To
a. -1,4°C Hiihtoa (P) 35,2km ks.129
Nyt toimi sukset jo paremmin mutta oli nihkee keli. Lopussa tosin alkoi taas jäätymään. Muut valitteli samaa, jopa karvapohjasuksimiehet, kuten eilenkin. Alhaiset sykkeet ei oikein kuvaa rasitustasoa. Oli aika rankka keli.
Pe
a. -2,8°C TV Kevyt 10,6km 5,26/km s.140/152
Suunnitelmissa oli kasi, mutta piti seurailla aurattuja teitä. Länsi-päijänteentien pyörätieosuus oli auraamatta, niin piti jatkaa moottoritien varteen.
Parempi tuntuma kuin tiistai aamuna. Välillä oli parikin senttiä irtolunta joka pyöri ikävästi tossun alla. Keltinmäessä oli tullut yli 5cm enemmän lunta kuin alhaalla kaupungissa.
i. -2,2° Hiihtoa (P) 22,4km ks.130
Ihme kelit jatkuu. Odotin ettei tänään olisi suksen pohjat jäätyneet, mutta turha toive. Nyt olin kaukaa viisat ja otin kraapan mukaan :-) Pari kertaa joutui kraappaamaan ja aika hemmetin monta kertaa potkimaan lumijäätä pois. Jalat oli väsyneet. Jos olisi ollut normaali hiihtokeli, niin ei olisi paljoa haitannut, mutta kun on todella nihkeää, niin sen huomaa. Jaa-a, huomenna pitäisi olla aikasin ladulla jos meinaa ehtiä hiihtämään edes jonkinverran ennen ruuhkaa. Toisaalta voisi kyllä palautellakkin ennen su juoksulenkkiä...katellaan.
perjantai 31. tammikuuta 2020
keskiviikko 29. tammikuuta 2020
Ma - Ke
Ma
-7,8°C jäätävä tihku TV Kevyt 12,8km 5,20/km s.141/153
Alussa oli sykkeissä jotain häikkää. Tämä vyö ei ole vielä temppuilut, joten vaikea sanoa temppuiliko vyö vai pumppu.
Kävin katsomassa että olisko jo ajettu latupohjia Kotalamelle. Ei siellä ainakaan isomma koneella oltu käyty mutta olisko kelkalla ja kumipyörillä ajettu pohjia oli vaikea sanoa kun oli tänäänkin hieman satanut.
Polvi oli aamun ja aamupäivän ihan kuin siinä olisi ollut nestettä. Ei siellä varmaankaan ole nestettä, se vaan oli sen tuntuinen..turta.
Odotin että olisi ollut raskas lenkki eilisen jäljiltä. Olikin yllättävän kevyttä. Sileäpohjaiset Nike:tkin piti yllättävän hyvin.
Ti
a. -5,2°C Lumisade 6km s.139/152
Huono juoksukeli yhdistettynä huonoon kulkuun...siinähän se. Ai niin, vielä huonosti nukuttu yökin.
No, olishan se voinut olla vielä huonompikin keli, oli sentään reilusti pakkasta...vielä.
i. -3,2°C
Kävin pyörällä kaupassa ja totesin että kun ei meinaa päästä pyörälläkään eteenpäin, on turha lähteä kiusaamaan kipeitä jalkoja lumimössöön.
Ke
a. +0°C 6km s.147/160
Oli raskasta. Kävelinkin normaalista poiketen koko keskussairaalan mäen. Positiivista että tossu piti eikä sattunut polviin...eikä pohkeeseenkaan. Sykkeet hieman korkeahkot.
i. -1°C Hiihtoa
Nyt ei mennyt voitelu putkeen. Edellisenä lumikautena laitoin sukset esitimmiin vesikeliä varten, eli luistot ja pohjaliisteri. Nyt laitoin kaksi kerrosta purkkia pohjaliisterin päälle...tai yritin laittaa. Ei ole pohjaliisteri sopiva pohja purkkivoiteelle. Voiteet sekoittui keskenään ja pohjaliisteri jäätyi. Ensimmäisen mäen päällä oli kolme senttiä lunta ja jäätä pohjassa. Toisen mäen päällä hinkkasin jäät pois pohjasta mutta rohisi se kuitenkin hiihtäessä. Yritin pariin otteeseen laittaa uutta voidetta pohjaan mutta huonoin tuloksin. Huomenna sitten uusi yritys uusin voitein. Pitänee varmaankin tehdä hiihtolenkki aamusta kun on vielä pakkasta. Jospa sitä iltasella viitsisi käydä hieman hölkkäämässä... mitä kyllä epäilen. Polvi kyllä vaatii lepoa juoksusta.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020
Pe-Su
Pe
a. -0,9 6km s.143/155
Kipeä polvi vaivaa jo lenkkeilyn ulkopuolellakin. Joutunee alkamaan taas nappikuurin. Hyvällä säkällä pääsee ensiviikolla hiihtämään. Katsotaan nyt kuitenkin kuinka nappikuuri tehoaa.
Eilen hieroin tuota vasenta reittä. Saattaa olla että siitä oli apua. Ei vaan yksi kerta riitä että saisi ulkoreunan auki.
Lenkkien vauhdit hidastuu kun tuli taas lunta. Lenkin vauhti tuntuikin hitaalle ja odotin vielä alhaisempia sykkeitä. Ei mikään herkkä juoksutuntuma.
i. -1,6°C TV Kevyt 13km 5,18/km s.148/161
Nyt oli jo pääosin auratut tiet... paikon jopa pohjia myöten jolloin tossu piti hyvin.
Parempi fiilis ja kulku kuin eilen.
La
a. -2,6°C 6km s.146/159
Tämä oli viikon jäykin ja väsynein aamujuoksu. Ainut positiivinen asia että tossu piti...no tietenkin se että lenkistä ei jäänyt mieleen kipu. Huomaa että määräväsymys alkaa kumuloitumaan, mutta sen takiahan määrää tehdään :-)
i. -3,7°C TV Kevyt 11,5km 5,21/km s.141/152
Ensimmäinen lenkki kun ei sattunut vasemman(terveen) polven ulkosyrjään. Olen tehnyt pitkiä voimakkaita venytyksiä etureiteen. Toisen reiden venytys on jäänyt vähemällä kun sitä ei ole saanut taipumaan venytysasentoon. Nyt nappikuurilla sitä voisi alkaa jo venyttämään. Takareidet kyllä vaatisi taas erityishuomiota.
Lenkin kulku tilanteeseen(väsymykseen) nähden ok. K-mäki=>M-järvi seutu auraamatta sekä yllätys-yllätys rantaraitti. Muualla hyvin auratut pyörätiet.
Su
-2,4°C TV 21,7km 5,06/km s.148/156
Aika myöhään oli aura-autot liikenteessä. ...ja pitihän sitä katsoa spintin suomalaiset ja rallin loppuratkaisut kun ei pässyt normiaikaan lähtemään. Pääosin oli hyvin auratut pyörätiet. Käytännössä kävelin ylistön rannasta liikunnalle kun ei oltu aurattu, samoin kuin Kyllön risteyksestä palanmatkaa.
Taas tuo vauhti karkasi käsistä. Olisko se sitten tuo reittivalinta jossa ensimmäisellä kutosella on paljon alamäkeä ja sitten tasaista jolle jää vauhti pälle(?). Ainakin tuli tehokas päätös määräviikolle.
Kipeä (oikea) polvi oli lenkin jälkeen melkoisen kipeänjäykkä. Onneksi vasen on kivuton.
Voi olla että jätän huomisen aamulenkin väliin...ehkä.

torstai 23. tammikuuta 2020
a. 8km / i. TV Kevyt 10km
a. -4,5°C 8km s.145/161
Taas tuulinen päivä. Alkumatkasta vaikka piti ollakkin myötötuulta meni kylmä tuuli trikoiden läpi.
Aikalailla samanlainen tuntuma kuin eilen aamunakin. Reisissä pientä väsymystä ja ehkä jumiakin. Keskusairaalan mäki oli hieman raskas näin aamusta. Yleensä aamulenkillä, jos tulen sieltä suunnalta, kävelen ihan suosiolla sen mäen. Turha sitä on aamulenkille hakea ylimääräistä rasitusta.
Jalan kiputilasta sitten kun sitä ei enää ole.
i. -1°C lumisade TV Kevyt 10,4km 5,28/km s.140/154
Uutta lunta pari-kolme senttiä. Ei se loppujenlopuksi nyt niin paha keli ollut, mutta alkoi vaan tympimään. Pyöri se pöpperö kuitenkin jalan alla. Ohjelmassa olisi ollut 16, mutta ei vaan huvittanut. Kävin hipposhallissa laiskottelemassa ja juttelemassa Anteron kanssa. Olisin kävellyt keskussairaalan mäenkin mutta en tarennut. Paska lenkki.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020
a. 6km / i. TV Kevyt 11km
a. -1,5°C 6km s.144/155
No, ehkä tässä ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan kun oikein positiivisesti ajattelee. Kipu alkoi taas hieman myöhemmin eikä noussut pahimmalle tasolle.
Juoksu tuntuma ok vaikka olikin viikon "väsynein". Ohut kerros lunta mutta ei aiheuttanut paljon liukkautta.
i. -1,8°C TV Kevyt 11km 5,18/km s. 145/55
Tälle päivälle joutui kaivamaan kaapista vanhat Vomerot, jotta sai enemmän tilaa varpaille. Yksi kynsi on ottanut itseensä ja kerrättänyt nestettä/verta itsensä alle. Päästin kyllä veret pois ja laitoin palan kinesioteippiä painamaan kynttä alaspäin, mutta eihän se heti parane.
Juoksu ei nyt kovin herkkää, mutta menetteli. Kilsavauhdit on hieman kovemmat kun tossu pitää. Tippunee kyllä kun tulee taas lumikelit. Polven ulkosyrjä haittasi vasta lopussa. Hoidan nyt itse kipukohtaa Finalgon voiteella, mutta kyllä reiden ulkosyrjä vaatisi hierontaa. Nyt alkaa olemaan lihaskivut jo pois joten sitä kärsisi hieroakkin...kun vaan viitsis ja jaksais...

tiistai 21. tammikuuta 2020
a. 6km / i. 15,8km
a. +5,6°C 6km s.148/159
Yöllä Kotalammen mittari oli käynyt +7,4 asteessa fööntuulen ansiosta. Olipa aikamoinen tuuli vielä lenkin aikanakin.
Aamulenkki aikalailla toisinto eilisestä. Samat kivut. Ulkosyrjän kipu alkoi hieman myöhemmin mutta kipusi kipuasteikolla samalle tasolle. Kipeän polvi petti pari kertaa alta alamäessä.
Odotin hieman alhaisempia keskisykkeitä, mutta näillä mennään...vileä. Kulku ihan ok.
i. +1,2°C 15,8km: 3,5+TV5+7,3
Tänään se konkretisoi se juoksemattomuus. Heti alusta alkaen (TV:ssä) väkinäistä menoa. Vaikka lopussa pääsi myötätuuleen, niin ei helpottanut yhtään. Lämpöisessä kelissä olisin kävellyt kotiin, mutta oli taas aikamoinen tuuli. Loppuverkassa taas sattui vasemman polven ulkosyrjään. Nyt annan loppupäivän olla sen rauhassa ja jos huomenna aamulenkillä on taas kipee, niin eiköhän se ole pakkolevon paikka.

maanantai 20. tammikuuta 2020
a. 6km / i. TV Kevyt 1,4km
a. -0°C 6km s.146/155
Ohut lumikerros mutta ei aiheuttanut pahemmin liukkausongelmia. Kakkosen kohdilla alkoi sattumaan vas. polven ulkosyrjään ja paheni vain loppua kohden. Eilen en antanut sähköä lihaksen kiinnityskohtaan, mutta nyt on elektronit polven molemmin puolin. Muutoin ihan ok aamulenkkikulku. Sykkeet oli siellä missä oletin nitten olevankin. Jos kykenee juoksemaan, niin ne alenee loppuviikkoa kohden ~140:een.
i. +1,7°C TV Kevyt 11,4km 5,15/km s.147/158
Voipi olla ettei tässä taas monta päivää hölkkäillä. Kumpikin polvi oireilee siihen malliin. Saattaisi olla että kun saa tuohon oikeasti kipeään polveen (juoksemalla) riittävän aineenvaihdunnan niin sen kanssa tulisi toimeen. Tuo vasemman ulkosyrjä ei sillä hoidolla parane.
Lenkin kulku ihan ok ja alamäet tuli rennon letkeesti. Ajoittain pientä liukkautta mutta pääsääntöisesti pitävää alustaa.
Tuuli oli aika navakka ja puuskittainen. Onneksi pääsi kuitenkin aika hyvin juoksemaan tuulelta suojassa.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020
La-Su
Eilinen aamulenkki jäi sitten kahteen kilsaan. Puolen kilsan kohdilla alkoi sattumaan kipeytyneeseen polven ulkosyrjään. Venytin etureittä, juoksin vähän ja venyttelin enemmän. Ei se vaan kestänyt juosta. Kipu oli sillä tasolla että en minäkään viitsinyt jatkaa.
Penkkiurheilun jälkeen lähdin jotain kuntoni eteen tehdäkseni tein MTB lenkin. Siitä enemmän Garminin sivuilla.
Tämään aamulla oli etureidet niin kipeät että epäilin että pystynkö juoksemaan. Ne kuitenkin vertyi ja alkumetrien jälkeen ne tuntui vain jäykille. Mielessä oli koko ajan vauhtoehtoisia reittejä jos jalkaan alkaisi sattumaan liian paljon. Schaumanin linnan paikkeilla tuli Miika vastaan. Pienen neuvottelun jälkeen uskalsin lähteä hänen völjyynsä JKU yhteislenkki lähtöpaikalle satamaan. Jo tähän mennessä oma vauhti oli ollu "itsemurha vauhtia" tälle lenkille ja pelkäsin sippaamista jossain järven toisella puolella. Muutama kilsa meni JKU porukassa johon liittyi Terokin vähäksi aikaa. Olihan se vauhti minulle reipasta mutta porukassa on aina helpompaa. Loppumatkasta kävelin ihan tarkoituksella ylämäkiä jottei kokonaisrasitus nousisi ihan pilviin. Eiköhän tästäkin palautuminen ota oman aikansa. Loppulenkistä, kuten lenkin jälkeenkin hieman polvikipuja.
Piti oikein katsoa garmin suorituksista että viimeksi olen juossut alle viiden vauhtia näin pitkään vuonna 2015!

perjantai 17. tammikuuta 2020
Pe a. 6,6km / i. TV 15km
Tuossapa yllä nuo vähät tekemiset. Eilisestä kirjoittelinkin tuonne Garminin puolelle tarinaa. Stavasta ei treenejä enää löydy kuin vain satunnaisesta. Juoksusta ei varmaankaan mitään.
a. 6,6km -ei sykevyötä 5,21/km eli turhan kovaa aamulenkiksi tälle kunnolle.
Eilen eikä tänään ei tarvinnut nastalenkkareita. No, eilen jouduin kävelemään Kotalammen liikuntapuistossa kun oli muhkurainen peilijää ja vesi päällä. Tänä aamuna oli noin puolen kilsan pätkä jäätikköä ajorataosuudella, jonka jo arvasinkin, mutta onneksi oli senverran nahkeaa että pystyi varovaisesti juoksemaan. Piti lähteä taas juoksemaan tuppo nenässä jonka uskalsin puhaltaa vasta puolenmatkan jälkeen pois.
i. TV 15,1km -ei sykevyötä 5,08/km
En yleensä pidä näin lyhyttä väliä aamu-iltalenkin välillä, mutta halusin ehtä katsomaan ampumahiihtoa ja toisaalta lännestä lähestyi vesisadealue.
Piti olla TV kevyt lenkki mutta meni TV:n puolelle. Ei se juoksu nyt niin hyvälle tuntunut, mutta se vaan meni. Kilsat ihan suunnitelman mukaiset. Melkein laitoin jo sykevyön rintaan, mutta tulin sitten järkiini. Osaan arvioida mitä ne sykkeet suurinpiirteen ovat näin 10 päivän tauon jälkeen. Puolessavälissä alkoi sattumaan "terveen" polven ulkosyrjään. Myöhemmin kipeänkin polven. Konservatorion liikennevalopysähdyksen jälkeen oli palanmatkaa aikamoista linkaamista. Olisko nuö etureidet sitten niin kireellä näin tauon jälkeen. Huomenna tulee olemaan etureidet varmaankin tosi kipeet ja kokemuksesta tiedän että senkin jälkeen vielä pari päivää. Pitää sitten vaan pyöräillä. jos kelit sallii.
Ei varmaankaan minun "juoksu-uran", joka on jo ainakin 43v, aikana ole ollut näin hyviä juoksukelejä tammikuussa!
Olishan tuo hiihtokin kivaa, mutta kun on hyvät olosuhteet juoksuun ja huonot hiihtoon, niin valinta on selvä. Toissapäivänä viimeistelin sukset viittävaille valmiiksi vesikelille, mutta siellähän ne odottaa parempia kelejä. Jos sitä lunta vielä tulee tänä talvena, vaikkakaan ei lähiaikoina, niin hiihdetään sitten. Surkeilla juoksukeleillähän(liukasta-suohjoa) sain pohkeeni hajalle. En tee enää samaa virhettä.
sunnuntai 5. tammikuuta 2020
keskiviikko 1. tammikuuta 2020
Vuodenvaihde
Ma
Juoksua kevyt 6km. Keli oli loskaa ja jäätä, joten seurailin kaukolämpöputkia. Pohje olisi saattanut tulla kipeäksi pidemmästä lenkistä.
Ti
Hiihtoa (P) 27km. Oli sellainen lento- jääkeli ettei siitä oikein nauttinut. Olisi sanut helposti kilsoja.
Ke 01.01.2020
13,7km: TV 10km 4,44/km s.155/176 + 3,7km
Vuoden ensimmäiset yksitoista kilsaa alkoi ihan hyvin. Loppuverkassa kilsan jälkeen alkoi tuntumaan pohkeessa. Kyllön risteyksen jälkeen alamäessä pohkeeseen pistävä kipu ja juoksu loppui siihen. Tänään annan olla sen rauhassa. Ainoastaan kylmää jossainvaiheessa.
Viimeisellä kutosella sykekkin nousi ihan mukavan nousujohtoisesti(ks.167) viimeisellä kilsalla keskisykkeen ollessa 176!
Toissapäivänä hieroin pohjetta hieman perusteellisemmin, sillä nyt sitä pystyi jo paremmin hieromaan.
Alkuperäinen vamma oli tuossa ylemmän nuolen kohdilla. Nyt siinä kohdin lihaksessa on tullut kiinnikkeitä sääriluuhun. Tämä pitäisi vaan muistaa hieroa pois. Ei välttämättä mikään ihan pikku juttu.
Nyt varsinainen kipukohta on alemman nuolen kohdilla, mitä nyt tälläkin hetkellä särkee. Siihen uskoisin auttavan hieronnan ja venyttelyn. Tämä kipuilu on mitä todennäköisemmin seurausta tuosta alkuperäisestä vammasta.
Saa nähdä miten kipeä pohje on huomenna. Tarkoitus olisi lähteä hiihtämään jos jalka sallii. Taitaa tulla Zero-suksien keli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)