perjantai 21. joulukuuta 2007

Pe 21.12 Lenkkeilyä ettei HP-kirjaan jää aukkoja

Kevyitä lenkkejä/ ajantappoa. Aamulla TV Kevyt 8km. Olisi ollu normaali kutonen, mutta piti harjoitella lähtöä ja palata eka yritykseltä takaisin ja ottaa ne tavarat mukaan mitkä pitikin. Päivä se vasta ajantappoa olikin. Ei oikein ollut enää työintoa. Jotain hyödyllistä sain kuitenkin aikaseksi. En paljon. Onneksi päivän sai katkaistua ruokatunnilla kun käytiin Jaskan kanssa pizzalla.
Iltalenkki reppu selässä TV Kevyt 11km. Reidet ei tuntunut vieläkään täysin palautuneelle. Muutoin ihan normaali kulku.
Iltasella miltei pari tuntia kaupassa. Ei mitään lahjaostoksia. Aivan perustarpeita ja s-pankkitilin avaus. Raskaita reissuja. Tänään kyllä jätän elokuvat väliin ja menen kohtuullisen aikasin sänkyyn lukemaan. Uni tulee sitten kun tulee. Aamulla nimittäin pitää päästä ajoissa lenkille. Päivällä vielä pitää käydä katsomassa kuusikin valmiiksi. Kaatamisen taidan jättää aattopäivään.

2 kommenttia:

  1. Mites Jari 27.pvä pitkä lenkki, mut vasta joskus puolenpäivän jälkeen?

    VastaaPoista
  2. Eli torstaina? En ole antanut vielä kertoa itselleni menenkö töihin vai en. Joku parikymppiä kevyellä viikolla olisi mahdollista. Katsotaan sitten likempänä olenko töissä vai vapaalla.

    VastaaPoista