torstai 15. marraskuuta 2012

To 15.11 Sauvakävelyä ~3h

No, niin. Päivän lenkki tehty. Korjauttu teleskooppisauva kesti hyvin. Lenkki suuntautui Laajavuoren takamaastoon Ruokkeen kautta. Maasto oli kosteampi kuin tiistain lenkillä, mutta kun pahimmat kosteikot kierti metsän kautta, selvisi melkein kuivilla kengillä. Enää en ottanut samoja lenkkreita kuin parina edellisenä kertana. Peitin tiistaina saadut rakot urheiluteipillä, niin että ne ei enää tuntuneet. Parhaat mäet oli kilpakympillä, vaikka siellä olikin kaikista märintä. Vuorenlenkillä sain kiinni ~65 vuotiaan miehen. Äijä paineli niin hyvää vauhtia että jäin jutustelemaan ja juttuahan meillä riittikin. Mies tiesi urheilusta keskivertoa enemmän ja sen verran lääketieteestäkin, ettei vain olisi ollut eläkkeellä oleva lääkäri? Pikkasenhan siitä vauhti tippui, mutta kun tehosti käsien käyttöä, niin rasitus ei varmaan kovin paljoa tippunut. Alamäet missä ei voinut käyttää sauvoja tehokkaasti, tulin puolijuoksua alas. Pikkasen se oli sellaista varovaista hissuttelua...
Kyllä nyt tuntuu käsissä etä jotain on tehnyt. Eiliset etunojapunnerrukset vielä tehosti vaikutusta. Lantion seutu ei enää jumittunut silleen kuin aikasemmin. Hyvä niin. Lenkin päälle iso annos pastaa savukirjolohi kastikkeella, nam. Aikaa lenkkiin meni 3h 5min (20,6km-9min/km).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti