a. -8°C
Ei meinannut millään päästä ylös, kun tuli aamuyöstä pyörittyä sängyssä. En sitten pitänyt aamupuuron jälkeen mitään kiirettä ja pääsinkin lähtemään valoisan aikaa lenkille. Jo alkumatkasta tuli mieleen että nyt varmaan kannattaa juosta enemmän, kun ei tiedä pystyykö kipeillä etureisillä juoksemaan iltasella. Oli kyllä harvinaisen nihkeä lenkki, suorastaan hirveä. Vasen polvi alkoi kipuilemaan ennen nelosta. Siinä minun nelosen merkkipaalulla pysähdyin sitten venyttelemään. Eipä siitä ollut mitään apua. Loppumatka oli jo aika kivulias. Viimeisellä satasella kävellessäkin piti linkata.
i. -4,7°C
Pahenihan se etureisikipu iltaa kohti. Kekkasin lämmitellä niitä kyykkyjen avulla. Ensiksi pöydästä tukea ottaen puolisyviä kyykkyjä jonkinverran. Sitten käsipainot käteen ja sama uudelleen ehkä 3-4 sarjaa. Ei se liikkeelle lähtö näitten toimien jälkeen enää ollut kovin hankalaa. Ennen näitä kyykkyjä vessanpytylle mennessä piti jo ottaa tukea allaskaapista. Juostessa ajoittain samaa polven ulkosyrjän kipua kuin aamulla. Vitosen paikkeilla senverran kipua että piti pysähtyä. Muutoin elimmistön tila tuntui jo paremmalle, eikä limaakaan irronnut pahemmin.
Luulen että tämä kipuilu johtuu IT-jänteestä: Linkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti