maanantai 24. maaliskuuta 2008

Ma 24.03 II Pääsiäispäivä ja Jytinää

Eipä olisi aamulla uskonut kun lähdimme lumisesta Jyväskylästä, että Pohjanmaalla on hyvät juoksukelit. Parin tunnin Tumpin autossa istumisen jälkeen saavuimme Alavuden Jytinä-hölkän lähtöpaikalle. Kisakeskuksena vanha nuorisoseuran talo, tosin ilman kunnon pukeutumis ja suihkutiloja. Se oli kuitenkin pieni haitta kun muuten järjestelut toimi moitteettomasti. Jäätikköiset pätkätkin oli aamulla hiekotettu huolellisesti hiekkaa säästämättä. Siinä olisi monelle hölkän järjestäjälle oppimisen aihetta. Kun kisa järjestetetään niin se tehdään juoksijoiden ehdolla. Teimme poikien(Timppa, Tumppi ja Jyrki) kanssa kunnon alkuveryttelyt jotta pääsimme lämpöön. Tuuli oli nimittäin melkoisen kylmä. Startti oli melkoisen ripeä. Tuntui ettei itse pääse vauhtiin ollenkaan ja porukkaa lappoi molemmilta puolilta ohi. Tilanne tasottui kuitenkin ennen kilometrin täyttymistä ja varvasin muutaman "liian" kovaa lähteneen juoksijan. Oma juoksu oli aika voimatonta ja väsynyttä, mutta kisa täytti tarkoituksensa. Eli "kovavauhtinen" juoksu. Ajauduin sellaiseen väliin että jouduin juoksemaan yksin miltein koko matkan. Yritin saada edellä menevää kolmikkoa kiinni mutta se oli aika epätoivoinen yritys. Lopussa joku vielä läheni takaa aika ripeää vauhtia, mutta sain kuitenkin pidettyä sen takana viimeisen 1,5km:n tasaisen asfaltti osuuden ansiosta. Loppuveryttelyssa jalat tuntui hieman liiankin hyviltä, eli ei vain saanut miehestä irti. Lopputuloksena oman sarjan toinen sija selvästi voittajalle hävinneenä. Tummpi oli yleisen sarjan toinen ja Jyrki 8. Timo "sarjavoittaja" oli omassa sarjassaan kolmas. Päivän saldo: 19km: 6+(8,5)+4,5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti