keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Ke 20.01 iltalenkki Entoto:ssa

Tänään oli paikallisilla vieläkin vapaapäivä Timketin jäljiltä. Saimme kuitenki Hiace-taksin Entotoon kolmentonnin korkeuteen jossa ulkoministerimmekin oli Hailen kanssa juoksemassa. Kaveri oli oman  bloginsa mukaan juossut samaa vauhtia kuin mekin. On se kovakuntoinen kaveri ;) Eka viikolla kävime siellä ensimmäisen kerran. Verrattuna siihen lenkkiin sykkeet oli alhaisemmat ja vauhti "kovempaa". Tosin ei tuosssa korkeudessa ja maastossa vauhdeilla hurjastella ;) Juoksu kuitenkin helppoa ja olisi voinut jatkaa pidempääkin, mutta eipä tuota viitsinyt itsekseen. Juoksua kuitenkin 12km. Yritän liittää oheen kameralla ottamani kuvan korkeuskäyrästä. Korkein kohta on 3150m eli saatiin siinä hieman kivutakkin, vaikka muutoin maasto oli ihan hyvin juostavaa. Eräs nimeltä mainitsematon henkilö käveli pahimpia mäkiä. Itselllä  kuitenkin hyvä kulku. Kevyillä päivillä on ihmeellinen vaikutus ;)


Uudessa IE8 selaimessa on uudet pikatoiminnot. Lataa.

1 kommentti:

  1. Taidat olla toiseksi korkeimmalla käynyt henkilö MT:n porukassa????

    VastaaPoista