tiistai 11. syyskuuta 2007

Ti 11.9 Ei tule mitään ;(

Sunnuntaina kävin eka kerrran hieman kokeilemassa. Olihan siinä hieman itseaiheutettua oloakin, mutta tuskallista oli. Etureidet oli niin helkatin jumissa ettei koskaan. Tuli siinä kuitenkin tapailtua juoksuntapaista noin 11km. Lenkin jälkeen iltapäivällä iski sitten kauhea horkka päälle. Laitoin paksun villapaidan ja vielä viltinkin. Ei auttanut. Palelin siinä sitten vielä puolet seuraavastakin yöstä kunnes aloin aamuyönpuolella vuorostaan hikoilemaan. Aamulla olo ei tuntunut noustessa enää ihan hieveälle. Kävelin ensimmäiset pari kilsaa Liljan kanssa koululle jotta se pääsee ajoissa. Yritin siinä sitten kilsan verran juoksuntynkää kunnes piti alkaa kävelemään alamäkeen. Yritin kerran vielä tasasella kunnes alkoi sen verran vituttamaaan että kävelin loppumatkan töihin. Juha P. yllätti minut kävelemästä loppumatkasta. Keveli sekin siinä sitten kilsan verran minun seurana. Aamupäivällä taas kylmä olo töissä. Tempasin naamaan finrexin ja pari duactia ja olo vähän tokeni. Ainakin nokan vuotaminen. Iltalenkille lähdin kuullostelemaan jotta tulisko siitä mitään. Ei se alussa nyt niin pahalle tuntunut, mutta loppumatkalla iski etureidet taas niin jökkiin että pahimmat ylämäet piti kävellä. Tänä aamuna raastoin normi aamulenkin 7km vaikkei se kivaa ollutkaan. Iltalenkillä lähdin juoksemaan sellaista 10-12km:n lenkkiä, mutta taas alkoi vituttamaan nuo reisikivut ja kulkemattomuuden tunne. Eli lenkin saldo oli että juoksin 5km ja kävelin 5km. Ihan turha tässä on yrittää lenkkeillä vielä kun ei yksinkertaisesti pääse mihinkään! Suunnittelin vielä kerran Müncenin reissua, mutta se taitaa kaatua rahapulaan. Pitäisi ottaa mamma mukaan ja sehän vähintään tuplaa kustannukset. Lokakuun lopussa vielä kaatuu lainan lyhennykset päälle ja maksamattomia laskujakin löytyy. Sitten vielä kun sattuu tilipäivä juuri reissun jäleen niin se taitaa kaataa reissun vaikka visaa vinguttaisikin. Eikä tässä oikein tällä hetkellä ole hirveä motivaatio suunnitella kisoja/harjoituksia. Voipi olla että minulla alkaa ylimenokausi. Ylikuntokauden voisi sitten alkaa joskus loka-massrraskuun vaihteessa. Että tällaista paskaa.

ps. Mamma kävi kertomassa että sille tulee tässä kuussa lomarahat...jospa sittenkin...katellaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti