tiistai 8. lokakuuta 2013

Ti 08.10 Hyvä päivä 7&70,7

Tänä aamuna söin aamupalan ennen lenkille lähtöä. Oikeastaan senkin takia että jaksaa päivällä sitten mättää Thaimaalaisen seisovasta pöydästä :-) Ensimmäistä kertaa jalkaan ei satunut heti ensiaskeleesta asti, eikä satunut koko lenkin aikana!!! Olisko uudesta voitelusysteemistä ollut sitten apua? Olen nyt kolmatta päivää sivellyt polveen  Finalgon voidetta. Ensimmäinen kokemus minulla tästä voiteesta on vuosien takaa kun yksi hieroja siveli hieronnan päätteeksi sitä takareisiini. Voin sanoa että oli tuskainen yö ;-) Niin ja juoksu kulki olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin. Paremmin kuin aikoihin, mutta kyllä se siitä ohi menee ;-) Kilsoja 7,1.

"Juoksulounaan" jälkeen starttasimme Miikan kanssa pyörälenkille.Vähän sitä piti houkutella, mutta helposti ylipuhuttava kaveri ;=) Reittinä Alba-Isolahti-Muurame... äh pistän kartan. Keli oli mitä loistavin. Isolahden tiellähän on ihan mukavia mäkiä. Onneksi ne otettin heti alkulenkkiin. Max vauhti alamäissä 61km/h. Itse kiersin vielä sakkolenkkinä Jyväsjärven ja keuruuntieltä hain tuon seitsemänkymppiä täyteen. Matkaa reitille 70,7km.
Kotiin saavuttua kuvittelin saavani kylmää juomaa kun olin unohtanut juomapulloni, mikä piti ottaa mukaan, pakastimeen, mutta jäässähän se oli. Oli tyydyttävä vissyyn ja veteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti