torstai 1. marraskuuta 2012

To 01.11 Pyörälenkki

Eilen illalla ja tänään liikkeellelähtö on ollut kuin vanhalla reumasairaalla ukolla. Pohkeet on ollut todella kipeät maanantain kuntopiiri/pohjejumpan jäljiltä. Onneksi ne ei ehtinyt tulla kipeäksi tiistain hierontaan. Lantionseutu ja etureisien yläosat taas on kipeät sauvakävelylenkistä.

Tänään lähdin pyörälenkille kahden maissa ainoastaan aamupalan syöneenä. Ajatuksena oli että palaan takaisin jos keliolosuhteet(+5) on aivan mahdottomat. Keuruuntie oli kuitenkin sula reunoja myöten mutta märkä ja likainen. Onneksi olin laittanut uudet kenkäsuojat päälle. Kura lenti kuitenkin aina polviin asti. Vaikka olin laittanut takalokasuojan paikoilleen, niin asusteet oli takaa kurassa kypärää myöten. Menomatka meni ihan ok. Nopeudesta en tiennyt koska mittari näytti päivityksen jälkeen min/km nopeutta. Sehän ei pyöräilyssä oikein kerro paljoa mitään kun on tottunut km/h lukemiin. Petäjäveden liikenneympyrän jälkeen takaisinpäin tullessa on hivuttavaa ylämäkeä ja sitä sitten tuntui olevan koko loppumatka. Ei nähtävästin riitä pelkkä aamupala kun lähtee vasta iltapäivällä lenkille ;( Menomatkan keskinopeus 25,5km/h ja paluumatkan 23,7 kertoo totuuden lenkin kulusta. Matkaa tuli 56,7km - 24,6km/h (2h 18min).

Taas tuli tuhlattua vähäisiä rahojani. Uuusin hankinta(tilauksessa):
http://www.rosebikes.co.uk/product/detail/aid:635315
Lopuu tuo kurakelissä polkeminen ;=)

5 kommenttia:

  1. Ootko kokeillu ottaa juoksuaskelia ?

    VastaaPoista
  2. Jep, kyllähän tuo "pannu" on kovilla näin vetisillä keleillä ja vähillä lämpöasteilla. Tsemppiä....kovannäkönen kapistus sulla hankinnassa. Niin miten sen juoksun laita?

    VastaaPoista
  3. Maanantaina kun olin hipposhallissa tekemässä kuntopiiriä "juoksin" kerran 20m ja kerran 10m. Aika toivotonta. Juoksu on niin hirveää linkkaamista että ei sitä juoksemikseksi voi sanoa :(

    VastaaPoista
  4. TV HART on vuodatuksen mukaan mennyt vanhaksi:( mutta comin sijaan sen saa näkymään tvhart.vuodatus.net (vittu ota näistä selvää.TV Kimmo

    VastaaPoista
  5. Minä jo hieman ihmettelinkin että miksi sivut ei aukene!

    VastaaPoista