torstai 28. kesäkuuta 2007

To 28.6 Ei jaksa...

Eillen ei sitten tullut kuin aamulenkki. Iltapäivä meni systerille lenkkareita etsiessä. Tarkoitus oli juosta Tourulasta kotiin mutta kun kierroksella meni sen verran pitkään ja vettä tuli kuin esterin perseestä, lenkki jäi väliin. Ehkä parempi niin.
Tänään normaali aamulenkki ja iltasella ajattlin kiusata itseäni kilometrien muodossa. Pukeutuessa vettä tuli taivaalta aika reippaasti. Ulos päätyä se oli hieman rauhoittunut ja lähdin kohti Viitaniemeä tarkoituksena kiertää Palokka- ja Tuomiojärvi. Etureiteen sattui(polvista en jaksa enää puhua) ja vettä tuli koko ajan. Sain sitten kuitenkin kierrettyä Tuomion, mutta oli se nihkeää!!! Köhniöllä erehdyin pysähtymään kuselle enkä sitten sen jälkeen viitsinytkään juosta. Kävelin sitten pienessä tihkusateessa kotiin saunomaan. Sykkeet on laskenut jo ihan normaalille tasolle, mutta juoksu kulkee vielä huonommin kuin alkuviikosta ;( En tiedä potkiiko se maraton vieläkin takaisin vai onko minulla lihakset vaan niin jumissa ettei niistä saa mitään irti. Hitto kun ei saa aikaiseksi varattua hieronta aikojakaan! Pitäisiköhän huomenaamuna rankaista itseään kympin aamulenkillä.
Tänä aamuna en oiken jaksanut nousta sängystä kellon herätyksestä huolimatta. Kuuntelin että ränneistä kuuluu lorinaa ja se oli hyvä jatkaa torkkuja. Paskat se mikään sateen lorina ollut. Pesukone ei poistanut vettä koneesta ja puski kaikki pesuaineen täyttöaukon kautta ulos. Siinä se aamu sitten meni lattiaa kuivatessa ja välillä pesukoneen päällä istuessa kun se yritti pomppia ylös alas. Että semmosta tällä kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti