin tuntuinen. Viimeisissä ylämäissä tuntui pientä väsymystä jaloissa, mutta ei pahaa. PÄivän saldo 6+12km. Perus kevyt päivä. Huominen on vielä mietinnän alla kun illalla on hieronta. Aamupäivästä ruokatunnilla voisi käydä hallissa vetämässä hieman kovempivauhtista, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Liian monta vaihtoehtoa jotka kaikki kehittää. Oikeastaan kaikki kovempivauhtiset kehittää tässä vaiheessa koulutusta ;)
Hampurin osanotto on maksettu ja lennotkin varattu tänään. Enää puuttuu majoitus ja kunto.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Su 16.12 Pitkä odotettua paremmin

Eillen pääsin nukkumaan ihan suht ihmesten ajoissa. Onneksi. Aamulla olin kuintenkin jo aika aikaisin hereillä vaikka olisi ollut mahdollisuus nukkua pitempäänkin. Kymmeneltä lenkille. Keli nollan tuntumassa eli ihan ok keli. Matsoni juoksi pari kilsaa mukana, mutta ei päässyt pitkälle junijorin painostuksen takia. Alballa hieman ennen kymmentä jossa Jaska jo odottelikin. Saimme kasaan ihan hyvän porukan eli 6 juoksijaa. Vauhti pysyi ihan hyvin hallinnassa eikä kukaan kiilannut vauhtia. Hyvä niin. Pelkäsin hieman että lauantainen treenipäivä painaa jaloissa, mutta alkukankeuden jälkeen juoksu kulki ihan hyvin. Puolentoista tunnin kohdalla otin yhden geelin ihan varmuuden vuoksi. Muu porukka kääntyi loppumatkasta kaupunkia kohti, mutta Erik kävi saattamassa minut miltei kotiovelle asti, eli yksin ei tarvinnut juosta kuin ehkä 4-5km. Kokonaispituudeksi laskeskelin 27km ja viikkoon tasan 130km. Maanantaina en tosin laittanut mitään harjoituspäiväkirjaan vaikka siinä olikin pikkasen juoksentelua. Ihan hyvä viikko kuuteen päivään. Tällaista pitäisi pystyä jauhamaan tuonne Huhtikuun alkupuolelle asti. Tehoja pitää vaan saada lisää koska tällä hetkellä vauhdit ovat aivan lapsen kengissä.

lauantai 15. joulukuuta 2007

La 15.12 Pimeys hämää

Perjantaina myöhään valvotun illan jälkeen heräsin la aamuna jo klo 6:30. Tuntui ettei nukuta enää. Se olikin viimeinen muistikuva sitten klo 8:n. Pääsin lenkille(8km) vasta 8:30 eikä se nyt niin kivalle tuntunut. Taisi perjantainen kevyt kuntopiiri äkistään jäykistää miestä. Varsinkin ne hyppelyt... Lenkin jälkeen aamupala ja "suihkuun" pesemään ilmastointikoneen osia ja itse pesuhuonetta oikein juuriharjalla ;) Siinähän vierähti aika kivasti aikaa. Sen verran että pääsi ottamaan taas pientä hiukopalaa. Hetken levähdin nojatuolissa katsellen tv:tä ja alkoi väsyttämään niin vietävästi. Pakottauduin kuitenkin ylös vaikka olisi tehnyt mieli ottaa pienet (ilta)päivänokoset. "Iltalenkille" pääsin hieman myöhempään kuin oli tarkoitus. Toisaalta olihan aamulenkkikin hieman viivästynyt... Tarkoitus olisi ollut kuiten juosta pääharjoitus valoisan aikaan tai ainakin suurin osa siitä... Noh, lähdin juoksemaan perinteistä 15km kiihdystä. Alkumatkasta tiet oli hieman liukkaan tuntuiset, mutta jo alempana oli tiet aikalailla sulia, mitä nyt jaloissa pyörivä hiekka hiemman "haittasi". Lämpöön päästyä juoksu alkoi tuntumaan yllättävän hyvälle ja yritin pikkasen hilltä että jää sitten loppupoulelle hieman paukkuja vetää ylämäet suht lujaa. Jo puolesta matkasta lähtien tuntui että tänään voi tulla aika hyvä aika ja loppuun riittää voimaa. Olin varma että tulee uusi "reittiennätys". Reittiennätys on tosin kaksijakoinen sillä loppuaika ei ole niin tärkeä vaan paljon viimeinen vitonen menee hyvällä rennolla juoksulla. Juoksuhan oli rentoa ja odottelin mieleenkiinnolla loppuaikaa. Oli pienoinen tyrmistys kun katsoin kelloa! Melkein kaksi minuutti heikommin kuin pari viikkoa sitten ja viimeinen vitonenkin aika heikko. Aika piti vielä tarkistaa harjoituspäiväkirjasta ja totta se oli!. Ei ole muuta selitysttä kuin että pimeys sokaisi vauhdin. Nimittäin pimeällä se vauhti tuntuu aina kovemmalle. Ihan hyvä treeni kuitenkin. Pääsääntöisesti rentoa hallittua juoksua. Toivottavasti paukkuja jäi vielä huomiselle pitkälle. Eli Albalta klo 10:30!

perjantai 14. joulukuuta 2007

Pe 14.12 Kuntopiiriä Jee

Aamulenkissä ei mitään ihmeelistä. Ei mikään hääppönen tuntuma. Palautuminen keskiviikosta oli näköjään vielä kesken. Viimeiset pari kilsaa sainkin juosta sitä vauhtia mitä olen hakenut. "Törmäsin" liikennevaloissa yhteen hölkkämaratoonariin ja juoksimme sen kanssa viimeiset pari kilsaa. Se oli sopivan hidasta vauhtia. Työpäivä oli hieman pakkopullaa ja netin selailua. Ilmottauduin yhteen hölkäänkin joka on tuossa keväänkorvalla...
Iltapäivästä lähdimme Teemun kanssa suorittamaan kauan kaipaamaani kuntopiiri harjoittelua. Alle hölkkäsimme juuri sopivan hitaasti 7km. Teemun Polarin mukaan vauhti seikkaili siellä likellä viittä-4,40. Tarkoitus oli vetää harjoitus Hipposhallin puolella koska monnarilla on niin huono ilma. Eipä siihen juoksusuoran päähän sitten kuitenkaan mahtunut niitten pallonheittäjien sekaan mitään tekemään. Siirryimme suosiolla monnarin puolelle. Teimme harjoituksen minkä olimme sopineetkin. Eli sopivan helppo treeni ettei tule heti ensimmäisellä kerralla hirveän kipeäksi. Pari kierrosta kuntopiiriä jossa on 8 liikettä. Lopuksi hallin puolella pari terävää. Ai että teki hyvää kropalle pitkästä aikaa. Se on pikkujaskan syy kun ei ole päässyt yli puoleentoista vuoteen kuntopiiritreeneihin ;) Loppuveryttelynä pieneen vastaseen 5km
Huomenaamuna olisi tarkoitus päästä viimeistään kahdeksalta aamuveryttelylle.

torstai 13. joulukuuta 2007

To 13.12 Peruskevyttä

Onneksi pää piti tänään tehdä riittävän kevyet lenkit. Vatsassa tuntui vieläkin tiistain pistos. Ei se nyt juoksua haittaa, mutta ärsyttävä tunne kuitenkin.
Aamulla juoksu tuntui aika jäykältä. Yritin pitää juoksuvauhdin mahdollisimman alhaisena, mutta kello kertoi kuiten toista. Taisi jäädä eilinen vauhti päälle.
Iltalenkki taas kevyenä 11km. Loppuylämäissä kyllä hieman tuntui eilinen treeni. Kokoinaisuudessa kuitenkin ihan ok lenkit.
Lenkin jälkeen taas kauhealla kiiruulla suihkuun ja ruoka seisten naamaan. Sitten tytön partion pikkujouluihin. Niinpä se tämä päivä taas hujahti.
Huomenakin olisi tarkoitu pitää kevyt päivä. Tosin huomiseen pitäisi sisältyä pitkästä pitkästä aikaa kuntopiiriharhoitus Hippoksella Teemun kanssa. Toivottavasti se toteutuu, vaikka siitä tuleekin kipeäksi, koska nyt pitää saada taas lihaskunto hyvälle tasolle. Jos sitä vaikka pääsisi keväällä ulkomaan maratonille ;) Vielä kun saisi sen venyttelyn ohjelmaan. Se alentaisi huomattavasti vammaalttiuttani. Täytyy kai laittaa puhelimeen hälytys joka illaksi.
Niin, kuvittelin että viime yönä olisi saanut nukuttua kuin tukki. Eikä mitään, melkein samanlasita pyörimistä kuin edellisinäkin öinä. Rasituksen puutetta. Lisää runtua pukeen niin eiköhän se unikin ala maistumaan ;)

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Ke 12.12 Määrämittaista

Eilisestä huonoista treeneistä johtuen tänään oli elimmistön rankaisupäivä. Aamulla nihkeä kymppi kivassa pikkupakkasessa. Lenkille lähdin jo ennen puolta seisemää. Töissä miltein kuuteen asti laskemassa "idioottimaisen työläitä" laskuja. Keli oli pikkuisen viilentynyt aamusta ja järven rannassa kävi ikävä viima. Aluksi oli tarkoitus tehdä TV kevyt parikymppinen, mutta kun juoksu tuntui kulkevan päätin tehdä TV20km. Homma kuiten lipesi lapasesta ja en oikein tiedä mikä harjoitus siitä tuli. Ainakin se oli riittävän kuluttava. Voisi kai sanoa että se kiihtyvä 20km(reilu?). Viimeisiin ylämäkiin hieman passasin vauhtia, mutta rasitustaso pysyi vähintääkin samana. Kummallakin lenkillä vaivasi eillen tullut pistos. Onneksi iltalenkillä se häipyi loppua kohti. Lenkin jälkeen puoli litraa urheilujuomaa, saunaan ja sitten riisiä/proitsua naamariin. Nyt vaan tuntuu olevan krooninen jano päällä. Noh, eiköhän se vissyllä lähde..
Pari yötä on mennyt todella huonosti nukkuen, mutta eiköhän ensi yönä jo uni maistu ;) Sopiva rasitus päällä niin unikin maittaa...

tiistai 11. joulukuuta 2007

Ti 11.12 Pötsiongelmia

Tässä on ollut pari päivää vatsa sekaisin. Tänä aamuna oli aika voimatonta juoksemista. Pari kertaa piti käydä metsähallituksen puolella. Iltalenkillä tuli hieman kiirus kotia, joten päätin ihan piruuksillani kokeilla hieman vauhdikkaampaa. Vauhti vaan noin pimeällä/märällä kelillä oli aika hukassa. Vauhdista siis ei ollu oikeastaan mitään tietoa. Nelosen kohdalla mietin vielä että kyllä se kotiin menee tätä vauhtia. Vitosen kohdalla tuli sen verran ikävä vatsapistos että piti jättää kovempivautinen sikseen. Saattoihan se olla että vauhti oli pikkasen liian reipasta kuntooni nähden tai sitten nuo sisuskalut oli vielä niin hellänä. Tiedä tuota sitten... Palauttelin kevyellä hölkällä Köhniön ylämäen ja yritin sen jälkeen pitää edes kohtuullista vauhtia. Tippuihan se vauhti kuitenkin melkoisesti. Taitaa olla että mies on vaan niin huonossa kunnossa ;)

lauantai 1. joulukuuta 2007

La 01.12 Hoitoa

Hieroin eillen jalkapohjaa pallolla ja käsin. Annoin kylmää, venyttelin ja yöksi laitoin mehiläismyrkkyvoivetta ja kahdet sukat. Aamulla teippasin jalan ja lähdin kokeilemaan kuinka lenkki onnistuu. Alkumatka ihan ok, mutta ensimmäisessä ylämäessä koipi alkoi jo oireilemaan. Kipu pysyi kuitenkin siedättävän rajamailla. Muutoin juoksu oli todella nihkeää! Lenkin pituudeksi tuli 13km. Ihan ok pituus yhden banaanin voimalla. Toivottavasti se oli myös palauttava.
Huominen pitkä lenkki onkin sitten taas harkinnassa. Kuulostellaan jalkaa. Se on vaan ikävää jos jalka pettää jossain takapajulassa. Sieltä on pitkä matka kävellä kotiin märissä vaatteissa ;( Toisaalta en pääse aamusta poikien kanssa yhteislenkille kun mamma on liesussa. Lenkki kokeilu menee iltapäivään. Hiihtohan olisi yksi vaihtoehto, mutta suosimani perinteinen ei tule kuuloonkaan. Siinä varvas joutuu taipumaan sen verran että luulen sen sattuvan enemmän kuin juoksu. Olishan sitten vaihtoehtona kokeilla luisteluhiihtoa. Voi olla että käyn kokeilemassa jos juoksu ei onnistu. Tänään pitäisi antaa sitä sähköä jalkaan. Hieman hirvittää jo ennakkoon. Jalkaterä on sellainen paikka että sähkö kouristaa varpaita aika ikävästi...kokeillaan.

perjantai 30. marraskuuta 2007

Pe 30.11 Jalka ...kele

Nyt se sitten hajos...tai en nyt hajoamisesta tiedä, mutta sen verran kipeä että ensimmäinen isompi ylämäki piti juosta jalan ulkosyrjällä ja toinen meni jo kävelyksi. Onhan se nyt ollut kipeä muutaman päivän mutta nyt taisi raja tulla vastaan. Ylämäessä missä varpaat koukistuu enemmän, jalkapohjan jänne venyy sen verran ettei pysty enää ottamaan juoksuaskelia ;(
Laitoin sähköhierontalaitten akut lataukseen että voisi antaa iltasella jalalle hieman sähköä. Akut ei varmaankaan ehdi kunnolla vielä latautua, mutta annetaan huomenna lisää. Täytyy etsiä pehmeä pieni pallokin jolla voi hieroa jalkapohjan lihaksia.
Aamulla 6km, päivällä ruokiksella 2+(10)+2km. Iltapäivällä 5km ja loppumatka kävelyä. Kyllä oli päivällä hallissa vauhti kateissa. Pohjalta sitä on vaan näköjään ponnistettava. Saisi tuon jalan vaan kuntoon, niin eiköhän se kuntokin ala pikkuhiljaa nousemaan. Huomenna aamulla olisi kevyt kymppi, mutta katsotaan nyt miltä tuo koipi tuntuu. Tasaisella pystyisi varmaan juoksemaan mutta takaisin tullessa on nuo vietävän mäet...sitä se ei ehkä kestä...
Tähän kuuhun kertyi kilometrejä enemmän viimeisen kahden viikon ansiosta kuin viimeiseen kolmeen kuukauteen. Siitä voi päätellä mitä minun harjoitteluni on ollut kun tämänkin kuukauden kilometrit jää ~vuoden keskiarvo kk:n tasolle.

torstai 29. marraskuuta 2007

To 29.11 Puolipitkää

Aamulenkki oli aika nihkeä. Keskiviikon iltalenkki ei ollut niin kevytvauhtinen kuin oli tarkoitus eikä lihakset olleet vieläkään palautuneet. Iltalenkille lähdin kuulostelemaan. Kun alku tuntui ihan suht kevyelle päätin kiertää Jyväsjärven. Rannassa pyörätiet oli aika surkeassa kunnossa. Jalka pyöri ja nujusi koko ajan. Alkuviikosta ärtynyt jalkapohja vastaavanlaisella alustalla alkoi taas oireilla. Viimeisillä kilometreilla ylämäissä se vaivasi jo melkoisesti. Toivottavasti siitä ei tule suurempaa ongelmaa. Voisihan sitä jotenkin hoitaakkin... Lopuumatkasta alkoi jo hieman puuduttamaan. Taisi olla henkistä, kun ei taas tottunut juoksemaan noita hieman pitempiä harjoituksia. Kotona oli tarkoitus ottaa heti ensimmäiseksi urheilujuomaa nopean palautuksen edistämiseksi. Se kuitenkin jotenkin uhohtui...ajattelin että ei sitä sitten tarvitsekkaan kun aloin etsimään ruokaa. Ruokana olisi ollut pikamuusia jota inhoan, joten jäi syömäti. Eikä jääkaapissa ollut oikein mitään muutakaan. Eipä siinä muuta kuin kauppaan hakemaan pizzaa. Siinähän kului aikaa ennen kuin sekään oli syömäkelpoista, joten ei tämä palautumisprosessi ihan ihanteellinen ollut. Juoksua tuli parikymppiä ja jos huominen aamulenkki tuntuu edes kohtalaiselle, menen ruokatunnilla halliin juoksemaan reipasta. Jos aamulenkki ei tunnu hyvälle niin reipas jää väliin. Niin yksinkertaista se on. Tänään taas lähdin lenkille ennen seitemää ja olin kotona hieman ennen seisemää. Että semmoinen päivä taas... Vielä kun saisi aamulla tehtyä hieman ripeämmin nuo aamutoimet niin pääsisi lähtemään 6:30. Se olisi sellainen suht ripeä aamutoimi.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Ke 28.11 Pikkasen jäykkää...

Eilinen liukastelu kostautui sitten tänään. Ei onneksi mitään muuta kuin pientä jäykkyyttä lihaksistossa. Kai sitä pitää siirtyä pikku hiljaa hallin puolelle tekemään nuo "tehokkaammat" harjoitukset. Toisaalta tällainen selkeä pakkaskeli niinkuin tänäänkin oli, on paljon mielyttävämpi kuin eilinen pikkupakkanen ja irtolumi(tai jää lumen alla). Tänään tuo -7 astetta ja tuuli tuntui yllättävän kylmältä kun ei ole vielä tottunut "pakkasiin". Olin tosin hieman alipukeutunutkin kun aamulla oli ainoastaan -3 astetta. Siperia opettaa...
Aamulla kuitenkin normaali 6km ja iltasella Matsonin kanssa 13km. Kumpikin lenkki oli hieman jäykän nihkeää, mutta kuitenkin ihan ok juoksua. Katsotaan kuinka kokonaisuus kostautuu kun tulee tehtyä kohtalaisen pitkää päivää töissä ja yrittää aloitella taas harjoittelua. Joskun kuitenkin tällainen pieni stressi on ihan hyvästä. Eipähän pääse homma lipsumaan käsistä. Ainakaan laiskottelun puolelle ;)
Japanissa oli mielenkiintoinen puolikas. 397 kaveria alle 1.10:n. On siellä hieman eri taso kuin meillä täällä pohjolassa.

tiistai 27. marraskuuta 2007

Ti 27.11 TV

Tulihan se talvi. Meillä hyvä talvikeli, mutta alhaalla oli lumen alla epätasainen jäätikkä. Paikoin aika ikävä juosta. Aamulla kevyesti 6km ja iltasella TV 15km. Ei siis reipas eikä TV Kevyt vaan siitä puolestavälistä. Minun on aikaisemmin pitänyt tehdä enemmänkin tällaisia harjoituksia mutta jotenkin ne ei vaan ole sopineet viikko-ohjelmaan. Nyt kun ei vielä viitsi mennä hallille, kun vauhtikapasiteetti on(kai) hukassa, niin tällaiset harjoitukset sopii hyvin ohjelmaan. Muistelisin että kun juoksin puolikkaan ennätykseni vuosia sitten, niin sinä kesänä olisin tehnyt vastaavanlaisia harjoituksia aika paljon. Muisti kyllä saattaa pettää. Pitäisi löytää sen vuoden harjoituspäiväkirja...
Ruokahalu on taas palannut ja unikin alkaa maistumaan. Aletaan päästä pikkuhiljaa normaaliin elämän rytmiin ;)
Nyt alkaisi taas olemaan hiihtokelitkin. Saa nähdä malttaako sitä lähteä viikonloppuna hiihtämään vai tuleeko sitä vaan juostua kun juoksu taas kulkee pitkästä pitkästä aikaa...

maanantai 26. marraskuuta 2007

Ma 26.11 Peruskevyttä

Tänään oli palauttelua viikonlopun kuluttavista treeneistä. Kulku oli tilanteeseen nähden ihan hyvää. Kaupungin tuntumassa oli loskaa, mutta täällä ylempänä ihan ihanteellinen juoksukeli. Lumi oli juuri sopivan kosteaa jotta tossu piti todella hyvin. Päivän saldo 6+11km.
En ole varma laitoinko eilisen lenkin pituuden, mutta se oli 28km...
Tänään töissä taas täysi työntäyteinen päivä. Lähdin aamulla kotoa hieman ennen seitsemää ja olin kotona vasta seitsemän jälkeen. Että sellainen päivä. Tänään aikasiin nukkumaan ja huomen aamuna hieman virkeämpänä ylös(toivottavasti).

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Su 25.11 Piitkää

Tänään oli ihan hyvä kulku vaikka eilinen lenkki olikin aika kuluttava. Eillen tuo nukkumaan meno pikkasen venähti kun piti tuijotella tv:tä ihan turhan myöhään. Hectorin konsertti piti mielen niin vireänä ettei nukkumaanmenoa edes viitsinyt ajatella kun olimme kotona pikkasen ennen puoltayötä. Konsertti oli huikea elämys. Se alkoi klo 20 ja loppui vasta 23:20! Välillä oli reilun puolentunnin väliaika jolloin kuulijat pääsivät nauttimaan virvokkeita ;) Biisivalikoima oli aika hyvä poikkileikkaus Hectorin tuotannosta. Ainoastaan ehkä 4-5 biisiä olisin jättänyt pois ohjelmistosta. Kova hemmo kuusikymppiseksi. Sääli että mies jättää esiintymislavat(näinköhän?). Kaveri sai niin kovat suosionosoitukset että saa nähdä malttaako mies jäädä vielä elakkeelle ;). Aamulla heräilin seiseman aikoihin mutta jatkoin vielä lepäilyä. Se oli sitten sitä että torkahdin, heräilin, torkahdin... Ajattelin jo välillä että nukun suosiolla mahdiollisimman myöhään ja vetäsen parit banaanit ennen lenkille lähtöä, mutta aloin kuitenkin miettimään että onkohan meillä banaania... Pakotin itseni ylös yhdeksän maissa ja aloin aamupalan tekoon. Kiirehän siinä sitten tuli kuitenkin kun lenkille lähtö oli klo 10. Eikun suoraan aamupalapöydästä lenkille. Keli oli ihan kiva. Pikkupakkanen -3 astetta ja pikkanen tuuli. Jaskan tapasin 10:20 Roililla josta suuntasimme Alballe. Siellä odottivat jo Vesku, Miika, Mikko ja Erik. Kiva kun vielä pystyy juoksemaan pitkiä lenkkejä itseään paljon paljon parempien juoksijoiden kanssa. Lenkki tosiaan kulki yllättävän hyvin, mitä nyt sitten viimeisissä ylämäissä askel hieman lyheni, mutta eipä se mikään ihmekkään kun viimeisestä pitkästä lenkistä on jo aikaa yli 2kk ja sitä edellisestä yli 3kk !!! Tästä se kuitenkin taas alkaa(jos paikat kestää) ;)

lauantai 24. marraskuuta 2007

La 24.11 kuukausi Jouluun

On tämä blogin päivitys ollut hieman retuperällä, niin kuin mieskin. Pari kertaa yritin, mutta Elisa sanoi ettei onnistu ja töisssä päivitysmahdollisuus on blogattu.
Niin mitätähän sitä on tullut viikolla juostua? Maanantaista ei kerrottavaa. Pikkasen hölkkäilyn yritystä jumittuneella selällä(Jaska narautti minut selän hoidosta ;)). Tiistaina pikkasen yritystä 5+10 huonolla tuntumalla. Keskiviikona oli hierontapäivä eli aamulla 6 ja pikkasen hölkkää ennen hierontaa. Hieronnassa otettiin pelkästään etureidet ja niska-hartia seutu. Torstaina oli tarkoitus ottaa kevyesti ettei hieronnan hyöty häviä. Aamulla ihan ok tuntumalla 6km. Iltasella tarkoitus vetää 13-15km kevyesti. Homma karkasi kuitenkin hieman lapasesta ja vauhti nuosi hieman "liian" korkeaksi. Vaikea sanoa vauhtia kun oli niin törkeän pimeää/kosteaa. Ihan kehittävä harjoitus kuitenkin tässä vaiheessa koulutusta. Perjantaina normi päivä 6+11km. To-Pe oli töissä hieman pitempiä päiviä. Pääsin lähtemään vasta puoli kuuden maissa. Eli työpäivä 7-17:30. Tämän päivän lenkin tarkoitus oli mitata hieman juoksuvauhtiani, joka tuntuu taas olevan hieman kateissa. Vedin 15km:n lenkin jonka olen juossut 4-5 kertaa tänä vuonna(kiihdyttäen). Tästäkin lenkistä tuli sitten sellainen kiihtyvä vaikkei ollut tarkoitus. Tuntuma ei kyllä ollut oikein hyvä. Liukastakin oli aina paikoitellen. Loppumatka rassasi hengitystä aika "kivasti". Loppuaika oli samaa luokkaa kuin ennen Vaasaa(2krt). Eroa ainoastaan 2-4 sekunttia. Toisaalta tuollaisen kiihtyvän loppusikavertailu ei välttämättä paljoa kerro. Siksi minulla on väliaika viimeiselle vitoselle. Tänään viimeinen vitonen oli noin 1/2 minuuttia hitaanpi kuin elokuun alussa juoksemissani lenkeissä, eli kiihtyminen on alkanut tänään hieman aikaisemmin. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lenkkiini. Odotin sellaista 2min hitaampaa aikaa kuin aikasemmissani juoksuissa. Ensiviikolla olisi tarkoitus päästä jo harjoittelun makuun!
Nyt kiireesti pukeutumaan ja Hectorin konserttiin.

lauantai 17. marraskuuta 2007

La 17.11 Hi-Hi-Hiitoa

DoDiin sellaiset kauden päättäjäiset. Ei sentään vielä seuran päättäjäiset ;) Pena jatkaa edelleen ja kaikki niin kuin ennenkin.
Pe aamulla 6km. Töissä stressipäivä uusia laskentaohjelmia omaksuessa. Ruokatunnilla pieni hengähdystauko kun olimme Jaskan kanssa syömässä. Iltapäivällä juosten kotiin 6km. Vaatteet kuivauskaappiin ja repun kasaus. Bussilla V-koskelle ja yhteislenkille. Perinteinen tunnin lenkki. Meno rauhallisesti ja paluu pientä vauhtileikittelyä Tumpin kanssa. Vaikka juoksin nastalenkkareilla(Tumpin mielestä piikkareilla) niin yksi kuperkeikka tuli kuitenkin. Omaa tyhmyyttä kun lähtee tekemään u-käännöstä risteyksessä talvikelissä. Säikähdin että olisi käynyt pahemminkin mutta onneksi ei mitään jälkiseuraamuksia. Sitten saunomiset, iltapala mainostilaisuus, penan "tietokilpailu", palkitsemistilaisuus, paikalliseen, kaupunkiin jne... Lopun voi arvata...
Tänään aamupäivällä kävin tsekaamassa meidän korkeanpaikan hiihtomahdollisuudet. Jee, latu valmiina. Haastattelin yhtä hiihtäjää joka kertoi että pari hiekkakohtaa joita pitää varoa. Menin iltapäivällä paikalle kakkossuksilla(eihän minulla muita olekkaan) ja totesin että ei siellä mitään hiekkakohtia ollut edes näkyvissä. Vetelin rauhallisesti perinteistä noin 1,5h. Kyllä oli kivaa taas pitkästä aikaa ;) Suurin homma koko rulianssissa oli kuitenkin suksien putsaus ennen hiihtoa. Minulla oli jäänyt viime talvelta liisterit suksien pohjaan, jotka olivat kuivaneet sen verran hyvin ettei meinannut lähteä edes metallisiklillä/tärpätillä/asetonillakaan ;) Sitten kerros luistovoidetta ja pari kerrosta pitoa. Pitovoitelu ei kyllä mennyt oikeen nappiin. Suksi alkoi toimia vasta 10km:n jälkeen. Eipähän ollut ainakaan liian liukas suksi ensimmäiselle hiihtolenkille. Huomiselle voisi katsoa hieman sopivammat voiteet...ajattelin viettää ladulla hieman pitemmän ajan... termari mukaan ja ajan tappoa...ja toivottavasti paremmalla olotilalla ;)

torstai 15. marraskuuta 2007

To 15.11 Laiskottelua

Eipä ole oikein kilometrejä kertynyt. Tänään aamulla kutonen ja iltasella 11km...ja polveen sattuu taas. Alkaa jo käymään hermoon tuollainen jatkuva kipu. Iltalenkille oli satanut lunta 2-3cm. Oikeastaan ihan hyvä keli juosta. Huomenna seuran kauden päättäjäiset. Toivottavasti pystyyy ennen saunaa juoksemaan jonkinmoisen lenkin.
Alkuviikosta oli pohkeetkin jostain syystä tosi kipeät. Taitaa tulla vanhuus.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Pe 9.11 Kosteaa

Aamulla normi kutonen ja iltasella tihkusateessa puolireipaskiihtyvä 13km. Kulku ihan kohtalainen ja sade oli sulattanut pyörätietkin. Selkä tuntui jo paremmalle hieronnan jäljiltä. Mitä nyt toinen selkälihas vihoitteli jostain syystä. Polvet ei ole vieläkään kunnossa mutta onneksi Saksassa tullut vamma ei enää vaivaa. Huomenna voi olla mielenkiintoinen lenkkikeli ;)

torstai 8. marraskuuta 2007

To 8.11 Hieronta

Oikeastaan aamulla piti mennä pyörällä töihin että pääsee hierojalle ja pois. Keli näytti taas kuitenkin sellaiselle etten viitsinyt lähteä pyörällä sompailemaan. Pääsin juosten puolimatkaan kun huomasin että eihän minulla ole avaimia mukana. Kiva. Eikun takaisin kotiin ylämäkeä ja avaimet mukaan ja baanalle. Lenkkiä tuli se 10km ja aikaa tuhlaantui. Tarkoitus oli päästä ajoissa töihin. Toisaalta eihän siinä 6-10 km:n välillä kuitenkaan nyt niin paljon aikaeroa ole...
Jouduin siis juoksemaan hierojalle. Hölkkäilin noin kolme kilsaa. Sen verran että odotuspenkillä pukkasi täyden hien päälle ;) Sovittiin hierojan kanssa että otetaan ainoastaan etureidet, alaselkä ja hartiaseutu. Muutoin diili onnistui mutta etureidet jäi mielestäni pikkasen liian heikolle. Laitoin repussa olevat lisävaatteet niskaan ja tulin bussilla kotiin. Noh, pysähdyin kyllä ottamassa "yhden" kuuman rommitotin.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Ke 07.11.07 Loskaa

Eilinen aamulenkki oli melkoisen nihkeä. Pieni tihkusade, mutta eipä se oikeastaan kastellut. Iltalenkki oli tarkoitus vetää tunnin mittaisena Vuorenlenkki kiertäen. Miika ja Kalle kuitenkin tulivat vastaan ja tuli lähdettyä niitten mukaan. Lenkistä tuli sitten reilun puolentoista tunnin lenkki. Ei se mitään kun kulku oli kuitenkin kohtalainen. Eli eillen 6+20.
Tänään se vasta keli oli. Aamulenkin alku oli ihan ok kun täällä mäenpäällä lumi(8cm) oli ainoastaan kosteaa, mutta likempänä kaupunkia(alempana) se sitten muuttui jo loskan puolelle. Väsyneet jalat, alaselkä jumissa ja lipsuvaa loskaa kenkien alla. Voiko sitä muuta enää toivoa että saa kunnon v***tuksen päälle. Iltalenkin keli oli vielä kauheampi. Ainoastaan paikoin pääsi juoksemaan joko sulalla tai sitten pitävän lumen päällä. Huomenna täytyy kokeilla toisenlaista rengasvalintaa ;) Päivän saldo 6+7.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Ma 5.11 totuttelua

Tämän päivän aamulenkki meni osittain kävelyksi kun ei viitsinyt kiusata kipeitä etureisiä alamäissä ;) Iltalenkkinä TV kevyt 9km. Aamulla oli aika rapsakka pakkaskeli. Herätessä sitä oli 10 astetta, mutta keli lämpeni nopeasti noin -5:een asteeseen. Iltasella ilma oli nollan tietämissä. Hyviä juoksukelejä. Polvet eivät vaivanneet kovin pahasti ;)
Katselin harjoituspäiväkirjaa viime vuodelta. Olin ollut hiihtämässä ja luistelemassa 10.11. Tänä vuonna ei ihan silloin vielä taida päästä...

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Su 4.11

Eipä ole juoksurintamalla paljon tapahtunut. Alkuviikosta pari päivää piti mennä työreissussa, mutta se sitten lipsahti koko viikon hommaksi. Ei ollut lenkkivaatteita mukana, mutta eipä sitä olisi ehtinytkään lenkille. Päivät oli sen verran pitkiä ettei siihen olisi edes ollut mahdollisuuksia.
Eillen tuli Matsonin ja Jaskan kanssa joku 13km. Viimeinen kilsa tosin meni kävely/juoksuksi kun maratonilla kipeytynyt polvi vaivasi sen verran.
Tänään Veskun ja Matsonin kanssa osin maastossa n. 18km. Taas sattui polveen ja nivuset oli aivan jumissa.
Ensiviikolla olisi tarkoitus päästä taas juoksun makuun. Täytyy aloitella varoivasti ja kuullostella noita koipia. Tostaina on taas hieronta. Toivottavasti tällä kertaa lihakset eivät ole kovin kipeät.
Juuri nyt alkaa NewYorkin maraton!

lauantai 27. lokakuuta 2007

La 27.10 Lepoa

Yli viikko täysin juosemati ja tällä viikollakin vain yksi kasi(jalkoihin sattui) ja yksi sauvarinnetreeni. Se tosin oli aika tehokas. 4x Laajavuori ylös ja kolmannessa kasimisykkeet 189! Teki hyvää hapenotolle. Jospa ensiviikolla saisi tehtyä samanlaisen treenin. Maanantaina tosin pitää lähteä Akerin telakalle työreissulle. Alustavasti olen siellä kaksi päivää, mutta homma saattaa venähtää... Reissulle taitaa olla turha ottaa lenkkivehkeitä mukaan koska työpäivät saattaa venähtää...toissalta olisahan sitä kiva käydä vähän keirtelemässä... Tänään kävin vähän pyräilemässä. Jalkojen voimataso oli yllättävän huono. Pyörän vaihteet tosin toimi hyvin kun olin aamupäivällä käyttänyt 2-3h pyörän putsaamiseen. Sitä homaa riittikin! täytyy nyt ottaa tavaksi tehdä edes kerran vuodessa kunnon puhdistus vaihteistolle.
En ole vieläkään saanut purettua kuvia muistikorteilta. Niissä olisi vino pino kuvia ja videoita Münchenin reissuilta. Jos tässä tänä viikonloppuna jaksan ja ehdin niin laitan joitakin kuvia galleriaan...
Editoin muuten tuotan Münchenin juttua ja lisäsin hieman tuntojani ;)

torstai 18. lokakuuta 2007

To 18.10 kotona (edit 27.10)

Sitä tuli sitten käytyä Saksanmaalla hölkkäämässä. Olisihan tuon suorituksen pystynyt tekemään paljon pienemmällä kipumäärällä, mutta kun pää ei kestä. Täytyy(ehkä) analysoita reissua hieman myöhemmin... Tämän "kesän" suoritukset oli kuitenkin tässä. Tiedän että kunto olisi ollut paljon parempi, mutta se kaikki on jossittelua. Tilastot puhuu puolestaan. Reittinä München ei ole kaikkein nopeimpia. Sanoisin että 4min Berliiniä ja 3min Fankfuttia hitaampi. Mukulakiveä, ysikymppisiä ja jopa satakasikymppiä mutkia. Paikkana Müncen on kuitenkin toista luokkaa kuin Frankke, mutta jos haluaa aikaa ja halvan maratonreissun, niin suosittelen Frankea. Müncheniin kannattaa lähteä turistireissulle ja varata aikaa esim Itävallan kierrokselle. Yritän täydentää raporttia joskus myöhemmin....
=================================================

Niin, reissuhan alkoi siinä mielessä hyvin että kentällä kysyttiin että olemmeko valmiita vaitamaan lentoa. Finski lähtisi puoli tuntia myöhemmin kuin Fluthansa ja saisimme joko 200e/hlö tai 300e:n arvosta tikettiä/hlö jos vaihdamme lentoa(kone oli ylibuukattu). Noh toki se meille kävi. Asia selvisi lopullisesti vasta hieman ennen lennon kuuluttamista. Siitähän se rumba alkoikin. Kolmen tiskin kautta selvittämään byrokratiaa. Vitsailin että tuleehan se meidän laukku varmasti samassa koneessa. Virkailia vakuutti että tulee varmasti. Kysyin että onko nämä ne viimeiset kuuluisat sanat ;) Istumapaikkoja emme saaneet vierekkäin. Menihän se matka kuitenkin ihan ok saksanmurretta kuunnellessa. Pääspä jo hieman tunnelmaan ;) Münchenin kentällä sitten odottelemaan matkalaukkua. Saihan sitä aika monta kierrosta katsella kunnes hihna pysähtyi. Ei laukkua. Noh, eikun taas selvittämään asioita. Siinä taas meni yksi tunti. Virkailija ei oikein tuntunut halukkaalta edes kunnolla selvittämään asiaa. Saimme kuitenkin tehtyä virallisen katoamisilmoituksen. Lähdimme etsimään maan alta junaa jonka olin jo katsonut valmiiksi. Asemat oli selvillä. Myös asema jossa jäisimme pois ja vaihtaisimme U-bahn:aan. No, kuinka ollakkaan se juna ei kulkenut. Oli kuitenkin olemassa vaihtoehtoinen reitti jonka tosin tiesinkin jo ennakkoon. Joudimme kuitenkin kiertämään päärautatieasen kautta. Olin ilmoittanut hotelliin saapumisaikamme noin klo 19, mutta olimme siellä joskun puoli kymmenen aikoihin. Pieni elpyminen ja ruokapaikkaa etsimään. Kietelimme lähistöllä, mutta eipä siellä enää siihen aikaan ollut avoimia paikkoja. Toisaalta Mäccäri on aina varma paikka ;) Nukkumaan puolenyön jäkeen ja aamulla yhdeksän maissa aamupalalle. Aamupala ei ollut ihan parhaasta päästä mutta ihan ok kuitenkin. Siitähän se rumba sitten alkoikin. Kävelimme noin pari kilsaa Olympiapuistoon josta hain zipin ja numeron. Se homma toimi yllättävän hyvin! Kiertelimme jonkin aikaa myyntialueita. Olin unohtanut geelit kotiin joten etsin ensisijaisesti niitä. Tarjolla oli pääsääntöisesti ainoastaan Powerbaaria. Käteen tarttui parillakympillä myös talvitrikkoot. Lopulta oli tyytyminen pariin powerbaarrin ja käteen köytettävään geelivyöhön. Seuraavaksi suuntasimme olympiapuiston torniin. Korkeutta sillä taisi olla 291m. Katselutasanteet oli kuitekin jossain siellä reilun 200m:n pinnassa. Aamupäivä oli kuitenkin hieman sumuinen tyypilliseen tapaan. Kulutimme hieman aikaa jotta sumu hälvenisi. Näkihän sieltä jotain kuitenkin. Tosin parina seuraavana päivänä tai iltapäivällä olisi ollut paremmat näkymät. Laskeuduimme alas ja kävelimme lähimmälle uubaanalle. Ostimme kolmen päivän liput jotka kävi sekä busseihin, ratikkaan että U-bahn:aan. Sieltä parin vaihdon kautta alueelle jossa kata oli opiskeluaikoinaan asunut pari kuukautta. Ja sitten käveltiin! "Viimeinen" pisara oli kun lähdimme kävelemään väärään suuntaan katan "kotikulmilla". Ei ne tosin viimeiset kävellyt kilometrit sille päivälle olleet. Yritimme käyttää ratikkaa enemmän koska silloin näki enemmän maisemia. U-baana olisi ollut tietenkin nopeampi mutta eipä niillä paljon eroa ollut ja ratikkalinjat oli paljon kattavammat. Pyhähdyimme välillä hotellilla jättämään kantamukset ja suuntasimme keskustaan. Siinä vaiheessa tosin olisi voinut ja olisi ollut järkevää käydä hieman hissuttelemassa, mutta jalat oli niin poikki ettei tehnyt mieli, eikä mielenlaatukaan ollut ihan sellainen. Kiersimme parit kirkot aivan keskun tuntumassa. Olimme sopineet treffit kuudeksi katan opiskeluaisen kaverin ja sen poikaystänvän kanssa Maria platz:ille. Nainen oli suomalainen ja poikaystävä saksalainen, joka tosin puhui hyvää englatia. Kävimme syömässä ja puhelimme yömyöhään asti(arvaa potuttiko). Hotellihuoneeseen päästyämme tosetisin että eiköhän se kilpajuoksu ollut tässä ja tein parit tujut hömpsyt. Aamulla kuitenkin kävin hieman hissuttelemassa ja venyttelemässä. Samalla totesin että takareidet oli kipeät edellisen päivän rupeamasta. Vedin kahdeksan maissa kevyen aamupalan ja lähdin katselemaan kamppeita kasaan kun juoksu alkoi klo 10. Lähdimme kävelemään Olympiapuistoa kohti hieman yhdeksän jälkeen. Vaatesäilytys oli Olympiastadionilla ja sinne oli matkaa se pari kilsaa ja sieltä lähtöpaikalle kilsa. Meinasi tulla hieman kiire kun kävelytiet oli aivan tukossa ja porukka mateli kuin etanat. Lämmintä oli varmaankin jotain viisi astetta ja meinasi tulla hieman kylmä lähtöpaikalle kävellessä. Onneksi kata huomasi ja tarjosi isoa-pitkää kaulahuiviansa lämmiikkeeksi ;) Lähtö alue oli aidattu sellaisella aidalla jon yli ei pääse hyppimään. Lähtöryhmät oli jaettu alle ja yli 3:45 juoksijoille, joten voi arvata saiko lähtösuoralla tunkea itseään kohti eturiviä päin. Tulihan sieltä joitakin kireitä kommentteja, mutta onneksi en ymmärä kovin hyvin saksaa ;) Pääsin jonkinmoisiin asemiin 5min ennen strattia. Käynnistin kellon vasta ylitettyäni maaliviivan, mutta siihen näytti menevän ainoastaan se neljä sekunnttia.
Lähdin liikenteeseen aivan tuntuman mukaan , mutta sen verran reuippaasti kuitenkin että löytäisin hyvän ryhmän. Reitti kulki aivan meidän hotellimme ohi ja siinä vaiheessa tuntui meno aika reippaalle. Ajattelin kuitenkin että katellaan. Mietin että pidän yhden triatlonistin selän maalitauluna ja juoksen sen kanssa samaa tahtia. Eihän se hermo pitänyt(p-kele). Olisi kannattanut pitää koska sama hemmo meni 38:sin kohdalla ohi! Löysin "hyvän porukan" jossa meno tuntui sopivalle tosin hieman riskirajoilla... 13-14km:n kohdalla joku lisäsi vauhtia ja jättäydyin porukasta ja sen jälkeen saikin juosta loppumatkan "yksin", siis ilman vetoapua. Kyllähän sitä purukkaa lappasi varsinkin loppupuolella ohi molemmin puolin. Välillä yritin heittäyä peesiin mutta ei rahkeet riittänyt. Heti 15km:n jälkeen tiesin että tästä tulee rankka reissu, mutta en arvannut että niin raju! Kolmenkympin jälkeen se oli kilometrien laskeskelua ja itsensä tsemppamista. Koko matkan ajan oli ollut piston joten en uskaltanut ottaa yhtää geeliä. Takareisiin sattui heti alusta alkaen ja etureidet oli kuin tulessa kolmenkympin jälkeen. 32km:n kohdalla leikin ajatusleikkiä että jos aikani olisi se ja se niin pääsisinkö ennätykseeni. Hullua! Laskin ajan silleen että viimeiseen 200m:n menee 1min ja 1min muuhun hyytymiseen. Noh, aika oli minuutti huomompi kuin olin laskenut. Typerää ajatusleikkiä kun meinaa kokoajan tippua polvilleen. 35:n kohdalla laskin että minä saan juosta 4,20/km jotta ehtisin 2,45:een. Kilometri 4,10. 10s hyvää. Sama seuraavalla. Loppumatka oli sitten taistelua että meno pysyisi juoksuna. Välillä piti muistella minkälaista se juoksu on ja sai taas hieman rytmiä peliin. Olympiapuistoon saapuessani kirosin että maratonportille saapusmisessa on varmaan ylämäki ja sitä minä en pysty juoksemaan. Yllätys, yllätys se olikin alamäki!!! Joka toisella askeleella katselin kelloa että paljon on aikaa 2:45:een. Kyllä 400m:n rata voi olla joskus toodeella pitkä. Pieni loppukirin Yritys ja maaliin. Kyllä sitä mies on TYHMÄ. Lähdin juoksemaan nautiskelujuoksua rennon "kovaa" ja tässä oli lopputulos! Stadikalla tarjottiin hanasta alkoholitonta olutta. Ai että oli hyvää Paulanderia. Puolituntia lojuin ja katselin nurtsilla ja sitten lähdin etsimään kataa. Hitto että oli vaikea nousta ne ainakin sata porrasta pois stadikalta. Tasaisella hotellille päin kävely sujui jotenkuten. Ruokahalu ei meinannut tulla moneen tuntiin. Iltasella sitten tilasin riskillä ruokaa ja menihän se onneksi alas ;)
Seuraava päivänä kierrettiin mm yksi linna, siellä tosin oli remontti päällä ja ei päästy kokonaan linnaa kiertämään. Linnan puistossa tuli käveltyä melkoisesti. Mielenkiinsin episodi oli kun kävimme yhden vanhan kirkon tornissa ja sinne meni kierreportaat. Eihän se ylösmeno mitään... Lopuksi kävimme tekniikan musessa johon olisi pitänyt varata koko päivä tai useampi, mutta ravasimme sen kahdessa ja puolessa tunnissa ;) Sen jälkeen taas tapasimme saksalaiset ystävämme. Lihaa tuli syötyä enemmän kuin laki salii. Saksassa nimittäin sitä kyllä saa!
Laukun saimme maanantai iltana hotellille. Onneksi pidän tapana laitta juoksukamppeet käsimatkatavaroihin ja tulen pitämään sen tavan tulevaisuudessakin ;)
Koetan tosiaankin laitta kuvia galleriaan ja kirjoitella sinne jotain höpinöitä... Tässä on varmaankin hitosti kirjoitusvirheitä joita en jaksa alkaa etsimään, mutta kyllä tumppi ne etsii ;)

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Ke 10.10 Hierontaa

Nyt on sitten jo kaksi hierontaa takana. Etureidet on aika pahassa jamassa! Toivottavasti ne aukeni edes hieman... Sain sovittua diilin kymmenen kerran hieronnasta. Alussa otan niitä tiuhempaa ja sitten hieman pidennän väliä. Hartiat myös on todella pahasti jumissa. Sen on huomannut öisin kun kädet puutuu nukkuessa ja sitten herää kun veri ei tunnu kierträvän ollenkaan. Mitähän sitä on tullut juostua. Ulkomuistista: pe-hieronta, la- toimitsijana maastoultrassa, su-13 keveesti(raskasta ja alaselkä jumissa la seisoskelusta), ma-lepo(vakuutustarjouksen läpikäyntiä), ti-kevyt 13(raskasta), ke-lepo(lastenhoitoa).
Ei ole oikein juoksu fiiliksiä. Toivottavasti sunnuntaille saa edes jonkinmoiset fiilikset. Eiköhän sitä viivalla jotenkin herää kun yli 10 000 ihmistä on selän takana ;) (jos pääsee edes miltei eturiviin).

torstai 4. lokakuuta 2007

4.10 Hölökkäilyä

Asetin sitten aamulla kellon soimaan 5:30. Ihan hyvä. Olisi sen voinut laittaa herättämäänkin ;)
Noh, aamuyö tuli taas nukuttua aika levottomasti. Satuin kuitenkin katsomaan kelloa jonkin verran yli puoli kuusi. Juoksin sitten sen 12km. Ihan ok kulku. Loppumatkahan on aamuisin(kin) hieman nihkeää kun joutuu kipuamaan tuon vuoren ylös. Pikkasen vaan meinas tulla kiirus kurssille. Temmoin pyörällä alamäet niin lujaa kuin pääsin. Jäi muuten suurimmassa alamäessä autot toiseksi ;). Yhdellä polulla tosin meinasi koira jäädä alle. Kotoa Laajavuoreen 15min vaikka passasin loppumatkan jottei olisi tullut aivan mahdoton hiki.
Iltasella vedin itsekseni vesisateessa pohjille 12km. Noukin ensiksi Matsonin ja sitten Jaskan. Kun Jaska yritti väittää vauhtia kovaksi, kävimme Killerin mittapätkällä todistamassa, ettei se sitä ollut ;) Taitaa miehellä alkaa kunto tippumaan ;) Kyllähän tuo loppumatkasta alkoi jo hieman reisissä painamaan. Saldoksi tuli 27km. Ihan ok päivä.
Olisi vaan saanut alkaa kulkemaan jo kolme viikkoa sitten, niin olisi voinut haaveilla Münchenissä edes jonkinmoisesta ajasta. Näillä kuitenkin mennään. Sää ennuste lupaa +19. Kylmempikin kyllä kelpaisi. Ompahan lämpöisempi käveleskellä ja katsella maisemia ;). Toivottavasti se Kimmo ei ole kuitenkaan laittanut koko kaupunkia remonttiin. Jäisi meillekkin jotain nähtävää. Onkohan se mies edes hengissä?
Isolle J:lle onnea perheenlisäyksen johdosta. Pääset taas muistelemaan sitä vaipparumbaa. Itse pääsin taas äsken kokemaan sen ihanuuden. Tosin vaippa oli päässyt unohtumaan ;)
Huomenna hierontaan. Sattuu jo pelkkä ajatuskin.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Ke 3.10 Koulutuksessa...

Tällä viikolla piti juosta joka päivä...no, heti maanantaina jäi lenkki väliin. Minun piti viedä ruokatunnilla Polarin Vantage huoltoon. Vettä kuitenkin tihuutti sen verran etten viitsinyt lähteä kastelemaan itseäni. Kävin viemässä sen sitten töiden jälkeen. Luulin että liike menee viideltä kiinni ja poljin kuin viimeistä päivää keskustaan. Meinasi siinä jäädä yksi naispyöräilijäkin alle. Jotain se siinä huuteli perään... Hikihän siinä tuli. Sovittiin "kauppiaan" kanssa että tehdään kelloon kunnon huolto. Näytössä on ollut jo pidempää musta läiskä. Vaihdetaan siihen uusi näyttö, paristo ja mahdolllisesti kuoretkin, jos niitä vielä valmistetaan. Kello-osasta pitäisi tulla sen jälkeen kuin uusi. Ranneke siihen vaihdettiin jo viime syksynä. Kaupungilta kotiin päästyäni olin jo aivan hikimärkä. Kuivattelin siinä hieman hikeä ja kuinka ollakkaan ruokakin oli jo valmis(ja nälkä). Lepopäivähän siitä sitten tuli.
Tiistaista-torstaihin on koulutuspäiviä. Ti koulutus alkoi vasta klo 9. Laitoin aamulla kellon soimaan 5:30 ja kävin juoksemassa 12km ja polkaisin Laajavuoreen. Iltasella hieman(liian) myöhempään juoksin Matsonin kanssa 18km. Loppupuoli oli ehkä hieman reippaampaa, ainakin tuntui siltä kun oli pimeää. Juoksu tuntui pitkästä-pitkästä aikaa hieman paremmalle. Ei nyt kuitenkaan mikään lentotuntuma, mutta viime kuukausien tuntumaan nähden hyvältä(kaikki on suhteellista). Seuraava yö tosin tuli nukuttua tosi huonosti. Lenkki oli kuitenkin sen verran väsyttävä ja liian myöhään että luulen sen vaikuttaneen siihen. Asiaa ei tietenkään auttanut nuorimmanen, joka huusi ja potki vieressäni.
Tänään oli taas lepopäivä likellä. Sain kuitenkin tsempattua itseni "metsään" juoksemaan. "Eksyin" hieman tutkiskelemaan latupohjia ja sain tunnin verran juoksua(12km). Pari kertaa mulahdin suohon joten kengät oli sopivan märät ;)
Huominen aamulenkki on harkinnassa. Vaikka heräisi 5:30 niin voi tulla hieman liian tiukka aikataulu. Tietenkin jos kävisi juoksemassa ainoastaan kutosen niin ehtisi, mutta ei taida viitsiä pukea verkkareita ja käydä suihkussa sellaisen lenkin takia. Eri asia olisi jos juoksisi normaalisti töihin, mutta nyt pitää palata kotiin suihkuun, syödä aamupala ja lähteä polkupyörällä koulutukseen. Mietitään. Iltalenkki pitäisi tehdä vähintään puolipitkänä. Perjantaina onkin sitten hieronta. Viimeisestä hieronnasta taitaa olla yli viisi vuotta. Lauantaipäivä taas taitaa mennä V-koskella "talkoissa". Voi olla hankalaa tsempata itsensä sen reissun jälkeen lenkille. Eikä sitä viitsisi hieronnan jälkeen pitkää lenkkiä tehdäkkään... Katsotaan nyt minkälaisen lenkin sitä sitten Su tekisi. Siitä on tasan viikko maratoniin...Noh, empä taida ihan viimesenpäälle valmistatuakkaan...

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Su 30.9 Kolmen lenkin viikko

Niin, tulihan sitä käytyä jopa kolme kertaa tällä viikolla lenkillä. Viime viikolla viitenä päivänä.
Tostaina taisin vetäistä kevyen 15km. Pe aamuna joku 12km ja tänään pääasiassa poluilla Matsonin kanssa 22km. Eipä olisi tänään paljoa pitempää jaksanutkaan.
Ensiviikolla kolme päivää koulutuksessa, mutta voisi kokeilla kuitenkin tehdä joka päivä yhden lenkin. Jonain päivänä pitäisi yrittää juosta pitempikin lenkki.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Pe 21.9 Samaa P##kaa

Eipä tässä mitään uutta. En ole voittanut lotossa eikä juoksu kulje vieläkään. Tänäänkin olisin laittanut kävelyksi kesken lenkin, mutta kun ei ollut aikaa. Aamulla normi seiska ja iltasella kymppi. Huomen aamuna oli tarkoitus vetäistä pieni aamulenkki, mutta taitaa jäädä. Yrittäisi sitten vaikka iltasella...jos huvittaa.
Eillen koneen suljettuani jäi kaivelemaan että paljonko laitoin iltalenkin pituudeksi. Väärinhän se meni ja vielä pahempaan suuntaan. Pitihän se korjata.
Tässäpä tämä. Taidan lähteä keskittymään olennaiseen.

ps. Tumppi on ilmoittanut halunsa ilmottautua kisaan! Siis pj-kisaan ;) Onnea valitsemallesi uralle. Uuusia innokkaita aktiivejä tarvitaan aina ;) Tsemppiä!

torstai 20. syyskuuta 2007

Ei vieläkään valoa tunnelin päässä

Tiistaina sitten harjoittelin sitä Markon mainostamaa hidasta juoksua. Vauhdeista ei kyllä ollut mitään tietoa, mutta noin perstuntumalla se oli noin 5min/km. Ehkä hitaampaakin, ehkä ei? Eli aamulla 6km ja iltasella 17km. Eipä se juoksu tuntunut yhtään helpommalle vaikka kuinka hitaasti juoksi.
Keskiviikkona aamulla 6km(hitaasti) ja iltasella kokeilin puolireipasta. Alusta alkaen kevyesti kiihdyttäen noin kuuteen kilsaan asti. Pääsin viimeisen kilsan juuri alle neljän minuutin ja hyppäsin metsähallituksen puolelle. Takaisin baanalle kömmittyäni en edes viitsinyt yrittää jatkaa reipasta. Tuntui sen verran pahalle... Juoksua tuli noin 9km.
Tänään sitten yritin aukaista paikkoja kestoharjoittelulla. Aamulla kymppi ja iltasella 21. Olisin varmaankin kävellyt jos olisin tarennut. Kun ei kulje niin ei kulje!!! Nyt kyllä saa jo unohtaa edes kohtalaisen ajan maratonilla. Juoksusta tulee läpijuoksu jos edes sitäkään. Turistireissu. Voisihan sitä kuitenkin yrittää juosta läpi, niin voisi kokea miltä tuntuu juosta maaliin olympiastadionille. Tosin maalialueelta ei kuulemma saa kuin alkoholitonta olutta ;( Lueskelin netistä maratonarvostelua jossa todettiin reitin olevan mutkikas. Eräänä vuonna sillä ratkottiin Saksan mestruudet ja voittoaika taisi olla jotain 2,20.
Huomenna onkin sitten tarkoitus raahautua hieman lyhyemmät lenkit.

maanantai 17. syyskuuta 2007

Ma 17.9 Ei kehuttavaa

Viime viikolla tuli kolme lepopäivää. Viikonloppuna iski laiskuus. Ei huvittanut. Perjantai oli ainut hieman sinnepäin treeni. Aamulla 10 ja iltasella 11.
Münchenin reissu on nyt sitten varattu ja maralle ilmottauduttu. Vielä kun saisi juoksun kulkemaan ja hieman motivaatiota ;(
Tänään aamulla noin vitonen hirveässä vesiteessa lämpötilan ollessa viiden asteen paikkeella. Iltasella kevyttä 14km. Ei vaan kulje, stana. Jalat on ihan ihmeellisen väsyneet koko ajan. Huomenna olisi ollut tarkoitus kokeilla ensimmäistä kertaa reipasta, mutta eipä siitä taida tulla mitään. Turha se on väkisin puskea ;(
Perjantaina lenkin jälkeen uimahallissa lilluessa kummankin jalat rakot irtosivat. Nyt on sitten tuossa päkiän alla ihan kuin vauvan iho. Tuntuu hieman ihmeelliselle sovittaa lenkkaria jalkaan. Toivottavasti iho ei enää pääse hankaamaan. Ei tarvitsisi kuin pientä hankausta niin iho olisi taas rikki. Että tämmöstä.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Ti 11.9 Ei tule mitään ;(

Sunnuntaina kävin eka kerrran hieman kokeilemassa. Olihan siinä hieman itseaiheutettua oloakin, mutta tuskallista oli. Etureidet oli niin helkatin jumissa ettei koskaan. Tuli siinä kuitenkin tapailtua juoksuntapaista noin 11km. Lenkin jälkeen iltapäivällä iski sitten kauhea horkka päälle. Laitoin paksun villapaidan ja vielä viltinkin. Ei auttanut. Palelin siinä sitten vielä puolet seuraavastakin yöstä kunnes aloin aamuyönpuolella vuorostaan hikoilemaan. Aamulla olo ei tuntunut noustessa enää ihan hieveälle. Kävelin ensimmäiset pari kilsaa Liljan kanssa koululle jotta se pääsee ajoissa. Yritin siinä sitten kilsan verran juoksuntynkää kunnes piti alkaa kävelemään alamäkeen. Yritin kerran vielä tasasella kunnes alkoi sen verran vituttamaaan että kävelin loppumatkan töihin. Juha P. yllätti minut kävelemästä loppumatkasta. Keveli sekin siinä sitten kilsan verran minun seurana. Aamupäivällä taas kylmä olo töissä. Tempasin naamaan finrexin ja pari duactia ja olo vähän tokeni. Ainakin nokan vuotaminen. Iltalenkille lähdin kuullostelemaan jotta tulisko siitä mitään. Ei se alussa nyt niin pahalle tuntunut, mutta loppumatkalla iski etureidet taas niin jökkiin että pahimmat ylämäet piti kävellä. Tänä aamuna raastoin normi aamulenkin 7km vaikkei se kivaa ollutkaan. Iltalenkillä lähdin juoksemaan sellaista 10-12km:n lenkkiä, mutta taas alkoi vituttamaan nuo reisikivut ja kulkemattomuuden tunne. Eli lenkin saldo oli että juoksin 5km ja kävelin 5km. Ihan turha tässä on yrittää lenkkeillä vielä kun ei yksinkertaisesti pääse mihinkään! Suunnittelin vielä kerran Müncenin reissua, mutta se taitaa kaatua rahapulaan. Pitäisi ottaa mamma mukaan ja sehän vähintään tuplaa kustannukset. Lokakuun lopussa vielä kaatuu lainan lyhennykset päälle ja maksamattomia laskujakin löytyy. Sitten vielä kun sattuu tilipäivä juuri reissun jäleen niin se taitaa kaataa reissun vaikka visaa vinguttaisikin. Eikä tässä oikein tällä hetkellä ole hirveä motivaatio suunnitella kisoja/harjoituksia. Voipi olla että minulla alkaa ylimenokausi. Ylikuntokauden voisi sitten alkaa joskus loka-massrraskuun vaihteessa. Että tällaista paskaa.

ps. Mamma kävi kertomassa että sille tulee tässä kuussa lomarahat...jospa sittenkin...katellaan ;)

tiistai 4. syyskuuta 2007

Ti 4.9 Elämä palaa

Jalat on ollut kipeät, kuten oli odetettavissakin. Tänään kuitenkin pääsin portaat alas suorin jaloin kaiteesta kiinni pitäen. Huomenna teoriassa voisi käydä hieman hissuttelemassa, mutta kaikki on todennäköisesti kiinni rakoista ja isonvarpaan kynnestä. Pyöräillessä jalkojen voimataso tuntuu oikeastaan yllättänkin hyvälle. Ei se ainakaan siitä johdu etten olisi ottanut kaikkia irti. Tulos ei kuitenkaan ollut kunnon mukainen. Kyllähän tuosta viimeisestä kovasta viikosta löytää virheitä jos niitä haluaa etsiä. Liikaa tehoja/ikä/anarebinen kynnys/vauhti. Enköhän minä käy vielä jossain kokeilemassa edes kohtalaista tulosta. Vaikka kumisaappaat jalassa!

Laitoin joitakin pika otoksia Vaasan kisata picassa albumiin. Huoltajalla( Kiitos muuten huotajalle!!!) ei ollut hirveästi aikaa nappailla kuvia koska hän oli Huoltaja. Neljän juoksijan juomatarjoilu ja voittajalle geelit. Kova suoritus! Lisään linkin ruudun oikeaan reunaan...

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Su 2.9 Ei elämää kisan jälkeen

Onneksi kisan jälkeen ei ollut nettiä käytössä. Vuorokausi kisan jälkeen on rauhoittanut kummasti ;)
Lähtökohtahan ei ollut kovin lupaava, mutta en kuitenkaan lähtenyt luovuttamaan kisaa. Monesti huono kenraali on kuitenkin tuottanut ihan hyvän näytöksen. Keskiviikon jälkeen en tehnyt ennen la aamu veryttelyä yhtään mitään muuta kuin työmatkapyöräilyt. Aamuveryttely tuntui ihan suht hyvältä, joten lähdin ennalta suunnitellun käsikirjoituksen mukaan. Alku tietenkin oli hieman liian kovaa. En ole vielä jaksanut/viitsinyt hirveästi analysoida alkuvauhdinjakoa. Toisaalta eipä sitä hirveästi tarvitsekkaan kun kun katsoo väliaikoja ja lopputulosta suhteutettuna päivän kunttoon. En ole hirveästi kirjoitellut tässä blogissani vauhdeistani, mutta tulkoon nyt nuo väliajat julki. En tiedä kuinka kohdallaan vitosen paalut oli, mutta jotkut kilometrikyltit heitti aika pahasti, joten terveisiä vaan järjestäjille. Väliajat: 18,14 / 18,23 / 18,51 / 18,53 / 19,00 / 20,13 / 21,26 / 22,32 / 8,39.
Varkauden helteessä sippasin todella pahasti, eikä juoksu lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa. Vaasassa keli oli lämpötilan suhteen ihanteellinen ja mikäs siinä aloitteassa myötätuuleen(+4...8m/s). Tiesin että koko ajan mennään aivan rajoilla, mutta niinhän sitä ollaan menty monia viime maratoneja. Järkevästi ajatellen olisi ollut tervettä heittää koko homma kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen(1.18,36), mutta tyhmä mikä tyhmä! Olen elämässäni kokenut monia todella pahoja väsymystiloja sekä kisassa että joissakin tyhmissä yksin tehdyissä "extream" harjoituksissa, mutta tämä oli kyllä "kokemuksen arvoinen" suoritus. Ihmettelen viläkin mistä kaivoin sen lisäpotkun 40km:n kohdalla(KarranKake kyllä yritti tsempata pikkasen aikasemmin). 40..41 oli 4,06 edellisen likellä 5min/km jäleen ja loppukin tuli vaudillisesti ihan ok ajatellen sitä kipua mikä oli lihaksistossa. Jos olisin eillen kisan jälkeen päässyt kirjoittamaan tämän niin forresG olisi jäänyt toiseksi hcm:n saksijutun jälkeen. Järjestäjät vielä sorsi kuohun miehiä palkintojen jaossa. Palkinnot kuulemma tulee postissa perässä. Toivottavasti tulevat vasta muutaman viikon päästä etteivät saa samaa pakettia takaisin. Toista kertaa ei kuitenkaan tarvitse lähteä Vaasaan juoksemaan maratonia vaikka tuttu paikka onkin asuttuani siellä muutaman vuoden. Perkele että tsemppasin hyvin kun en käyttänyt yhtään kirosanaa koko jutussa. Syksyn tulevaisuudesta en tiedä vielä, mutta kai sitä jotain tyhmää tulee tehtyä.

ps. Vuorenmaan Matille vielä kiitoksia lippiksen kannosta ja "ylenpalttisesta" positiivisesta ajattelusta. Alpon kyllä pitäisi pitkästäpitkästä aikaa kokea tuo ihana sippaamisen tunne. Sitä ei saa rahallakaan ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Ke 29.8

Täällähän on ollutkin jo viikko hiljaisuutta. En edes muista mitä olen treenannut tässä välissä. En kuitenkaan paljon. Ainakin viime lauantaina kävin Haapamäellä kympin hölkässä. Eipä siitä jäänyt paljoa kerrottavaa. Ainoastaan se että jäin minuutin tavoiteajastani. Ei vaan kulkenut. Kai siinä välipäivinäkin jotain lenkkejä oli mutta en nyt suoralta kädeltä muista mitä. Täytyy jossain vaiheessa katsoa sykemittarin kellon muistista ja merkata harjoituspäiväkirjaan. Maanantaina kävimme Kimmon, Matin ja Jaskan kanssa noin 11km:n lenkillä. Alavatsalihaksiin sattui niin vietävästi ettei juoksusta meinannut tulla mitään. Tänään kävin Harjulla yrittämässä viimeistelyä tihkusateessa. Jalassa oli iänikuiset ds trainerit. Kengät lipsui niin vietävästi märällä kentällä etten vetänyt kuin kaksi tonnin vetoa oletettua maraton vauhtia. Niinpä niin, oletettua. Taitaa jäädä oletukseksi, sen verran huono oli tuntuma. Kyllä tässä alkaa "pieni" epävarmuus iskemään lauantain kisaa ajatellen. Viime lauantain hölkän vauhti ei ollut kuin 9s/km kovempaa kuin oletettu aloitusvauhti Vaasassa. Tämänpäiväinenkin kisavauhtinen juoksu tuntui todella nihkeälle. Taitaa jäädä enkat haaveeksi ;( Ennen starttia ei ole enää kuin lauantai aamun veryttely. Kenkäpolitiikkakin on vielä ihan auki. Ostin viime viikolla Niken skylonit, mutta ne tuntuu aivan liian löysille. Uusimmat ds treinerit on kerran suutarilla paikattu ja ne on taas pohjasta puhki. Sitten on yksi vaihtoehto nuo tämän päiväiset vanhat kisakengät. Taidan vetää vaan kumisaappaat jalassa.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Ke 22.8 Keveetä

Tänään oli kevyt päivä ainoastaan 7+7. Huomenna on vielä kevyempi: LEPO. Aika väsyneet nuo jalat. Onhan tässä aikaa palutua. Toivottavasti en kuitenkaan jumittanut jalkojani liikaa tässä viikon rupeamalla. Huomenna pitää lähteä etsimään kisatossuja. Vielähän tässä olisi aikaa totuttaa ne koipiin. Täytyy ostaa sellaiset kengät että enkat paukkuu sekä Haapamäellä että Vaasassa ;) Kunnollahan ei ole mitään tekemistä tuloksen kanssa ;)
Harmi että yksi ennakkosuosikki on pois SM-maralta. Toivottan kuitenkin hänelle pikaista toipumista!

tiistai 21. elokuuta 2007

Ti 21.8 Harjulla

Aamulla kohtalaisella tuntumalla 10km. Lopussa alkoi hieman väsymys tuntumaan, mutta ei pahasti. Iltapäivällä 14km: 3+(2000)/5min+(10x300)/1min+6km. Aika epävarmoin tuntein tuli saavuttua Harjulle. Kun kumminkin olin itseni paikalle saanut ei sitä viitsinyt takaisinkaan kääntyä. Pientä venyttelyä ja jutustelua Börjen kanssa. Tsemppiä vaan Börjelle Lontoon kisaan. Toivottavasti enkat paukkuu! Eka kaks`tonnia jäykähkösti ja suunniteltua kovempaa. Juoksun nimittäin piti olla rentoa matkustelua. Ei ollut. Viiden minsan palautuksen jälkeen 10x300m. Jäykkää edelleenkin. Keskiaika sijoittui kahden edelliskerran(17 ja 24.7) puoleenväliin. Muutaman minuutin valuttelin hikeä tartanille ja hölkkäsin hitaasti kotia kohti. Yritin juosta mahdollisimman hiljaa. Nimittäin suurin osa matkasta on ylämäkeä. Pahimman mäen kävelin suosiolla vaikkei tarvetta olisi ollutkaan. Se on aina sama homma kun tulee rataharjoituksesta, loppuveryttely ylämäkeen. On sitä joskus käynyt niinkin että pyörätie on käynyt kapeaksi kun väsymys/nestehukka on iskenyt ;) Täytyy vaan yrittää todistella itselleen että kyllä se mäkijuoksu jotain kehittää(vaikkei se loppuveryttelyssä kehittäisikään muuta kuin...).
Huomiseen ohjelmaan tulee nyt sellainen muutos että puolipitkä jää väliin ja tilalle tulee lyhyet kevyet hölkät.

maanantai 20. elokuuta 2007

Ma 20.8 Palauttava

Toodellaa palauttava päivä. Aamulla ainoastaan 5km ja iltasella 7km. Tuntuma oli se mitä eillen jo ounastelin, väsynyt. Tänäänkö viitsisi vielä hieman venytellä, niin voisi aamulenkillä kuulostella huomisen iltatreenin kohtaloa. Huomen aamuna voisi jo yrittää nousta hieman aikasemmin kuin viime aikoina on tullut noustua. Yrittäisi vaikka jo kuudelta ylös. Onneksi kelit alkaa jo viilentymään. Harjoittelun kannalta hieman liian myöhään, mutta kisojen kannalta ihan sopivaan aikaan.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Su 19.8 Väsynyt mies

Ei nyt ole oikein jaksanut joka päivä tehdä päivityksiä plogiin. Eli Torstain jälkeen:
Perjantaina takki oli taas aika tyhjä "tiukan" kiihdytyksen jäljiltä. Aamulenkki 7km meni kohtalaisesti, mutta reidet oli aika tyhjät. Iltalenkki 7km oli melko samanlainen. Ehkä vielä heikompikin. Lauantaina ymmärsin onneksi jättää aamulenkin väliin. Vedin paivän ainoan harjoituksen puoleltapäivin. Lenkki oli sama kuin viikko sitten eli 15km: 10+(5). Ajallisesti samanlainen kuin edellinenkin lenkki. Tasainen ja alamäki meni ihan ok, mutta ylämäissä huomasi reisien väsymyksen. Eipä siinä viimeisellä vitosella muuta oikeastaan olekkaan kuin ylämäkeä ;). Loppupäivä menikin sitten synttäreillä. Tänään lenkillä tajusin että lauantain ruokailut jäi aika heikoksi! Tänään perinteinen pitkälenkki 30km. Parhaimmillaan purukkaa oli mukana kuusi juoksijaa! Jäykkää juoksua. Juomaa ja energiaa oli riittävästi mutta loppumatka oli melko tuskaista. Alkaa kolme tehopäivää jo vaikuttamaan. Huomenna on sitten todella kevyt palauttava päivä! Toivottavasti elimmistö palautuu Tiistain ratatreeneihin. Nyt ainakin jalat on aika muusina. Viikkoon tuli kuitenkin ainoastaan 134km. Noh, teho korvasi määrän ;)

torstai 16. elokuuta 2007

To 16.8 Kiihtyvä

Tämä kiihtyvä ei ollut ohjelmassa, eikä vauhteja oltu suunniteltu. Mentiin tunteella ei sykkeellä ;) Eka reilu kymppi Kuokkalaan Viherlahdian kautta. Kattelin huvikseni kolmella kilsalla vauhteja 4,20/4,23/4,25 riippuen tuulen suunnasta(tai kilometrimerkintöjen tarkkuudesta). Kuokkalasta Matson mukaan(kiilaamaan vauhtia). Vauhti taisi loppujen lopuksi kiihtyä aika tasaisesti. Ylämäet otettiin tarkoituksellisesti "hallitusti". Luulen että kilsat oli jossain 24:n pinnassa. Aamulla oli kilsoja 10. Ihan ok päivä. Huomenna voi taas keventää hyvällä omallatunnolla.
Niin, se eilinen ;( Noh, aamulenkki meni vielä ihan kohtalaisesti. Iltalenkillä sitten tuli täysi romahdus. Voi olla että se johtui edellisen illan harjoitukseta sekä erittäin huonosti nukutusta yöstä. Väänsin väkisin neljä kilsaa ja pysähdyin pariksikymmeneksi minuutiksi venyttelemään että saisi juoksun edes vähän kulkemaan. Eihän se lähtenyt kulkemaan. Alkoi sen verran tympimään että kävelin kotiin. Illalla kotona venyttelin hieman lisää. Tuntuu että joka toinen päivä kulkee. Toivottavasti Vaasaan sattuu se kulku päivä.

tiistai 14. elokuuta 2007

Ti 14.8 Vetopäivä

Aamulla 10km kevyesti...Iltalenkki 15km: 5+(5x1127m)/2min+4,5. Hengitys ei taaskaan kulkenut. Toiseksi viimeinen oli jo aika tuskainen ja polvet notkui. Sain kuitenkin rempaistua viimeisen kaikista koviten. Sai kuitenkin hetkenaikaa syleskellä. Vetojen keskiaika oli toiseksi kovin tänä kesänä. Eli ihan ok yksin vedettynä. Huomenna palauttavaa kohtuullisilla kilometrimäärillä ja To pitempää.

lauantai 11. elokuuta 2007

La 11.8 "iltalenkki"

Toinen treeni 15km: 10+(5). Ei oikein ollut kulku päällä. Kokonaisaika kuitenkin pari minuuttia kovempaa kuin maalis-huhtikuun vaihteessa ja viimeinen vitonenkin reilu puoli minsaa kovempaa. Hengitys kuitenkin ahdisti ja jalat oli väsyneen tuntuiset. Noh, se on vaan juoksemattomuuden aiheuttamaa aistiharhaa. Rumba vaan päälle niin kyllä se alkaa viimeistään tiistaina taas kulkemaan.
Niin, eillen tuli sitten ilmottauduttua Vaasaankin. Sekä SM:ään että Vaasa maratonille. Nyt ei tarvitse enää kuin maksaa ja juosta kisa.
Onkohan sillä Tumpilla taas jalka paskana kun miehestä ei ole kuulunut mitään?

La 11.8 Aamulenkki Ladunmajan kautta

Pääsin jo jopa pikkasen kahdeksan jälkeen aamulenkille. Kulku vieläkin hieman nihkeää. Räkä lentää ja hengitys on tukkoista. Keli oli kuitenkin inhimillinen kun aurinko pysyi pilvessä. Kevyttä juoksentelua(ajantappoa) 11km. Toinen lenkki onkin jo klo 14. Lenkin jälkeen lähdemme Sumiaisiin systerin mökille viettämään iltaa. Voi olla että olemme siellä yötä joten Sunnuntain pitkä lenkki siirtynee iltapäivälle. Tänään pitäisi jaksaa sirkkelöidä vielä pari vanhaa kaapinovea hyllylevyiksi vaatehuoneeseen. Pölyistä hommaa. Täytyy yrittää tsempata...

perjantai 10. elokuuta 2007

Pe 10.7 Paluu blogiin

Tässä onkin näköjään vierähtänyt jo viikko viime päivityksestä. Lenkki rintamalla on ollut todella hiljaista. Maanantaina kasin aamulenkki ja tänään taapersin reilu 15km. Kyllä oli nihkeää! Kevyt viikkohan minulla piti olla, mutta ei sentään näin kevyt. Tässä on ollut kissanristiäisiä, reissuja ja pientä kesäflunssan poikasta. Pari päivää tuli leikittyä metsuria miltei 30:n asteen lämmössä. Kyllä hiki virtasi. Kävihän se ihan hyvästä(?) korvaavasta harjoittelusta. Ainakin paikat sai kipeäksi. Yksi päivä kellon ympäri meni Visulahdessa. Raskas ja kuuma reissu. Pari päivää kotimökillä josta piipahdettiin välillä häissä. Nyt olisi aikomus alkaa taas harjoittelemaan. Saisi nuo kelit vaan hieman viilentyä. Niin ja maanantaina töihin.

perjantai 3. elokuuta 2007

Pe 3.8 "aamulenkki"

Löytyihän se syy tiistain hyvään kulkuun. Se oli puskemassa tautia päälle. Taisin kuitenkin selvitä aika vähällä. Kurkkuhan minulla oli ollut joinakin aamuina hieman kipeä. Ke oli sitten pää kipeä. Kuumetta en edes viitsinyt mitata. Leposykkeet oli kuitenkin 20 pykälää ylhäällä. Eillen ne oli enää 10 pykälää.
Joo, kävin tuossa saattamassa Matin työmaalle ja juoksin pikku lenkin kautta kotiin. Tunnin kohdalla tosin jouduin vaihtamaan sukat keskenään toisinpäin. Hölkyttelyä tuli 28km. Täytyy ottaa näin taudin jälkeen ensimmäisellä lenkillä hieman varovaisesti. Jospa sitä sitten illalla saisi jo kunnon treenin.

tiistai 31. heinäkuuta 2007

Ti 31.7 Kuukausi pulkassa

Tulipa sitten käytyä hieman kastumassa ;) Ei kuitenkaan onneksi tullut kylmä. 15km veivasin Matin ja Veskun kanssa. Pojjat meni hieman pitempään. Tuntuma vaan oli pelottavan hyvä. Harvinaista ja pelottavaa. Koskahan tämä korttitalo kaatuu ;). Tästä viikosta tulee kuitenkin määrällisesti kevyempi kun viikonlopuun sattuu yhdet häät. Lauantaina ei ehdi kuin vaivaisen yhden lenkin. Sunnuntain lenkkikin tulee varmaankin menemään iltaan/iltapäivään. Juostaan nyt kuitenkin vielä kohtuullisesti jos juoksu tuntuu kulkevan. Jos väsyttää niin levätään sitten.
Odotellaan millaiset määrät se Tumppi lyö pöytään. Ei se kehtaa jättää määriä pienemmäksi kuin mitä minulla on ;) On se sen verran hullu!

Ti 31.7 Jäykkä mies

Olipas aamulenkillä jäykkää. Köpöttelin 8km etureidet jäkkänä. Unohdin laittaa linimentit reisiin lenkin jälkeen, mutta vielähän sitä ehtii... Taitaa alkaa harjoittelu kumoloitumaan ;)
Onneksi(?) tuli lähdetty eillen Palsinaan. Kiitos vielä Mikolle kyydistä ja tarpeellisesta energiapatukasta kisan jälkeen. Odotukset kisasta eivät olleet kovinkaan kummoiset. Olihan takana kova viikko ja pisteenä i:n päälle Su ylipitkä lenkki. Veryttely 4km, muutama aukiveto(jäykkää) ja pikkasen hissuttelua kun lähtö hieman viivästyi. Keli oli miltei tyyni, lämmintä ehkä parikymmentä astetta, mutta todella hiostava keli! Mikko karkasi muulta porukalta heti alusta ja itse jäin kakkosporukkaan. Juoksu tuntui yllättävän rennolta. Meitä oli sellainen 7-8 hengen kakkosporukka ja kävin itsekkin vetämässä n. 1,5km:a kun vauhti tuntui tippuvan. Aloin hieman passailemaan puolenmatkan ylämäissä ja porukkaa lappoi ohi. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä vaan pitänyt runtata mukana. Pelkäsin kuitenkin että viime viikko kostautuu loppumatkasta. Sain kuitenkin napattua pari miestä vielä kiinni viimeisen parin kilsan matkalla. Tuntuihan se loppumatkasta hieman pahalle, mutta jäi sellainen tunne että tuli hieman löysäiltyä. Tarjolla olisi ollut kuitenkin oman sarjan voittokin kovemmalla rypistyksellä. Kovien kisojen puute. Loppuveryttelyksi kisareitti(6,31) toisinpäin. Kotimatkalla alkoi jo hieman hiukomaan. Olisi pitänyt ottaa vaikka pari voileipää mukaan, mutta energiavaje korjautui sitten kotona parilla huoltsikalta ostetulta pizzalla ;)
Kisan tulokset: http://www.kuorevedenkarki.fi/ (nopea tulospalvelu järjestäjillä!)

maanantai 30. heinäkuuta 2007

Ma 30.7 Huh, huh...

Sain sitten vedettyä viime viikon kunnialla läpi.
Perjantaina 13km: 4+(5x1000/2min)+4. Ravirata oli äskettäin lanattu, joten rata oli hieman pehmeä. Eipä nuo vauhditkaan päätä huimannut, mutta kiihtyvä trendi kuitenkin.
Lauantaina aamusta 12km ja iltasella Juuson kanssa 12km. Sanoin alkulenkistä ettei täällä ole onneksi mäkiä. Mentiin kuitenkin minulle uudelle metäautotien pätkälle joka nousi miltei 200m:n korkeuteen(Keiteleen taso jotain vajaa 100m merenpinnasta). Paluumatkalla ehdotin että käydäänkö kellottamassa matkavauhti raviradalla. Ei sitten käynyt. Piti vetää "täysillä". Eipä Juuson vauhdissa paljon näkynyt viikkojen juoksemattomuus, mitä nyt lopussa hieman hyytyi kovan aloituksen takia. Puolessa matkassa olin jo 5s jälessä. Loppusuoralla imin kuiten eron kiinni.
Sunnuntain lenkille lähdin hieman epävarmana kun lenkkimaastot ja tiet oli aivan uusia. Onneksi vältyin eksymiseltä ;) Eikä ne mäetkään loppujun lopuksi kovin pahoja olleet. Pieniä teräviä nousuja... Energiat riitti hyvin kun otin juomavyön jossa oli hartspottia ja maltoa. Yksi pullo jäi kuitenkin juomatta kun sen sisällä oli joku punainen epämääräinen möykky. Mökillä selvisi että se kuminen pieni lekkikala. Joku penskoista oli joskus työntänyt sen sinne pulloon enkä edes huomannut sitä täyttövaiheessa. Keli oli kuitenkin sen verran "viileä" ettei sitä nestettä kovin hirveästi tarvinnut. Lenkin jälkeen(ennen ansaittua olutta) vedin vielä geelin ja lisää hartsport-malto sekoitusta. Viimeinen pari-kolme kilsaa meni hieman linkaamiseksi oikean jalan pikkuvarpaan hiertymisen takia. Vasemmassa jalassa oli jo valmiiksi yksi kynsi kipeytynyt. Meille tuli sitten Tumpin kanssa tasapeli kilometrien suhteen(34km) ;)
Lopputuloksena ennätysviikko laskettuna Ma-Su välinen jakso. Olen joskus Portugalissa juossut 13km enemmän seitsemään päivään, mutta sitä ei lasketa, kun se ei sattunut täyteen kalenteriviikkoon. Eipä tosin tuollaisella yhdellä määräviikkolla kuuhun mennä. Nyt kyllä hieman tuntuu että onko järkevää yrittää vetää toista kovaa määräviikkoa perään. Mennään päivä kerrallaan ja kuullostellaan tuntumaa ja yritetään välttää ylilyöntejä. Heinäkuusta tulee myös kovin kuukausi määrällisesti. Tehot on tosin olleet aikalailla lapsenkengissä.
Aamulla kävin hölköttelemässä kasin verran. Hieman tosin piti etsiä sopivia kenkiä ettei ne olisi painanut varpaita. Iltasella lähtenen Palsinajärvelle, jos saan kyydin.

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Pe 27.7 Aamulenkki

Aamusta TV kevyt kymppi. Ei hyvä ei huono. Perusjyräystä. Toivottavasti iltalenkillä kulkisi edes kohtalaisesti. En ole vieläkään päättänyt vedänkö tonneja keveesti vai reipasta. Kunhan nyt yritän jotain hienman kovempaa. Nyt lähden pakkaamaan reissua varten.

torstai 26. heinäkuuta 2007

To 26.7 Ohjelman mukaan

Eipä tässä päivässä mitään ihmeellistä. Vedin kumminkin ohjelman mukaiset lenkit 10+20. Iltalenkin alussa tuntui että on tässä jo hieman juostu tällä viikolla. Sellainen pieni jännä kihelmöivä tunne elimmistössä. Juoksu kuitenkin tuntui miltei normaalille. Polvetkin tuntuu kestävän kohtalaisesti kun on jatkuva lämpö päällä. Sattuuhan niihin, mutta ei haittaa juoksua, mikä tärkeintä. Huomisen aamulenkin vielä ehtii heittää kotimaisemissa, mutta pitäisi jo alkaa tutkiskelemaan karttoja Liimattalan lenkkimaastoista. Reippaan voisi vetäistä edestakaisena yhdellä kärrytien pätkällä tai sitten vetoja raviradalla. En kyllä tiedä sen radan pituutta. Pitkän joutunee vetämään edestakaisena lenkkinä ettei tule kovin suuria eksymisiä ;)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Ke 25.7 Lipsuu...

Ei nyt oiken tunnu palautuspäivälle, tai tuntuu, mutta järki sanoo toista. Aamulla lipsui ja iltasella lipsui. Iltalenkki piti olla 12km tai max 14km. Siitä sitten tuli kuitenkin 17km. Keli oli todella hiostava. Pikku kiiruussa tuli lähdettyä ja ajatusvirheen vuoksi lähdin liian myöhään. Eihän siinä muuta kuin jalkaa toisen eteen kohtauspaikalle jossa Jaska ja Vesku jo odotteli. Yleensä minulla menee siihen paikkaan 20min, mutta nyt se piti juosta 15 minuuttiin ja myöhästyin silti. Täytyy varmaankin miettiä huomista treeniä hieman uudelleen että saisi perjantaina tehtyä kehittävän vauhtitreenin. Viikonloppu pe-su tulee oltua Liimattalassa Äänekosken toisella puolella, joten silloin plogi ei päivity. Toivottavasti treenit kuitenkin tulee tehtyä...

Ke 25.7 Aamulenkki

Eihän se aamulenkki tietenkään painanut kun oli vielä eiliset treenilämmöt päällä eikä palautuminen ole vielä varmaankaan alkanut. Olisihan se pitänyt jo tietää tällä nylkky kokemuksella ;) Olen yrittänyt näin lomalla pitää amulenkin aloittamis aikaa riittävän aikaisena. Yleensä pääsen lähtemään ennen kahdeksaa. Tänään meinasi hieman lipsahtaa. Pääsin lenkille vasta 8:40. Pääasia että saa riittävästi unta, kun tuo nukkumaanmenoaika tahtoo kesällä aina hieman venähtää. Tavoitteena olisi kahdeksan tunnin yöunet. 7,5h:a olisi ihan normaali. 7h minimi. Jos unet jää(jatkuvasti) vähemmälle se alkaa jo vaikuttamaan palautumiseen. Tämä on tietenkin henkilökohtaista, mutta näin ainakin minulla. Niin, aamulenkiksi tuli 10km. Kasi oli ohjelmassa, mutta kun juoksu kulki... Jospa sitä taas tänään ehtisi hieman seuraamaan surkuhupaiseksi muuttuvaa Ranskan ympäriajoa. Kukahan sieltä seuraavaksi lähtee...

tiistai 24. heinäkuuta 2007

24.7 Iltalenkki, toisen kerran radalla

Venyttelin hieman iltalenkille lähtöä, että saisin riittävästi tunteja lenkkien välille. Juuri kun sain lenkkivaatteet niskaan alkoi tietysti satamaan. Roikun 20-30 minuttia netissä jotta sade hieman hellitti. Sainhan sitten alkuveryttelyn juostua satettomassa kelissä ;) Harjoitus miltei sama kuin viikko sitten 15km: 6+(2000)+10x300+4km ja vettä tuli kuin aisaa. Se oli kuitenkin lämmintä kesäsadetta(+17) eikä hirveästi haitannut harjoitusta. Onneksi sain kolmisatasille asiksen ihmekengät(20e citymarketin löytökorista) jalkaan kun normaalit lenkkarit suti Harjun kentällä niin vietävästi. Kakstonninen meni ~10s kovempaa ja kolmisataset keskiaikana noin sekka kovempaa kuin viikko sitten. Radalla oli juoksemassa joitakin palloilijoita "häiriötekijöinä", mutta onneksi ja ihmetykseksi ne väistivät joka kerta toiselle radalle!!! Loppuveryttelyssä tosin sitten iski "pieni" heikotus ja joutui kävelemään. Minulla on joskus aikaisemminkin ollut samanlaista, enkä en oikein tiedä mistä se johtuu. Verensokerin laskemisesta? Kuona-aineiden liikkeelle lähdöstä? Nestehukasta? Ei se kyllä nestehukasta voi johtua kun sitä tuli taivaalta kuin esterin... ;)

Niin se valttaus. Perseelleehän se meni. Ainakin 1/3:s osa. Täytyy tarkastella kunhan portaat hieman kuivaa. Alkuun ainakin näytti huonolta kun viimeksi valtattuihin pintoihin alkoi tulla vesipisaroita. Voi olla että oli parempi että alkoi sataa oikein kunnolla huuhtoutuipa "ylimääräinen" valtti pois läikyttämästä pintaa. Tutkiskelen humenaamuna että onko portaassa värieroja. Jos on niin jäi minulle hieman ainesta pöntön pohjalle korjaus sivelyä varten.
Odotan mielenkiinnolla huomista aamulenkkiä. Jos mies on kunnossa, niin se kulkee kohtalaisesti ;)

Ti 24.7 Aamulenkki

Tämänpäiväinenkin kympin aamulenkki on sitten veivattu. Tuntuma oli parempi kuin eillen aamuna, mutta jäykkää se on vieläkin. Yleensä se alkaa kulkemaan vasta ensimmäisen kovan viikon puolessavälissä. Sitä tässä nyt vaan odotellaan. Toivottavasti ei turhaa. Mietiskelin tuossa lenkillä että kumpi se olisi minulle tärkeämpää maratonin kannalta juosta Su 30km vai vetäistä Su hieman lyhkäisempi ja juosta Ma Palsinajärven ympärijuoksu http://www.jamsanseutu.fi/?x10994=1751684 Siinäpä pulma. Täytynee hieman kuulostella elimmistöä...
Täytyy lähteä valttaamaan portaat toiseen kertaan ennen sadealueen tuloa. Toivottavasti ehtivät kuivaa ennen sadetta. Sääennuste on taas luvannut vesisateita miltei joka päivälle.

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Ma 23.7 Iltalenkki

Noh, kulki kuitenkin vähän paremmin kuin aamulenkki. Ylämäissä reisissä pientä väsymystä. 12 piti juosta, mutta reittivalinnasta johtuen tuli 15km. No hätä.
Sain jopa tehtyä jotain hyödyllistä aamu- ja iltalenkin välissä ;) Valttasin etuportaat. Harmaaksi muuttunut kestopuu on nyt ruskeahko. Johan ilme muuttui kerrasta. Olisi vaan pitänyt vetää vielä toinen kerros, muttei ehtinyt. Jospa sitten huomenna jos ei ole sateenuhkaa ilmassa. Saman tempun voisi tehdä takapihan ulkoterassille. Katsotaan nyt miten ehtii ja jaksaa...
Olen ehtinyt parina päivänä hieman seuraamaan Ranskan ympäriajoakin. Mielenkiintoinen kisa, mutta vaatii perselihaksia ;) Huomenna tosin taitaa olla välipäivä. Onkohan se Kimmo pääsyt mailmanmatkallaan seuraamaan kisaa. Olisihan sekin varmaan kokemus, mutta taitaa olla hieman liikenneruuhkia pikkukylien teillä...

Ma 23.7 Aamulenkki

Ei kulkenut sitten yhtään! Ristiselkä ja etureisi aivan jumissa. Juoksu oli surkeaa köpettelyä. Keli oli kuitenkin hieno. Aurinko paistoi ja lämmintä 18 astetta.
Eillen jäi Lapinlahden kisat osittain katsomatta kun oli vieraita. Eipä sieltä olisi kuulemma näytettykkään vitosen kisaa!!! Onnittelu kuitenkin JKU:n pojille hienoista juoksuista ja omista ennätyksistä ;)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Su 22.7 Kevyen viikon loppu

Jaa että kevyen viikon loppu. Toivottavasti oli kevyt viikko. Edessä olisi kaksi kovaa määräviikkoa. Saa nähdä kuinka äijän käy... Tämän päivän puolipitkä Matin, Jaskan ja Veskun kanssa ei tuntunut ollenkaan kevyelle vaikka vauhti oli ihan riittävän kevyttä. Tavoitellun 20km:n sijasta tuli 23km:ia. Ei paha ylitys. Ihan "sallituissa" rajoissa ;) Viikkokilometrejä kertyi yhdellä lepopäivällä 100. 80-90 olisi ollut sopivampi. Sattuuhan näitä työtapaturmia, mutta toivottavasti ei kostaudu.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

La 21.7 "Reipasta"

Olipa nihkeä treeni. Heti alkuveryttelyssä huomasi ettei tänään ole helppoa. 16km: 3+(10)+3. Paluumatka jonkin verran nopeampaa kuin menomatka. Meno nihkeää ja väsynyttä, mutta juoksu pysyi kasassa eikä vauhti tippunut, mikä on tärkeintä. Vauhti kuitenkin parempaa kuin kevällä vastaavalla pätkällä. Eilisen juoksutuntumalla loppuaika olisi varmaankin ollut miltei minuuttia parempi, mutta mitä sitten? Tämähän oli vain harjoitus eikä niissä tarvitse aina tuntua hyvälle ;) Huomenna vain puolipitkä mikäli malttaa... Pikkasen välillä vaan meinaa heittää "paniikin puolelle" kun reippaissa, jotka ei tunnu hyvälle, mennään ainoastaan maratonin tavoitevauhtia ;0) Siitä huolimatta mietin reippaan loppupuolella että jos ostan uudet tossut Vaasaan niin kirjoitan tussilla niitten pohjallisten pohjaan loppuaikani (ennen kisaa) ! Jos aikatavoite ei täyty niin vähänkäytetyt kisatossut lähtee halvalla ;) Huomenna eksytetään tumppi metsään jos se uskaltaa lähteä mukaan... pisti viestin...ei pääse aamulla ylös...ei tule miehestä juoksijaa...

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Pe 20.7 Aamulenkki lipsahti

Eillen lenkki oli todella nihkeää. Juoksin ainoastaan kasin, muttei se oikein nautinnollista ollut...
Tänä aamuna kävin saattamassa Matsonin töihin. Paluumatka pienen mutkan kautto joten kilometrejä kertyi 18. Tuntuma oli huomattavasti parempi kuin eillen, mutta kilometrit olisi saanut jäädä vähemmälle. Iltalenkille en onneksi pääsekkään ;) Huomenna voisi kokeilla sykemittarin kanssa Keuruuntien testipätkällä mikä on päivän kunto. Juoksu rentoa ja reipasta ilman likaa rypistystä ja kohtalaisilla sykkeillä. Siten pääsee tarkastelemaan edellisien vuosien aikoja/sykkeitä ja katsomaan missä mennään.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Ke 18.7 Suolla

Vai ei noita suolla rämpimisiä saa laittaa harjoituspäiväkirjaan ;O) Kyllä ne vaan ihmeesti tuntuu näin huonokuntoisen miehen kropassa. En minä kuitenkaan laske niitä harjoituskilometreiksi joten älä tumppi huoli... Noh, tänään kuitenkin meni suolla taas neljä ja puoli tuntia. Kaikkien muiden häsäämisien jälkeen pääsin kuitenkin illalla lenkille. 14km sellaisella hieman jäykän väsynellä tunteella. Onneksi pahimmat vesikuurot kuitenkin vältti minua. Onhan nämä kevyet viikot sellaisia kilometrien välttelyitä. Kokemuksesta kuitenkin tiedän että väsymyksen tunne lisääntyy loppuviikkoa kohden. Se on kuitenkin vaan henkistä... Jos tässä ei pääse viikonloppuna kisoihin kuten alkaa näyttämään, niin pitäisiköhän sitä sovittaa joku reippaampi treeni tuohon loppuviikolle. Onneksi tuo tumppi sai netin toimimaan niin edes joku kommentoi näille sivuille niin ei mene ihan yksinpuheluksi ;)

tiistai 17. heinäkuuta 2007

Ti 17.7 Eka kertaa radalla

Maanantai meni juoksun osalta levoksi. Kävin kuitenkin marjassa ja kävelyä metsässä ja soilla tuli nelisen tuntia marjan poiminnan ohessa. Ihan hyvä huotava harjoitus.
Tänään aamulla kymppi ja iltasella polkupyörällä Harjulle: 11km: 3+(2000m)+10x300/1min+3x100+3km. Vauhdit oli ihan leppoisia mitä nyt viimeisellä kolmesatasella hieman koitettiin Matin kanssa ;) Mielestäni ihan hyvä harjoitus. Ei liian kuormittava näin kevyelle viikolle. Toivottavasti huomen aamuna ei sada kovin kovaa että pääsisi taas käymään lakassa. Ei kai se pieni lämmin kesäsade mitään haittaisi. Meidän lopetellessa treeniä paikalle ilmestyi pari hurjaa vetämään 2x2000m. Ensimmäinen vähän alle kuuteen minuuttiin ja toinen n. 5.45. Kyllä ne juoksijat on erikseen. Onhan toinen jo saavuttanut kalevankisa paikan ja toinen on ihan hilkulla. Toivotaan onnea(RAASTOA) A-luokka yritykseen! Kaverit siis olivat M ja M. Ja ettei homma olisi mennyt liian kevyeksi pojjat vetivät vielä päälle 400m täpöjä.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Su 15.7 Pitkä ja lomat edessä

Perjantaina 10+14km Kohtalaisella tuntumalla. Siitä sitten saunaan ja terassille/syömään. Tappiin astihan se sitten meni. La aamulenkki jätin suosiolla väliin. Aamupalan voimalla kuutisen tuntia lasten kanssa viherlaaksossa. Hieman alkoi iltapäivällä heikottamaan joten iltalenkkikin jäi sitten väliin ;( Tänään aamukymmeneltä Veskun ja Matin kanssa Tuomio- ja Palokkajärvi kieräen 30km. Kulku oli ihan kohtalaista mitä nyt tuo nivusseutu alkoi taas hieman vaivaamaan. Olihan tuota nesteytystä ihan riittävästi alla. Viikkoon yhdellä lepopäivällä markka neljäviisi. Olishan se ollu hyvännäköistä harjoituspäiväkirjassa jos olisi päässyt lauantaina lenkille, mutta eipä sillä ole lopputuloksen kanssa paljoa merkitystä. Ensi viikko pitäisi sitten olla hieman kevyempi.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

Ke 11.7 Ihan ok

Ihan normaali paluttava päivä. Aamulla seiska ja iltasella 14. Yllättävän hyvälle nuo kumpikin lenkki tuntui. Kun aamulenkki kulki, niin odotin että lihaksistossa tuntuu väsymystä vasta iltasella, mutta ei ;) Keli oli loistava. +19 ja pilvessä. Ihanteellinen keli shortseilla ja hihattomalla paidalla.
Laskeskelin kesäkuun kilometrejä. Lopputulos vaivaiset 219km! Näin jäkeenpäin, olisi kannanut jättää se maratoni väliin. Olisi pystynyt harjoittelemaan tuonkin kuukauden ;(

tiistai 10. heinäkuuta 2007

Ti 10.7 Taas Kotalammella

Pikaisesti että ehtii katsomaan kisoja:
Aamulenkki hyvillä sykkeillä(139) 7km. Hieman olisi tehnyt mieli juosta pitempään, mutta maltoin mieleni. Hyvä niin!
Iltalenkki 15km:5+(5x1127m)72min+4km ja pari kolme aukaisua. Ei mitään hirveän helppoa ja vauhtireservi tuntuu olevan hukassa.
Laskin kierrosaikojen keskiarvon. Se oli aikalailla sama kuin ennen Varkauden maraa kun "pikku" Jaskakin oli mukana eli 3.56 vaikka ensimmäinen olikin aika hidas(4.11)! Palautuminen vetojen jälkeen näytti olevan ihan hyvä. Toivottavasti tästä harjoituksesta nyt sitten vaan palautuu ;)
Vetojen keskisykkeet 155/163/168/169/172 ja ajat 4,11/4,00/3,54/3,49/3,46. Viimeisellä kierroksella rajoitin 180 alkoi jo kyllä pari kertaa valittamaan. http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?pos=-22171 Ei se tuo puru kyllä mikään nopea ole tai sitten mies on vaan niin huonossa kunnossa. Veikkaan tuota jälkimmäistä ;)
Jospa sitä uskaltaisi ensiviikolla radalle hakemaan sitä hukkunutta reserviä. Taidan vetää "ison" Jaskan tänään ehdottaman treenin. Kiitti vaan vinkistä!
http://picasaweb.google.fi/Jarskinkuvat/Syke/photo#5085879326913001202

maanantai 9. heinäkuuta 2007

Ma 9.7 Keveetä

Eipä tässä päivässä kummoista. peruspalauttava päivä(7+10). Kyllähän sen huomasi että oli eillen vääntänyt 30km, mutta ei nyt niin erikoisen väsynyt olo. Mieli olisi tehnyt juosta pitemmästikkin, mutta järki voitti. Täytyy vaan yrittää palautua huomiseksi jotta saisi Kotalammen kierroksista jotain hyötyäkin irti.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

Su 8.7 Viikko pulkassa ja sadetta

10 min ennen lenkille lähtöä(klo 10) satoi mutta rauhottui juuri ennen lähtöä alkaakseen taas 10min juoksun jälkeen. Satoihan se sitten useamman kerran mutta onneksi se ei olut kylmää sadetta. Tarkeni ihan shortseilla ja t-paidalla. Saldoksi tuli 30km. Tavoite oli 27km. Vauhti oli ihan "rivakkaa" Matin kanssa juostessa. 25:n jälkeen lantion seutu jumittui taas aika ikävästi. Tähän kun löytäisi syyn ja parannuksen niiin juoksukin alkaisi olemaan ihan ok. Kivut/jumi alkaa selvästi lihaksiston hieman väsyessä. Onko sitten vatsan syvät lihakset niin heikot vai jokin osa lihaksistosta niin jumissa vai molemmat? Kivut on alavatsassa ja nivuksissa lähentäjien seudulla. Kertokaahan alat miehet mikä on vikana! Samanlaista ongelmaa oli viime vuonna ennen Joutsenon SM-maratonia. Pelkäsin että sen takia en pysty juoksemaan kisaa läpi, mutta onneksi pääsin läpi. Tosin todella nihkeää se oli koko matkan... Viikon saldo ylittyi tavoitteista melko "reippaasti" eli viikkoon markka kuuskolme ;) Ensi viikko vaan pitäisi jaksaa suurinpiirtein samaa rataa. Tosin perjantaina on viimeinen työpäivä ennen kesälomaa ja terassikin kiinnostaisi ;) Näkisi samalla Norjan asukin Pasin. Täytynee soveltaa jotenkin. "Iltalenkin" voisi juosta esim. ruokatunnilla jos töissä ei satu olemaan hirveää kiirusta...

lauantai 7. heinäkuuta 2007

La 07.07.2007

Aamulla sade rauhottui siten sopivasti että kävin sitten veivaamassa kahdeksan kilometriä. Keli oli hyvä. Tuulitakki oli vaan ihan liikaa. Aika hiostava keli vaikka lämpötila olikin vain 15 astetta. Seuraavaksi vuorossa taitaa olla siivousurakka. Eiköhän sitä tule käytyä vielä iltalenkilläkin. Joutsan kisa jää nyt sitten väliin kun vaimon pitää päästä iltasella elokuviin.
No niin, nyt on sitten iltalenkkikin suoritettu. Kulku oli ihan hyvä mitä nyt loppupuolella lantion seudulla oli taas pientä jäykkyyttä. Vedin pitkästä aikaa asfalttilenkin(15). Kengät tuntui kivan kimmoisilta pesun jäljiltä. Ei kun saunaan...
Törmasin muuten netissä seuraavaan: http://www.iltasanomat.fi/videot/?id=1386304&ap=1

Pe 6.7

Ihan peruspäivä. Aamulla seiska ja iltasella 13km. Aamulenkki kulki ihan ok. Iltalenkillä oli välillä hieman kankeaa. Jos olisi ollut hankalampaa olisin juossut vain kympin. Kankeimmalle tuntui siinä 7-10km:n kohdalla. Eillen tuli taas säädettyä syksyn ulkomaan maratonia. Italian kisat tuntuisi putoavan listasta pois. Ehkä vahvimpana vaihtoehtona on München? Kuulostellaan.

torstai 5. heinäkuuta 2007

To 5.7 Vaihtelevaa

Aamulenkillä(7) suhteellisen hyvä kulku(ks.142) loistavassa kelissä. Iltalenkki(20) suurimmaksi osaksi pienillä poluilla Matin kanssa. Aika raskasta maastoa(ks.146). Meno oli jostain syystä hieman väsynyttä. Muutoin ihan hyvä lenkki. Täytyy hieman alkaa miettimään tätä rytmitystä tarkemmin että saisi vedettyä vielä ensi viikon tehokkaasti/kehittävästi. Tekstailiin äsken Arin kanssa Hämeenlinnan puolikkaasta. Se voisi olla kuitenkin ihan hyvä kisa tähän saumaan vaikka hirveitä tulostavotteita ei voi asettaakkaan. Ei olla oltukkaan Arin kanssa samalla viivalla pitkiin, pitkiin aikoihin. Taitaa olla kolme vuotta sitten Frankessa. Huomenna taas kevyt palauttava päivä. Katotaan jos vaikka sais tälle viikolle markka neljäkymmentä. Voi tosin vaatia lauantaillekkin aamulenkin tai kisan?
Tänään olin kyllä aika turha mies töissä. Taisi suurin osa työpäivästä mennä netissä surffaillessa. Tutkiskelin loppusyksyn maraton vaihtoehtoja euroopan maalla. Tällaisia sieltä mm. löytyi:
Bremen 30.09-07
Köln 07.10-07
Essen 14.10-07
München 14.10-07
Amsterdam 21.10-07
Firenze 25.10-07
Milan 02.12-07

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Ke 4.7 Raskasta

Aaamulenkki(7) meni vielä eilisillä lämmöillä, mutta iltalenkki(10) oli jo aika raskasta. Noh, on se ainakin merkki että on edes hieman harjoiteltu. Huomen aamuna on varmankin vielä hieman nihkeää, mutta jos elimmistö on kunnossa iltalenkki pitäisi kulkea jo normaalisti. Tänään oli töissä pitkästä aikaa oikein kunnon hässäkkäpäivä. Iltapäivällä sai juosta ympäri tehdasta paita märkänä. Tavaraa olisi pitänyt saada lähtemään Espanjaan kello neljään mennessä. Lopulta siinä kävi kuitenkin niin että se lähtee huomen aamuna lentorahtina. Noh, ompahan tavarat valmiina huomiseksi.
Mietiskelin tänään että taitaa nuo hölkkäkisat jäädä aika vähiin tänä kesänä. Tässä lähellä ei ole oikein kisoja eikä kovin kauaksi viitsi lähteä matkustelemaan. Vaihtoehto olisi tietenkin Joutsa/Viitasaari ensi viikonloppuna. Alajärven Kuolema hölkkä on aina kiinnostanut. Suolahden yöjuoksu olisi likellä. Hämeenlinnassa olisi puolikas, mutta siellä on "aina" helle. PM-5000 olisi koulutus mielessä hyvä kisa, mutta näillä eväillä taitaa olla turha lähteä sinnekkin. Toisaalta... Viitasaarella olisi kuun lopussa Kalevin kirmaisu. Se voisi olla ajankohtana ihan hyvä, mutta seuraavana päivänä on Palsina. sitten ei olekkaan ennen Vaasaa kuin Paalijärvellä Matin- hölkkä ja Jämsässä Partala. Kai näistä kuitenkin pari kisaa löytyy kalenteriin. Treenataan nyt kuitenkin ensiksi ;)

Sain viimeinkin ladattua Kiimasen Savulenkiltä joitakin kuvia. Kts. linkit

tiistai 3. heinäkuuta 2007

Ti 3.7 "reipasta"

Aamulenkki ihan ihan ok, keskisykkeellä 149. Keli oli loistava. Aamulla vielä hieman viileää, aamukaste ruohikossa ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tällainen keli kun olisi aina aamulenkillä ;)
Iltasella 17km: 5+(6,7)+(1,13)+(0,5)+4km. Eli kotalammella reipasta. Aluksi Jaskan ja Matin kanssa 6krs:sta, yksi kierros lepäilyä metsähallituksen puolella ja yksi kierros Matin mukana. Sitten puoli kierrosta lepoa/reipasta kävelyä purun toiselle puolelle ja taas Matin mukana 0,5km. Reipasta tuli siis 8,4km. Eka pätkällä sykkeet alkoi taas uhkaavasti kohota, joten se lepokierros olikin ihan paikoillaan. Muutoin sykkeet alkoi olla inhimillisellä tasolla. Hieman ne on vielä kovemmassa vauhdissa korkealla, mutta kevyessä juoksussa ne alkaa olemaan jo melko normaalit. Vauhdithan ei olleet vielä mistään kotoisin, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Katsotaan vetäisikö sitä viikonloppuna hölkkäkisan...voi olla että en. Katellaan...
Jaska raukka luuli että meillä on peruslenkki kun ilmestyi paikalle. Saatiimpa kiusattua entistä juoksijaa ;) Huomenna palauttavat lyhkäiset lenkit ja ylihuomenna puolipitkä. Ainakin suunnitelmat on sellaiset...