maanantai 26. elokuuta 2019

Maratontilasto


Moni on kysynyt että montako maratonia olen juossut. Olen vastannut että yli 15 ja alle 20.
Kun sattui olemaan vanhat harjoituspäiväkirjat pöydällä niin aloin keräämään maratonaikoja ylös ja samalla selvittämään niitten lukumäärää. Aluksi pääsin lukuun 18. Sitten kekkasin katsoa juoksija lehden sivuilta sain sieltä kaksi lisää. Lopuksi sain Miikalta tilastopajan sivuilta kuvaruutukaappauksen ja lopullinen määrä nousi 21:een. Juoksijan ja tilastopajan sivuilta puuttuu Forssan juoksu ja tietenkin nuo vanhemmat juoksut.
Ensimmäinen läpijuostu maraton oli Korson räntäsateessa. Olin jo aiemmin yrittänyt yrittänyt siellä, mutta se oli jäänyt puoleenmatkaan. Nämä -90:n luvun juoksut meni ihan 400 ja 800 metrin harjoittelupohjilla. Eipä niissä näyttänyt olevan mitään maratonharjoittelua alla.
Ehkä parhaimmiksi juoksuiksi nostaisin Pieksämäen kovan taisteluvoiton ja Kivimäen. Aikoinaan Kivimäki maratonia sanottiin suomen rankimmaksi maratoniksi. Olisi ollut kiva tietää paljonko nykyvehkeet ilmottaisi maratonin noususummaksi...paljon. Sinä päivänä olisi tasaisella ehkä tullut ennätys...jos ja jos :-) Käsittääkseni Ristanen oli mitannut reitin, joten se oli määrämittainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti