maanantai 1. syyskuuta 2008
Ma 01.09
Taisi tulla syksy. Aamulla ainoastaan 5 astetta lämmintä ja tuuli. Onneksi oli myötätuuli ;)
Perjantaina juoksu pohjoista kohti hieman viivästyi työkiireiden takia. Onneksi sain kuitenkin mamman käymään kaupassa alkumatkasta joten pääsin kuitenkin lähtemään. Töiden loppuhässäkkä heijastui lenkillekkin. Vaikea arvioida juoksuvauhtia, mutta uskoisin että se oli kovempaa kuin normaali kevyt juoksu. Juoksu tuntui kuitenkin yllättävän hyvälle. Tikkakosken risteyksen jälkeen soittelin että koska se kyyti oikein tulee. Noh, se oli vasta lähdössä kaupan pihasta. Arvelin että minulla on noin 20min aikaa ja kiihdytin vauhtia aika reilusti. Juoksu tuntui vieläkin hyvälle ja voimakkaalle. Arvioisin että matkaa tuli 25km josta viimeinen vitonen kovaa. Hyvä harjoitus! Aikamoista rulettia kuitenkin juosta nelostiellä ruuhkaaikaa ;) En taida tehdä sitä enää toista kertaa.
Lauantai menikin sitten puuhommissa. Aluksi kaadoin kaksi isoa kuusta. Karsin, katkoin, kannoin ja osin haloinkin klapikoneella ne jotka siihen mahtuivat. Päälle vielä pari tuntia rankojen sirkkelöintiä. Kyllä sen jälkeen jo tiesi jotain tehneensä. Ei tarvinnut lähteä lenkille ;) Maaottelu meinasi jäädä katsomatta kun digiboxi ilmoitti singnaali virheestä ;( Onneksi saunakamarista löytyi toinen TV jossa oli erillinen antenni. Se toimi vaikka siellä olikin hiema kylmä katsoa. Miika suoriutui urakastaa hienosti! Börjeltäkin taktisesti kypsä juosu.
Sunnuntaina nelisen tuntia sirkkelöintiä, siivous ja kotimatkalle. Arvoin että missä kohtaa sitä uskaltaisi hypätä auton kyydistä juoksemaan. Nelostietä en enää suostunut juoksemaan ;) Arvelin että kropassa saattaa tuntua hieman väsymystä. Ja tuntuihan se. Juoksu oli raskasta ja jäykkää. Etureidet oli aivan jumissa. Varsinkin vasen reisi. En sitten juossut kuin 13km ja siinäkin tuntui olevan liikaa.
Tänä aamuna normaali "6km" ja etureidet aivan jumissa. Täytynee jatkaa palauttavalla linjalla...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti