lauantai 7. tammikuuta 2012

La 07.01.2012 Paluu lenkeilyn pariin

Tulihan tässä taas taukoa. Tällä kertaa syy ei ollut polvi vaan pohje. Aluksi oli vain pientä kipuilua, mutta ainahan niitä on. Sitten se kramppasi pyöräillessä oikein kunnolla. Uudenvuoden päivänä lähdin testilenkille ulkoilemaan. 2-3km:n juoksun jälkeen kävelin yhden huonomman pätkän ja sen jälkeen ei tarvinnutkaan juosta. Hyvä kun pääsi edes kävelemään. Täytyy myöntää että tuskat oli melkoiset. Kotona välittömästi kylmää. Oli kyllä sellainen lenkki että en tiennyt pääsenkö kotiin.
Tällä viikolla pyöräillen työmatkat ja kaksi salitreeniä.
Tänään sitten uskalluin jopa juoksulenkillekkin. Alussa hyvä kulku eikä minkäänlaisia kipuja. Ei polvessa eikä pohkeessa, no, vähän polvessa. Olin ottanut pokkarikameran taskuun, koska oli vielä valoisaa. Nappasin alkumatkasta pari kuvaa ja enkö sitten pudottanut vielä lämpöisen kameran lumihankeen. Puhdistin enimmät lumet pinnalta, mutta linssiä suojaava sulkija pääsi jäätymään eikä se oikein toiminut enää automaattisesti. Nyt se sisällä taas pelittää ja toivottavasti ei ilmene mitään jälkiseuraamuksia. Lenkille pituutta 12,1km keskivauhdilla 4:48/km. Eiköjän sitä huomenna taas jatketa :)








 Lenkin jälkeen ansaittu palautustuokio herkkujen parissa. Maistus varmaan Mutallekkin ;)

4 kommenttia:

  1. Luen jatkossa sun blogipäivitykset silmät kiinni.

    VastaaPoista
  2. Ihanan talviset kuvat!
    Ja sitten header kuva ihanan kesäinen- ;-)
    Täytyisi hankkia ne ice bugit nyt kun talvi tuli tänne eteläänkin, että pääsen turvallisesti juoksemaan.
    Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
  3. Vai että sua(kin) on kivut taas kiusanneet. Pitäisi mokomat kieltää lailla. Toivottavasti edessä on terveet ajat ja pääset hyvin reenaamaan :)

    Missä muuten kannat kameraa lenkeillä mukana? Oon itekin funtsinut hienoilla keleillä, varsinkin luontopoluilla juostessa ottaa kuvia, mutta kamera taskussa tuntuu aina hölskyvän ikävästi, enkä viitsisi sitä kädessä koko ajan kantaa.

    VastaaPoista
  4. Minulla on pokkarina tuo Canon:in SX200IS Hihnan kun sovittaa sopivan mittaiseksi niin se menee mukavasti kämmeneeseen ja hihna tukee hyvin. Tällöin se menee kädessäkin mukavasti.
    Nähtävästi minulla on Noname:n takissa sen verran pienet taskut että kamera ei pääse hölskymään. Harvemmin tulee näin tavisaikaan pidettyä kameraa mukana, joten voi olla se hölskyisi muissa takeissa...

    VastaaPoista