tiistai 7. joulukuuta 2010

Ti 07.12 8x600m/2

Aamulla nukuin suosiolla tuntia pidempään enkä ehtinyt juosta kuin 4,8km-4:59-141 palaverien takia, vaikka tarkoitus oli vetää kasin verran. Hällä väliä.

Iltalenkillä sai taas huomata kuinka sitä voi höynäyttää itseään :) Alkuverkka ulkona 4km-4:59-137. Ei mikään huippu fiilis. Ensimmäisessä vedossa verkassa tuntunut fiilis vahvistui ja päätin että tänään riittää kuusi vetoa. Jos edes sitäkään... Vatsassa kiersi päivän mittaan palaverissa juotu kahvi, mitä niissä tulee yleensä juotua ylenmäärin. Olen jo ainakin vuoden verran juonut "kahvitunnilla" pikakahvia, koska se tuntuu olevan vatsaystävällisempää. Palavereissa tulee sitten juotua ihan suodatinkahvia. Niin, siitä vetoharjoituksesta. Kolmannen jälkeen voi lohduttautua että jo puolet vedetty ja seuraavan jälkeen enää toiseksi viimeinen ja viimeinen sitten menee aina. Kuuden jälkeen valmistauduin painamaan minuutin palautuksen jälkeen stoppinappulaa kun iski piru mieleen ja päätin vetää vielä ne kaksi mitkä oli ohjelmassa. Eihän siinä ole enää kuin toiseksiviimeinen ja viimeinen :) Näin sitä sai huijattua tyhmää kestävyysjuoksijaa :) Menihän ne kaksi vielä vaikka ei se mitään herkkua enää ollut. Tuo pari minuuttia 600m:lle tuntuu olevan aika maksimivauhtia tällä hetkellä. Ainakin näillä toistomäärillä, mutta pakko sitä on välillä kiusata elimmistöä, jos meinaa kehittyä vauhdeissa. Päälle vielä 2x100m. Loppuverkka 4km-5:36-139 ylämäkivoittoisesti. Koko harjoitus: 13km: 4 + 8x600m/2 + 2x100m + 4. Vetojen keskiajat/-sykkeet: 1.59,5/159.

Niinkuin näkyy niin harjoitus oli aika identtinen viikko sitten tehdyn harjoituksen kanssa. Kolmannessa vedossa oli joku ihme piikki. Joko häiriö kontaktissa tai pumpussa ;)

6 kommenttia:

  1. Meinaatko hallikisoihin, vai miksi vedät happovetoja keskellä talvea? Eikö kantsisi ladata peruskuntoa ja vk-juoksua ensin?

    t. Toijalan torpeedo

    VastaaPoista
  2. Tavoiteena on juosta 1-2 hallikisaa. Jos kunto ja jalat suo :) En tee perinteisellä menetelmällä eli pk1, pk2, kvk yms... Keskityn talvikaudella minulle heikkojen ominaisuuksien kehittämiseen, jotka on päässyt putoamaan luvattoman huonoiksi. Tässä samalla tulee tuota pk:takin. Todennäköisesti tulen jo ehkä tämän jakson jälkeen pudottamaan viikokilsoja ja keskittymään enemän palautumiseen ja tehoihin. Kevättalvella taas nostan kilsat samalle tasolle kuin nyt. Ei ole tarvetta juosta yhtään enempää kilsoja ennenkuin loppusyksystä 10vko:n jaksolla ennen maratonia. Ensiksi pitää saada alimatkan vauhdit kuntoon ennenkuin voi haavella maratonilla edes kohtuu tulosta. 2:50 aika , kuten keväällä juostu, ei kiinnosta.

    ps. Ei nuo nyt siinä mielessä ole happovetoja mitä olen tottunut happovedot temillä käsittämään ;)

    VastaaPoista
  3. Kehittävät harjoitukset kehittävinä ja palauttavat harjoitukset palauttavina. Kuinka yksinkertaiselta se kuulostaakaan. Ja kuka tämän vielä käytännössä pystyy toteuttamaan, on voittaja. Muista Jartsa palauttavat palauttavina;)

    VastaaPoista
  4. Hyvä treeni. Itse vetelen suunnilleen samalaista...ja juuir samasta syystä. Kyseessä ei todellakaan happovedot, mutta hyvä, kehittävä juoksutreeni.

    AS

    VastaaPoista