keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Vko 49 (30.11-6.12)

 Ma

Lepo


Ti

MTB 30km

+0,7°C  Ei nyt paras pyöräilykeli kun oli märkää ja loskaista. Tulipahan tehtyä.


Ke

Juoksua 8,8km

+1,6°C  Hieman raskaan oloista juoksua. Paikoin liukasta ja paikoin sulaa. Sykkeet jostain syystä korkeat. Oikeastaan niitten olisi pitänyt olla alhaiset. Polvi ei yhtään parempi.


To

Juoksua 7,7km

-1°C  Ei ihan niin takkuista kuin eilen. Sykkeet kuitenkin edelleen koholla. Paikoin oli melkoisen liukasta ja nastat ei pitäneet teräsjäällä. Toisaalta sitten välilläi oli sulat tiet. Eilen illalla särki reisilihaksia, joten jotain häikkää oli elimmistössä.


Pe

10,4km: 4km + MJ 4x550m + 2km

-0.4°C  Ei ollut alkuperäisissä suunnitelmissa juosta mäkeä mutta keliolosuhteet oli sellaiseen parhaat. Aamulla tuli pieni härmä valkoista jäätikön päälle joten paikoin saattoi olla liukasta. Länsiväylän pyörätien alla menee kaukolämpöputket joten se oli pääsääntöisesti sula jäästä ja lumesta. En edes ala vertailemaan aiempiin aikoihin, oli se senverran hidasta. Matkaltaankaan ei ole vertailukelpoinen. Tuntuihan tuo vaikealta tuossa vauhdissakin. Sykkeet nousi suht korkealle ja ei palautunut riittävän alhaalle palautus juoksussa.   ...mutta ei se mitään...näillä mennään.



La

Juoksua 6,5km

+1.2°C  Sukat oli märkänä jo ensimmäisen kilsan jälkeen. Ainoastaan Köhniöllä ja mäkiveto mäessä, kaukolämpö putkien alueella, pääsi juoksemaan sulalla. Sykkeet jo sielläpäin... Toivottavasti pyörätiet sulaa huomiseksi. Loskassa en kyllä ala juoksemaan pitkää lenkkiä.



Su

TV 23km

+2°C  Sulihan ne pyärätiet. Alussa oli vähän jäätikköä ja Keljon moottroritien varressa pieni pätkä. Muutoin aivan loistava keli pikälle lenkille. Ensimmäinen ajatus oli juosta lenkki alle 5,30 sitten 5,20 ja loppupuolella jo alle 5,15/km. Lopputulos 5,10/km eli ei ollut TV Kevyt lenkki. Polvi ei pettänyt kertaakaan alta muttei tämäkään ollut kiutenkaan kivuton lenkki. Lenkillä tuli vastaan Antti, Miika, Tiina ja Tero jonka kanssa juoksin pari kilsaa. Hyvä Kehittävä treeni :-)

Viikkon liikuntaa 6h 54min josta juoksua 56,5km

Tässä tämän vuoden yli 20km:n lenkit ryhmiteltynä keskivauhdin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti