Aamulla pikkunihkee 5,1km- 4:56/km. Piti jo vetäistä pitkähihainen päälle kun oma mittari näyti alle +10 astetta. Kaipasin oikeastaan jo ohkaisia käsineitäkin...
Iltalenkkinä maastolenkki kuten oli suunnitelmissakin. Kolmisen kilsaa piti jyrätä ensiksi asfalttia ennenkuin pääsi mäkiseen maastoon. Hengitys ei kulje vieläkään. Tätä on jatkunut jo viikon ja varsinkin ylämäet on myrkkyä. Olen pitänyt itseäni melko hyvänä polkujuoksijana mutta mikään ei näköjään ole ikuista. Tänään rypesin oikein kunnolla kun lähdin kiertämään yhtä kosteikkoa. Löin jalkani katkaistun pikkupuun kantoon. Se tapahtui niin nopeasti että seuraava havainto olin "turpeen" pinnassa. Vähän aikaa piti keräilä itseään ennenkuin pääsi ylös. Eniten sattui reiteen, johon tuli pienoi nirhauma. Kotona vasta huomasin että kyynärpääkin oli hieman auki. Eipä tuo menoa kuitenkaan paljoa haitannut. Matkaa lenkille 12,5km - 5:25/km. Huomiset lenkit kevyet ja lyhkäiset.
Kuvassa tuo korkein kohta pitää aika hyvin paikkansa, sekä myös alin kohta joka on aikalailla päijänteen tasolla:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti