sunnuntai 11. marraskuuta 2018

TV kevytvauhtinen raskas 21,7km

Viime sunnuntaina ensimmäiset eka 15km oli kevyttä vaikka vauhti oli kovempaa. Tänään heti alusta asti raskasta. No, se oli kyllä odotettavissa. Alussa oli hieman viileää kun joutui juoksemaan vastatuuleen. Rantaraitin kuokkalanpuoli oli hyvä juosta kun sieltä oli puhdistettu märät lehdet pois.
olihan se jossainvaiheessa sunnitelma että pudotan määriä sen 30%, mutta tulihan sitä vedettyä samat määrät kuin viimeviikolla. Taisi tulla pari kilsaa enemmänkin. Huomenna hyvällä omallatunnolla lepopäivä. Jos ei sada, niin pitäisi käydä palokankeskuksessa täydentämässä vitamiinivarastoja ja hakemassa uusi akku polkupyörän valoon.

lauantai 10. marraskuuta 2018

a. 7km / i. TV Kevyt 11,5km

a. +2,4°C
Piiitkästä aikaa oli pyörätiet paikoin kuivat. Tasaiset ja alamäet ok mutta ylämäet raskaita. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla aamulenkillä juoksin köhniön mäet ylös, vaikkakin hitaasti.
Yleensä en ole tehnyt lauantaina aamulenkkiä, mutta maanantai jäi sattuneesta syystä senverran heikoksi.

i. +2,2°C
Taas pimeää ja märkää. Onneksi sattui sateeseen senverran taukoa ettei sen takia kastunut. Aikasemmin tälläviikolla viitaniemessä jalka meinasi pettää alta kun sattui polveen. Tänään sama juttu. Nyt kuitenkin sattui niin paljon että joutui palanmatkaa kävelemään ja sen jälkeen nilkuttamaan. Saa nähdä kuinka käy huomisen pidemmän lenkin.
Tänään oli aamulenkki kovempivauhtisempi kuin iltalenkki. Harvoin näinpäin.

perjantai 9. marraskuuta 2018

a. 6km / i. TV12km

a. +4°C
Tulihan se kolmaskin samanlainen aamulenkki. Nytten söin aamupalan ennen lenkkiä. Varttitunti hierontaa ja pieni alaselkä-takareisi jumppa. Eipä tuo paljoa auttanut. Olen siirtänyt linimenttisivelyn takareidestä alaselkään. Laitoin tänään myös lämpö-tukivyön. En tiedä kumpaa se se tekee vai tekeekö kumpaakaan.

i. +3,8°C
Otin ensimmäisen ylämäkikilsan ihan rauhalisesti ja sen jälkeen hieman kovempivauhtista rentoa juoksua. Jyväsjärven rantaan tuota kautta on neljä ylämäkeä mutta muutoin alamäkivoittoista. Tein vielä pienen ylimääräisen lenkin kiertämällä kompanssin. Kaksitoista tuli sopivasti täyteen ennen jussinparran mäkeä. Olin ihan varma että lopussa menee keskivauhti päälle viiden, mutta se tulikin ihan hyvin. Kokonaisnousu lenkille 106m ja siitä 46m tulee viimeisellä kolmella kilsalla.

torstai 8. marraskuuta 2018

a. Juoksua 6km / TV Kevyt 15km

a. +6°C
Toinen aamu peräkkäin kun ei kulje yhtään mihinkään. Eilisen vielä ymmärtää. Kenkiä laittaessa tuntui ristiselkä olevan jäykkänä ja alkujuoksu oli sen mukaista. Lenkin edetessä jäykkyys siirtyi keskiselkään.
Lenkin jälkeen annoin tuolille laitettavalla hierontaistuimella sille hierontaa lämmön kanssa. Täytyy vielä iltasella jatkaa.

i. +6,8°C
Vielä vaan marraskuussakin saa juosta puolibörjeillä :-) Harvinaista, mutta en valita.
Juoksutuntuma ihan ok. Viitaniemessä olikin aika pimeää kun lamppuja oli harvassa ja maa märkää. Tuntuma oli ihan TV lenkin, mutta mittarin mukaan meni kevyen puolelle. Pimeys hämää.
Aloin lenkillä miettimään että jätän huomisen reippailun väliin. Juoksen tuntuman mukaan ja yritän hieman normilenkkiä kovempaa. Kuulostellaan.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

a. Palauttava 6km / TV Kevyt 10km

a. +6°C
Olihan se nihkeää. Liikkellelähtökin oli kuin reumatautisella. Huonosti nukuttu aamuyö ei yhtään auttanut asiaa. Kävelin ihan suosiolla Köhniöltä tulevat mäet. Tein tuon perusaamulenkin kun en viitsinyt kiertää kotalampea. Takareisi ei tunnu enää juostessa. Eilenkin se tuntui vain kävellessä muttei juostessa.

i. +7°C sumutihku
Tuntuma jo parempaa. Ei varsinaisesti satanut mutta silmälaseja sai olla kokoajan pyyhkimässä. Jotenkin ei olisi huvittanut edes lähteä lenkille. Mietinkin jo että olisin käynyt pyörällä Palokankeskuksessa ja lenkki olisi siinä. Onneksi tuli juostua. Nyt on jo parempi mieli kun juoksu kulki ihan ok.

tiistai 6. marraskuuta 2018

a. Aamulenkki 5,4km / 10km: 3+4x1km/2,5`+3

Eilen jäi juoksu kutoseen kun sattui senverran takareisiin ja painoihan tuo sunnuntain lenkkikin jaloissa. Aamupäivästä tuli hieman hyötypyäräilyä.

ääkköset ei toimi. ää on leikepoydällä

a. +3.7°C
Aamulla kevyt vitonen kotalammella. Kuntoradan yksi reuna oli taas pimeänä. Onneksi valkeni nopeasti. Ihan ok kulku.

i. +4.7°C
Tämän päivän vedot, ei killerin suoralla vaan täytynee sanoa että könkkölan suoralla. Ne pari aukivetoa unohtui ja ensimmäinen olikin taas hieman nihkeä. Viimeisessä vetoon lähtiessä piti painaa väliaika mutta painoin vahingossa pysäytystä. Viimeinen oli kuitenkin rankin. Toiseksiviimeisessä sai jopa hieman pidätellä.
Olihan tuo hieman toisenlaista kuin viimeviikolla hallissa. Oli pimeää ja märkää. Liikennettäkin oli turhan paljon. Taidan mennä ensi tiistaina taas halliin.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

TV 21km

+4...+5°C
Onneksi tänään ei toistunut se jokatoisenpäivän huonokulkusyndrooma. Puolibörjeillä liikeenteessä ja alussa sopivasti pikkasen viileää mutta nopeasti lämpeni. Alkukulku kellonkin mukaan ihan hyvää. En alkanut jarruttelemaan kun kerran meni rennon kevyesti. Ajottain sattui polveen niinkuin miltei joka lenkillä. Se on pääsääntöisesti sellaista vihlaisevaa kipua, ei jatkuvaa jomotusta. Toisena päivänä peräkkäin on sattunut vasemman kantapään seutuville. Kipu ei oikeastaan tule silloin kuin kantapää iskee maahan, vaan kun se nousee maasta. Tämä on alkulenkin ongelma. Ei aiheuta toimenpiteitä. Näitä tulee ja menee.
Viimeinen viisi-kuusi kilsaa oli jo raskaita ja miimeiset 3-4 kilsaa sattui takareisiin. Lihasväsymystä.
Ei mennyt lenkki etää TV kevyt kategoriaan. Huomenna lepo tai illalla kevyt lyhyt hölkkä.

lauantai 3. marraskuuta 2018

TV Kevyt 10km

+8...+5°C
On se ihme kun joka toinen päivä on lenkki joka ei kulje mihinkään, vaikka pitäisi ja sitten toisinpäin. Tänään oli se hyvä päivä.
Kaivoin lenkkivaatekaapista puolipitkät polven yläpuolelle yletävät trikkot, joita en ole käytänyt vuosiin. Nyt ne olivat ihan paikoillaan. Kuminauhan jouduin kuitenkin ensin vaihtamaan. Hyvä lenkkikeli.

perjantai 2. marraskuuta 2018

18km: Verkka 4km+Reippaan yritys 4km+4x0,5km+"Loppuverkka" 8km

Päätin illalla sääennusteiden pohjilta että jätän aamulenkin väliin ja vedän päälenkin ennen sadeiden tuloa. Olishan tuota lenkillelähtöä kuitenkin voinut lykätä vielä parilla tunnilla.
Alkuverkka ihan ok tuntumalla. Reippalle lähdössä päätin että alku maltilla kun tuolla rannassa alkuvauhti meinaa aina karata käsistä. No, ihan ok alku mutta sitten vaan alkoi vauhti tippumaan ja juoksu tuntui vaikealle. Täytyy varmaankin ottaa järki käten ja tiputtaa ensiviikon viikkokilsoista 30%. Takaisinpäin tullessa otin lämpimikseni 4x0,5km vetoja, vaikka yritin tonneja.
Viimeisen vedon lopussa tuli Leksa rinnalle ja hänen kanssaan hölkkäiltiin reilu kolme kilsaa ihan sopivan rauhallista vauhtia. Tulihan tuolle "loppuverkalle" mittaa mutta miltein samat kilsat olisi tullut tälle päivälle jos homma olisi mennyt suunnitelmien mukaan.

torstai 1. marraskuuta 2018

a. 6,7km / i. TV Kevyt 11km

a. +6°C
Olipas karsee aamulenkki. Ei ihan niin huono tuntuma kuin maanantai aamuna mutta kuitenkin. Kävelin suosiolla keskussairaalanmäen ja jussinparranmäen. Teoriassa olisi pitänyt olla jo kohtuu kulku, mutta tää on tätä, ei koskaan tiedä.

i. +4,6C
Oli jo ajatuksissa että jättäisin iltalenkin väliin aamuisten tuntumien takia. Pienten iltapäivätorkkujen jälkeen mielikin jo virkistyi senverran että lähdin kuitenkin. Aluperäinen suunnitelma oli hieman pidempi, lenkille lähtiessä hieman lyhyempi, joten tuli välimalli. Kulku jo paljon parempaa. Aamulenkin jälkeen oli ajatus jättää huominen reipaskin pois mutta pitää sitä kai käydä kokeilemassa.. jos ei kovin paljon sada. Tietenkin olisi sekin vaihtoehto että jättäisi aamulenkin pois ja vetäisi reippaan ennen sateita. Noh, katellaan.