Pitää varmaan tehdä markot ja pistää kello aamulla soimaan että ehtii suht viileällä kelillä lenkille ;)
Aamulla 8:30 aamuhölkälle suoraan sängystä. Geelin nappasin suuhen ja vesilasi päälle. Juoksu oli heti alusta vaikeaa. Reidet ei tosin olleet niin kipeät kuin olin pelännyt. Kävin taas kierämässä laajarin parkkipaikan ja takaisin. Olisi tehnyt mieli kävellä ;( Juoksua n.9km.
Kotona pistin pyykit pyörimään, söin aamupalan ja luin lehden kaikessa rauhassa. Sitten alettiinkin taas hikoilemaan. Pesin kahden huoneen ikkunat ja jynssäsin ikkunalaudat sammaleesta. Siinä sitä olikin arbeettia. Lounaan jäkeen pistin kamppeet kasaan ja lähdin vattupensaisiin. Ensimmäinen kilsa pyörällä, sitten jalan 2km latupohjia ja polkuja pitkin. Reitti oli mäkinen ja hiki virtasi. Olin aivan läpimärkä kun pääsin pensaikkoon. Eipä se olo hellittänyt sielläkään. Paikka oli sen verran suojaisa ettei sinne tuuli mahtunut. Arvanette että oli kuuma! Meinasin jo 1,5 litran jälkeen luovuttaa. Vatutkin näytti olevan aika pieniä kuivuududta johtuen. Sitten löysin yhden ison pensaikon missä oli suht isoja vattuja. Pistin musiikin soimaan kännnykästä ja keräsin 3L:n astian kukkuroilleen :) AIkaa reissuun meni 3,5-4h.
Arvelin että taitaa jäädä iltalenkki väliin. Olihan tässä jo hikoiltu. Pistin pizzan uuniin ja vedin sen huiviin. Sitten mietin että alanko perkaamaan marjoja vai lähdenkö lenkille. Lenkki voitti. Lämpötila vaan ei näyttänyt laskevan. Lenkille lähden kahdeksan maissa. Juoksu tuntui yllättävän hyvälle. Eka kilsa 4:25(alamäkeen), kun se aamulla oli ollut viiden pinnassa. Vauhti alkoi pikkuhiljaa kiihtymään ja juoksu tuntui edelleenkin hyvälle. Laajarissa keskivauhti oli jo 4:20. Sitten piti paluumatkalla stopata Laajarin kohdalla. Pistos alkoi olemaan jo niin paha etten olisi pystynyt jatkamaan pitkäänkään. Taisi pizza tulla kummittelemaan. Pidin Laajarin kellon mukaan n.5min tauon ja jatkoin menoa(Laajarin mittari näytti muuten +26 astetta). Koko matkan keskivauhti nousi parhaimmillaa 4:17/km. Sitten Köhniöjärven kohdalla se alkoi jo ahdistaan. Edessä oli vielä Keltinmäen mäet. Siihen se mies hyytyi. Sinnettelin ne vielä kuitenkin ylös vaikka vauhti oli jo melkein "kävelyvauhti". Elikkä harjoitus: 9,3km: 4,75km-4:20/km tauko 5min + 4,55km-4:19/km
Siitäpä se sitten taas lähtee.
VastaaPoistaTyön sankari!
VastaaPoista