sunnuntai 15. syyskuuta 2019

La - Su

La 
a. +5,8°C Palauttava 4,5km
Keskisyke ainoastaan 131. Lähdin ennen aamuplaa ja verensokerin nostamiseksi yksi luumu ja pari suklaanappia. Ei ollut lähtenyt palautuminen vielä kunnolla käyntiin.

i. +12,2°C TV Kevyt 9km 5,18/km KS 134
Ihan ok lenkki. Ohjelmassa oli kasi mutta pikkasen meni yli. Tässähän joutuu kohta käyttämään pitkähihaista paitaa iltalenkilläkin.

Su klo 7:44 +7,1=>+6,3°C Tihkusade TV Kevyt 22km KS143
Piti lähteä aikasin jotta ehtii kunnolla lämpöön ennen vesisadetta. Sadetta on luvattu koko päiväksi joten ei ollut mieltä odotella iltaan. Oikeastaan lenkki meni hyvin siihen nähden että ei ole pitkiin aikoihin tullut juostua näin pitkään. Alussa tuntui että sykkeet on koholla, mutta se varmaan johtui vaan siitä että aamulla ensimmäiseksi otin kofeiinitabletin ja päälle aamupalan kanssa iso kuppi kahvia. Näin varmistin pienen jumpan lisäksi kropan heräämisen. Taisi olla ensimmäistä kertaa lenkillä päällä windstopperipaita. Se olikin paikallaan kun moottoritien vieressä tuuli ja satoi. Sen paidan pois-ottaminen on vaan työn takana, varsinkinkin kun se on märkä. Tiukka paita joka ei jousta yhtään.
Muitten vaivojen lisäksi tälläviikolla on ollut alaselkä jumissä. Tänään tuntui polven lisäksi oikea takareisi. Ei vielä pahasti.

Viimeaikainen juoksuharjoittelu:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti