tiistai 19. syyskuuta 2023

Vko 38/23 Kevyt

Ma

Lepo

+3,8...12,4°C  Jos muutaman tunnin lakkareissut lasketaan lepopäiväksi, niin viimeinen oli heinäkuun lopussa. Jos ei niin Juhannuksen jälkeen. Sain kuitenkin maltettua mutta hieman oli vaikeaa. 


Ti

i. Saunalenkki 9km ks.135 5.18/km

+14,4°C  Päivällä kauppapyöräillessä jalat tuntui väsyneelle mutta ei ne enää illan juoksulenkillä tuntunut. En ole tehnyt tälle viikolle ohjelmaa/suunnitelmaa mutta tarkoitus on tehdä vähän kilsoja. Huomiselle ajattelin tehopäivää mutta pitää katella hieman tuuliolosuhteita. Tehopäiviä ei ole kuitenkaan kuin yksi että melkein sama missä välissä sen tekee. Viimeviikolla taisin kirjoitella että en lähde nyt syksyllä tekemään väkisin vauhtireservi harjoituksia vaan teen ne talvella. Taitaa mennä siltä osilta suunnitelma uusiksi. Jyväskylä liikuntapääkaupunki karsii siipeilijät Hipposhallista eli maksut laitetaan pakolliseksi. Onhan siellä periaatteessa ollut tähänkin asti maksut(5e) mutta sitä ei ole valvottu. Nyt sinne tulee sähkölukot eli sisään pääsee enää "avaimella". Täytynee ensi talvena tehdä ulkona vaan puolitehoja eli alle reippaan vauhteja(PK2). Nyt syksyllä niin kauan kuin ei ole vielä liukasta pitänee keskittyä siihen vauhtireservin kasvattamiseen. Paska homma mutta minkäs teet.


Ke

i. TV kevyt 10km ks.138 5.10/km

+12,2°C  Tuntui kylmemmälle. Kyllä sitä tarkeni kun pääsi lämpöön mutta olisi saanut olla sormikkaat. Juoksu ihan rennon tuntuista. Rallatelinkin alamäet ihan hyvää vauhtia. Ladun majan alikulun luona jyrkässä mäessä kun rallattelin niin kuului kahahdus. Luulin että potkaisin jotain roskaa mutta hetken päästä tajusin että avaimet. Pidän aika usein juoksulenkillä pyöräilypaitaa kun siinä on niin hyvät taskut takana. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun sieltä tippui avaimet. Puhelin on pari kertaa pudonnut. No, siinä alamäessä oli vesiuria joiden takia joutui hieman pomppimaan ja sen takia ne tippui.


To

i. 12,2km: WU + 10 x 300m / 1min(100m kävelyä) + CD

+17°C  Tuuli oli jo tyyntynyt. Hyvä keli. Ensimmäiseen vetoon lähdin Miikan ja Jaakon peesiin mutta havaitsin nopeasti että vauhti oli liian kovaa. En ole vielä laskenut vetojen keskiarvoa mutta taisivat menna 2-3s kovempaa kuin viimeksi. Kun on muittenkin matkojen ajat taulukkolaskennassa niin peitänee naputella nämä 300m:n vedotkin sinne. Kävihän tämä taas keuhkojen päälle mutta huomattava ero väsyneiden ja levänneiden jalkojen välillä. Sykekeskiarvoja en lähde laskemaan mutta selkeesti korkeammat sykkeet kuin viime viikolla ...ja tämä ei ole ollenkaan huono merkki vaan merkki siitä että sykkeet jaksoi nuosta.


Pe

i. TV kevyt 9km ks.137 5.26/km

+20°C  Pääosin latupohjia ja polkuja. Paikoin oli märkääkin ja yhdessä kohdin polku muuttunut puroksi. Eilinen painoi jaloissa. Olisi ehkä helppo asfalttilenkki palauttanut paremmin mutta tuolla oli kivempaa. Takareisi on silloin tällöin varsinkin pitkän lenkin jälkeen ilmoitellut itsestään. Ei se tänään varsinaisesti kipeä ollut mutta ilmoitteli taas itsestään.


La

ip. TV kevyt 8km ks.138 5.16/km

+15,2°C  Ohjelmassa oli liikkumavaraa 8-20km:n verran päivän kulun mukaan. Ei ollut kulkua. Eilinen ei sitten ollut tarpeeksi palauttava. Kevyellä viikolla tosin tuntemukset voi heitellä paljonkin. Huomenna lenkille samalla periaatteella. 


Su

ip. TV kevyt 18km ks.139 5.19/km

+15°C  Laitan kyllä tämän heikon kulun kevyen viikon piikkiin. Sattaa olla että menee vielä ensiviikon puoleen väliin ennenkuin alkaa taas kulkemaan. Lähdin vasta Belinin maratonin jälkeen. Kovaa taas painettiin...mm. naisten mailmanennätys. Kerran olen ollut siellä juoksemassa. Eniten häiritsi, näin maalaispoikaa, se hirvittävä mekkala reitin varrella. Ykkössuunnitelma oli Jyväsjärven kierto mutta suunnitelma muuttui lennosta. Aika hyvin pystyin välttämään vastatuulet. Juoksin tänään Jaakon Bruuksilla. Ei olisi uskonut tuntuman mukaan että niitten droppi on 10mm. Tuntui 4-5mm:lle. Pikkasen kovan tuntuiset pidemmälle lenkille mutta tämä olikin vain totuttelu lenkki. Säästelen niitä kovempivauhtisiin maantiejuoksuihin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti