sunnuntai 26. elokuuta 2018

Pyöäily 74km

+14...+16°C pilvistä, heikko tuuli.
Oikeastaan olisi pitänyt olla pidemmän juoksulenkin päivä, mutta lähdin Miikan seuraksi pyöräilemään. Keli oli mitä paras pyörälenkille. Alussa oli hieman viileää lyhythihaisella pyöräilypaidalla mutta nopeasti pääsi kuitenkin lämpöön. Asetin lenkille vaatimukseksi että mennään 25km/h keskinopeutta. Se melkein toteutukin. Aika vähän mentiin peesiedun turvin kun oli sen verran vähän liikennettä. 4,5km:n matkalla nelostiellä huomasi kyllä sen peesiedun avun. Vanhalla saarijäeventiellä lopun leppoisaa vauhtia kuvaa se että ohi meni keski-ikäinen nainen normaalilla vaihdepyörällä ja mieshenkilö "farkut jalassa" ja rinkka selässä :=)
Laukaantiellä tuntui josaainvaiheessa ylämäissä että lihaksisto on hieman väsynyt. Ei ollut voimataso ihan ennallaan. Loppuylämäissä sai tulla sitten jo aika hiljaksen vaikka ei kokonaisväsymys ollutkaan tapissa.
Vehniän mäissä luulin että tuli kesän uusi vauhtiennätys 61,1km/h mutta olin näköjään kesäkuussa ajanut lujempaa Leppävesi-Tikkakoski tiellä.
Nopein vauhti tällä mittarilla on parin vuoden takaa kun ajettiin Jaakon kanssa 150km ja noususumma lenkillä oli peräti 1119m ja maksiminopeus Lievestuore-Vaajakoski välillä 64,4km/h. Todennäköisesti tämäkin on tehty silleen että peesistä ohi ja kaikki peliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti