sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Su 09.12 Hiihtolenkki

Tänään hieman passasin hiihtolenkillelähtöä ajatuksena että olisivat ehtineet ajaa ladut. Ensimmäiset pari kilsaa meni kuitenkin "umpihangessa" latua tehden. Soidenlammella olikin sitten jo käynyt iso kone. Lumitilanteeseen nähden ladut oli hyvässä kunnossa. Onneksi olin kumminkin lähtenyt vanhoilla suksilla sillä pakostakin paikoin hieman karahti, mutta vain paikoin. Lähtiessä laitoin pidoksi pienellä riskillä 0....-3 fluorivoidetta. Eihän se taaskaan pitänyt kunnolla, niinkuin aavistelinkin. Onneksi taskussa oli tapani mukaan pari ylimääräistä pitopurkkia. Yritin laittaa terva 0...-3 purkkia pohjaan, mutta aika epätoivoista se oli. Voide jäi hirveinä paakkuina pohjaan eikä silottunut korkillakaan. Empä ollut lähtenyt hakemaankaan huippuluistoa joten hälläväliä. Latu oli ajettu ensimmäistä kertaa tänä talvena, joten hiihto olisi vaatinut terävän potkun, mutta polvi ei oikein tykännyt siitä. Oikeastaan taisin enemmän pelätä kipua kuin mitä siihen sattui. Myös ylämäet oli hieman tuskaisia. En kuitenkaan usko että polvi ärtyy huomiseksi, joten jatketaan samaan malliin. Pitäisi vaan yrittää malttaa ainakin ensimmäisellä viikolla kilometrien kanssa. Pitäisi ja pitäisi ;) Kilsoja päivälle ~23,5km. Onneksi joku muukin oli uskaltautunut minun jäljissä Soidenlammelle päin, joten latu oli paluumatkalla jo hieman polkeutunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti