tiistai 13. marraskuuta 2012

Ti 13.11 Sauvakävelyä ja sisäpyöräilyä (edit)

On ollut taas vähän hiljaisempaa.

Toissa lauantaina pyhäipäivänä oli perinteinen "pyhäinmiestenvaellus", tosin ainakin pari viimeistä kertaa on jäänyt minulta väliin. Vauhdilla tuolla vaelluksella ei hurjasteltu, koska välillä mentiin melkoista ryteikköä. Puolessa matkassa tehtiin notskit ja paistettiin makkarat. Vaelluksen päälle sitten perinteinen saunominen. Polvi kesti vaelluksella hyvin, mutta jälkeenpäin se hieman oireili. Ei nähtävästi tykännyt taaskaan ojien ylityksistä. Oli näköjään mitari jossain vaiheessa pois päältä(suora osuus), joten tarkkaa matkaa on vaikea sanoa. Olin vähän huolissani että kuinka maiharit kestää vettä, mutta hyvin ne toimi kun teki kunnon pintakäsittelyt.

Viimeviikolla en käytännössä tehnyt mitään kehittävää.

Eilen sain viimeinkin puhdistettua pyörän toissaviikkoisen kurapyöräilyn jäljiltä. Eipä ole koskaan ollut pyörä noin hiekassa. Hiekkaa ja kuraa oli käytännössä joka puolella pyörää. Roudasin pyörän putsauksen jälkeen sisään kuivamaan ja kävin hakemassa ärrän postipisteestä harjoitusvastuksen. Otin "kaupunkipyörän mukaan kun kuvittelin että saan sen avulla tuotua paketin paremmin kotiin. Ei ollut yhtään helpolmaa. Puoleen matkaan rimpuilin pitäen toisella kädellä pakettia ja toisella ohjaustangosta. Sitten heitin pyörän parkkiin ja otin paketin syliin. Homma olisi ollut helpompaa, jos paketti olisi ollut alkuperäispaketin kokoinen, mutta kun se oli pakattu vielä yhteen suurempaan pakettiin. Noh, siinä sitä vesisateessa manailtiin ja hiottiin.
Eikun välittömästi paketti auki ja kasauspuuhiin. Ohjeet oli hieman huonot, joten pari kertaa meni vikaan, mutta kasaan se tuli ajan kanssa. Kandenssianturin kanssa oli hieman säätöä, mutta sain senkin pelittämään. En enää jaksanut eilen tekemään treeniä. Pyörittelin vain muutaman minuutin ja testailin että rengas ei sudi ja tutustuin hieman "operating computer:iin". Ensimmäistäkertaa pääsee suraamaan pyöritysnopeutta tuon kandenssianturin kautta. Uskon että se on ollut kesän lenkeillä siellä 90:n kippeillä, niinkuin pitäisikin olla.
Olkkariin se sitten tuli, ainakin tässävaiheessa, vaikka ajattelin makkariin. Voipahan ainakin ajanvietteeksi katsoa telkkaria. ;-)


Tänään arvoin että teenkö aamusta pyörittelyt vai sauvakävelylenkin. Päätin tehdä sauvakävelyn kun aurinko paistoi sen verran hienosti. Iltapäivästähän se laskee jo tosi aikasiin. En päässyt kuitenkaan heti aamusta lähtemään kun garminissa ja puhelimessa oli arveluttavan vähän virtaa. Laitoin laitteet lataukseen ja päätin sitten odottaa että kyykkikone on pessyt ja odottoessa imuroin kämpän. Kelihän oli aivan loistava. Öinen pakkanen oli jäädyttäen pikkukosteikot, joten lenkkareilla pärjäsi melkein kuivana. Soidenlammen jälkeen jossain 45min:in kohdalla toinen teleskooppisauva päätti sitten hajota. Hätäratkaisuna korjailin sitä laittamalla pieniä risunpalasia kartio-osaan ja kiristin sitten kartion tiukaksi. Se viritys kesti Hanhiperäntielle asti "vaikka" toinen sauva olikin 10cm lyhyempi. Hanhiperäntie oli jäässä, joten sauvat joutui kovalle iskulle. Jouduin aina välillä etsimään sopivan oksanhaaran missä liitoksen sai kiristettyä taas tiukaksi. Kokeilin pari kolme kertaaa juoksuntapaistakin. Ei sitä oikein juoksuksi voinut sanoa. Asken oli sellaista "kolmekymmentäsenttistä" ja kokoajan pelko koska vihlasee. Kyllähän se välillä vihlaisikin. Ei sitä nilkuttamista tullut yhteensä kuin puolisen kilsaa. Nähtävästi kun on riittävä lämpö pällä, niin voisi yrittää pieniä pätkiä ~7min/km nylkkäämistä. Voihan olla että se on taas huomenna kipeä. Lihakset ainakin on kipeät. Harjoituksen pituus 2h 2min(13,2km-9,14/km)

Soidenlampi




 Soidenlammen takana menevä hiihtolatupohja on saanut kivituhkapinnoitteen. Nyt tarvitse kuin pieni kerros lunta, niin siellä pääsisi hiihtämään. Tuollahan on joka talvvi/syksy kaupunkialueen paras lumitilanne.

Tänään olisi vielä aikeena pyörittää jonkin aikaa. Katsotaan kauanko jaksaa...
Sykkeet
No niin, tunti tuli veivattua. Ensimmäisen 10 minuutin jälkeen huomasin että olin unohtanut hikimaton pyörän alta. Eikun hakemaan. 20 minuutin kohdalla pukkasi niin hirveästi hikeä, että piti käydä hakemassa hikinauha ja samalla aukaista parvekkeen ovea auki olevan ikkunan lisäksi. Maantiellä sitä vetää vaikka 5h:n lenkkiä, mutta kyllä tuossa tuntuu olevan tunti maksimi aika....ainakin näin eka kerran jälkeen. Jos keskitty TV:n poljinnopeus tittui ja samalla kunnon pyöritys unohtui. Taitaa vaan olla parasta panna hyvää musiikkia soimaan. Kerää vaikka spotifyyn sopivan soittolistan, että pysyy kandenssinopeus kohdallaan ;=) En saanut tuosta vastuksen mittarista keskimääräistä kandenssinopeutta ulos, mutta varmaan siellä 92...94. Kun pyörimisnopeus meni yli 110:n alkoi kandenssimittaus sekoilemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti