perjantai 7. helmikuuta 2020

Ke - Pe

Ke
a. -6°C 7,5km(sis.6x100m hallissa) s.142/155
Ei niin freesiä kuin eilen aamuna. Suunnitelmissa oli tehdä tänään kahdeksan vetoa, mutta ei ollut tuntuma niin hyvä. Otti henkeen huomattavasti enemmän kuin eilen aamuna. Olisko eilen sitten ollut hallissa kosteampi ilma kun "tartani" oli vasta pesty. Hallilta kotiinkin oli väsyneempää juoksua.

ip. -3,5° Hiihtoa 23km s.135/159
Tuli näköjään eilen niin paljon tasatyöntöä ja vuorotahtia että tänään se tuntui olkapäissä.  Olisin lähtenyt pari kolme tuntia myöhemmin, mutta piti ehtiä ennen lumisadetta. Muutoin olisi pitänyt pistää pitovoitelu uusiksi. Hieman oli väsynyttä menoa. Ei kyllä pitänyt eikä luistanut eiliseen malliin. Normi hiihtokeli.

Ensiviikonlopusta lähtien näyttäisi hiihtokelit huononevan. Nappikuuri loppui sunnuntaina muttei polvi ole vieläkään kunnossa. Hiihtäessä se ei tunnu, muttei etureittä oikein voi kunnolla venyttää kun polvi ei taivu tai voi mutta sattuu kun taivuttaa liikaa. Tuosta jalkapohja-kantapäästä en ole paljoa turissut kun se kipu ei ole ollut jokapäiväistä. Kantapään etupuoli on välillä kipeä eikä se ole hiihdossa parantunutkaan. Se on ollut jo pidempään kovemman, pidemmän ja määräviikkojen jälkeen aina pahempi.

To -10,7° => -7,9°C Hiihtoa 41km (P) 3h 17` s.132/159
Suksi toimi hyvin vaikka ei mikään lentokeli ollutkaan. Pääasia että ladut oli ajettu. Pelkäsin vähän että onko olkapäät ehtineet palautua, mutta ei siellä suunnalla mitään ongelmia. Menin tänään tosin jalkapainotteisesti ja säästin hieman yläkroppaa. Kyllähän se aina välillä tuntuikin reisissä... Hyvä lenkki ja keli aivan loistava.

Pe
a. -9,2°C 8km s.135/149
GPS sekoili ensimmäisellä kilsalla. Olin jo henkisesti valmistautunut vetämään hipposhallissa satasia. Laitoin jopa hiihtohousut joista saa vetoketjun ylös asti auki ettei tarvitsisi riisua kenkiä juostessani shotseilla. Eikö mitä, hallin ovet oli lukossa. Pidon puolesta olisi voinut juosta ne ulkonakin, mutta on takareidet sen verran kireet ettei uskalla. Kulku ihan ok, mitä nyt loppupuolella hiaman vaäsyneempää.

ip. -5,5°C lumisade Hiihtoa 20km s.127/152
Ei jaksanut, huono keli, ei huvittanut. Tulipahan nähtyä Laajavuori edes kerran tänä talvena...eiköhän se riitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti