perjantai 26. kesäkuuta 2009

Pe 26.06

Eilen illalla ei käytännössä lenkki. Hilpasin ainoastaa hakemaan auton keskussairaalan mäeltä ja seuraavaksi lapset hoidosta. Olikin aika tukahduttavan kuumaa.
Tänä aamuna mukavan viileässä kelissä kevyt kymppi.
Viikonloppuna tuo juoksupuoli taitaa jäädä hieman vähille. Muuta fyysistä on kyllä tiedossa.
 

torstai 25. kesäkuuta 2009

To 25.06

Eilen kevyt kasi kipeillä koivilla. Tänä aamuna ainoastaan kevyt vitonen. Olipas hiostava keli.
 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Ke 24.06 Päivitystä

Ensimmäinen juoksulenkki Juhannusaaton jälkeen.
Patellajänteeseen sattui niin paljon etten osannut varoa takareittä muuta kuin alkumatkasta;(
Savulenkin lähto meni sählätessä ja myöhästyttiin Tumpin kanssa lähdöstä ;) Ei kuitenkaan riitä selitykseksi huonoon aikaan.
 

torstai 18. kesäkuuta 2009

To 18.06

Eilen illalla ainoastaan kevyt seiska.
Tänä aamuna jo ennen puolta seitsemää lenkille ja juoksua 15km. Reitti Köhniöjärven ohi Killerille - luontopolkua rallipolulle - Laajarin kautta Tuomiojärvenrantaan - "Pitkospuupolkua" Viitaniemeen. Poluilla tuli ylläpidettyä jalkojen hermotusta ja pitkospuilla tasapainoa. Ihan ok kulku. Iltapäivällä kevyt 5-7km ja huomenna Kiimasen Savu lenkille.
 

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Ke 17.06

Eilen Kotalammen vetoja. Oli jäykkää ja nihkeää. Keskivauhti tämän kesän hitainta. Ei vaan kone lähtenyt käyntiin. Harjoitus: 13km: 5 + (5x1127/2min) + 2. Reitti oli hieman pehmeä, mutta se ei riitä selitykseksi.
Tänä aamuna kevyt vitonen ihan hyvällä tuntumalla ja lonkka + takareisi kivuttomia ;)
 

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Ti 16.06

Edellelisestä lonkkakipukuurista jäi vielä kahdeksan nappia. Aloitin illalla "tehokuurin" vetämällä heti kaksi kerrallaan ja sama tänä aamuna. Feldeniähän olen sivellyt heti oireiden tultua. Samatin aamulenkin jälkeen jääpussia. Eilen kevyt seiska ja tänä aamuna samanlainen. Hieman on nihkeetä. Aamuinen kurkkunihkeys on jo helpottanut vaikka hieman keltaista limaa vielä irtoaakin.
 

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Ma 15.06 Kivun määrä on vakio

Naurattaisi jos potuttaisi näin paljon. Positiivista ettei aamulla sattunut takareiteen ollenkaan, mutta lonkkaan joutui antamaan taas jääpussia. Aamulla kevyt vitonen.
 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Su 14.06 Pitkää vaikka väkisin

Lauantaina lyhyen puhelin tiedustelujen jälkeen sain houkuteltua Jaskan lenkille. Juoksu nihkeää ja takareisi sattui joka askeleella vaikka toivoin sen olevan jo parempi. Juoksua osin maastossa 15km. Loppulenkistä "naatiskelin" lämpöisestä kelistä ja kävelin ylämäet.
Tänään iltapäivällä mamman töistä tultua lähdin kuullostellen lenkille. Suurin ongelma oli pystyä juoksemaan rennosti ja olla ajattelematta takareittä. Sen verran tuo kipu on jo juurtunut takaraivoon. Kivun määrä oli kuitenkin vakio ;) Ei sattunut niin paljon takareiteen(silloin kun pystyi juoksemaan rennosti), mutta polvi kipuili taas ja loppulenkistä sattui lonkkaan. Juoksentelin pääosin pehmoisella alustalla 71min yhteen suuntaan kunnes keksin kääntyä takaisin ;) Loppumatka oli aika tahmeaa...

Viikon löysäilyt:
Ma
a. 7km
i. -
Ti
a. -
i. -
Ke
a. 8km
i. -
To
a. 7km
i. 3km
Pe
a. -
i. -
La
ip. 15km
Su
30km

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Pe 12.06

Eilen illalla juoksin peräti kolme kilsaa. Alkoi kipuilu ottamaan sen sen verran pattiin että kävelin loppumatkan kotiin. Tänään pyörällä töihin...
 

torstai 11. kesäkuuta 2009

To 11.06

Aamulla ei ollut lasten vientiä joten päätin juosta side jalassa töihin. Tässä on ollut jo useamman päivän ajan puolisairas olo. Aamulla taas kurkku hieman kähee ja limaklimpit lenti. Juostessakin nihkeä olo ja jalat kankeina puhumattakaan takareidestä...
 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Ke 10.06

Eilen juoksin työpaikan portilta autolle 100m. Se riitti.
Aamulla reisi tuntui jo paremmalle. Autolla töihin ja 8km hölkyttelyä Tuomiojärven rannassa. Ei olisi kannattanut. Vaikka koipi oli siteessä ei pystynyt juoksemaan ilman kipua. Ajattelin että lihasten lämmettyä reisi alkaa kestämään paremmin, mutta siinä kävi ihan toisinpäin.
 

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Ti 09.06 Huiliminen jatkuu

Illalla lepoa juoksusta. Ruuan jälkeen tsemppasin itseäni vähäksi aikaa yläkertaan tasotehommiin jonka jälkeen katsomaan kisoja urheilukanavalta.
Tänä aamuna vein taas lapset autolla päiväkotiin. Lenkkivaatteet oli päällä ja laitoin vielä sykevyönkin rintaan, mutta muutaman juoksuaskel kokeilun jäleen tulin autolla töihin. Olo ei vieläkään ihan terve ja takareisi on kipeä. Taitaa olla joku lihastasapaino juttu kun tuo reipas-pitkä viikonloppuna yhdistelmä tuntuu kokoajan rasittavan sitä. Kuulostellaan kuinka olotila paranee päivän aikana.
 

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Ma 08.06 Halla yö

Perjantaina taisi olla palauttava seiska..
Viikonloppu meni kilometrillisesti ohjelman mukaan mutta harjoittelun hyödyllisyydestä en tiedä ;( Lauantaina 16km: 3+ (10)+ 3. Tutulla pätkällä Keuruuntiellä ja tuntuma oli huono. Jalkoihin sattui ja juoksu ei kulkenut. Sunnuntaina ihan ok keli, mutta juoksu ei kulkenut taaskaan. Takareidet kiristi kaikista eniten. Sain kuitenkin väkisin väännettyä 29km. Positiivista että lonkka on ollut jo huomattavasti parempi. Jotain hyödyllistäkin viikonloppuna: Yläkerran keskeneräisen huoneen tyhjennys ja paklausta. Siinä tosin riittääkin työtä. Kattokin tuli aikoinaan tehtyä pienistä levynpalasista joten tasoitettavia saumoja riittää. Illalla sitten jaksoin vielä ajaa nurkikonkin vaikka oli hieman voimaton olo.
Tänä aamuna kevyt seiska Harjun purulla. Todella väsynyt ja heikko olo. Nyttenkin vatsassa on outo olotila. Toivottavsti ei iske tautia päälle.+
Nyt täytyy vetää tosi kevyesti ja miettiä huomisen vetoharjoittelun järkevyyttä.
 
 
Viikon treenit:
Ma
a. 7km
i. 7km
Ti
a. 10km
i. 14km: 5+ (5x1127m/2min) +3, ajallisesti ihan ok, mutta vääntämistä.
Ke
a. 7km
i. 7km
To
a. 10km
i. 21km, kuluttava lenkki
Pe
a. 7
i. 7
La
i.16km: 3+ (10) +3 ei kulkenut
Su
29km, raskasta! takareidet jumissa !
 
 
 

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Pe 05.06 Onpa kesä. +4 astetta

Eilen Jyväsjärven kierto. Jos tulevalla maratonreitillä olevat kilsamerkinnät pitää paikkaansa lenkkivauhti 4.19…4.22/km. Saattoi siellä olla hitaampia ja nopeampiakin kilsoja, mutta jos laskee 4.23/km matkaksi tulee se 21km. Lonkka kulki mukana pienen kivun kanssa. Ei paha. Pohkeet on jostain syystä hieman jumittuneet ja se heijastuu noihin kroonisesti tulehtuneisiin akillesjänteisiin. Samalla kun vetelee Feldeniä lonkaan tulee laitettua sitä myös akilleksiin (ja patellajänteeseen). Sen kovempia konsteja ei ole vielä tarvinnut ;)
Aamulla joutui jo laittamaan vaatetta päälle! Viime sunnuntaina meinasi läkähtyä helteeseen ja nyt saa palella kylmässä. On tämä kesää. Elimmistön rasittuneisuuden näkee taas heti aamulenkkivauhdeissa, kun vetää samalla tuntumalla. Nyt meni seiskalla reilu minuutti hitaammin kuin normaalisti. Hyvä näin.
 
Olen parilla lenkillä miettinyt osallistumista Kolin Vaarojen maratonille. Olisihan kokemus. Reittiennätys lienee jotain 4.06, joka kuvaa hieman reitin vaativuudesta ;). Voisi vaikka osallistua jos tulee kuiva syksy ;)
 

torstai 4. kesäkuuta 2009

To 04.05 Sadepäivä

Illalla palauttava seiska. Olisi varmaan ollut ihan kiva lenkki jos ei olisi "satanut" eikä lonkkaan olisi sattunut.
Aamulla pienessä tihkusateessa kevyt kymppi. Toivottavasti iltapäivällä ei sada kovin hirveästi, ainakaan lähtiessa. Otin aamulla Milletin takin päälle joka kestää ainakin jonkin verran vesisadetta ilman että päästää veden heti läpi.
 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Ti 03.06

Eilen oli Kotalammen treeni hieman harkinnassa. Tein kuitenkin harjoituksen: 14km: 5+ (5x1127m/2min) +3. Hieman oli väkisin vääntämisen makua. Keskiajat kuitenkin parani viimeviikoisesta. Onko se sitten hyvä vai huono asia kun kuitenkin joutui väkisin vääntämään. Sykkeet oli normaalia alhaisemmat. Ei jaksanut kone ottaa kierroksia syystä tai toisesta… Vetojen keskisykkeet: 156/161/162/163/165. Yritin saada sykekäyrää blogiin, mutta eipä se onnistunut näin sähköpostin välityksellä.
Tänä aamuna kevyt seiska. Lonkka ei ollutkaan niin kipeä mitä pelkäsin ;) Mitenkähän iltasella?
 
 
 

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Ti 02.06

Eilen illalla seiska kevyesti.
Tänä aamuna kevyt kymppi. Ei oikei nappikuuri tehoa. Alan kohta vetämään tupla annoksia.
 

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Ma 01.06

Aamulla kevyt seiska. Ei ole lonkka kunnossa. Tässä sitä istutaan kylmäpussi kyljessä...