perjantai 23. elokuuta 2019

Ti-Pe (edit lisätty pe iltalenkki)

Maanantai oli senverran kova treeni että tiistaiksi riitti kauppareissun yhteydessä pieni lisälenkki pyörällä. Sekin tuntui jaloissa.

Keskiviikon "sauvalenkin" alussa mittari ilmoitti palautumisen kohtalaiseksi ja samalle tuntui kropassakin. Tällä lenkillä juoksin jo enemmän eli alamäet ja tasaiset. Kutosen yhtejaksoinen juokseminen ei olisi takareiden takia ehkä onnistunut.
Illalla pyörällä keskustaan "juoksupäivälliselle" Jaakon, Tommin ja Miikan kanssa.

Torstaina tavoistani poiketen tein edestakaisen lenkin. Meno vastatuuleen hieman Petäjäveden toiselle puolelle. Menomatkalla mittarissa oli näkyvissä ainoastaan matka ja kellonaika. Yllätyin kääntöpaikalla että keskinopeus oli 26km/h. Odotin hitaampaa sillä vastatuuli tuntui hidastavan rajusti ja välillä joutui käyttämään tosi pientä vaihdetta. Paluumatka oli myötätuulta ja se näkyi vauhdissa. Paikoin tosin tuuli pyöri ja tuntui vastaiselta. Keskinopeus paluumatkalle 32,6km/h jossa oli hieman menomatkan ylämäkeäkin. Vauhti ei ollut yksin myötätuulen ansiota sillä keskisyke paluumatkalle oli peräti 162! Vastatuuliosuudella se oli 154, joka sekin on korkea.

Perjantaina uskallin lähteä peräti aamulenkille. Pidin lenkin riittävän lyhyenä ettei takareisi ehdi hirttää kiinni. Kipua ei tuntunut mutta ei se ihan normaalikaan ollut. Iltasella varmaankin lenkille sauvojen kanssa ja juoksua senverran mitä jalka antaa myötä.
Iltalenkkinä oli sitten suunnitelmien mukaan sauvalenkki jossa toki oli suurin osa juoksua. Oli hieman väsynyttä menoa. Vuorenlenkin takaosassa lasketellessa pitkää alamäkeä alkoi lopussa sattumaan takareiteen. Ei se kyllä sitten loppulenkistä enää vaivannut. Huomenna lepoa tai sitten jotain tosi kevyttä. Pidennetty kauppalenkki...?

Olen tälläviikolla antanut nrmaalia kovempaa TENS hoitoa koska uskon että reisi kestää sen jo. Toivottavasti tässä pääsee jo tekemään kaksi harjoitusta päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti