keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Ke 30.09

Tänään piti juosta jo töihin. Oli kuitenkin niin vähäuninen yö että passasin vielä. Paikatkin vielä arat Timpan käsittelyn jäliltä. Hartiassa ei ollut mitään kipua ennen käsittelyä, mutta nyt on ;)
 

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Miika muuttaa Tansaniaan ja hakee kansalaisuutta

Eipä olisi uskonut.
Miika jo kertoikin lenkin sisällön. Ennnen kymmentä lähdin ja olin ennen puolta yhtä kotona. Sen verran valitusta että että jo viikon haitannut kantapään rakko aukesi uudelleen. Selkä vaivaa edelleen. Voisihan sille kostaa juoksemalla ensviikonloppuna 60km? Elimmistö ei usko jos ei sille välillä muistuta kuka on herra ;)

lauantai 26. syyskuuta 2009

26.09

Perjantaina sain sen pelkääämäni ;) piikin- Vaan NAINEN joka sen pisti oli SE. Mutta elämä on. .... Kaikkea ei voi saada....

perjantai 25. syyskuuta 2009

Pe 25.09

Eilen TV21km. Alku lähti hieman turhan reippaasti kun oli hieman kierrokset päällä. Aika kuluttava treeni noin 4,20/km vauhdilla. Illalla/yöllä iski alaselkäkipu tuonne häntäluun paikkeille. Yritin venytellä ja muutella asento mutta huonoin tuloksin ;( Oli siis pikkasen levoton yö.
Tänään tuleekin lepopäivä. Aamulla piti olla syömäti verikokeiden takia ja iltasella on pankkiin aika… Tuleepä kuiteskin pikkasen pyöräilyä...
 

torstai 24. syyskuuta 2009

To 24.09

Eilen illalla kevyt seiska jo paljon paremmalla tuntumalla kuten tämän aamuinenkin seiska. Tiistain juoksu ei ollut aivan kunnonmukainen. Ainoastaan päivän kunnon mukainen…
Tänään olisi taas tarjolla Jyväsjärven kierto, jos vaan joku ehtii mukaan...
 

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ke 23.09

Eilen Harjulla maastojuoksuissa. Treeni: 15km: 4+ (5) 6. Aika 24s hitaampi kuin pari viikkoa sitten ja viimevuotisesta viimeisestä maastojuoksuajasta jäin melkoisen paljon. Selkä oireili alku- ja loppuveryttelyssä mutta ei itse kisassa.
Tänä aamuna tosi nihkeä seiska...
 

tiistai 22. syyskuuta 2009

Ti 22.09

Selkä ei ole asettunut vieläkään. Sain lääkäriltä lähetteen hierontaan. Katsotaan olisiko hieronnasta apua…
Aamulla kevyt kymppi selkää arastellen. Iltasella olisi se maastojuoksukin...
 

perjantai 18. syyskuuta 2009

Pe 18.09

Eipä ollut eilen oikein kulku päällä. Kiersin kuitenkin perinteisen torstailenkin Jyväsjärven ympäri 21km. Onneksi tänään tulee "pakollinen" lepopäivä.
 

torstai 17. syyskuuta 2009

To 17.09

Eilen illalla piti juoksta vähän enemmän kuin se seiska, mutta lähdin töistä juuri pahimpaan vesisateeseen. En sitten viitsinyt pahentaa kurkkukipuani. Eipä tuo juoksu nyt niin maistunutkaan.
Tänä aamuna selkä taas vihoitteli. Nyt se on alkanut vaivaamaan jo juoksussakin. Hölköttelyä seiskan verran...
 

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Ke 16.09

Eilen Laajavuoressa JKU:n maastokisoissa. Mittailin hieman kuumettakin ennen lähtöä… Treeni: 15km: 4+(5)+6. Jäin 10s sekunttia vastaavasta viimevuotisesta kisasta. Alku oli taas pikkasen liian lujaa ja loppua kohti pientä hyytymistä. Hyvä treeni kuitenkin. Nyt varauduin Finlandiasta saamallani Dexal juomapullolla ettei loppuveryttelyssä jalat sakkaisi kuten viimeviikolla. Onhan se loppuveryttely aina hieman raskasta ylämäkeen suoritettuna ;)
Tänä aamuna ihan kohtalaisella tuntumalla kevyt seiska.
 

tiistai 15. syyskuuta 2009

Ti 15.09

Eilen iltalenkki kevyt seiska hyvällä tuntumalla. Kotiovella kun pysäytin kellon, epäilin hieman loppuaikaani. Tuntui pikkasen kovalle kun se oli 4,5min kovempi kuin aamulla. Olisko tapahtunut ajanotossa virhe ;)
Tänä aamunakin ihan ok tuntumalla, mutta kello näytti nyt ihan normaaliaikoja.
Kurkku oli jo eillen aamuna hieman karhea ja tänä aamuna vielä karheampi. Toivottavasti ei puske tautia päälle...
 

maanantai 14. syyskuuta 2009

Ma 14.09

Lauantaina ensiksi juottohommissa SM-maratonilla ja sen jälkeen Finlandian järvenkierros. Veryttelyt jäi hieman vajaaksi ajanpuutteen vuoksi. Alkuvauhti oli ehkä hieman liian reipasta tähän kuntoon. 7-8 kohdalla iski pistos joka tuntui vielä tänä aamunakin. Samalla meinasin heittää laatatkin. Juoduin hidastamaan vauhtia niin että parin kilsan matkalla väliaika näytti melkein 4min/km. Loppussa sain kuitenkin taas juoksurytmistä kiinni vaikka pistos vaivasi edelleenkin. Myös ruuhka hidasti menoa. Maratonjuoksijat täyttivät koko pyörätin välillä Viherlandia Lutakko. Tavoite kuuden joukkoon täyttyi sijoituksella 4.
Sunnuntaina Matin kanssa erittäin nihkeä 12km ja iltapäivällä katselin DVD:ltä Finlandia-maraton/Jyväsventti koosteen vuodelta 1984. Oli hauska katsoa kuinka pukeutuminen ja juoksijat ovat muuttuneet vuosien saatossa ;)
Tänä aamuna ihan kohtalaisella tuntumalla kevyt seiska.
 

perjantai 11. syyskuuta 2009

Pe 11.09

Kevyt linja jatkuu. Edelleen ongelmia palautumisen kanssa. Seiska linjalla mennään...
 

torstai 10. syyskuuta 2009

To 10.09

Jos eilen aamuna oli nihkeää, niin iltasella se vasta nihkeää olikin. Kevyt seiska tuntui raskaalle viidelletoista.
Tänä aamuna(7) taas ihan ok kulku. Kello näytti ettei se väsyneen miehenjuoksua ollut...
Eilen kävin tsekkaamassa yhden kerrostalo kolmion. Ihan kohtalaisessa kunnossa ja hintalaatukin sielläpäin. Remppaa ei tarvisi välttämättä tehdä paljoakaan ja kylppäriin olisi mahdollista rakentaa pikkanen sauna nipistämällä hieman vaatehuoneesta. Vaikeita valintoja. Toivottavasti sunnuntain esittelykämppä selkeyttää asioita...

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Ke 09.09.09

Eilen Harjulla JKU:n maastojuoksukisa ihan hyvässä kelissä. Harjoitus: 3+(5)+7. Yritin lähteä senverran varovaisesti liikkeelle ettei lopussa kanttaisi kovin pahoin. Ajallisesti kuitenkin pientä hiipumista loppua kohti. Toiseksi viimeisellä kiekalla sain johtojuoksijan kiinni, mutta ei riittänyt vielä kovuus vastata viimeisen kierroksen nykäisyyn. Ehkä jo ensi kerralla ;). Viimevuotiseen vastaavaan kisaan verrattuna jäin ainoastaan 4 sekunttia, joten ihan tyytyväinen saa olla. Tosin viime vuonna juoksut parani osakilpailu-osakilpailulta, joten parannettavaa jää seuraaviin kisoihin. Loppuverkassa tuli täydellinen uupumus ja jalat alkoi sakkaamaan. Kävin kilauttamassa Matin ovikelloa jolta sain vettä ja sokeria joiden avulla pääsin kotiin ;) Sippaus johtui joko nestehukasta/energiahukasta/ tai sitten kisa vaan otti niin koville.
Tänä amuna eilisestä johtuen nihkeä seiska. Takareisi oli taas melko jäykkänä...
 

tiistai 8. syyskuuta 2009

Ti 08.09

Kevyt seiskalinja jatkuu palautummista odotellen. Eilen ja tänä aamuna seiska. Aamulla ei tarvinnut edes kovin paljon ponnistella että sai riittävän hidasvauhtisen lenkin ;) Illalla pitäisi jaksaa kuitenkin juosta Harjulla maastojuoksu…
Su lenkillä alkanut todennäköisesti jalkapohjan kireydestä johtuva kehräsluun alapuolella oleva "jännekipu" oli eilen loppulenkistä aika kipeä. Täytynee hoitaa se hieromalla pois kunhan jalkapohjassa taas vaivannut haavauma hieman paranee. Toinen takareisi on myös viikonlopun ansiosta melko kireä. Polven patellajänne on taas oireillut jo jonkin aikaa, mutta sen kanssa pystyy juoksemaan. Venyttelystä olisi varmaankin apua… ;)
 
 

maanantai 7. syyskuuta 2009

Ma 07.09

Aamulla kevyt seiska. Viikonloppu painoi jaloissa aika kivasti.
 

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Su 06.09

Aaamusta kevyt 29. Lähdin "ajoissa" peläten saderintamaa. Lenkin aikana ei kuitenkaan satanut kovin pahasti. 20km:n kohdalla sain yhden kuntoilijan kiinni joka juoksi aikalailla samaa vauhtia kuin minä. Muutama kilsa juostiin yhdessä ja jutusteltiin... Lopussa painoi jo ihan kivasti. Eipä noita pitkiä ole tullut vähään aikaan tehtyäkkään. Päivitin harkkapäiväkirjaan kk-kilsoja. Heinäkuulle ruhtinaalliset 27km ;)

lauantai 5. syyskuuta 2009

La 05.09

Pe illlansuusssa kevyt seiska. Kulkihan se jotenkuten...
Tänään illasta 15km: 10+(5)km Alku hieman liian reippaasti ja lopussa viimeisellä vitosella ei sitten jaksanut silleen kuten piti. Ei ollut kyllä kulkukaan oikein päällä...

perjantai 4. syyskuuta 2009

Pe 04.09

Eilen Jyväsjärven kiero 21km. Kellotin 6km:n matkalla keskivauhdiksi 4.20/km, jos merkinnät on kohdallaan. Kulku oli ihan kohtalaisen hyvää.
Tänä aamuna painoikin sitten eilinen jaloissa. Toisaalta jos ei olisi painanut niin tietäisi että palautuminen ei olisi vielä lähtenyt kunnolla käytiin.
 

torstai 3. syyskuuta 2009

To 03.09

Eillen illalla kevyt seiska ja tänä aamuna samanlainen. Ihan ok kulku. Sykemittaria en enää jaksanut pitää…
 
Syntymäpäiväonnittelut Jaskalle näin julkisestikkin...!!!
 

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Ke 02.09

Päivitetäämpäs taas välillä…

Maanantaina ei mitään mainittavaa lenkkiä.

Eilen tiistaina aamulla kevyt kymppi ja illalla Kotalammen vetoja: 14km: 5km + (5xkotalampi) + 3km. Sykkeet oli 10-15 pykälää korkeammat kuin viikko sitten eikä tuntumakaan ollut niin hyvä. Ajat: 4,09 / 4,04 / 3,59 / 3,58 / 3,58 ja keskisykkeet: 164 / 170 / 175 / 176 / 177 / kun ne viimeksi oli 150 / 158 / 160 / 164 / 167 /.

Tänä aamuna kevyt palauttava seiska.
Oheisessa käyrässä näkyy viimeviikkoinen ja eilinen harjoitus: