torstai 27. tammikuuta 2011

To 27.01

Aamulla hieman levottomasti nukutun yön jälkeen normaali 4,8km-4:52-148. Pakkanenkin oli jo ehtinyt lauhtua ihan mukavasti eikä tarvinnut lisätä vaateta eilisestä.

Iltalenkkinä kevyt 13,3km-4:52-151. Kulku ei ihan niin hyvää kuin eilen mutta ok kuitenkin, kun vertaa viime viikkoihin :) Voi olla että ei ollut ihan energia ja nestetasapaino viimesenpäälle. Aamulla lähdin ennen seitsemää ja iltasella tulin seitsemän jälkeen ja töissä vauhti päällä...
Juoksin lidlin kautta kun katsoin että siellä olisi sellainen vyö mikä voisi hieman lämmittää selkää kylmemmillä keleillä. Ovet lukossa ja kauppa tyhjä tavaroista. Aukeaa seuraavan kerran vasta ensikuun puolessavälissä, joten se siitä sitten.

Tänään sain palautetta "nastakaupasta" eli varuste piste net:istä:
"meillä ei ole tällä hetkellä varastossa yhtään vastaavaa tuotetta, joten en pysty heti tarkistamaan onko ainoastaan saamastasi tuotteesta puuttunut isot nastat. On mahdollista että valmistaja ei nykyisin laita pakettiin isoja nastoja, eikä meillä olla tätä muutosta huomattu. Tarkistamme asian, kun saamme lisää tuotteita varastoomme. Jos et ole tyytyväinen tuotteeseen, voit palauttaa sen ja saat rahasi takaisin."

Pitäisköhän alkaa ruuvaamaan nastoja irti? En huomannut että ne olivat vähän jo kuluneet, sorry. Jos et ole tyytyväinen voit palauttaa ne takaisin.

2 kommenttia:

  1. On muuten edullinen se selkätuki
    (5,99 e) Lidlissä ja suojaa kylmältä ja vammoilta.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se olisi ollut :( Lähin toimiva Lidli toisella puolella kaupunkia. Ei ehdi juoksemaan sinne asti.

    VastaaPoista