perjantai 19. lokakuuta 2018

Juoksua a. Herättely 4,2km / i. 9km: 2,5km+4x1km/2,5'+2,5km

a. +2,5°C
Aamulla olikin hieman viileämpää. Juoksu oli yllättävän hidasta. Eipä ole taas vähään aikaan tullut noin hitaasti hipsuteltua. Minulla on aina syksyisin silleen että vauhti hidastuu kun tulee ensimmäiset pimeät. Se vaan oli hyvä että vauhti oli ainakin riittävän hidasta. Kotammen kuntoradan Mäyrämäen puoli on katuvaloista pimeänä. Muistin vasta illalla antaa siitä palautetta kaupungille. Eiköhän tuo ennen talvea valkene 😀

i. +8.5°C
Alkuverkassa ei mikään loistava kulku, mutta sen olen oppinut ettei alkuverkka välttämättä kerro yhtään mitään itse treenin kulusta. Otin pari satasen vetoa ennen varsinaista. Heti kulki paremmin ensimmäinen tonni verrattuna esim viimeviikkoon. Toisessa ja viimeisessä oli pieni vastatuuli. Toisessa enemmän. Suunnittelin jo että menisin jyväsjärven rantaan vetämään kun siellä olisi ollu vain sivuvastaista/myötäistä. En sitten viitsinyt lähteä sinne asti. Otin taas vanhan dobsom:in kuoritakin t-paidan päälle ajatuksena että otan sen pois vetojen ajaksi. En sitten tarennutkaan ottaa sitä pois. Tuntui kylmemmälle kuin mittari kertoi.
Keskiarvo parani viimeviikkoisesta neljä sekkaa, muttei se helppoa ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti