maanantai 6. toukokuuta 2024

Vko 19/24

Ma

a. Aamuhölkkä 7km ks.125  5,41/km

+1°C.  -4,4 oli ollut aikasin aamulla Kotalammen mittarissa. Hiekkätiepätkä ei ollut kuitenkaan jäässä. Olipas juoksu jäykkää. Polvinivelet ei lämmenneet koko matkan aikana. Loppumatkasta pysähdyin tutulle sillalle venyttelemään pohkeita ja etureisiä. Lihaksisto on todella jäykkä viime viikon lihaskipuilun jäljiltä.

i. 12,6km: WU + 8 x 600m/1,5` + CD

+3,4°C Piti alunperin lähteä yliopiston kentälle mutta kun ei tiennyt onko se puhdistettu lehdistä ja aina pieni epävarmuus että mahtuuko sinne joten menin "killerin suoralle". Vetot 1, 3, 5 ja 8 pieneen vastaiseen joka kyllä näkyi ajoissa. Ensimmäinen 10s hitaanpaa kuin oli tarkoitus ja siinäkin ajassa oli ensimmäisen vedon vara. Oli ehkä liian optimistinen odotus ajoista joihin otin vertailun viime kesäkuun kuussataset. No, silloin juoksin kentällä, vetoja oli kuusi ja palautus 2min eli ei ihan vertailukelpoista. Sykekäyriä vertaillessa näyttäisi että alussa max sykkeet hieman alhaisemmat mutta tasoittui lopussa. Palautussykkeet kuitenkin näyttäisi yhtä alhaiselta vaikka oli lyhyempi palautus. Täytynee kuitenkin olla tyytyväinen kun ei noita tehoja ole vielä tullut tehtyä. 


Ti

a. Aamuhölkkä 7km ks.129  5,46/km

+1,6°C. GPS vähän oikoi alkumatkasta eli tuli hitaita kilsoja mutta oli se jäykkääkin. Koko juoksukauden on sattunut polviin mutta olen olettanut ja oletan vieläkin että se menee ohi kunhan lihaksiston olotila normalisoituu. Tänä aamuna varsinkin vasen polvi aiheutti jo ongelmia. Se ei satu joka askelella vaan satunnaisesti ja silloin jalka hieman pettää alta. Pitäisi muistaa ottaa taas Omegaa säännöllisesti ainakin vikko-pari. 

i. TV Kevyt 9km  ks.132  5,29/km

+4,5°C Puolen matkan jälkeen satoi aika sakeasti mutta onneksi tuli lumirakeena joten ei kastellut. Juoksu oli juuri niin jäykkää kuin arvelinkin sen olevan. Eilinen tuntui jaloissa. Jospa se olisi jo huomenna helpompaa.


Ke

a. Aamuhölkkä 7km ks.131  5,36/km

-1,2°C ja aikasemmin -4,3. Taisi olla kylmin aamu tällä viikolla. Onneksi tuulen suunta oli suosiollinen ja aurinko paistoi niin että oli hieno aamulenkki keli. Ennen ensimmäistä askelta tuntui että lihaksisto on todella jäykkä mutta oli se kuitenkin parempi kuin eilen aamuna. Polvikaan ei ihan niin paha. 

i. TV Kevyt 10km  ks.134  5,25/km

+6,8°C  Nyt ei tarvinnut kiinniittää alkumatkasta huomiota polviin kun kipu tykytti pikkusormessa. Ennen lenkkiä aloin pikaisesti viimeistelemään pastakastiketta jauhelihalla ja sipulilla. Kastike oli ollut jo tekeytymässä useamman tunnin niinkuin miltei aina kun teen tomaattipohjaisen pastakastikkeen. Jauheliha oli jo kuumalla pannulla kun poistin vielä sipulista kuivan osan ennen paloittelua. Olen ennenkin pitänyt veitset terävänä mutta nyt olen siirtynyt uudelle tasolle kun ostin kolmivaiheisen teroittimen. Eli teroitin vielä ennen sipulin pilkkomista että oli varmasti terävä. Siinä "kiireessä" sitten pyyhkäisin pikkusormen kären kylkeen syvän haavan ja se tuli helposti...kun on nääs terävät veitset ;-) Pikaisesti laastari kireälle ja se sitten tykytti milei koko lenkin ajan. ...mutta lenkki kulki ihan ok. Tämän viikon paras kulku vaikkei se vielä paljon kerro. Oikeaan suuntaan kuitenkin. 


Helatorstai

a. 13,4km: WU sis.4x100m + Mattilanniemi Park Run 5k + CD

+4,9°C Kotalammella klo 9:30. Puolibörjeissä tarkeni juosta parkrunnin. Olisi tarennut loppuverkankin mutta ei viitsinyt kantaa trikoita käsissä. Tavoite oli juosta keskivauhdilla 4,20...4,30. Tuo kovempi vauhti olisi onistunut kunnonmukainen juoksu. Garmin antoi mitaksi 5,08km/4,13/km ja kilsat oli 4,14/4,14/4,15/4,20/40,7. Eli ihan onnistunut "testijuoksu". Kun saa hapenoton pelittämään niin aika paranee... jos vielä osallistu. Enpä taida tehdä tupla VK:ta näin toisella juoksuviikolla.


i. TV Kevyt 7km  ks.130  5,24/km

+10°C Ei kyllä tuntunut noin lämpöiselle. Alkumatkasta vastatuulessa olisi toivonut pitkähihaista päälle. Onneksi oli ohuet villasormikkaat. ParkRunnin jälkeen tuntui etureisissä mutta nyt juostessa takareidet oli pahemmat. Toivottavasti tämä lenkki palautti ettei huomenna olisi niin kankeaa. Saattoi olla että päivän kauppareissu polkupyörällä tekikin etureisille hyvää.


Pe

a. Aamuhölkkä 7km ks.126  5,46/km

+3,3°C. Kylmä ja kostea tuuli. Kiesus että oli jäykkä juoksuunlähtö. Onneksi "lämpeni" jo muutaman sadan metrin jälkeen. Terve takareisi hieman jäykempi kuin aiemmin mutta ei muuta mainittavaa. Tsekkasin eilen että juoksin vajaa neljä vuotta sitten finlandia viestissä vastaavan matkan kuin eilen parkrunnissa. Reitti oli hieman hitaampi mutta niin oli vauhtikin (4,26/km) mutta syke oli huomattavasti korkeampi eli 174 kun se eilen oli 162. Nyt on peruskunto parempi mutta kyllä tuo ikä alkaa näkymään sykkeessä. Viimeisessä parissa vuodessa on tullut aikamoinen notkahdus.

i. TV Kevyt 10km  ks.131  5,24/km

+10°C Kävipäs aikamoinen huju. Parissa paikkaa pääsi puhaltamaan oiken kunnolla vastaan mutta reitti taas niin että pääsi loppumatkan myötätuuleen. Tänään täytyy antaa etureisille peukaloa ja vielä linimentin kanssa. Tänään tuli mieleen että joulukuun puolenvälin jälkeen, kun pohje sanoi sopimuksen irti, ei ole tullut tehoja oikeastaan ollenkaan. Olisinko ehkä kerran ottanut mäkivetoja hiihtäen ja sitten seuraava olikin huhtikuussa juosten juuri ennen tautia. Tällä viikolla kaksi tehoa maanantaina ja torstaina. Saattaa olla että elimmistö/lihaksisto on hieman ihmeissään ja ilmenee palautumisongelmana. Tai ei siinä mielessä että olisi vielä kunnolla rasituksen puolella mutta nämä kevyetkin lenkit on suht raskaita. No, kyllä se elimmistö sopeutuu pikkuhiljaa taas juoksuharjoitteluun.


La

p. Kevyt latupohjilla 11km ks.136  5,32/km

+10,8°C  Ei ollut vielä sulaa. Paikoin paksua jäätä ja osaksi roudassa siten että pinta sulanut. Alussa kävelin nuo kaksi jyrkempää tömpyrää että sai pidettyä rasitustason alhaalla. Oli jo tälle päivälle harkinnassa lyhkäiset vedot mutta ei ole lihaksisto vielä siinä kunnossa että olivat vastaanottavaisia. Tänä aamuna nukuin pitkäään...


Su

ap. TV Kevyt 18km ks.134  5,16/km

+9,1°C. Hyvä pidemmän lenkin keli. En kuitenkaan lähtenyt lyhythihaisella. Viikon parasta vauhtia mikä tietenkin osittain johtuu tasaisesta reitistä. Kympin kohdilla tuli taas hermosärky lonkkaan joka vain pahentui loppua kohdin. Kylmänorossa pysähdyin hieman venyttelemään sitä mikä auttoi ihan hetken aikaa. Sille täytyy nyt yrittää tehdä jotain. No, venyttelyä ja ehkä hieman likkuvuutta. Aikaisemmin seurailin garmin connectista jonkin verran noista terveystilastoista leposykettä ja stressiä. Nyt olen kiinnittänyt enemmän huomiota Body Battery mikä on ehkä selkeämmin luettava. Sehän perustuu noihin samoihin lukuihin + unitilastoihin. Sairastelun aikaan luku oli tosi alhainen, mikä osoittaa ettei se liity elimmistön energia määriin. Esim tällä viikolla Body Battery tasot on olleet jonkin verran alamaissa verrattuna esim hiihtoviikkoihin. Välillä oli ajallisesti/määrällisesti koviakin viikkoja mutta Body Battery oli melkein koko ajan 100%. Ensiviikolla täytyy pudottaa hieman määriä. Viime viikon lenkkikeskiarvo oli 10,3 ja tällä viikolla tasan 10.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti