tiistai 8. huhtikuuta 2008

Ti 08.04 Vielä hallissa

Tänään sadepäivä ja kastuin aamuin illoin. Aamulla normi kutonen. Ruokiksella meinasin taas unohtaa lähteä halliin, mutta pääsin kuitenkin, vaikka hieman myöhässä. Kiirettä lisäsi vielä kun jäin hallin ulkopuolella juttelemaan Erikin kanssa. Hallissa meinasi iskeä epätoivo kun kaarteet oli alhaalla. Työntekijöitä hakiessani juttelin vielä jonkin aikaa Kallen kanssa joka oli juuri lopettanut treeninsä. Sain kuin sainkin henkilöstöön kuuluvan kiinni ja pienen suostuttelun jälkeen hän nosti kaarteet. Onneksi. Muuten pääharjoitus olisi siirtynyt illaksi ja olisi ollut aivan erinlainen. Päivän päätreeni:10km: 4+ 10x400m/1min +2km. Kolmella viimeisellä joutui jo käskyttämään rentoon juoksuun ja toiseksi viimeisessä maksimisykeet 186. Viimeisessä palautuksessa ei sykkeet meinanneet enää laskea. Vetojen keskisyke 164 ja koko harjoituksen 164 ;). Maksimithan tuli viiveellä vasta palautusjaksolla. Viimeksi 17.12-07 vastaava treeni ks161 ja ka 1,5s hitaampi. Iltasella kevyt kasi.

2 kommenttia:

  1. "joutui jo käskyttämään rentoon juoksuun"
    - hauskasti sanottu! :)

    VastaaPoista
  2. Semmosta se on tällaisella jäykällä nylkyllä ;) Kädet rennoks, hartiat alas, älä istu juostessa jne. ;)

    VastaaPoista