a. +4,5°C 6km s.147/161
Tuli jostain syystä nukuttua aamuyö aika huonosti...mutta unet oli hyviä, silloin kuin sai unta :-)
Olihan tuo juoksuunlähtö vaivailloista etureisien takia ja ensimmäisen alamäet köpöttelyä. Sen jälkeen ihan normaalia juoksua ja oikeastaan rennompaakin kuin Ma-Ti aamulenkit. Liman eritys taas hieman pinempää ja hengityskin kulki paremmin. Kun taivas oli kirkas, kuvittelin että tulisi lenkin aikana valoisaa ja pääsisi juoksemaan köhniön polkua takaisin. Oli kuitenkin senverran hämärää ettei viittinyt lähteä kuoppaiselle polulle.
i. +6°C TV Kevyt 10,5km 5,28/km s.145/161
Otin pokarin rintataskuun ajatuksena kuvata lenkkipolun varrella sijaitsevaa puroa ja hieman sivussa ole mäntyä jo on melkein kaatunut veden päälle. Täytyy käydä männyn luona vielä kun täysin tyynni keli.
Eihän tuo juoksu helppoa ollut. Kyllä ne neljä tonnia kävi näköjään kunnon päälle. Kävin hipposhallissakin pällistelemässä ja sain hieman lepoa ennen keskussairaalanmäen nousua ;-)
To
a. +7,6°C 8km 5,28/km s.148/161
Olikin lämmin, aamu eikä tuullut nikeksikään. Etureisikivut alkaa onneksi jo helpottaa. Aikaisemman kokemuksen mukaan ne olisivat voineet olla vielä tänään tosi kipeät. Tämä taasen auttoi juoksun rentoutta. Alamäekin pääsi laskettelemaan rennosti eka kertaa tällä viikolla. Juoksun kokonaistuntuma oli parasta tällä viikolla. Sykkeet kuitenkin turhan korkealla, varsinkin toisella puoliskolla. Ens. 4km 5,35/km-143 ja toinen 4km 5,23/km-153. No, sykkeet on mitä on tälläviikolla. Tuntuma on tärkeämpi.
i. +9°C 16,6km 5,18/km s.150/165
Palasin taas perinteiseen torstain harjoituspäivään eli määräpäivään. Ei mitään kovaa määrä mutta selvästi muista kevyistä päivistä erottuvaan.
Sykkeet oli taas mitä oli, mutta tuntuma ihan ok. Alamäet ja tasaiset rennosti ja ylämäet kevyesti jottei rasitus nouse liikaa. Se oli päivän teema.
Polvi on ollut tälläviikolla kivuton, muutoin paitsi tänään lenkkien välissä nivelessä kipua kun tuli vähänkin sivuttaisvääntöä. Juostessa kuitenkin kivuton.
"Törmäsin" Muta:aan rantaraitilla Kylmänoron kohdilla. Markku saatteli minut kotia asti ja jatkoi vielä hallille, jos ei eksynyt ;-) Taas parennettiin juoksumaailmaa.
Keskivikkolenkin kuvia
Pyysin kaupunkia tekemään minulle uuden vetobaanan "killerin suoralle". Oli jo viittävaille valmis.
Täytyy vielä pyytää tasoittamaan tuo suoran päässä oleva tömpäre!
En eksyny vaikka hetkeksi kartalta kieltämättä tipahdinkin :)
VastaaPoistaKiitos lenkkiseurasta, kyllä se helpommin meni ylämäetkin kun ei tarvinnu ittekseen ähkiä.